Kertokaa tarina

yksi kuvitteellinen stoori:

Nainen antaa ujolle nuorelle kundille yöllistä kivaa. Jopa niin kivasti että saa itsensä hetkellisesti raskaaksi, vaikka yö olikin, no jotain.
Kundille joka on naisille arvokas mutta ei vielä näe omaa arvoa.
Nainen ihastuu syvästi, nainen ei näe ettei merkkaa kundille muuta kuin seksiä. Häntä kiinnostaa blondit. Häntä tulee aina kiinnostamaan blondit. Kundi saa hyvän itsetunnon ja kaverin/kaverien neuvoja seuraten oppii oman arvon ja pikkuhiljaa todellinen luonto herää esiin. Tuota pikaa hän tulee vaihtamaan naista toiseen blondiin. Nainen joka alkuun antoi, on pakkomielteinen ja yrittää väkisin valloittaa kundin jota ei kiinnosta, jolla on oikeasti epämukavaa tämän johdosta. Kundilla ei ole kuitenkaan munaa näyttää ettei kiinnosta. Hän on perus kundi joita löytyy tuhat maailmassa. Tätä tarinaa löytyy tuhat maailmassa.
Nainen nolaa itsensä, koska vierestä seuraajat pikkuhiljaa pitävät häntä todella outona/tyhmänä.

Mutta nainen ymmärtää lopulta että kivat, ujot kunditkin on vaan miehiä ja ajattelevat peniksellään vaikka puhuisivat kuinka filosofista tarinaa.

Nainen pelastaa oman kunniansa löytämällä jonkun aivan aidan ulkopuolelta. Hän kertoo ajoittain uudesta löydöstään, ei mainostaen, eikä liian selvästi, jotta se olisi läpinäkyvää.
Nainen ryhtyy käyttäytymään kuin aikuinen konsanaan ja arvostus kasvaa muiden silmissä takaisin mitä se kuvitteellisesti oli. Hänen luonteenpiirteensä kun aina taistelleet tätä arvostusta vastaan. Hän näyttää tulevan toimeen entisen suuren show ongelman kanssa, mikä on hyvää hyvyyttä tosin ennalta näytelty kulissi, mutta ulkopuolisten silmään näyttää että heidän välillään ei ole mitään huomioitavan outoa.
Pikkuhiljaa kaikki palautuu naisen kohdalla normaaliksi ja hän hyväksyy että elämä on ja elämä jatkuu.
7568
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

oli kuin mun tarina, alku oli ainakin niin tosi..
parempaa ei tuu mieleen, mut vituttaa suoraan sanoen mitä kaikkee tyhmää menin tekemään ja selittelee.. no virheistä oppii, jos oppii ja elämä on , se jatkuu..

Äänestä

Ei oikea elämä ole tuollaista.

Äänestä

nähnyt ton tarinan sivuosassa livenä.

Äänestä

Joku vihaa naista, vihaa häntä suunnattomasti.

Ei sitä voi ratkaista kuin kirjoittamalla paskaa nettipalstoille silmät ja suun täyteen. Vika on aina vain yhdessä osoitteessa, siinä naisessa. Mutta viha ei poistu, siitä ei ole kukaan vastuussa. Sitä kukaan ei tunnista, myönnä eikä selvitä sen alkusyytä. Ongelma pysyy, ratkaisu pysyy, mutta kukaan ei opi mitään. Siihen ei ole resursseja.

Äänestä
  • mähän yritin antaa tossa lopussa ratkaisua ja noin mielestäni pitäisi tehdä.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    mähän yritin antaa tossa lopussa ratkaisua ja noin mielestäni pitäisi tehdä.

    on valitettavasti liian läpinäkyvää.

    Yritähän uudestaan tukahduttaa naista kohtaan tuntema hillitön vihasi.

    Äänestä

  • objektiivisuutesi kirjoitti:

    on valitettavasti liian läpinäkyvää.

    Yritähän uudestaan tukahduttaa naista kohtaan tuntema hillitön vihasi.

    kysehän on yrityksestä vapauttaa viha purkamalla sen objektiiviseen *röhönauru* asialliseen kirjoitukseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja ratkaisu! kirjoitti:

yksi kuvitteellinen stoori:

Nainen antaa ujolle nuorelle kundille yöllistä kivaa. Jopa niin kivasti että saa itsensä hetkellisesti raskaaksi, vaikka yö olikin, no jotain.
Kundille joka on naisille arvokas mutta ei vielä näe omaa arvoa.
Nainen ihastuu syvästi, nainen ei näe ettei merkkaa kundille muuta kuin seksiä. Häntä kiinnostaa blondit. Häntä tulee aina kiinnostamaan blondit. Kundi saa hyvän itsetunnon ja kaverin/kaverien neuvoja seuraten oppii oman arvon ja pikkuhiljaa todellinen luonto herää esiin. Tuota pikaa hän tulee vaihtamaan naista toiseen blondiin. Nainen joka alkuun antoi, on pakkomielteinen ja yrittää väkisin valloittaa kundin jota ei kiinnosta, jolla on oikeasti epämukavaa tämän johdosta. Kundilla ei ole kuitenkaan munaa näyttää ettei kiinnosta. Hän on perus kundi joita löytyy tuhat maailmassa. Tätä tarinaa löytyy tuhat maailmassa.
Nainen nolaa itsensä, koska vierestä seuraajat pikkuhiljaa pitävät häntä todella outona/tyhmänä.

Mutta nainen ymmärtää lopulta että kivat, ujot kunditkin on vaan miehiä ja ajattelevat peniksellään vaikka puhuisivat kuinka filosofista tarinaa.

Nainen pelastaa oman kunniansa löytämällä jonkun aivan aidan ulkopuolelta. Hän kertoo ajoittain uudesta löydöstään, ei mainostaen, eikä liian selvästi, jotta se olisi läpinäkyvää.
Nainen ryhtyy käyttäytymään kuin aikuinen konsanaan ja arvostus kasvaa muiden silmissä takaisin mitä se kuvitteellisesti oli. Hänen luonteenpiirteensä kun aina taistelleet tätä arvostusta vastaan. Hän näyttää tulevan toimeen entisen suuren show ongelman kanssa, mikä on hyvää hyvyyttä tosin ennalta näytelty kulissi, mutta ulkopuolisten silmään näyttää että heidän välillään ei ole mitään huomioitavan outoa.
Pikkuhiljaa kaikki palautuu naisen kohdalla normaaliksi ja hän hyväksyy että elämä on ja elämä jatkuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu