Sienirihmaston siirto

omasta takaa....

Appiukon metsässä on mainio kanttarellipaikka, on vaan kaukana. Olen ajatellut että siirrän rihmastoa omalle tontille sekä metsään. Ajateltu uusi kasvupaikka on samantyyppistä puustoa ja maastoa. Jos tonkaisen muutaman lapiollisen ja laitan ne uuteen ympäristöön niin onnistuuko se ja mitä olisi huomioitava.

3

5333

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kanttar-elli

      että levität kanttarellien perkausjätteet haluamallesi paikalle. jos olosuhteet ovat otolliset niin sieniä pukkaa pintaan.

      • Anonyymi

        Tämä on kovin yleinen kansanuskomus, jossa on suunnilleen yhtä paljon totta kuin kotitontuissa. Olen kokeillut sienten kasvupaikkojen lisäämistä kuvaamallasi menetelmällä vaikka kuinka monella eri sienilajilla. Ei se nyt vaan onnistu.

        Maapohjaa siirtämällä voisi mahdollisesti saada aikaan uuden kasvupaikan. Siirrettävässä maassa pitäisi olla mukana kariketta ja puuainesta, jonka seurana kyseinen sieni viihtyy. Vaikka siirto onnistuisi, sieniä ei ala "pukkaamaan" ennenkuin vasta sitten, kun rihmasto on kasvanut riittävästi itiöemien muodostamiseksi.

        Suomen sieniseuran sivustolta löytyy teksti, jonka lukeminen antaa selkeän ymmärryksen siitä, miten helppoa (siis todellisuudessa äärettömän vaikeaa) sienirihmaston kasvattaminen on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sienet elävät symbioosissa eli yhteiselossa puun juurien kanssa. Jos siirrät, nin ota mukaan myös muutama puu...ei onnistu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      861
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      89
      815
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      696
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      664
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      529
    9. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      60
      503
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      496
    Aihe