Butch - butch suhteesta kysyttävää!

Olen 25 vuotias poikamainen tyttö ja olen pari vuotta sitten vasta alkanut tajuamaan, mistä on kysymys, mutta monta kysymystä pyörii päässä. Minusta tuntuu, että lesboaiheisissa elokuvissa ja muualla on aina kyse butch-femme suhteista, mutta itse koen, että haluaisin butch kumppanin itselleni. Onko se jotenkin äärimmäisen harvinaista?
71501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

niin tiukkoja butch/femme stereotypioita. Ihmisiä lesbotkin on, eikä ihmisiä ole koskaan noin yksinkertaista lokeroida. Puheessa tätä kaksijakoa kuitenkin esiintyy paljon, ja kategorisoiminen (itsensä ja muiden) on vain niin paljon helpompaa. Todellisuus on kuitenkin paljon monimuotoisempi.

Äänestä

Mitenkään ihmeellistä. Go for it..! ;)

Äänestä

Olen nähnyt vaikka kuinka paljon "meikäläis"-leffoja mutten ikinä mitään missä olisi ns. butch-femme asetelmaa tai edes poikamaista/tyttömäistä semmoista, paitsi bound oli ainut mikä on vähän sinne päin. Ne on enemmäkin "femme-femme".

Mutta ei liikaa sivuraiteille. Hienoa että olet löytämässä itseäsi ja päässyt jo vähän eteenpäin.

Enemmän on näkynyt niitä pareja, jotka ovat toistensa näköisiä, eli lähinnä poikamaisia tai butcheja, miten niitä sanoja haluaakaan käyttää. Ei siis mitenkään harvinaista semmoinen.

Mitä sillä väliä mitä siellä leffoissa näytetään? Älä ota niistä mallia kun eivät näytä realistista kuvaa muutenkaan.

Jos koet että sytyt paremmin omanlaisistasi, go and do it!

Äänestä

Itse olen ihan femme-femme-suhteessa, mutta musta tuntuu etta me ollaan vahemmiston vahemmistossa ja ainakin piireissa nayttaa olevan huomattavasti enemman butcheja/poikamaisia tyttoja. Tuntemistani pareista suurin osa on samantyyppisia tyttoja eli femme-femme tai butch-butch eli ihan "normaalia" se on.

Itsekaan en mitenkaan kannata naita kategorioita ja titteleita - itse asiassa monet lesbot on ihan "tavallisia" eli eivat valttamatta erikoisen naisellisia mutta eivat missaan nimessa nayta miehiltakaan - siina missa heterotkin. Miksi siis sanoisin kaveriani, jolla on pitkat hiukset ja joka kayttaa huulipunaa, mutta jolla on aina paallaan sporttiset vaatteet eika ikina hametta/korkkareita/muuta meikkia kuin se huulipuna? Tai kamppistani, joka on pieni ja siro, lyhythiuksinen eika kayta meikkia mutta joka ei missaan nimessa nayta pojalta? Pitaisko keksia (vai lieko sellainen olemassa) uusi kategoria lesboille, jotka nayttavat ihan tavallisilta naisilta? Vai pitaisiko ne jattaa kokonaan nimeamatta ja tunkematta lokeroon?

(anteeksi - meni OT:ksi.)

Äänestä
  • Kiitti... Näin se taitaa olla tämä lokerointi vanhanaikaista, mutta tulipahan kysyttyä. Se vain jotenkin esimerkiksi lukemassani kirjallisuudessa usein on kiinnittänyt huomiota tuo ns. jaottelu :) Mutta eipä tässä, jatkan itseni ja identiteettini etsimistä ehkä löydänkin sen joskus :)

    Äänestä

  • itseään epätoi... kirjoitti:

    Kiitti... Näin se taitaa olla tämä lokerointi vanhanaikaista, mutta tulipahan kysyttyä. Se vain jotenkin esimerkiksi lukemassani kirjallisuudessa usein on kiinnittänyt huomiota tuo ns. jaottelu :) Mutta eipä tässä, jatkan itseni ja identiteettini etsimistä ehkä löydänkin sen joskus :)

    Itsekin olen miettinyt paljon näitä lokerointeja, sillä minusta on hauska pohdiskella kaikenlaista.

    Sinulle sanoisin, että ulkonäkö harvoin kertoo kaikkea ihmisestä - tuskin olet niin ajatellutkaan. Kuitenkin me ihmiset usein lokeroimme toisiamme ulkonäön perusteella.

    Itse pidän itseäni melkoisen androgyyninä, useimmiten pukeudun melko rennosti, mutta mielestäni kuitenkin tyylikkäästi. Halutessani voin mennä kumpaankin eri ääripäähän: puku ja kravatti-linja ja mihihame-korkokengät yhdistelmät ovat molemmat minulle tavallisia ja olen yhtä omillani molemmissa. Jos näkisit vain toisen puolen minusta, et luultavasti koskaan edes uskoisi toisen puolen olemassaoloa. Luonteeltani olen yhtä ristiriitainen: herkkä ja vahva yhtäaikaa.

    Edellisessä suhteessani seurustelin ulkoisesti naisellisen naisen kanssa, joka oli kuitenkin luonteeltaan todella maskuliininen, suoraviivainen ja kova. Nykyään seurustelen ulkonäöltään maskuliinisen naisen kanssa, joka on luonteeltaan analyyttinen, pehmeä ja herkkä. Jos näiden naisten luonnetta yrittäisi arvioida ulkonäön perusteella, arvaisi varmasti väärin.

    Kysymys on siitä, mitä itse sisimmässäsi kaipaat elämääsi. Ei kenenkään tarvitse asettua luonteidenkaan puolesta femme-butch-akselille. Itse olen onnellisimmillani parisuhteessa silloin, kun olen kumppanini kanssa mahdollisimman tasa-arvoinen ja voin toteuttaa itsestäni sekä feminiinistä että maskuliinista ja herkkää ja vahvaa puoltani.

    Äänestä

rakastut ihmiseen, et "lokeroon" eli ei kai sillä ole väliä kumpaan kuuluu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


itseään epätoivoisesti etsivä kirjoitti:

Olen 25 vuotias poikamainen tyttö ja olen pari vuotta sitten vasta alkanut tajuamaan, mistä on kysymys, mutta monta kysymystä pyörii päässä. Minusta tuntuu, että lesboaiheisissa elokuvissa ja muualla on aina kyse butch-femme suhteista, mutta itse koen, että haluaisin butch kumppanin itselleni. Onko se jotenkin äärimmäisen harvinaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu