onko kenelläkään tarkempaa tietoa siitä Putuksen suht tuoreesta kalvosarjasta josta täälläkin kerrottiin ODTS:n osalta.
Hänellä kun on aina ollut vainu ennakkoon asioista joista toiset tulevat perässä. Heräsi uteliaisuus jospa meillä homesairailla tosiaan onkin ODTS:n oireita homeallergian tai astman lisäksi.
Hänellä kun on aina ollut vainu ennakkoon asioista joista toiset tulevat perässä. Heräsi uteliaisuus jospa meillä homesairailla tosiaan onkin ODTS:n oireita homeallergian tai astman lisäksi.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Halusi nisuiisu sitä tai ei.
asiaa! Astmaahan tämä sairastelu on, mihin se nyt muuttuisi. Älkää nyt uskoko kaikkea mitä luette. Ei lääkärit nyt noin selkeissä asioissa voi erehtyä kuin astma ja ODTS! Johan sille nauraisivat naapurin lehmätkin!
jopa uskottavaa olisi se että ODTS on se oikeampi reaktio jonka saamme homealtistuksesta, joko lievempänä tai voimakkaampana. ODTS on jotenkin jäänyt täällä jalkoihin hyvinkin vakavasti otettavana diagnoosina.
Molemmat sekä ODTS että homepölykeuhko luokiteltiin aluksi maanviljelijöiden tms sairaudeksi,mutta ODTS määrä on kasvanut ja kuten Putuskin on todennut muistaakseni jossakin kirjoituksessaan ODTS mahdollisuuden kosteus- ja homevauriorakennuksessa altistuneen kohdalla.
Mielenkiintoiseksi menee!
Samalla potilaalla voi olla astma JA ODTS. Joko yhtä aikaa tai peräkkäin. Astmaan ei kuulu kuume ja muut yleisoireet.
ja erittäin loogista homepotilaalle. Oikeassa olet.
vaikka kuinka vedät astmalääkkeitä, niin eihän ne ODTS:n oireisiin auta.
Kun se on ollut hukassa vuosikymmeniä?
Meneekö astmalääkkeitä liikaa, vai aiheuttavatko astmalääkkeet lisää sairauksia liikakäytön vuoksi, joten jotakin pitää nyt keksiä kun kansa vetää astmalääkkeitä naama punaisena keuhkoihinsa?
Olisiko syynä uusi allergiaohjelma? Puolitetaan kaikki ja keksitään uusia sairauksia edellisten tilalle tai lisäksi, ihan samoilla oireillakin vielä.
Onkin mielenkiintoista odottaa mitkä tulevat olemaankaan tämän ODTSn uudet kansainväliset kriteerit. Olisiko siinä joustoakin sopivasti, kymmenen pää- ja seitsämän alakriteeriä joiden kaikkien on täytyttävä, tai sulla onkin vain epäspesifiä oireilua?
tai kuka se nyt olikaan, että ottaa nimenomaan ODTS oireita torjuakseen astmalääkkeitä ennakoivasti.
Luetun ymmärtämisen vaikeudesta vai mistä on kyse kun tuolla tavoin kirjoittamaani tulkitsit?
Eli tarkennuksena.
Tämä siis työpaikka-altistuksen päättymisen jälkeen.
Kirjoitin, että keuhkolääkärini totesi minulle jo ennakolta, että astmapiippu eikä antihistamiini EHKÄISE esim. haravoinnin aiheuttamasta HOMEpölyaltistuksesta saamaani ODTS:ää.
Kokeillessani huomasin, että astmapiippu EHKÄISEE esim. haravoinnin aikaansaaman HOMEpölyaltistuksen aiheuttaman HINKUYSKÄMÄISEN alkuvaiheen reaktion, jonka reaktion aikaansaa KEUHKOPUTKENI, seurauksena pari päivää kestävä yskä ja yskiessä limaakin voi erittyä.
Työpaikka-altistusaikanani ODS:sääni liittyi yskä vain. kun sain sen jälkitautina keuhkoputkitulehduksen, josta viimeisestä keuhkoputkituleduksestani tt-lääkärini kirjoitti epikriisiin: ODOTELLAAN ASTMAA.
Eli hyvin näyttää TTL:n kouluttamien maamme tt-lääkäreiden tiedossa olleen jo vuonna 1998, mitä kroonisesta keuhkoputkitulehduksesta saattaa seurata. Ja krooninenhan se jo oli kun hakeuduin tt-lääkäri vastaanotolle sen alkamisesta vasta parin kuukauden kuluttua.
ODTS:ään sopivasti! No mistähän täällä on kirjoitettu jo vuosia, siitä että astma ei kata oireita mitenkään!
Ai, että olisiko "meillä" homesairailla... et taida olla homesairas, kun et oireitasi tiedä!
Alveoliitti-Arska on taas vauhdissa ilman nimimerkkiä.
Mutta asiaan:
Kyllä minullakin oli altistusaikana kaikenlaisia oireita. Oli kuumeilua, vaskuliittia, pahoinvointia, ripulia, yskää, hengenahdistusta, nivelsärkyjä, päänsärkyä, verisyskää jne. jne. Oli varmaan yhtä sun toista odts:in ja mykotoksiikosin väliltä tai ainakin sinne suuntaan. Kaikki MUUT kuitenkin paranivat ajan oloon altistuksen jälkeen, mutta ASTMA siitä jäi vaivaamaan ilmeisesti loppuiäksi. En voisi ajatellakaan eläväni ilman astmalääkkeitä. Rahapulassa jopa kokeilin sitä. No way.
sillä erotuksella, että ne kaikki oireet palaavat, kun altistuu uudestaan ja joka kerta riittää lyhyempi altistuskerta. Altistuksesta tulevat oireet eivät ole yhtään helpottaneet vuosien kuluessa, joten ei se tauti sieltä ole mihinkään kadonnut, ihmisenä on vain tullut taitavammaksi tässä altistuspaikkojen välttelyssä. Ja ilman astmalääkkeitä ei voi tosiaankaan olla.
Oletko sairaanhoitaja, opettaja vaiko kotona sairastunut?
Millaisia homeita vauriosta löytyi?
kyllä minä homesairaana oireeni tiedän,kuten jokainen homesairas,mutta on aivan ERI ASIA minkä diagnoosin lääkäriltä saa.
Sitähän täälläkin on jauhettu vuodesta toiseen.
Mutta vastaan myös että Kyllä, oireeni sopivat ODTS:ään.
noin 2/3 siitä listasta, joka tällä palstalla oli esillä. MM. Streptomycestä, Pialophora, Aspergillus fumigatus ja versicolor, Fusarium, Trichoderma. Astma, kipulääkkeet ja allergialääkkeet käytössä ja töissä sairastuin.
Kyllähän Putuksen tiedossa on pitänyt olla ODTS:sän historia, joten mitenkään edelläkävijäksi häntä ei voi ODTS:sänkään suhteen sanoa.
ODTS:n taustoista.
Lähde vuoden 1993 Allergologia.
-ODTS-oireyhtymä kuvattiin ensimmäisen kerran vuonna 1975 viljasiilon aukaisuun liittyvänä oireiluna, jolloin siitä alettiin käyttämään nimeä grain FEVER. Nykyinen nimi (siis ODTS) otettiin käyttöön alan kansainvälisessä kokouksessa vuonna 1986.
Oireisto on sama kuin AKUUTISSA allergisessa alveoliitissa, mutta kirjavampaa. KUUME ON HALLITSEVA OIRE.
BAL:lissa on LIUSKATUMAISTEN LEUKOSYYTTIEN (valkosolut) MÄÄRÄ SUURENTUNUT ja KEUHKOBIOPSIANÄYTTEESSÄ todetaan keuhkorakkuloiden tulehdus.
Altistuksen päätyttyä OIREET HÄVIÄVÄT MUUTAMASSA VUOROKAUDESSA EIKÄ PYSYVIÄ KEUHKOVAURIOITA OLE KUVATTU.
Pitkäaikaisseurannat kuitenkin puuttuvat, EIKÄ VARMUUDELLA TIEDETÄ johtavatko TOISTUVAT ODTS-episodit esim. ALLERGISEEN ALVEOLIITTIIN tai KROONISEEN BRONKIITTIIN.
Vuoden 1993 Allergologiakirjassa ODTS on luokiteltu ammattitaudiksi kohdassa KEUHKORAKKULOIDEN YLIHERKKYYSREAKTIOT, joita YLIHERKKYYSKEUHKOKUUMEITA siis ovat:
Allerginen alveoliitti ja sen kolme eri muotoa, ODTS ja ilmankostuttajakuume.
Ja jokaisessa noista kolmesta KEUHKORAKKULAtason YLIHERKKYYSKEUHKOKUUMEISSA on kuultavissa keuhkorakkuloista lähtöisin olevia PIENIRAKKULAISIA RAHINOITA.
KUHKOPUTKISTON ammattitautisairaudet ovat:
ammattiastma, RADS, byssinoosi ja TYÖPERÄINEN KEUHKOPUTKITULEHDUS ( siis ALLERGINEN KEUHKOPUTKITULEHDUS).
Kyllähän keuhkolääkäri pystyy erottamaan jo stetoskoopilla onko tulehdus keuhkoputkissa vai keuhkorakkuloissa vai molemmissa.
Mitä Putuksen tieto-taitotasoon tulee, niin ihmettelen miksi hänkään ei puhu kosteusvauriomikrobialtistuksen aiheuttamasta allergisesta keuhkoputkitulehduksesta sanaakaan.
Mitä tuohon ODTS:ään tulee, niin se on muutamassa päivässä parantuva yliherkkyysKEUHKOKUUME, jonka HALLITSEVA OIRE ON KUUME.
Toki ODTS:n lisäksi altistuksessa voi saada samanaikaisesti myös allergisen keuhkoputkitulehduksen, joka voi kroonistua.
Myös allerginen keuhkoputkitulehdus voi kroonistua.
Ja kun totesit, että jospa meillä homesairailla tosiaan onkin ODTS:n oireita astman lisäksi.
No kuinka on sinun kohdallasi?
Nouseeko sinulle YLIHERKKYYSKEUHKOKUUME (ODTS) 4-8 tunnin kuluttua homealtistuksesta vai aiheuttaako altistus sinulle 4-8 tunnin kuluttua tulehduksen koskien vain keuhkoputkistosi limakalvoja ja ehkä myös ylähengitysteittesi limakalvoja?
Nythän ei enää biopsiaa tarvita osoittamaan altistuksen aiheuttamaa AKUUTTIA keuhkorakkulatulehdusta olkoonpa se sitten nimeltään ODTS tai AKUUTTI allerginen alveoliitti.
Sen voi todennuttaa Ortonin HRCT:llä, hinta 359.
Keuhkorakkula-alueen krooniset sairaudethan selviävät jo thorax-rtg:llä.
Itselläni 10-vuotinen ODS:säilyni kera muutaman 3-kuukautisen keuhkoputitulehuksen johti AKUUTTIIN allergiseen alveoliittiin.
ODS:säilyni eikä AKUUTTI allerginen alveoliittikaan (kolme kertaa) ei ole vielä työpaikka-altistukseni päättymisen jälkeenkään, siis reilun kahdeksan vuoden aikana, ole aiheuttanut minulle kroonista keuhkoputkitulehdusta (kiitos hengityssuojaimieni), jota tuossa vuoden 1993 Allergologia kirjassa pähkäiltiin ODTS:n jälkeisenä tilana.
Eli kertoilisitko sinä mitä omaan tilanteeseesi kuuluu?
Millä tavoin aloit oireilla kosteusvaurioomikrobialtistuksessa, miten tt-tai tk-lääkäri siihen suhtautui ja mitä tutkimuksia kohdallasi on tehty ja minkä ajan kuluessa todettiin Kela-astma jne.?