Tuli tää taas kerran todistettua. Luin aamulla Satakunnan kansaa, no siinä selaillessa vilkaisin jotain deitti-ilmoituksia, ihan asiallisia mut sit mukaan mahtui taas näitä jätkä-kundi ilmoituksia jostain väliltä Honkajoki-Kankaanpää. Hei jätkät parempi ote elämään ja hankkikaa itellenne joku mimmi tai antakaa vaikka lapasta.
Hinaajat
Hr. K-pää
5852
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
joskus tuntuu, että on aivan sama mitä teille sanoo. yhtä tyhmiä olette kaikki. homoksi ei kasveta, homoksi synnytään. jo pelkästään se, että homous vaivaa sua niin paljon, kertoo että sussa itsessäsi asuu syvällä piilossa pieni poika joka tykkää pojista. mä suosittelisin että kaivat sen pojan esille koska muuten voi tapahtua jotain pahaa. hyväksy itses niin ehkä siten hyväksyt myös maailman? ja muut ihmiset?
seuraa väliltä Kankaanpää-Lavia, vai ihan "mielenkiinnostako" luit ilmoituksia? Eikä löytynyt. Ymmärrän suuttumuksesi joten eikun lapaseen vaan.
Oli sitten homo tai lespo, ihan sama. Jokaisella on oma elämänsä, syntyessä saatu.
Se joka eniten tuomitsee ko. henkilöitä niin hänellä on itsellään ongelmia elämässään.
Täytyy yrittää edes jossain päteä ja tuntea itsensä täydelliseksi.
Halvaksihan se tulee kun arvostelee muita mutta onnea omaan elämään se ei tuo.
Itse olen ns. normaali, lapsia synnyttänyt ja hyvässä liitossa mutta ketään en lähde arvostelemaan jos eivät ole kuin minä.
Heillä on jo tarpeeksi paineita esim. pienellä paikkakunnalla jossa ehkä asia pitää salata.
Homous ja lespous on ymmärrettävämpää kuin miehet jotka sekoavat lapsiin. Lehdessä oli yhtenä päivänä neljä eri tuomiota lapsiinsekaantumisesta.
Mieluummin heikäläisiä kuin pervoja joka on ihan eri asia.
Ajatteleppa asiaa järjellä, älä miehisyydellä.
hivenen ahdasmielistä tekstiä tuokin kyllä. noin hetero ei sitä tajua. miksi verrastat koko ajan pedofiileihin? että hyvä kun ei sentäs heikäläisiä täällä!! ihmeellistä kyllä. ja
"normaali"? miksi heterous on sun mielestä sen normaalimpaa kuin homous? no, ymmärrettäköön, pieni paikka, pienet ihmiset. mutta kiitos kun edes YRITÄT ymmärtää, lienee vaan vaikeaa.
Sanoisin, että hyväksyn homouden ja kaiken muun mutta en pedofiileja.
Oma lapseni on joutunut ko. lajin uhriksi.
En ole koskaan tuominnut muita jos eivät ole samanlaisia kuin minä.
Anteeksi jos kirjoitukseni tuntui ahdasmieliseltä ei ollut siksi tarkoitettu.
Pohjalaisessa oli yleisönosastolla kirjoitus, jonka oli kirjoittanut ns. homo.
Oikein tuli paha mieli kun sitä luki.
Ihmiset tuijottavat vain omaa napaansa ja kuvittelevat olevansa täydellisiä.
Onneksi paljon "julkkiksia" on tullut "kaapista" esiin ja saanut jatkaa ns. normaalia elämäänsä.
Pienellä paikalla ihmiset varmasti tietävät kuka on homo ja kuka ei.
Se, että itse tekee asian selväksi on vain hyvästä.
Kauhajoellakin on neljä homoa ja kaikki ymmärtävät sen kun asia on tuotu julki.( en ole Kauhajoelta)
Jos ihmiset/ ystävät hylkäävät sen takia he eivät ole oikeita ystäviä.
Tämän sain itse kokea kun lapsen hyväksikäyttö paljastui ns. ystävät syyttivät minua ja hylkäsivät.
Oikeat ystävät ja isolla Y:llä eivät hylkää.
Onnea Sinulle elämässäsi ja rohkeutta elää niin kuin haluat.