Abortti

Tämä aloitus on yksinkertainen, mutta niin näyttää olevan palstan tasokin aika ajoin.

Ensimmäinen kysymykseni abortin vastustajille kuuluu: miten pystyt lupaamaan aborttia harkitsevalle, että tämä päätyessään synnyttämään lapsen ja antamaan tämän adoptioon saa lapselleen hyvät ja huolehtivat kasvatusvanhemmat sekä hyvän kodin?

Toinen kysymykseni kuuluu: jos kaikille lapsille on olemassa onnellinen tulevaisuus, miksi jo Suomessa lastenkodit ovat täynnä lapsia, joita kukaan ei halua?
1042638
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 104

Vanhimmat

vastasyntyneitä, ei ketään kiinnosta pahoinvoiva lapsi tai murkkuikäinen, nehän on niin hankaliakin.

Äänestä
  • joskus olleet viattomia vastasyntyneitä, eikä heitä kukaan ole halunnut?

    Äänestä

  • nuo pahoinvoivatkin kirjoitti:

    joskus olleet viattomia vastasyntyneitä, eikä heitä kukaan ole halunnut?

    abortin vastustajien tarmosta hoitamaan myös jo olemassa olevia "kadotettuja sieluja", ikään ja sukupuoleen katsomatta.

    Äänestä

  • edes osa kirjoitti:

    kasvamistaan ja hyvistä sijaiskodeista on puutetta.

    Äänestä

  • edes osa kirjoitti:

    abortin vastustajien tarmosta hoitamaan myös jo olemassa olevia "kadotettuja sieluja", ikään ja sukupuoleen katsomatta.

    asiaa! Abortin vastustajat usein perustelevat valintoja lapsen parhaalla. Miksi he eivät keskity jo syntyneiden orpolasten pelastamiseen ja tilanteen parantamiseen?

    Jos adoptioasiat järjesteltäisiin kuntoon, abortit vähenisivät takuulla.

    Inhimillistä on kuitenkin toiminnan sijasta ryhtyä syyttämään ja sylkemään.

    Äänestä

  • on todellakin kirjoitti:

    on jo sentään kaikkien(?) tunnustamat ihmisoikeudet..ja jos täällä (palstan aiheeseen liittyen) kiinnitetään huomiota niihin syntymättömiin ja oikeuksien puuttumiseen, ei tarkota ettei syntyneistä välitetä. Autetaan nyt ensin lapsia saamaan se tärkein oikeutensa, ja katotaan sitten niitä seuraavia.

    Mutta olihan siinä taas "ovela" eksyttämisyritys aiheesta...

    Äänestä

  • syntyneillä kirjoitti:

    ollut "ovela" yritys kääntää huomio pois siitä, ettet välitä pätkääkään lapsista, kunhan pääset täällä päsmäröimään.

    Palstan aiheeeseen liittyen pyrimme varmasti kaikki välttämään abortteja. Jos sinä ja muut puusilmät tekisivät edes jotakin jo syntyneiden lasten eteen, ajaisitte samalla syntymättömien etuja.

    Vai?

    Äänestä

  • tämä juuri kirjoitti:

    toinen lapsi pelastunu abortilta jos autetaan jotain muuta lasta toisella puolen maapalloo?

    Äänestä

  • joku kirjoitti:

    toinen lapsi pelastunu abortilta jos autetaan jotain muuta lasta toisella puolen maapalloo?

    laajentaisit perspektiiviäsi vaikkapa lukaisemalla ketjun aloituksen, niin tietäisit, mistä puhutaan.

    Äänestä

  • jos vähän kirjoitti:

    laajentaisit perspektiiviäsi vaikkapa lukaisemalla ketjun aloituksen, niin tietäisit, mistä puhutaan.

    liian hankala vastata edeltävään..? :D

    Äänestä

  • oliko.. kirjoitti:

    liian hankala vastata edeltävään..? :D

    Olis - voinu - syntyy - vaiks - joku - toinen - lapsi - jossain - toisel - puolel - maapalloo - jos - siel - olis - tehty - olosuhteet - sellasiks - et - siel - voi - aborttii - funtsiva - olla - varma - et -sen - skidi - saa - hyvät - oltavat.

    Ja - jos - sielt - toiselt - puolelt - maapalloo - tsiigaa, - me - ollaan - toisel - puolel - eli - ihan - niinku - samal - pallol.

    Tajusitsä?

    Äänestä

  • hoijaa. kirjoitti:

    ne olosuhteet sielläkö sitten parannetaan täällä abortoimalla? :D:D

    Äänestä

  • on... kirjoitti:

    ne olosuhteet sielläkö sitten parannetaan täällä abortoimalla? :D:D

    hankalaa.

    jep. kaduilla on vielä tilaa ympäri pallon, tehdään lapsia vaan. onneksi liima on halvempaa kuin diesel.

    hei vaan.

    Äänestä

  • on todellakin kirjoitti:

    asiaa! Abortin vastustajat usein perustelevat valintoja lapsen parhaalla. Miksi he eivät keskity jo syntyneiden orpolasten pelastamiseen ja tilanteen parantamiseen?

    Jos adoptioasiat järjesteltäisiin kuntoon, abortit vähenisivät takuulla.

    Inhimillistä on kuitenkin toiminnan sijasta ryhtyä syyttämään ja sylkemään.

    asioita abortin vastustajat ajavat? Tuskin kukaan meistä täällä on mikään yhden asian mies tai -nainen. Tämän palstan aihe nyt vain sattuu olemaan abortti.

    Tuollaisilla kommenteilla ja avauksilla halutaan vain kääntää puheenaihe muualle, pois palstan aiheesta.

    Kukahan nyt taas syyttää ja sylkee muita keskustelijoita?

    Äänestä

  • mitä muita kirjoitti:

    Onpa vaikeaa. Palstan aihe todellakin on abortti, eikä ketään teistä syyttelijöistä kiinnosta yrittää muuttaa olosuhteita niin, että aborttia suunnittelevalle olisi tarjolla muitakin vaihtoehtoja.

    Taisi omatunto kolkutella? Hyvä. Taidat sittenkin olla ihminen.

    Äänestä

Miten sinä voi tietää että se ei niitä tule saamaan? Entä miten voit ennustaa kuka niistä lapsista sitä ei saa? Ja sinäkö määrität sen kuinka huono elämän pitää olla jotta olisi parempaa olla kuollut?

Laitoslapset ovat hyvin marginaalinen osuus Suomen kaikista lapsista.

Äänestä
  • suorastaan ala-arvoista vastata vastakysymyksellä, kun jauhot ovat suussa.

    En lähde tähän, vaan odotan vastauksia aloitukseeni.

    Puhutaan vain Suomesta, varmasti sopii sinulle ja kaltaisillesi paremmin. Jätetään vierasmaalaiset katulapset keskustelun ulottumattomiin. ;)

    Äänestä

  • syntynyt, tietäisitkö millaista on olla kuollut? Anteeksi, että hieman hymyilyttää.

    Äänestä

  • tyypillistä, kirjoitti:

    suorastaan ala-arvoista vastata vastakysymyksellä, kun jauhot ovat suussa.

    En lähde tähän, vaan odotan vastauksia aloitukseeni.

    Puhutaan vain Suomesta, varmasti sopii sinulle ja kaltaisillesi paremmin. Jätetään vierasmaalaiset katulapset keskustelun ulottumattomiin. ;)

    ne jauhot nyt jäi..? :D

    Äänestä

  • koskaan olisi kirjoitti:

    syntynyt, tietäisitkö millaista on olla kuollut? Anteeksi, että hieman hymyilyttää.

    tappamiseen?
    Mene kysymään niiltä lapsenkotilapsilta olisivatko mieluummin kuolleita! Vai sittenkin mieluummin elämässä, vaikkei aina herkkua olekaan (kellekään!)..

    Äänestä

  • oikeuttaa kirjoitti:

    isoisoäitisi kärsii tuskia haudassaan? Jos näin on, mikset tee mitään?

    Äänestä

  • että esimerkiksi kirjoitti:

    isoisoäitisi kärsii tuskia haudassaan? Jos näin on, mikset tee mitään?

    kun kukaan ei ikuisesti elä ja kuolleet ei kärsi.. (harvempi kuitenkaan on kuollu murhan uhrina)

    Äänestä

  • oijoi.. kirjoitti:

    kun kukaan ei ikuisesti elä ja kuolleet ei kärsi.. (harvempi kuitenkaan on kuollu murhan uhrina)

    jos se mummo olis murhattu, se kärsisi? :D

    Vai mihin tuo "mene kysymään niiltä lastenkotilapsilta, haluaako ne olla kuolleita" viittaa?

    Äänestä

  • oikeuttaa kirjoitti:

    tappamiseen?
    Mene kysymään niiltä lapsenkotilapsilta olisivatko mieluummin kuolleita! Vai sittenkin mieluummin elämässä, vaikkei aina herkkua olekaan (kellekään!)..

    olla Suomessa nuorten itsemurhatilastojen laita.
    Jos on hyvä olla, ei yleensä kukaan itseään tapa.

    Äänestä

  • voi olla totta, kirjoitti:

    jos se mummo olis murhattu, se kärsisi? :D

    Vai mihin tuo "mene kysymään niiltä lastenkotilapsilta, haluaako ne olla kuolleita" viittaa?

    Kuolleet ei kärsi, mutta harva on kuollut murhan (varsinkaan äitinsä tekemän) uhrina.

    Eläviltä voi kysyä haluisko ne olla mieluummin kuolleita koskaan syntymättöminä.

    Äänestä

  • hukassa? kirjoitti:

    Kuolleet ei kärsi, mutta harva on kuollut murhan (varsinkaan äitinsä tekemän) uhrina.

    Eläviltä voi kysyä haluisko ne olla mieluummin kuolleita koskaan syntymättöminä.

    Syntyneellä on elämä ja kuolema, syntymättömällä ei.

    Jutteletko paljonkin syntymättömien kanssa ja jos, niin mistä aiheista? Olisi todella mielenkiintoista tietää.

    Äänestä

  • huumoriako? kirjoitti:

    Syntyneellä on elämä ja kuolema, syntymättömällä ei.

    Jutteletko paljonkin syntymättömien kanssa ja jos, niin mistä aiheista? Olisi todella mielenkiintoista tietää.

    syntymättömät olekaan 'mitään elävää'?? :DDD

    Joo, palaillaan sitten kun pystyt nieleen ne perusbiologiset tosiasiat..

    Luulatvasti monikin raskaanaoleva äiti juttelee jo syntymättömille lapsilleen, jollen aivan väärässä ole? Vastauksia toki voi saada vasta parin vuoden päästä..

    Äänestä

  • ei ne kirjoitti:

    kun ajattelen raskaana olevaa naista keskustelemassa sikiönsä kanssa. Olet tainnut katsella vähän liikaa amerikkalaisia laatuelokuvia.

    Se, että äiti puhuu itsekseen, on varmasti yleistä. Keskusteluun kuitenkin tarvitaan kaksi osapuolta.

    Kerro kotitontuille terveisiä.

    Äänestä

  • ei ne kirjoitti:

    syntymättömät olekaan 'mitään elävää'?? :DDD

    Joo, palaillaan sitten kun pystyt nieleen ne perusbiologiset tosiasiat..

    Luulatvasti monikin raskaanaoleva äiti juttelee jo syntymättömille lapsilleen, jollen aivan väärässä ole? Vastauksia toki voi saada vasta parin vuoden päästä..

    tarkoittaa lauseellasi "vai ei ne syntymättömät olekaan mitään elävää" - missä niin olen väittänyt?

    Toki voit keskustella vaikka tohvelieläimen kanssa, mutta saatat joutua niitä vastauksia odottelemaan.

    Äänestä

  • mahdat kirjoitti:

    "Syntyneellä on elämä ja kuolema, syntymättömällä ei."

    Ei ole elämää = on ei elävä/kuollut. ???

    Äänestä

  • jo? kirjoitti:

    "Syntyneellä on elämä ja kuolema, syntymättömällä ei."

    Ei ole elämää = on ei elävä/kuollut. ???

    Suomen lähitulevaisuuden vuoksi toivon, ettet aio lisääntyä. Yhden ainoan kerran vielä:

    Syntyneellä on elämä. Syntynyt elää, jolloin hän on elävä. Ja kuolee, on kuollut.
    Syntymättömällä ei ole elämää, ei myöskään kuolemaa.

    On ei vaikeaa/helppoa. ???

    :D :D :D

    Äänestä

  • vilpittömästi kirjoitti:

    Suomen lähitulevaisuuden vuoksi toivon, ettet aio lisääntyä. Yhden ainoan kerran vielä:

    Syntyneellä on elämä. Syntynyt elää, jolloin hän on elävä. Ja kuolee, on kuollut.
    Syntymättömällä ei ole elämää, ei myöskään kuolemaa.

    On ei vaikeaa/helppoa. ???

    :D :D :D

    Muuhun et sitten kykene kuin jankuttamaan ja inttämään vailla mitään perusteita? No, biologisista faktoista on melkosen mahdoton väitellä..

    >Ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöityksessä.>

    Siitä vain kumoamaan tätä yksinkertasta tosiseikkaa.
    On vaikeaa/ei helppoa? :D

    ps. Olen jo lisääntynyt ja aion lisääntyä vastakin!

    Äänestä

Niin...ei saa tietenkään yleistää, mutta usein he, jotka asuvat lastenkodeissa eivät ole saaneet kotoaan tarvittavaa rakkautta ja huolenpitoa.

Vanhemmat ovat pitäneet kiinni vanhemman oikeuksista eivätkä velvollisuuksista. Esimerkiksi päihdeperheissä pidetään kiinni siitä, että lasta ei anneta esimerkiksi adoptioon, sen jälkeen lapsi pomppii kodin, sijaisperheen ja lastenkodin väliä.

Eihän tietenkään aina kaikki mene niin yksioikoisesti.

Eivät varmaan adoptiovanhemmatkaan mitään yli-ihmisiä ole, ja omat haasteensa adoptio tuo tietenkin. Adoptiovanhemmat ovat kuitenkin käyneet jo tiukan seulan läpi ja ovat varmoja siitä, että haluavat lapsen ja heille riittää aikaa.

Yleensäkin lapsille pitäis riittää aikaa ja vanhempien olla läsnä. Laatuaika ei korvaa arkea.

Äänestä

Lapselle on AINA parempi olla elävä kuin surmautettu / kuollut.

Lapsi ei voisi saada kelvottomampia ja vastuuttomampia vanhenpia kuin ne, jotka surmauttavat lapsensa abortissa ties mistä (harhaisesta) syystä. Kaikki muut vanhemmat tai jopa laitospaikka ovat määrättömästi parempia lapsen kannalta kun hengen meno abortöörien käsissä.

Siten äiti / isä joka antaa lapsena adoptioon on tehnyt vähimmäismäärän velvollisuuksistaan lasta kohtaan. Hän voi hyvällä omallatunnolla siirtää lapsensa elämän muiden käsiin, jos on vakaasti harkinnut olevansa kykenemätön lasta hoitamaan tai arvioi lapsen saavan paremman elämän muualla.

Lapsen elämä muualla tai jopa laitoksessa on määrättömästi parempi kuin likoaminen silppuna viemärissä.

Lapsien tulevaisuus ja elämä voi olla aivan onnellinen jopa lastenkodissa. Lapsen elämä voi olla onnellinen aikuduudessa lastenkotien, sijaisperheiden tai vanhempien hoidon jälkeen. Kuollella ja aboroidulla ei ole tulevaisuutta, ei edes mahdollisuutta onneen. '

Kaikille eläville lapsille onni on mahdollinen.
Kennellekään abortissa surmautetulle lapselle onni ei ole mahdollinen. Tästä -kiistämättömästä- lähtökohdasta tulee jokaisen vanhemman arvioida lapsensa onnea ja ottaa velvollisuudekseen toimia sen mukaan.

Äänestä
  • saanut pyyhittyä naurunkyyneleet, väitän, että

    jokaiselle syntymättömälle lapselle epäonni on mahdoton.

    Eikö olekin onnellista?

    Äänestä

  • kun olen kirjoitti:

    saanut pyyhittyä naurunkyyneleet, väitän, että

    jokaiselle syntymättömälle lapselle epäonni on mahdoton.

    Eikö olekin onnellista?

    Nauraa voidaan lähinnä puutteelliselle logiikallesi. Kyse on onnesta. Et voi mitenkään väittää, että kuolema on lapselle onni.

    Venkoilet aborttiväelle ominaiseen tapaan käsitteillä (sekä positiivisilla että kieltävillä) kykenemättä hallitsemaan niitä. Pahinta on, ettet huomaa mitään ongelmaa järkeä vailla olevissa puheissasi....

    Lauseessasi on kolme negaatiota ja johtopäätöksen omainen toteamus. Miten tulkitset sanomasi?

    Äänestä

  • "logiikkaa" kirjoitti:

    Mitä negaatioita? Jäsentelepä lauseeni nyt omalla tavallasi niin yritän ymmärtää, mitä ajat takaa.

    "Kuolema on lapselle onni" HA! Niinkö kirjoitin? En, vaan sinä. Vähän hävettää puolestasi.
    Minä kirjoitin: "jokaiselle syntymättömälle lapselle epäonni on mahdoton". Aika hyvin, vaikka itse sanonkin.

    Kuolemanpelko taitaa olla sinulla hallitsevana. Ei sitä tarvitse pelätä, kuolema on kaunis. Ne, jotka syntyvät, kuolevat. Ei siinä sen ihmeempää.

    Äänestä

  • ja logiikasta. kirjoitti:

    Lauseesi on järjetön, et kykene itsekään sitä analysoimaan. Et ilmeisesti edes ymmärrä mikä on negaatio...

    Et liioin ymmärrä mitä sinulle vastattiin, vaan teet siitä kummallisia päätelmiä.

    Kyse oli siitä, että elävälle lapselle onni on mahdollinen. Kuolleelle lapselle onni ei ole mahdollinen.

    Puhut jotakin sekavaa kuolleelle ominaisesta epäonnen puuttumisesta. Mitä sitten?

    Kuolemme kaikki kerran eikä sitä tule pelätä. Sen sijaan on pelättävä ja kavahdettava tappamista. Suojattoman lapsen surmauttaminen esim. abortissa on kauhistuttava teko.

    Jos kuolema on kaunis niin anna palaa, hyvästi, mutta älä tule tarjoilemaan sitä MUILLE ihmisille, vähimmin lapsille. Näyttää siltä, ettei aborttiväen keskuudessa ole sittenkään ainuttakaan rehellisesesti kuolemaa hyvänä pitävää - ainkaan sellaisten keskuudessa jotka täällä vielä kirjoittelevat joutavuuksia:(

    Irvistelevä ja haiseva kuolema on kaunis vain verrattuna oman voiton pyynnissä tehtyyn toisen ihmisen hengen riistoon.

    Äänestä

  • soopaa... kirjoitti:

    jäsentelemään. Kirjoituksesi, niin tämä kuin edellinenkin jäi nyt minulle hieman epäselväksi. Vihaa tunnut kuitenkin kihisevän.

    Syntyneelle lapselle sekä onni että epäonni ovat mahdollisia. Et koskaan voi olla varma, millaiseksi lapsen elämä muodostuu.

    Syntymättömälle lapselle kumpainenkaan ei ole mahdollista.

    Mikä tässä on sekavaa?

    Sinä olet lottoaja ja odotat joka lauantai jättipottia. Joku toinen jättää lottoamatta – ei voittoa muttei myöskään tappiota. Jos sinä saisit päättää, pakottaisit muutkin lottoamaan.

    "Irvistelevä ja haiseva kuolema", näin arvelinkin.

    Äänestä

  • sitten kyennyt kirjoitti:

    Ei kirjoitustasi voi jäsentää koska se on mieletön.

    No lopulta pääsit samaan lähtökohtaan, jota kuulutin perään jo aluksi. Juuri siksi että onni on mahdollinen, on elämä parempi kuin kuolema. Jopa satunnainen epäonni on parempi kuin kuolema, sillä elämään kuuluu onnea ja epäonea.

    Mikään epäonni tms. EI kuitenkaan oikeuta lapsen surmauttamiseen abortissa.

    Jos edelleen pidät kuolemaa kauniina, niin kampaa sillä toki itsesi... mutta jätä lapset rauhaan...

    Äänestä

  • Pääasia nyt kuitenkin on se, haluaako NAINEN lapsen vai ei, haluaako NAINEN jatkaa raskauttaan vai päätyykö aborttiin. NAISEN mielipide, toiveet ja halut ovat asioita, mitkä mitään merkitsevät tässä kysymyksessä. Vaikka ovathan filosofiset spekulaatiot toisaalta viihdyttäviä....

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    Ei kirjoitustasi voi jäsentää koska se on mieletön.

    No lopulta pääsit samaan lähtökohtaan, jota kuulutin perään jo aluksi. Juuri siksi että onni on mahdollinen, on elämä parempi kuin kuolema. Jopa satunnainen epäonni on parempi kuin kuolema, sillä elämään kuuluu onnea ja epäonea.

    Mikään epäonni tms. EI kuitenkaan oikeuta lapsen surmauttamiseen abortissa.

    Jos edelleen pidät kuolemaa kauniina, niin kampaa sillä toki itsesi... mutta jätä lapset rauhaan...

    avoimemmin, voisit huomata että monet kirjoitukset eivät olekaan "sekavia" tai "järjettömiä" vain siksi, että itse olet eri mieltä.

    Ja nyt olemme sitten kuuluttaneet samaan perään... ;)

    Syntyneellä on elämä ja kuolema, onni ja/tai epäonni.
    Syntymättömällä ei ole näistä mitään.

    Itse voit päättää, onko niin elämäsi kuin kuolemasikin kaunis.

    Äänestä

  • Saara kirjoitti:

    Pääasia nyt kuitenkin on se, haluaako NAINEN lapsen vai ei, haluaako NAINEN jatkaa raskauttaan vai päätyykö aborttiin. NAISEN mielipide, toiveet ja halut ovat asioita, mitkä mitään merkitsevät tässä kysymyksessä. Vaikka ovathan filosofiset spekulaatiot toisaalta viihdyttäviä....

    No niin, ultra-egoisti määrittelee kaiken itsestään ulkopuolisen "mielipiteidensä" ja mukavuuksiensa kautta. Lukekaa edellinen tarkkaan ja painakaa mieleenne se, mikä on abortti-asiamiesten toiminnan lähtökohta.

    Tämä kauhistuttava lähtökohta ei kuitenkaan muuta sitä yksinkertaista tosiasiaa, että lapsen onni liittyy vain elämään. Lapselle on aina parempi olla elävä kuin kuollut. Mitkään "mielipiteet" eivät muuta tätä lähtökohtaa, vaikka tunnoton egoisti saattaakin kyetä vahingoittamaan lasta.

    Äänestä

  • on tyttö? kirjoitti:

    saattaa synnyttää lapsen roskalaatikkoon.

    Jos on onnea, joku rakastava ihminen poimii hänet sieltä. Jos on epäonnea, joutuu möyhentimen hampaisiin.

    Äänestä

  • "tunnoton egoisti" kirjoitti:

    saattaa synnyttää lapsen roskalaatikkoon.

    Jos on onnea, joku rakastava ihminen poimii hänet sieltä. Jos on epäonnea, joutuu möyhentimen hampaisiin.

    Mitä tapahtuu huostaanoton jälkeen? Huonosta kodista huonoon sijaiskotiin?

    Huostaanotetut lapset joutuvat pahimmassa tapauksessa ojasta allikkoon, lyödyiksi ja henkisesti nujerretuiksi. Sijoituspaikkojen valvonta ei riitä mihinkään.

    Huostaanottojen määrän kasvu on synnyttänyt paljon huolta ja keskustelua. Miksi huostaanottojen määrä kasvaa? Tehdäänkö niitä liikaa vai liian vähän? Yllättävän vähän on seurattu, mitä lapsille tapahtuu huostaanoton jälkeen. Yhteiskunta pitää ongelmaa ratkaistuna, kunhan sijoituspaikka on löytynyt.

    Äänestä

  • on tyttö? kirjoitti:

    No niin, ultra-egoisti määrittelee kaiken itsestään ulkopuolisen "mielipiteidensä" ja mukavuuksiensa kautta. Lukekaa edellinen tarkkaan ja painakaa mieleenne se, mikä on abortti-asiamiesten toiminnan lähtökohta.

    Tämä kauhistuttava lähtökohta ei kuitenkaan muuta sitä yksinkertaista tosiasiaa, että lapsen onni liittyy vain elämään. Lapselle on aina parempi olla elävä kuin kuollut. Mitkään "mielipiteet" eivät muuta tätä lähtökohtaa, vaikka tunnoton egoisti saattaakin kyetä vahingoittamaan lasta.

    Kun raskaana oleva tyttö/nainen tekee päätöksen keskeyttää raskauden, hän tarvitsee siihen terveydenhuollon ammattilaisten apua jokaisessa vaiheessa. Päätöksentekovaiheessa tärkeintä on varmistaa, että päätös varmasti on tytön oma, ei poikaystävän tai vanhempien painostuksen tulos.

    Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan kehoon ja raskauden keskeytyskäytäntöä säätelevä laki perustuu naisen subjektiiviseen oikeuteen päättää omasta kehostaan.

    Lähde: Väestöliitto

    Äänestä

  • "Lapsi ei voisi saada kelvottomampia ja vastuuttomampia vanhenpia kuin ne, jotka surmauttavat lapsensa abortissa ties mistä (harhaisesta) syystä."

    ompa taas hieno kommentti vastustajalta. tule sanomaan tuo lapsilleni, jotka rakastavat minua ja joille olen paras äiti!

    "tulee jokaisen vanhemman arvioida lapsensa onnea ja ottaa velvollisuudekseen toimia sen mukaan."

    näin teinkin päätyessäni aborttiin, joten katso peiliin, ovatko sinun lapsesi onnellisia? voitko antaa heille kaiken mitä he haluavat ja tarvitsevat? tuskimpa vain... taidat olla köyhä yksinhuoltaja, joka vihaa itsensä hyvin kouluttaneita ja hyvin eläviä ihmisiä, säälin sinua! hahhahhaa!!!

    Äänestä

  • lakisääteinen oikeus kirjoitti:

    Kun raskaana oleva tyttö/nainen tekee päätöksen keskeyttää raskauden, hän tarvitsee siihen terveydenhuollon ammattilaisten apua jokaisessa vaiheessa. Päätöksentekovaiheessa tärkeintä on varmistaa, että päätös varmasti on tytön oma, ei poikaystävän tai vanhempien painostuksen tulos.

    Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan kehoon ja raskauden keskeytyskäytäntöä säätelevä laki perustuu naisen subjektiiviseen oikeuteen päättää omasta kehostaan.

    Lähde: Väestöliitto

    Nainen ei päätä lapsensa hengestä. Hän anoo aborttia. Viranomaiset tekevät päätöksen.

    Toinen näkökulma on se, että lain soveltaminen on ryöstäytynyt vapaiksi mukavuusaborteiksi. Lain määräävät olosuhteet abortintiin ovat pääsääntöisesti poistuneet elintason kohoamisen myötä. Tämä korostaa entisestään aikuisten vastuuta ja velvollisuutta suhteessa lapseen.

    Jokaisella ihmisellä on oikeus ruumiiseensa. Näin oikeus ruumiiseen ja elämään on myös, ja erityisesti, lapsella.

    Äänestä

  • olet säälittävä kirjoitti:

    "Lapsi ei voisi saada kelvottomampia ja vastuuttomampia vanhenpia kuin ne, jotka surmauttavat lapsensa abortissa ties mistä (harhaisesta) syystä."

    ompa taas hieno kommentti vastustajalta. tule sanomaan tuo lapsilleni, jotka rakastavat minua ja joille olen paras äiti!

    "tulee jokaisen vanhemman arvioida lapsensa onnea ja ottaa velvollisuudekseen toimia sen mukaan."

    näin teinkin päätyessäni aborttiin, joten katso peiliin, ovatko sinun lapsesi onnellisia? voitko antaa heille kaiken mitä he haluavat ja tarvitsevat? tuskimpa vain... taidat olla köyhä yksinhuoltaja, joka vihaa itsensä hyvin kouluttaneita ja hyvin eläviä ihmisiä, säälin sinua! hahhahhaa!!!

    Ehkä voit lukea tämän arvion ihan itse lapsillesi. Varmaan he ymmärtävät...

    Olen antanut lapsille paljon siitä mitä he tarvitsivat lapsuudessaan.

    Puheesi kertovat jo liiaksi siitä, kuka on "köyhä" ja lisäksi "henkisesti köyhä";)

    Äänestä

  • on ihminen kirjoitti:

    Nainen ei päätä lapsensa hengestä. Hän anoo aborttia. Viranomaiset tekevät päätöksen.

    Toinen näkökulma on se, että lain soveltaminen on ryöstäytynyt vapaiksi mukavuusaborteiksi. Lain määräävät olosuhteet abortintiin ovat pääsääntöisesti poistuneet elintason kohoamisen myötä. Tämä korostaa entisestään aikuisten vastuuta ja velvollisuutta suhteessa lapseen.

    Jokaisella ihmisellä on oikeus ruumiiseensa. Näin oikeus ruumiiseen ja elämään on myös, ja erityisesti, lapsella.

    lapsella on oikeuksia vasta syntymän jälkeen.

    Sosiaaliset syyt aborttiin ovat monikirjoinen joukko (yhdessä abortissa voi olla monta syytä, jotka muodostavat kokonaisuuden). Ihmisten pahoinvointi ei ole 1970-luvulta mitenkään vähentynyt vaikka aborttien määrä onkin puolittunut (n. 23000-> n.11000). Elintaso on ehkä keskimäärin kohonnut esim. 1970-lukuun verrattuna, mutta elintaso onkin suhteellista. Elintasoerot ja tuloerot ovat kasvaneet, ei vähentyneet.

    Äänestä

  • jooo... kirjoitti:

    Ehkä voit lukea tämän arvion ihan itse lapsillesi. Varmaan he ymmärtävät...

    Olen antanut lapsille paljon siitä mitä he tarvitsivat lapsuudessaan.

    Puheesi kertovat jo liiaksi siitä, kuka on "köyhä" ja lisäksi "henkisesti köyhä";)

    he osaavat lukea ihan itse, mutta en ole niin köyhä(niin kuin eräät), että sinun solvauksiasi heille näyttäisin, vaikka kyllä he ymmärtäisivät ettei "joopa joo"- tädillä ole kaikki ihan kohdallaan...

    Äänestä

  • tohon sun kirjoitukseen.. ensinnäkin tämä sun käyttämä LAPSI sana. en tiiä mutta uskon että oot mahdollisesti joskus kuullut sanan alkio ja sikiö. voisit puhua oikeilla termeillä ku niin "fiksusti" kirjottelet.

    sitten toinen asia, kerros mulle miksi suomi on oikeasti aika huonovoivanen valtio lasten ja nuorten osalta ku niin hehkutat tuota ihanaa onnea? jos sulla on lapsuus ja nuoruus ollu ruusuilla tanssimista ja oot syntynyt kultalusikka perseessä niin hieno homma. mut pitäskö pikkasen miettiä että miksi nuorten väkivalta rikokset ja muthat on lisääntynyt? ja miksi yhä nuoremmat lapset kärsii masennuksista, psyykkisistä ongelmista yms. oliskohan niillä vanhemmilla pikkasen syytä kattoa peiliin. niin myös valton herroilla. toi sun ihanan onnen hehkutus meni pikkasen överiks.

    ite teen töitä haasteellisesti käyttäytyvien lasten ja nuorten kanssa ja voin kertoa sen verran että kyllä niillä on se sun hehkuttama ihana onni aika vähissä.

    en tarkoita tällä että kaikkien "vaikeiden" lasten ja nuorten vanhemmat ovat syyllisiä lapsensa käytökseen tai muuhun vaan yleisesti ottaen koko lasten ja nuorten hyvinvointia .

    niin ja vielä toi sana surmautettu on niin naurettavan kuulosta että.. haluat oikein tehdä asiasta tramaattisen traagista! puhukaa hyvät ihmiset oikeilla termeillä eikä tartte kaikkia asioita paisutella ja tehdä niistä niin tragisia..

    asioista voi keskustella niin puoltavasti ku kieltävästi ihan ilman tramatiikkaa tai paisuttelua.

    Äänestä

  • pieni korjaus kirjoitti:

    tohon sun kirjoitukseen.. ensinnäkin tämä sun käyttämä LAPSI sana. en tiiä mutta uskon että oot mahdollisesti joskus kuullut sanan alkio ja sikiö. voisit puhua oikeilla termeillä ku niin "fiksusti" kirjottelet.

    viestiin tällä palstalla on turha odottaa vastausta.

    Kiitos sinulle.

    Äänestä

  • ajatellen kirjoitti:

    lapsella on oikeuksia vasta syntymän jälkeen.

    Sosiaaliset syyt aborttiin ovat monikirjoinen joukko (yhdessä abortissa voi olla monta syytä, jotka muodostavat kokonaisuuden). Ihmisten pahoinvointi ei ole 1970-luvulta mitenkään vähentynyt vaikka aborttien määrä onkin puolittunut (n. 23000-> n.11000). Elintaso on ehkä keskimäärin kohonnut esim. 1970-lukuun verrattuna, mutta elintaso onkin suhteellista. Elintasoerot ja tuloerot ovat kasvaneet, ei vähentyneet.

    Äitinsä kohdussa kasvavalle lapselle voidaan esim. tehdä testamenetti, joten hän on oikeustoimikelpoinen ihminen.

    Ihmiselle kuuluvat luonnollisina oikeuksina ihmisoikeudet. Ne eivät riipu "mielpiteistä" tms. Toki niitä voidaan luokata. Aikuinenkin ihminen voidaan surmata. Edes raaka väkivalta ei kuitenkaan vähäisimmäskään määrin poista tai vähennä ihmisoikeuksia tai ihmisen olemusta.

    Yleensä ja pääsääntöisesti vanhemmat kunnioittavat lapsensa elämää ja oikeuksia.

    Poikkeuksen pääsäännöstä tekee aborttiväki, joka haluaa käyttää "oikeuksiaan", mahdollisuuksian, mielipiteitään ja "pitämisiään ja ei-pitämisiään" hyötyäkseen lapsen oikeuksien ja elämän kustannuksella. Lapsien surmauttaminen aborteissa on todellakin pahoinvointia sekä tekijöiden että yhteiskunnan tasolla. Pahoinvoinnista on päästävä eroon. Ei pahoinvointia tule ylläpitää, puolustella, selitellä tai edistää.

    Elintason kohotessa sosiaaliset syyt abortointiin ovat poistuneet. Aborttiväen motiivit mukavuusabortteihin perustuvat vain itsekkyyteen ja lyhytnäköiseen omanvoiton pyyntiin.

    Äänestä

  • ylläpito.. kirjoitti:

    oma vanhemmuutesi ollut raskasta ja tuntuu, että abortin tehneet pääsevät liian helpolla?

    Mielenkiintoista, miten tiedät toisten asioista niin paljon enemmän kuin he itse. Miten voit käyttää niinkin vakavasta asiasta kuin lapsen saamisesta sanaa "lyhytnäköisyys"?

    Tai, niinpä, jos olet lanseerannut niinkin hullunkurisen sanan kuin "aborttiväki", niin varmaan päästelet suustasi muutenkin ihan mitä hyvänsä.

    Voin kertoa sinulle, että tämän "aborttiväen" motiivi oli erittäin pitkänäköistä "itsekkyyttä ja omanvoiton pyyntiä", mitä normaalit ihmiset kutsuvat oman elämänsä hallinnaksi. Ja jos kohdalle osuisi toistamiseen *koputus* ei tarvitsisi nanosekuntiakaan epäröidä, luuri käpälään ja ajanvaraukseen.

    Olet muuten oikeassa, sosiaaliset syyt, tai ylipäätään syiden kaivelu, on poistettava laista, abortin on oltava normaali ihmisoikeus kuten Pohjoismaissa on.

    Äänestä

  • pieni korjaus kirjoitti:

    tohon sun kirjoitukseen.. ensinnäkin tämä sun käyttämä LAPSI sana. en tiiä mutta uskon että oot mahdollisesti joskus kuullut sanan alkio ja sikiö. voisit puhua oikeilla termeillä ku niin "fiksusti" kirjottelet.

    sitten toinen asia, kerros mulle miksi suomi on oikeasti aika huonovoivanen valtio lasten ja nuorten osalta ku niin hehkutat tuota ihanaa onnea? jos sulla on lapsuus ja nuoruus ollu ruusuilla tanssimista ja oot syntynyt kultalusikka perseessä niin hieno homma. mut pitäskö pikkasen miettiä että miksi nuorten väkivalta rikokset ja muthat on lisääntynyt? ja miksi yhä nuoremmat lapset kärsii masennuksista, psyykkisistä ongelmista yms. oliskohan niillä vanhemmilla pikkasen syytä kattoa peiliin. niin myös valton herroilla. toi sun ihanan onnen hehkutus meni pikkasen överiks.

    ite teen töitä haasteellisesti käyttäytyvien lasten ja nuorten kanssa ja voin kertoa sen verran että kyllä niillä on se sun hehkuttama ihana onni aika vähissä.

    en tarkoita tällä että kaikkien "vaikeiden" lasten ja nuorten vanhemmat ovat syyllisiä lapsensa käytökseen tai muuhun vaan yleisesti ottaen koko lasten ja nuorten hyvinvointia .

    niin ja vielä toi sana surmautettu on niin naurettavan kuulosta että.. haluat oikein tehdä asiasta tramaattisen traagista! puhukaa hyvät ihmiset oikeilla termeillä eikä tartte kaikkia asioita paisutella ja tehdä niistä niin tragisia..

    asioista voi keskustella niin puoltavasti ku kieltävästi ihan ilman tramatiikkaa tai paisuttelua.

    Niin, että siis työskentelet varttuneiden sikiöiden ja aikuistuvien alkioiden kanssa?

    Katsos, ihminen on aivan sama, ainutkertainen ja persoonallinen olento alusta loppuunsa saakka.

    On hienoa että työskentelet nuorien kanssa. Juuri näin asiat paranevat ja elämä etenee. Hieman huolestuttaa alatyylinen tekstisi..., mutta uskon ettet nuorien kanssa sellaista viljele. Varmaan ymmärrät, että jokainen nuori on arvokas ja hänen elämänsä on korkea ja kaunis, vaikka siinä on vaikeuksia ja pettymyksiä. Kenet nuoristasi olisit valmis tuomitsemaan myrkytetyksi tai silputuksi? Niin, et ensimmäistäkkän...

    Mitä termiä käyttäisit toimenpiteestä, jos pieneltä ihmiseltä tarkoituksella ja omaa etua tavoitellen riistetään henki ja elämä siten, että hänet myrkytetään tai imaistaan silppuriin? Käsite "surmauttaa" on tässä yhteydessä varsin lievä. Voitaisiin käyttää 2 luokkaa kovempiakin ilmauksia. Sikäli kun tällä palstalla puhutaan oikeilla termeillä tai katsotaan asiaa abortin kohteen - lapsen - kannalta alkaa huuto ja valitus, syyllistyminen sekä sensurointi... Siksi tällä palstalla puhutaan hyssytellen, kaunistellen ja salaillen lapsien abortoinnista.

    Äänestä

  • tekstiä.. kirjoitti:

    hymyillä. Sinä varmaan laulat alttoa Alatuuhosen Aikuistuvissa Alkioissa?

    Eikö olisi hienoa, että sinäkin keskittyisit eläviin nuoriin – katsos näin asiat paranevat ja elämä etenee! Ja voisit opettaa heille myös ylätyyliä, sitä he janoavat.

    Tämän sijaan keskityt antamaan tekohengitystä näille "silppuriin imaistuille" – no, joku saa kicksinsä sellaisestakin.

    Äänestä

  • ylläpito.. kirjoitti:

    Äitinsä kohdussa kasvavalle lapselle voidaan esim. tehdä testamenetti, joten hän on oikeustoimikelpoinen ihminen.

    Ihmiselle kuuluvat luonnollisina oikeuksina ihmisoikeudet. Ne eivät riipu "mielpiteistä" tms. Toki niitä voidaan luokata. Aikuinenkin ihminen voidaan surmata. Edes raaka väkivalta ei kuitenkaan vähäisimmäskään määrin poista tai vähennä ihmisoikeuksia tai ihmisen olemusta.

    Yleensä ja pääsääntöisesti vanhemmat kunnioittavat lapsensa elämää ja oikeuksia.

    Poikkeuksen pääsäännöstä tekee aborttiväki, joka haluaa käyttää "oikeuksiaan", mahdollisuuksian, mielipiteitään ja "pitämisiään ja ei-pitämisiään" hyötyäkseen lapsen oikeuksien ja elämän kustannuksella. Lapsien surmauttaminen aborteissa on todellakin pahoinvointia sekä tekijöiden että yhteiskunnan tasolla. Pahoinvoinnista on päästävä eroon. Ei pahoinvointia tule ylläpitää, puolustella, selitellä tai edistää.

    Elintason kohotessa sosiaaliset syyt abortointiin ovat poistuneet. Aborttiväen motiivit mukavuusabortteihin perustuvat vain itsekkyyteen ja lyhytnäköiseen omanvoiton pyyntiin.

    Kaikki ihmiset ovat oikeussubjekteja, he ovat oikeuskelpoisia. Tällöin puhutaan luonnollisista henkilöistä. Luonnollisen henkilön oikeuskelpoisuus alkaa hänen SYNTYMÄSTÄÄN ja jatkuu hänen kuolemaansa saakka.

    OIKEUSTOIMIKELPOISUUS luonnolliselle henkilölle tulee vasta täysi-ikäisyyttä lähestyessä. Esim. 15-vuotias voi tehdä joitakin oikeustoimia.

    Ihmisoikeudet koskevat jokaista syntynyttä ihmisyksilöä.

    Äänestä

  • tietoa kirjoitti:

    Senkin lapsen hyväksi, joka kasvaa äitinsä kohdussa voidaan tehdä testamentti. Tämä on oikeustoimi ja lapsi äitinsä kohdussa on tunnustettu osapuoli.

    Aivan oikein, ihmisoikeudet koskevat jokaista -syntynyttä- ihmistä. Lapsi äitinsä kohdussa on jo syntynyt - vahempien tekemisten seurauksena - ja nauttii ihmisoikeuksia - vaikka niitä valitettavasti voidaan verisesti ja säälimättömästi loukata.

    Äänestä

  • muuta kuin kirjoitti:

    hymyillä. Sinä varmaan laulat alttoa Alatuuhosen Aikuistuvissa Alkioissa?

    Eikö olisi hienoa, että sinäkin keskittyisit eläviin nuoriin – katsos näin asiat paranevat ja elämä etenee! Ja voisit opettaa heille myös ylätyyliä, sitä he janoavat.

    Tämän sijaan keskityt antamaan tekohengitystä näille "silppuriin imaistuille" – no, joku saa kicksinsä sellaisestakin.

    No niin, aborttiväki jäi jälleen sanattomaksi, kun eväät loppuivat...

    Äänestä

  • taas kävi kirjoitti:

    No niin, aborttiväki jäi jälleen sanattomaksi, kun eväät loppuivat...

    liian painavan pallon, vastataan juuri noin. ;)

    Äänestä

  • aina ihminen kirjoitti:

    Senkin lapsen hyväksi, joka kasvaa äitinsä kohdussa voidaan tehdä testamentti. Tämä on oikeustoimi ja lapsi äitinsä kohdussa on tunnustettu osapuoli.

    Aivan oikein, ihmisoikeudet koskevat jokaista -syntynyttä- ihmistä. Lapsi äitinsä kohdussa on jo syntynyt - vahempien tekemisten seurauksena - ja nauttii ihmisoikeuksia - vaikka niitä valitettavasti voidaan verisesti ja säälimättömästi loukata.

    ei sikiön. Tekijä voi testamentata omaisuutensa vaikka 50 vuoden päästä mahdollisesti syntyville lapsenlapsilleen, jos haluaa. Testamenttiasiasta et voi johtaa sikiön oikeustoimikelpoisuutta.

    Lapsi syntyy sillä hetkellä, kun tulee synnytyksen tai sektion hetkellä synnytyssalissa maailmaan. Syntymähetki kirjataan ja sen perusteella haetaan henkilötunnus. Syntymän hetkellä sikiöstä (fetus) tulee vastasyntynyt lapsi, jolla on synnynnäiset ihmisoikeudet.

    Äänestä

  • oikeustoimi kirjoitti:

    Testamentin tekoa on käytetty kirjallisuudessa osoituksena paitsi lapsen fyysisestä olemassaolosta myös lapsen olemassaolosta "oikeustoimien" piirissä.

    Biologiaa koulussa opiskelevana ehkä olet selvillä siitä, että (lasta ei sittenkään tuo haikara vaan) lapsi on olemassa ja syntynyt kasvaessaan 9 kk äitinsä kohdussa. Tätä tosiasiaa eivät aborttiväen "mielipiteet" ja "ei-pitämiset" muuta vähääkään. Kikkailusi sanoilla eivät muuta vähääkään lapsen olemusta tai olemassaoloa:D Ihmisoikeudet ovat myötäsyntyisiä, jokaiselle ihmiselle kuuluvia oikeuksia - aivan siitä riippumatta, mitä nykyään kirjataan tai jätetään kirjaamatta viranomaisten reksitereihin.

    Aborttiväen nurkka-juristeria ei riitä peittämään lapsen olemusta ja ihmisyyttä.

    Äänestä

  • jooooo.. kirjoitti:

    "Lapsi on olemassa ja SYNTYNYT kasvessaan 9 kk äitinsä kohdussa" - ei siis sikiö vaan syntynyt lapsi. Mutta palataan sikiölle testamenttaamiseen.

    Hyvä AborttiTäti, kerro miten esimerkissäni käy:

    Raskaana oleva nainen kuolee ja on testamentannut omaisuutensa sikiölleen. Sikiön sydän lakkaa pian lyömästä. Onko naisen aviomiehellä mitään oikeuksia, jos testamentti on tehty vain ja ainoastaan sikiölle?

    Ja mikä tärkeintä, meneekö sikiön könninkello valtiolle?

    Äänestä

  • vs. aborttiväki kirjoitti:

    mies saa sen mitä saisi osituksessa eli oman osuutensa. Puoliso ei peri vaan hänellä on avio-oikeus. Avopuoliso ei saa mitään ja tässä tapauksessa könninkello menee valtiolle tai naisen sisaruksille/vanhemmille.

    Äänestä

  • tietoa kirjoitti:

    Kaikki ihmiset ovat oikeussubjekteja, he ovat oikeuskelpoisia. Tällöin puhutaan luonnollisista henkilöistä. Luonnollisen henkilön oikeuskelpoisuus alkaa hänen SYNTYMÄSTÄÄN ja jatkuu hänen kuolemaansa saakka.

    OIKEUSTOIMIKELPOISUUS luonnolliselle henkilölle tulee vasta täysi-ikäisyyttä lähestyessä. Esim. 15-vuotias voi tehdä joitakin oikeustoimia.

    Ihmisoikeudet koskevat jokaista syntynyttä ihmisyksilöä.

    Kyllä tämä vastustaja on siinä suhteessa oikeassa, että vaikkei kohdussaoleva jälkeläinen ole vielä henkilö, hänelle voidaan testamentata (silloin kai kuitenkin käytetään ilmaisua henkilö X.X:n syntymätön lapsi tms, ei ole nyt tämmöistä keissiä tullut eteen, mutta jos asia on kovin kiinnostava, voin kysäistä eksältäni), ja mikäli esim. isä kuolee raskausaikana, on sikiö syntyessään perillinen, vaikka syntyykin kuoleman jälkeen.

    Äänestä

  • ajatellen kirjoitti:

    lapsella on oikeuksia vasta syntymän jälkeen.

    Sosiaaliset syyt aborttiin ovat monikirjoinen joukko (yhdessä abortissa voi olla monta syytä, jotka muodostavat kokonaisuuden). Ihmisten pahoinvointi ei ole 1970-luvulta mitenkään vähentynyt vaikka aborttien määrä onkin puolittunut (n. 23000-> n.11000). Elintaso on ehkä keskimäärin kohonnut esim. 1970-lukuun verrattuna, mutta elintaso onkin suhteellista. Elintasoerot ja tuloerot ovat kasvaneet, ei vähentyneet.

    Puheet sikiön omista, äidistä riippumattomista oikeuksista ovat hyvän aikaa kuuluneet amerikkalaisen pro life -liikkeen retoriikkaan. Viime vuosina ajatuksia on koetettu tuoda myös Suomeen. Sellaisinaan ne eivät kuitenkaan sovi suomalaiseen oikeuskäsitykseen (lähde: Riitta Burrell oikeustieteen väitöskirja Naisia ja sikiöitä. Avustetusta lisääntymisestä ja sikiön oikeuksista.)

    Vaikka sikiön oikeuksia ajavilla on varmasti hyvät päämäärät, he eivät näe tai halua nähdä sitä, miten sikiölle annetut oikeudet heikentäisivät naisten asemaa.

    Selkein esimerkki tästä on sikiön oikeuksiin usein liitetty abortin kieltäminen. Tämä heikentäisi oleellisesti naisten mahdollisuuksia suunnitella ja hallita elämäänsä.

    Äidistä erillisten sikiön oikeuksien sijaan kannattaisi pikemminkin korostaa raskaana olevien äitien mahdollisimman hyvää tukea.
    Lopultahan tämä on myös sikiön etu.

    Äänestä

  • Saara kirjoitti:

    Kyllä tämä vastustaja on siinä suhteessa oikeassa, että vaikkei kohdussaoleva jälkeläinen ole vielä henkilö, hänelle voidaan testamentata (silloin kai kuitenkin käytetään ilmaisua henkilö X.X:n syntymätön lapsi tms, ei ole nyt tämmöistä keissiä tullut eteen, mutta jos asia on kovin kiinnostava, voin kysäistä eksältäni), ja mikäli esim. isä kuolee raskausaikana, on sikiö syntyessään perillinen, vaikka syntyykin kuoleman jälkeen.

    voi tehdä myös syntymättömälle (tai jopa syntymättömille jälkeläisille. Ei siinä ole mitään rajoitusta enkä näin mielestäni väittänyt. Sikiö ei silti ole oikeustoimikelpoinen kuten eräs tuolla väitti.

    Äänestä

  • vs. aborttiväki kirjoitti:

    "Lapsi on olemassa ja SYNTYNYT kasvessaan 9 kk äitinsä kohdussa" - ei siis sikiö vaan syntynyt lapsi. Mutta palataan sikiölle testamenttaamiseen.

    Hyvä AborttiTäti, kerro miten esimerkissäni käy:

    Raskaana oleva nainen kuolee ja on testamentannut omaisuutensa sikiölleen. Sikiön sydän lakkaa pian lyömästä. Onko naisen aviomiehellä mitään oikeuksia, jos testamentti on tehty vain ja ainoastaan sikiölle?

    Ja mikä tärkeintä, meneekö sikiön könninkello valtiolle?

    Siinäpä sinulle oikeustapaus pohdittavaksi.

    Lapsen vanhemmat perivät lapsensa, joten arvattavasti isä saa osansa lapsen jälkeen.

    Näin siis menehtyneen lapsen isä saa perinnön lapselta. Vain aborttiväki voi tämän jälkeen väittää, että könninkello periytyi "olemattoman" kautta...

    Äänestä

  • -tapaus kirjoitti:

    Tästähän tuleekin mielenkiintoista.

    Eli jos tilanne on tämä: äiti kuolee, sikiön sydän pysähtyy kohdussa. Todetaan, naisen aviomies ei olekaan sikiön siittäjä, vaan eräs bouzoukinsoittaja Kreetalta. Ei avioehtoa, testamentti sikiölle.

    Meneekö omaisuus sirtakin sävelin Kreikkaan?

    Äänestä

  • totta? kirjoitti:

    Avioliitossa oletetaan puolison olevan aina lapsen isä. Sikiön osuutta ei peri kumpikaan isäkandidaatti.

    Aviomies saa sen mitä saisi osituksessa, koska ei ole avioehtoa. Mies ei siis suoranaisesti peri vaan saa osuutensa.

    Vaimon vanhemmat ja sisarukset perivät kuolleen naisen osuuden.

    Äänestä

  • perintökaari/avioliittolaki kirjoitti:

    Eli aiemman lause

    "Näin siis menehtyneen lapsen isä saa perinnön lapselta. Vain aborttiväki voi tämän jälkeen väittää, että könninkello periytyi "olemattoman" kautta..."

    ei ole validi?

    Äänestä

  • muuta kuin kirjoitti:

    hymyillä. Sinä varmaan laulat alttoa Alatuuhosen Aikuistuvissa Alkioissa?

    Eikö olisi hienoa, että sinäkin keskittyisit eläviin nuoriin – katsos näin asiat paranevat ja elämä etenee! Ja voisit opettaa heille myös ylätyyliä, sitä he janoavat.

    Tämän sijaan keskityt antamaan tekohengitystä näille "silppuriin imaistuille" – no, joku saa kicksinsä sellaisestakin.

    Jotta saatte jatkaa pahojanne ja niiden ylistämistä vastustajien (=rumien tekojenne arvostelijoiden) ikävästi häiritsemättä? :D

    Mitäs ne alkiot on jollei 'ELÄVIÄ nuoria' ihmisiä..?

    Äänestä

  • asiantuntijalausunnosta. kirjoitti:

    Eli aiemman lause

    "Näin siis menehtyneen lapsen isä saa perinnön lapselta. Vain aborttiväki voi tämän jälkeen väittää, että könninkello periytyi "olemattoman" kautta..."

    ei ole validi?

    könnikello ei periydy isäkandidaateille. Jos könninkello oli puolisoiden yhteistä omaisuutta, isukki saa siitä oman puoliskonsa ja loput pilkotaan vaimon vanhemmille (tai näiden lapsille). Päreiksi menee ellei realisoida.

    Äänestä

  • perintökaari/avioliittolaki kirjoitti:

    Avioliitossa oletetaan puolison olevan aina lapsen isä. Sikiön osuutta ei peri kumpikaan isäkandidaatti.

    Aviomies saa sen mitä saisi osituksessa, koska ei ole avioehtoa. Mies ei siis suoranaisesti peri vaan saa osuutensa.

    Vaimon vanhemmat ja sisarukset perivät kuolleen naisen osuuden.

    Lapseton pariskunta, jollei testamentilla tms. ole asiaa toisin päätetty, perii toisensa.

    Mikäli pariskunnalla on lapsia, kuuluu avio-oikeuden myötä leskelle puolet omaisuudesta (siis ei peri), lapset perivät puolet.

    Vasta sitten, kun lapsettoman pariskunnan leskeksi jäänyt osapuoli myös kuolee, aiemmin kuolleen omaisuus palautuu hänen suvulleen.

    Avioehdotkin nykyisin tehdään pääasiassa muotoon, että ehto koskee vain avioerotapauksia, ei kuolemantapauksia.

    Suomessa puoliso ei automaattisesti peri ellei ole testamenttia. Mikäli puolisoilla ei ole rintaperillisiä (yhteisiä tai erillisiä), kuolleen puolison perillisiksi astuvat hänen toisessa paranteelissaan olevat perillisensä (vanhemmat ja sisarukset).

    Leskellä tosin on tasinkoetuoikeus, joka pätee lesken eläessä. Hänen kuoltuaan ensin kuolleen puolison perillisille "kuulunut" laskennallinen osuus omaisuudesta menee näille perillisille. Yleinen harhaluulo meillä tuntuu olevan se, että puolisot perisivät toisensa ilman keskinäistä testamenttia.

    Äänestä

  • väitellä, mutta kirjoitti:

    jäämistön menemistä ensiksi aviopuolisolle kutsutaan kyllä ihan yleisesti ottaen perimiseksi, vaikka se ei toissijaisten perillisten oikeudesta johtuen olekaan lopullisesti pysyvää. Leski voisi hallita könninkelloa kuolemaansa asti, minkä jälkeen sen uusia omistajia olisivat nämä toissijaiset.

    Mutta ei tää taida kuulua enää aborttipalstalle vaikka oikeustapausten väänteleminen onkin mielettömän antoisaa puuhaa.

    Äänestä

  • asiantuntijalausunnosta. kirjoitti:

    Eli aiemman lause

    "Näin siis menehtyneen lapsen isä saa perinnön lapselta. Vain aborttiväki voi tämän jälkeen väittää, että könninkello periytyi "olemattoman" kautta..."

    ei ole validi?

    kysymys on SIKIÖN perimisestä.

    Näin kirjoiteltiin:

    1. Raskaana oleva nainen kuolee ja on testamentannut omaisuutensa sikiölleen. Sikiön sydän lakkaa pian lyömästä. Onko naisen aviomiehellä mitään oikeuksia, jos testamentti on tehty vain ja ainoastaan sikiölle?

    Ja mikä tärkeintä, meneekö sikiön könninkello valtiolle?
    ***

    Vastaus: jos avioehtoa ei ole, mies saa sen mitä saisi osituksessa eli oman osuutensa. Puoliso ei peri vaan hänellä on avio-oikeus. Avopuoliso ei saa mitään ja tässä tapauksessa könninkello menee valtiolle tai naisen sisaruksille/vanhemmille.
    ***

    AborttiTäti: Siinäpä sinulle oikeustapaus pohdittavaksi.

    Lapsen vanhemmat perivät lapsensa, joten arvattavasti isä saa osansa lapsen jälkeen.

    Näin siis menehtyneen lapsen isä saa perinnön lapselta. Vain aborttiväki voi tämän jälkeen väittää, että könninkello periytyi "olemattoman" kautta...
    ***

    Seuraava kysymys: Eli jos tilanne on tämä: äiti kuolee, sikiön sydän pysähtyy kohdussa. Todetaan että naisen aviomies ei olekaan sikiön siittäjä, vaan eräs bouzoukinsoittaja Kreetalta. Ei avioehtoa, testamentti sikiölle.

    Meneekö omaisuus sirtakin sävelin Kreikkaan?
    ***

    Mikäli nyt oikein ymmärsin, AborttiTädin mielestä kreikkalaisen pitäisi periä sikiö. Onko näin juridisesti?

    Äänestä

  • syytä tehdä lapsia. Yhtä lailla kuin voi olla vääriä syitä tehdä abortti, on vääriä syitä tehdä lapsia.

    Äänestä

  • pieni korjaus kirjoitti:

    tohon sun kirjoitukseen.. ensinnäkin tämä sun käyttämä LAPSI sana. en tiiä mutta uskon että oot mahdollisesti joskus kuullut sanan alkio ja sikiö. voisit puhua oikeilla termeillä ku niin "fiksusti" kirjottelet.

    sitten toinen asia, kerros mulle miksi suomi on oikeasti aika huonovoivanen valtio lasten ja nuorten osalta ku niin hehkutat tuota ihanaa onnea? jos sulla on lapsuus ja nuoruus ollu ruusuilla tanssimista ja oot syntynyt kultalusikka perseessä niin hieno homma. mut pitäskö pikkasen miettiä että miksi nuorten väkivalta rikokset ja muthat on lisääntynyt? ja miksi yhä nuoremmat lapset kärsii masennuksista, psyykkisistä ongelmista yms. oliskohan niillä vanhemmilla pikkasen syytä kattoa peiliin. niin myös valton herroilla. toi sun ihanan onnen hehkutus meni pikkasen överiks.

    ite teen töitä haasteellisesti käyttäytyvien lasten ja nuorten kanssa ja voin kertoa sen verran että kyllä niillä on se sun hehkuttama ihana onni aika vähissä.

    en tarkoita tällä että kaikkien "vaikeiden" lasten ja nuorten vanhemmat ovat syyllisiä lapsensa käytökseen tai muuhun vaan yleisesti ottaen koko lasten ja nuorten hyvinvointia .

    niin ja vielä toi sana surmautettu on niin naurettavan kuulosta että.. haluat oikein tehdä asiasta tramaattisen traagista! puhukaa hyvät ihmiset oikeilla termeillä eikä tartte kaikkia asioita paisutella ja tehdä niistä niin tragisia..

    asioista voi keskustella niin puoltavasti ku kieltävästi ihan ilman tramatiikkaa tai paisuttelua.

    ilman sitä ProLife -retoriikka ei kuulosta miltään. Kokeilepä kääntää jokin tuollainen viesti normaalille nykysuomelle: tehot vähenee, vai mitä:-)

    Äänestä

lapsia, jotka moni haluaisi, mutta joiden vanhemmat eivät anna heitä adoptoitaviksi.

Äänestä
  • sijaiskoti -hyvistä sijaiskodista on huutava puute.

    Äänestä

  • sinä näille kirjoitti:

    sijaiskoti -hyvistä sijaiskodista on huutava puute.

    Jos otat sijaislapsen saat siitä ihan rahallista krovausta ja olet "työsuhteessa" sossun kautta lapseen, mutta kaikki ei halua työsuhdetta vaan oman perheen jossa saa antaa kaiken rakkauden lapselle ja ei tarvitse miettiä että milloin työsuhde loppuu ja lapsi napataan pois sijaisperheestä.
    Ymmärrätkö että voi olla todella kova paikka luopua lapsesta johon on voinut jo rakastua.

    Äänestä

  • Siitä maksetaan! kirjoitti:

    Kiistelette siitä miksi te ette itse tarjoa kotia sijoituslapselle?

    Ymmärsit varmasti kuitenkin, että niin ne kaikki, kukaan ei tarjoa, kysytään vaan seuraavalta,että miksi Sinä et tarjoa?

    Ennenkuin kysytte, minä en tarjoa sijaiskotia, sillä en halua lasta huollettavakseni. Mutta enhän minä todella väitäkään, että niitä sijaiskoteja on niille lapsille, en tarjoa omaa kotiani, en tarjoa naapurini kotia, sillä tiedän, että niitä ei ole tarjolla.

    Huomaathan itse, että sinä olet jotain sellaista väittämässä, että meillä olisi koteja yllinkyllin, vaikka lapsia syntyä vähän enemmänkin, vaikka The Todellisuus kertoo jotain aivan muuta. Sijaiskoteja ei ole nytkään olemassa oleville lapsille. Miksi niitä pitäisi väenvängällä ängetä lisää tähän maahan? Siis lisätä lapsia odottamaan sijaiskotia? Jotta pääsisitte väittelemään siitä miksi joku toinen ei tarjoa niille kotia?

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    vastustaa abortteja ja paasata "sikiön oikeuksista". Ei ne pane tikkua ristiin asioiden parantamiseksi.

    Äänestä

  • haluaa vain kirjoitti:

    mielestä sikiö on niin pitkälle kehittynyt ja oikeustoimikelpoinen, että se pystyy yksiöstään (kohtu) kuoriuduttuaan hankkimaan itselleen oman kämpän.

    Ja huono tuuri, ellei pysty. Wastustajat rientävät jo seuraavaa abortin tehnyttä kivittämään ja tallaavat lapsiparan jalkoihinsa.

    Äänestä

  • wastustajien kirjoitti:

    paratiisipisteitä. Jokaisesta perussabluunalla tehdyllä tunteellisella hölynpölyllä saa yhden pro life-paratiisipisteen, ja lisäpiste kilahtaa kun haukkuu jonkun aborttia suunnittelevan tai abortin tehneen mahdollisimman syyllistävällä tavalla (tyyliin "Luoja tuskaa lisätköön").

    Äänestä

  • kerää kirjoitti:

    Kyllähän me kaikki tiedämme, että Viimeisenä Päivänä paratiisin portilla katsotaan elokuva "Minun Elämäni".

    Omassaan AborttiTäti marssittaa näkyviin kaikki pelastamansa aikuisalkiot, jotka ovat tuomareita, lääkäreitä, kapellimestareita ja muuta yhteiskunnan kermaa.

    Ja Jeesus sanoo AT:lle: "Katso, minä olen sinuun mielistynyt. Kova kimuli olet. Käy kanssani kohti päärlyportteja!"

    Leffan loppuun jää kuitenkin vahingossa pätkä, jossa AborttiTäti potkii narkomaani, raiskaaja- ja murhaaja-aikuisalkiot kameran ulottumattomiin.

    Toivotaan, ettei Jeesus katsele loppuun asti.

    Äänestä

  • haluaa vain kirjoitti:

    vastustaa abortteja ja paasata "sikiön oikeuksista". Ei ne pane tikkua ristiin asioiden parantamiseksi.

    ettei tee mitään? Eikös abortinpuolustelijoiden käsityskykyyn mahdu muuta kun hyvän tekeminen yhdelle (niiden tapauksessa se on aina oma napa..) kerrallaan?
    Katsos huomiota kiinnittämättömyys asiaan liittymättömässä yhteydessä (niihin joilla oikeudet jo on) ei ole sama kuin kaltoinkohtelu..

    Äänestä

  • Siitä maksetaan! kirjoitti:

    Jos otat sijaislapsen saat siitä ihan rahallista krovausta ja olet "työsuhteessa" sossun kautta lapseen, mutta kaikki ei halua työsuhdetta vaan oman perheen jossa saa antaa kaiken rakkauden lapselle ja ei tarvitse miettiä että milloin työsuhde loppuu ja lapsi napataan pois sijaisperheestä.
    Ymmärrätkö että voi olla todella kova paikka luopua lapsesta johon on voinut jo rakastua.

    "Ymmärrätkö että voi olla todella kova paikka luopua lapsesta johon on voinut jo rakastua."

    Minä ainakin ymmärrän hyvin, mutta sijaisperheiden määrän kasvu voi kuitenkin vähentää aborttien määrää. Luulisin ainakin että moni antaisi vauvansa mieluummin sijaisperheeseen siksi aikaa että saa hoidettua asiansa kuntoon kuin kokonaan pois eli adoptioon. En tiedä, oletko vastustaja vai kannattaja, mutta luulisi että lapsesta luopumisen tuska on vastustajan mielestä pieni hinta siitä että lapsi välttyy abortilta.

    Äänestä

  • -S- kirjoitti:

    lisäksi pitäisi olla mahdollisuus ns. avoimeen adoptioon, ei siis tarvis olla lapsesta täysin erossa ja elämästä pimennossa!!

    Äänestä

  • -S- kirjoitti:

    "Ymmärrätkö että voi olla todella kova paikka luopua lapsesta johon on voinut jo rakastua."

    Minä ainakin ymmärrän hyvin, mutta sijaisperheiden määrän kasvu voi kuitenkin vähentää aborttien määrää. Luulisin ainakin että moni antaisi vauvansa mieluummin sijaisperheeseen siksi aikaa että saa hoidettua asiansa kuntoon kuin kokonaan pois eli adoptioon. En tiedä, oletko vastustaja vai kannattaja, mutta luulisi että lapsesta luopumisen tuska on vastustajan mielestä pieni hinta siitä että lapsi välttyy abortilta.

    kuntoon se asia, että ei halua lapsia, inhoaa lapsia eikä voi sietää sellaisen kehittymistä/olemista oman kehonsa sisällä?

    Suurin osahan sanoo tekevänsä abortin siksi, että ei halua jatkaa raskautta. Miten tämä hoidetaan ilman että pakotetaan jatkamaan raskautta?

    Äänestä

  • hoidetaan kirjoitti:

    mikäli olosuhteet ovat riittävän hyvät, mielipide saattaa muuttua. Tuskin abortintekijät mitään lastenvihaajia ovat. Yritän siis sanoa että haluaminen on tilannesidonnaista.

    Äänestä

  • avainasemassa kirjoitti:

    mikäli olosuhteet ovat riittävän hyvät, mielipide saattaa muuttua. Tuskin abortintekijät mitään lastenvihaajia ovat. Yritän siis sanoa että haluaminen on tilannesidonnaista.

    "Suurin osahan sanoo tekevänsä abortin siksi, että ei halua jatkaa raskautta. Miten tämä hoidetaan ilman että pakotetaan jatkamaan raskautta?"

    et vastannut kysymykseen vaan selität omia ympäripyöreitä selityksiä...

    ei haluamisella ole mitään tekemistä olosuhteiden kanssa. moni ihminen pitää lapsista, mutta ei HALUA omia eli ainoa vaihtoehto on abortti!!!

    Äänestä

  • wastustaja kirjoitti:

    aivopesu, manipulaatio ja lobotomia.

    Onneksi meillä Laki raskaudenkeskeutyksestä, vaikka onkin vähän tiukempi kuin muualla Euroopassa.

    Äänestä

  • warmat konstit kirjoitti:

    aivopesu, manipulaatio ja lobotomia.

    Onneksi meillä Laki raskaudenkeskeutyksestä, vaikka onkin vähän tiukempi kuin muualla Euroopassa.

    Lakritsi on tummanruskeaa, ei mustaa. Limenvihreä ja omenanvihreä ei ole sama asia.
    Tämä liittyy aiheeseen yhtä paljon kuin nämä viimeiset keskustelun 100 viestiä. Lukekaa aloitus ja vastatkaa siihen. Pöllöääliöt.

    Äänestä

  • hehehehh kirjoitti:

    moderaattori, vai?

    Pointti on, ettei ketään voi pakottaa synnyttämään.

    Äänestä

Lastenkodit ovat täynnä sellaisia lapsia, joita vanhemmat eivät ole antaneet adoptioon ts huostaanotettuja lapsia, joista vanhemmat eivät voi itse huolehtia esim sairautensa tai päihteiden käytön vuoksi.

Ketään ei Suomessa voi pakottaa antamaan lapsiaan adoptioon, vaikka lapset olisivat vielä aivan pieniä, kun heidät huostaanotetaan, eikä toivoa kotiutuksesta ole.

Sijaisperheeksi ryhtyminen on eri asia kuin adoptioperheeksi rupeaminen. Lapsettomuudesta kärsivät pariskunnat eivät juuri koskaan ota sijaislapsia, sillä sijaislasta ei saa omaksi ja nämä usein ovat jo kouluikäisiä.

Äänestä
  • Totta tosiaan, tämä on aborttipalsta. Kysymykseni kuuluu: miksi te abortin vastustajat ette tee mitään huonon adoptiotilanteen muuttamiseksi, jolloin moni abortti jäisi tekemättä ja täten "pelastaisitte" nämä sikiöt?

    Mutta kuten todettu, te tyhjän mälvääjät vain jauhatte täällä syntymättömistä lapsista, jo syntyneet ja kärsivät ovat teille herttasen yhdentekeviä.

    Hävetkää!

    Äänestä

  • jää kotimaisessa adoptiossa "yli". Nämä lapset ovat eri tavoin vammaisia tai etnisesti "erilaisia". Jälkimmäiset menevät usein kansainväliseen adoptioon.

    Äänestä

  • yksinkertaisempi! kirjoitti:

    Totta tosiaan, tämä on aborttipalsta. Kysymykseni kuuluu: miksi te abortin vastustajat ette tee mitään huonon adoptiotilanteen muuttamiseksi, jolloin moni abortti jäisi tekemättä ja täten "pelastaisitte" nämä sikiöt?

    Mutta kuten todettu, te tyhjän mälvääjät vain jauhatte täällä syntymättömistä lapsista, jo syntyneet ja kärsivät ovat teille herttasen yhdentekeviä.

    Hävetkää!

    tällä palstalla "jauhetaan abortista", koska abortti on tämän palstan aihe. Muilla palstoilla keskustellaan sitten muista asioista.

    Äänestä

  • suomalaislapsiakin kirjoitti:

    jää kotimaisessa adoptiossa "yli". Nämä lapset ovat eri tavoin vammaisia tai etnisesti "erilaisia". Jälkimmäiset menevät usein kansainväliseen adoptioon.

    ole ollut lapsia luovuttava maa kolmeenkymmeneen vuoteen. 1960 ja 70-luvuilla adoptoitiin vaaleita suomalaislapsia mm Tanskaan. Nykyisin yhtään adoptioon annettavaa lasta ei jää Suomessa adoptoimatta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vai adoptio kirjoitti:

Tämä aloitus on yksinkertainen, mutta niin näyttää olevan palstan tasokin aika ajoin.

Ensimmäinen kysymykseni abortin vastustajille kuuluu: miten pystyt lupaamaan aborttia harkitsevalle, että tämä päätyessään synnyttämään lapsen ja antamaan tämän adoptioon saa lapselleen hyvät ja huolehtivat kasvatusvanhemmat sekä hyvän kodin?

Toinen kysymykseni kuuluu: jos kaikille lapsille on olemassa onnellinen tulevaisuus, miksi jo Suomessa lastenkodit ovat täynnä lapsia, joita kukaan ei halua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu