Parantunut

Hei! Olen 29-vuotias nainen ja minulla alkasi paniikkikohtaukset 2006 vuoden maaliskuussa kuin salama kirkkaalta taivaalta elämänmuutos-stressin ja yhden stressaavan episodin myötä. Olin siihen asti elänyt täysin tervettä ja onnellista elämään mutta nopeasti elämä muuttui täydeksi kaaokseksi ja se muutos oli todella karu koska tuntui että elämä teki täyskäännöksen ja minusta tuli sellainen mitä en ikinä olisi kuvitellut... Toukokuussa olin jo henkisesti niin pohjalla että en enää kokenut pärjääväni siinä tilanteessa yksin.

Hakeuduin työterveyteen jossa onneksi oli osaavaa henkilöstöä. Minulle määrättiin Sepram lääkitys ja Alproxia kohtauksiin. Kynnys mielenterveyslääkkeisiin oli valtavan korkea koska se tarkoittaisi että minä en olisi enää terve. Jotenkin siinä oil kuitenkin niin rikki että tarttui oljenkorteen jos elämä vain muuttuisi paremmaksi. Ja nopeasti lääke alkoikin vaikuttaa, Alproxia otin vain kerran. Syksyn mittaan alkasi omat siivetkin jo kantamaan ja vähensin lääkettä ja vuodenvaihteeseen mennessä olin lopettanut kokonaan. Sen jälkeen on tullut ihan muutama yksittäinen kohtaus, viimeisin huhtikuussa mutta en ole antanut sen lannistaa. Tietenkin se pelko on aina jossain alitajunnassa että mitä jos se helvetti alkaakin uudelleen mutta ei sitä peläten voi elää. Varsinkin se että se muutos voi käydä niin nopeasti että pari kohtausta ja elämä onkin jo yhtä sekasotkua...

Mutta siis minun esimerkkini on että paniikkihäiriöstä voi toipua, maaliskuu 2006 tuntuu nyt todella kaukaiselta ja elämäni on jopa parempaa kuin ennen sitä, osaan ainakin arvostaa ihan eri tavalla elämän onnellisuuksia. Yhdellekään ihmiselle en ole kertonut tästä helvetistä ja se oli päätös jota olen jälkeenpäin miettinyt että olisi ollut helpompi kestää jos olisi ollut tukea lähipiirissä. Olen nyt vuoden seurustellut ja joskus mietin että tuleeko vielä se päivä että saan paniikkikohtauksen ja joudun tekemään tiliä menneisyydestäni mutta jos tulee niin se tulee, ei elämää voi etukäteen elää :) Tsemppiä!

Piti oppia relaamaan ja samalla pistää fyysinen terveys kuntoon. Taudin nimi oli ahdistunut rapakunto.

juomaan enemmän viinaa, meni stressi ja paniikkihäiriöt.

se riippuu siitä mikä aiheuttaa paniikkihäiriösi.

Mulla se alkoi burn out:in oireena (liikaa työstressiä, urheilua, huonoja elintapoja ym.), ja oireet reagoivat lopulta hyvin magnesiumin, b-vitamiinien jne. syöntiin (eli paniikki tuntuisi johtuneen niiden puutteesta).

Pahimmillaan en uskaltanut mennä kadun toiselle puolelle apteekkiin rauhoittavia hekemaan kun pelkäsin kohtauksen tulevan (piti soittaa kaveri hakemaan niitä nappeja). Tällä hetkellä tarvin ainoana säännöllisenä lääkkeenä enää pienenpienen hitusen SSRI:tä. Mutta olen vakuuttunut että senkin säännöllisen käytön voi jättää ajan mittaa vielä pois!

Paniikkihäiriölle (eli ilman havaittavaa syytä tuleville paniikkikohtauksille) lienee muitakin mahdollisia syitä. Osa on varmaan sellaisia jotka ei parane koskaan.