olenko minä ainoa...

...no ei. Itse kelailen, että menikö ne paperit nyt postissa perille sinne hakutoimistoon. Aika noloa varmaan ekana päivänä sitten saada selville että "ethän sinä ottanut paikkaasi vastaan".

Ei tämä koulun alkaminen sillei jännitä. Enemmän sinne armeijaan jännitti mennä. (Toivottavasti ei vituta yhtän paljon kuin armeija) :D

Pari päivää on nyt käyty orientoitumassa ja vieläkin paniikki jyllää. Ei ollut ensimmäinen vaihtoehto siinä mihin halusin opiskelemaan ja nyt sitten yritän päntätä liiketaloutta vaikkei pahemmin kiinnostaisi.

Koko hommaa pahentaa että en ole erityisen sosiaalinen ihminen. Minusta on ihan mukava kuunnella muita mutta auta armias kun itse pitäisi sanoa jotain. Etenkin jos paikalla on kuulijoita. Ja vielä kaiken lisäksi sekoilen sanoissani hyvin pahasti. Eli esitelmät tulevat taas luistamaan... Paljon on sellaista mikä jää vähän epäselväksi tämän takia. Etenkin kaveripuolella. Kaikki muut tuntuvat olevan hirveän puheliaita ja sellaisia biletyyppejä, joten saa nähdä tulenko istumaan yksin vain jossain nurkassa. Itseäni kun ei nuo bileet ym. kiinnosta niin pätkääkään. Kaiken tämän seurauksena minusta saa varmaan aika epämiellyttävän kuvan eikä asiaa auta vaikka kuinka yrittäisin esittää iloista ja reipasta...

ite toivon että löytäsin omanhenkisiä ihmisiä, ehkä niitä vähemmän esillä olevia.. oon myös sellanen että jos joku on yksin (sillee huomattavasti), niin meen kaveeraamaan niille. joten toivottavasti mä en jää ihan yksin, ja kaikki muut sopeutuu toisiinsa..

en kauheesti vielä ajattele amk:ta, vaikka ens viikolla alkaa. tässä on vielä muutot ja kaikkee mahollista ohjelmaa viikonlopuks, onneksi.
uskon kyl et pärjää ja meen tutoreilt kysyy vaik et "mitä jos ei saa kavereita" yms fiksua (nehä auttaa..). kannattaa esittää kysymyksiä ja kysyä neuvoa todellakin, jos vaikkapa on vähän eksyksissä.

ja onhan monilla sama tilanne, uusi kaupunki, asunto ja kaikkee pientä ongelmaa.
ite ainaki oon ihan pihalla busseista, millä pääsee ja koska. eikä oikeen noi aikataulusivut auta:D

ja tosiaan kysyä kannattaa ihan keltä vaan!

joten tiedossa on minulla ainakin raskas savotta, koko 4 vuoden opiskelu, ihmisläheiselle ja suorituspainotteiselle alalle kun opiskelen. Pakko kuitenkin voittaa pelkoni ja käsitellä tätä sairautta, joka on vaikeuttanut minun elämää tähän mennessä jo melko kohtuuttomasti, joten sinnillä ajattelin voittaa sen.

Jännitän aloitusta, nimenomaan sitä, kun yksin menee ja ei edes tiedä tarkkaa paikkaa minne mennä, koulun osotteen nyt tiedän. Luultavasti löydän itseni jostain henkilökunnan taukotilasta harhailemasta.
Pelkään melko paljon muita ihmisiä, jotka mahdollisesti torjuvat sellaisen, joka haluaisi sanoa jotain, mutta yksinkertaisesti ei saa sanoja ulos suustaan, turhauttava ajatus jo tämäkin.

Minä joudun lääkkeiden avulla käymään kouluani, muuten ehkä joutuisin lopettamaan jo alkumetreille, ihmettelen hieman, että miten olen selviytynut pääsykokeet, jotka painottivat sosiaalista selviytymistä.

Minä luulen, että suurin osa siellä kärsii jonkinlaisesta jännityksestä, varsinkin kun moni tulee yksin kouluun (ei siis mikään suuri ryhmä vanhoja kavereita), joillakin se purkautuu sitten ylenpalttisena puheripulina, jonka voi kuvitella olevan sitten jotain muuta kuin jännitystä.

Minä yritän prosessoida itselleni avoimen mielen, että jos minä jännitän, niin kyllä sielä muutkin jännittää.