Mulla ollut bulimia monta vuotta. Olen yrittänyt hakea siihen hoitoa, mutta normaalipainoisena en sitä saanut.. Sitten iski ajatus että voisin vetää oksentelukierteen niin pitkälle että kuolen, tai jotain. Oksentelin koko ajan, sitten tuli tietysti mieliteko koko ajan enempään. Kukaan ei auttanut vaikka olin tosi ahdistunut ja vihainen, elämisen ilon kadottanut. Päätin lopulta tehdä itse asialle jotain, kun tajusin vihdoin etten voi jatkaa näin (mies ilmestyi elämääni, yhdenyönjuttuna tosin). Päätin olla oksentamatta, tuli mitä tuli.. Aluksi mässäsin samalla tavalla kuin bulimia-aikana, ja paino nousi monta kiloa viikossa. Ajattelin että oenkin sairastunut BED:iin, mutta nyt kolme päivää mennyt hyvin. Olen vähentänyt syömisiä, enä ei tee mieli ahmia ja olen laihtunut takaisin aikaan kun vielä oksentelin. Olen onnellinen, tietysti vielä tulee hetkiä, useinkin, että tekee mieli ahmia, mutta ainakin toistaiseksi olen voittanut ne... Tsemiä kaikile sairaudesta kärsiville!
Eroon bulimiasta
84:nen
111026
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ihanaa että olet saanut syömishäiriösi kuriin! Tosi paljon tsemiä sulle paranemisen jatkossa.
itse olen yrittänyt myös, ja suht hyvällä menestyksellä parantua tämän kesän tästä. Ahmimisoksentamispäivät on vähentynyt 1-2 kertaan viikossa, ennen oli 3-4 päivänä-nyt olen 6 päivän jaksoja oksentamatta usein. Olen tosi iloinen jo tästä edistymisestä. Yritän syödä säännöllisesti, ja olla syömättä liikaa, koska se aiheuttaa mulla ahdistusta ja johtaa vaan mässäämisen jatkamiseen ja oksentamiseen. Lenkkeily rentouttaa ja polttaa kaloreitakin. Ahdistus helpottaa kun bulimia löysää otettaan ja mikä parasta voi olla rehellinen itselleen ja toisilleen.
Ahmimishimon iskiessä ajattelen aktiivisesti sitä, miten tukala ja huono olo mulla on sen jälkeen. Ja jos ahdistaa jo etukäteen tulevat ruokailut toisten seurassa, ajattelen, että vain minä itse päätän mitä syön, toisten takia ei tarvitse syödä, lähinnä kahvipöytä tilanne...ja elämä ei yhteen bulimiapäivään kaadu, ne kuuluu paranemiseen, eli jos kroppa on ennen kestäny jopa päivittäisen oksentamisen, kestänee se nyt sitä kerran viikossa vielä...
Ole itsellesi armollinen. Niin minäkin yritän:)
Tänään tuli se päivä kun tuntu ettei koko yrittämisessä ole mitään järkeä. Tekee niin älysti mieli kaikkea mistä olen kieltäytynyt nyt viikon. Niin tekisi mieli palata siihen oksentelukierteeseen, mutta tän kirjoittamisen, kuten myös oman blogin kirjoittaminen auttaa tähän suht hyvin. Luen vanhoja tekstejäni, joista huomaa hyvin kuinka ahdistunut olen ollut.. Vaikka ahdistaa nytkin kun ajattelen kaikkea mistä yritän olla ilman. Miksei kukaan "lähimmäisistäni" tai ammatti-ihmisistä haluu auttaa mua tän asian kanssa...
Hei, haitko apua terveyskeskuksesta? Sanoitko että haluat lähetteen johonkin syömishäiriöihin erikoistuneelle lääkärille? Kyllä bulimia pitää ottaa tosissaan olit sitten yli-, ali- tai normaalipainoinen!
Olin pitkään sairaalahoidossa, jonne jouduin syömättömyyden takia. Siellä aloitin sitten taas oksentelun (joka oli mulle tuutua ennen ano-jaksoa). Oli vaan pakko päästä ulos siitä mihin hoitajat yritti mua saattaa-lihavuuteen. En ole vuosiin ollut edes alipainoinen... Nyt käyn avohoidossa, mutta mulle on sanottu etten saa mainita siellä sanaakaan mistään mikä liittyy syömiseen. Joskus mainitsen että olen oksennellut, joskus enemmän joskus vähemmän... Mutta aina puhe on pitänyt kääntää johonkin muuhun. En halua takaisisn sairaalaan, ainakaan sinne missä olin! Joten olen hiljaa, vaikka sisin huutaa että räjähtää kohta. Paha olo valtasi siis taas mieleni.. Joten kun olen avoihoidossa, miten voisin hakea apua joltain joka on erikoistunut syömishäiriöihin?
toimintaa, en käsitä, siis sun ongelma on syöminen, mikset siitä sais puhua, sano, että haluat vaihtaa terapeuttia, koska haluat puhua sun syömishäiriöstäki.
Toi on oikeesti ihan älytöntä.
uskon, että jo terapeutin vaihtokin auttaa..
Mä todella yritin välttää oksentamista viimeiseen asti, paha olo vain kävi ylivoimaiseksi.. Tänään oksentanu kolme kertaa, tähän mennessä, vaikken paljon mitään oo syönykkään... Haluaisin puhua jollekin, parkua sitä että on huono olo, ahdistaa, haluan vain syödä ja oksentaa... Mutta kun en kavereita viitsi tällaisella häiritä, eikä vanhemmat ymmärtäis mun ongelmia, niille se on vaan niin helppoa, että syöt... Apua, en enää tiedä mitä tehdä, tuntuu jotenkii että tekis mieli tehä jotain älytöntä, jotain että muut huomaa mulla olevan paha olla. Mutta kun en sairaalaan halua, niin tää on niin vaikeeta. Kaverit ei ymmärrä, amatti-ihmisile ei saa puhua. Onko muita syömishäiriöisiä, jotka ei saa puhua sairaudestaan, tai sen oireista???
Olen ollut buliimikko 4 vuotta ja kun kuvailit ahdistustasi ja haluasi oksentaa, niin minunkin kamala ahdistus nousi pintaan. Minulla myös ahmimiseen ja oksentamiseen liittyy aivan suunnaton ahdistus ja kamala olotila. Ymmärrän niin hyvin sinua. Kuulostatkin aivan minulta kuvaillessasi ja kertoessasi halasi ahmia ja oksentaa, mullakin se on niin jumittunut siihen, että se on toiseksi suurin ongelma heti PAINON jälkeen, ellei jopa suurin, toisinana varmaan onkin. Tilanteesi kuulosti niin pahalta, että huolestuin sinusta oikeasti. Tunnut niin toivottomalta että olisit melkein mihin tahansa valmis. Tuntuu pelottavalta, jos et saisi apua. Tuntuu kuin olisit aivan itkun partaalla. Miten kauan olet sairastanut? Olisiko mitään tapaa jolla voisin auttaa? Tuntuu vaan, että todella olet kyllästynyt tähän paskaan. Kunpa voisin auttaa jotenkin, kun huolestuin sinusta niin paljon.
Tekstistäsi tuli suunnattoman paha mieli ja kauhea ahdistus. Viestilläsi oli suuri vaikutus minuun. Koskana ennen ei ole näin suurta ahdistuskohtausta tullut mistään viestistä. Olen todella huolissani. Voit antaa sähköpostisi, jos haluat, että kirjoitan sinulle.
mun sähköpostiosoite on [email protected]
Jos joku todella ymmärtää tästä sairaudesta jotain ja haluaa auttaa tai kirjoitella muuten vaan olen valmis vastailemaan. Käyn koneella monta kertaa päivässä, joten olen "aina paikalla". Asun Kotkassa...
Pidin pienen tauon tuossa ja päätin vielä mainita että olen aivan täynnä tätä kaikkea. Tämä ollut tosi huono päivä, kuten eilinenkin. Koko elämä ja tää sairaus on niin syvältä. En taas selviä edes yhtä päivää oksentamatta. Tänään syönyt noin 1000 kaloria ja oksentanut kaiken ulos minkä olen saanut vain..
Kurkku vähän arka vaihteeksi, sitä kutittaa jännästi. Kai ymmärrätte.. En nyt tiedä mitä yritän sanoa, haluan vain purkaa tätä johonkin,vaikkei sekään mitään hyödytä. Kaikki kuvottaa, koko ajatusmaailma tuntuu vieraalta ja sairaalta. Ja samalla mietin olenko sittenkin terve. APUA! Ajatukset vaan sinkoile ristiriitaisina päässä, eikä mistään tahdo löytyä yhtä tervettä ajatusta tän sairaan ympärillä.