Kiire töihin

hoitamaan lapsiasi, kun kerran sydän niin sanoo, ja jos siihen opn mahdollisuus. Mitä väliä sillä on, jos jotkut(kateelliset?) ihmiset ovat sitä mieltä, että sinun pitäisi mennä töihin.

Parasta mitä voit lapsillesi tarjota, on kotihoito. Voithan katsoa asiaa uudelleen esimerkiksi vuoden tai kahden kuluttua, jos silloin töihin paluu ja lasten hoitoon jättäminen tuntuu mielekkäämmältä.

Itse olen ollut päiväkodissa vuosia töissä ja mielestäni n. alle 4-5 vuotiaiden paikka on ainakin kotona. Omat lapset pidän kotihoidossa eskari-ikään asti, jonka jälkeenkin menevät vain neljäksi tunniksi päiväkotiin eli siksi aikaa kun varsinainen eskariosuus kestää.

Työelämään pääset varmasti vielä kiinni, ei sillä ole merkitystä oletko vielä muutaman vuoden kotona vai et. Työtä ehdit tekemään vuosikymmeniä, mutta lapset ovat pieniä vain hetken.

tee niin kuinka itse näet parhaaksesi.
etkä todellakaan ole vanha,no joo ehkä 20v mielestä..
vauvasi on pian 3v ,sitten on mentävä töihin kuitenkin.
elä itsesi ja lastesi takia,äläkä elää ulkopuolisille ihmisille.
kyllä töissä ehdit vielä illa ainakin 32 vuotta.vajaa 3v lapsen kanssa vielä kotona on murtoosaelämän kaarestasi.

hei

älä edes mieti töihin menoa. maailma ei karkaa mihinkään, mutta lapsiesi ensivuodet eivät tule takaisin. parasta mitä voit lapsillesi antaa on kotihoito vähintään kolmeen ikävuoteen asti.

itse valmistuin 25-vuotiaana raskaana ollessani. olin putkeen kuusi vuotta kotiäitinä, jonka aikana sain toisenkin lapsen. en edes harkinnut pienten lasten päiväkotiin laittamista, vaikka olen yksinhuoltaja ja rahalle olisi ollut tarvetta. päätin pärjätä, sillä mielestäni pienten lasten perusturvallisuuden kehitys kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana on jalusta, jolle koko loppuelämä rakentuu.

menin töihin 31-vuotiaana kuuden vuoden aukko CV:ssäni. sain silti hyvän paikan. toki olisin urallani jo pidemmällä jos olisin valmistumisen jälkeen luonut kuusi vuotta uraa. sillä ei ole kuitenkaan mielestäni mitään merkitystä sen rinnalla, että hoidin lapseni itse. tekisin niin uudestaankin. mitään en ole menettänyt.

sain juuri uuden työpaikan, hakijoita oli paljon, mutta pääsin haastatteluun, jossa eräässä vaiheessa tuli ilmi tämä kuuden vuoden aukko cv:ssä. kerroin halunneeni hoitaa lapseni kotona, että mielestäni se oli moninverroin tärkeämpää kuin työkokemuksen hankkiminen. tuleva pomoni, mies, oli samaa mieltä ja selvästi arvosti valintaani.

ole tyytyväisin mielin kotona, älä välitä kenenkään muun odotuksista ja olettamuksista kuin omistasi. luota itseesi ja arvosta sitä aikaa minkä saat kotona lastesi kanssa olla. itse olen kriisissä kun uudessa paikassa, jonka siis todella halusin ja sainkin, alan tehdä täyttä työviikkoa nykyisen 30-tunnin työviikon sijaan. jää vähemmän aikaa lasten kanssa, mutta tällä kertaa valitsin näin, sillä uusi työnkuva on juuri sitä mitä haluan tehdä.

toivottavasti tämä oli rohkaiseva tarina siitä, että työelämään pääsee mukaan vaikka valmistumisen jälkeen olisi ollut vuosia kotona.

Miksi ihmeessä jaksat välittää perheen ulkopuolisten painostuksista (keitä he sitten ikinä ovatkaan)? Sun, tai siis teidän perheen elämähän se on, mitä se muille edes kuuluu? Pysytelkööt itse siellä töissään ja pitäköön päänsä kiinni.

Ja miten niin järki vetää työelämään, ainakin mun mielestä kyllä järkevintä on olla lasten kanssa kotona niin kauan kun pystyy. Ja vielä kun tunnet kuuluvasi kotiin lastesi kanssa, niin mikä mättää! Ihanaa, kun haluaa hoitaa lapsiaan kotona ja se on myös mahdollista (kaikillahan ei ole vaikka haluaisivat).

Töissä ehdit kyllä vielä olemaan vuosikymmeniä, kun taas se aika, kun et kelpaa enää lastesi seuraksi ja kaverit on kaikki kaikessa, tulee nopeaan. Koita nauttia tästä hetkestä rakkaittesi kanssa ja mene töihin sitten kun siltä TUNTUU =)

Höpö höpö, unohdat mitä muut sanoo. Jäät kotiin kun kerta on mahdollisuus. Lapset ovat vain kerran pieniä, töitä ehdit tekemään vuositolkulla.

Minäkin olen piakkoin saamassa toista lasta ja jäämässä nyt kotiin ainakin kolmeksi vuodeksi, jippii=)!! Rahallisesti selvitään juuri ja juuri mutta selvitään kun halutaan. Pannaan asiat tärkeysjärjstykseen.
Työpaikka tod.näk. lähtee alta (määräaikainen pesti jossa olen saanut olla 4 vuotta ja kertaalleen palasin äitiysloman jälkeen) tuskin enää minua sinne ottavat mutta sepä onkin nyt murheistani pienin vaikka aivan ihana työpaikka onkin. Lapseni ovat silti kaikki kaikessa ja haluan olla heidän kanssaan kotona. 8 kuukautta ehdin tässä lasten välissä töissä käymään ja voin sanoa ettei se hääviä ollut herättää aamulla 1,5 vuotias, viedä hoitoon, ajaa töihin ja iltapäivällä hakemaan, ruoanlaittoon, hetki leikkiä ja taas alkaakin iltatoimet. Lapsi ajoissa nukkumaan että aamulla jaksaa saman rumban alusta. Syyllisyys kalvasi koko ajan mieltä... En tykännyt yhtään, haluan että päivässä ehdin viettää aikaa oman lapseni kanssa enemmän kuin pari tuntia.

Kannustaisin sinua nyt muuttamaan asennetta ja jäämään kotiin, lapset tarvitsevat äitiään. Etkä ole yhtään vanha;)

Kotihoito kyllä onnistuu, vaikka palaatkin töihin. Eikös nyt ole jo isän vuoro jäädä hoitamaan pieniä?

Oletteko harkinneet vuorottelua miehesi kanssa. Muistaakseni on mahdollista tehdä niinkin...


Jokatapauksessa huits haits mitä toiset sanoo. Ne ei tiedä kuitenkaan!

Älä ota paineita. Meillä kuopus täyttää ensi vuonna 3v ja minä (äiti) 40v, ja minulla ei ole juurikaan oman alani työkokemusta. Tuo 40v on kuulema sellainen haamuraja, että sen iän jälkeen on vaikea saada teknisiltä aloilta töitä. Eli minulla on ihan oikeasti paineita työnhaun suhteen.