Yksi ainoa elämä.

Toinen mielikuvituksessa.

Nainen herää kymässä kammarissa, vesi piiskaa ikkunaa. Katonrajasta tapetti on tummunut, nainen tietää koko yön sataneen ja homeenhajun voimistuvan entisestään. Lakanat ovat nihkeän märät, yöllä tuli herättyä moneen otteeseen, välillä hiki virtasi ja välillä piti vetää päälleen kaikki mahdolliset lumput. Nainen kuuntelee yläkerrasta kuuluvaa raskasta kuorsausta ja vilkaisee kelloa, vähän yli viiden; omaa aikaa olisi arvokas hetki. Hän yrittää vielä sulkea silmänsä mutta uni on jo karannut. Uni, joka olisi ainoa pakokeino tästä helvetistä.
Nainen astuu varovaisesti risoihin tohveleihinsa; tuliko yläkerran kuorsaukseen katkos; ei. Hetkeksi naisen valtaa musertava raivo; katkeisi tuo kuorsaus, katkeaisi lopullisesti. Mutta raivon aika on ohi, sen aika oli silloin... Niin, silloin ennen. Silloin, kun pellot jätettiin keväällä kesannolle, silloin kun juominen otti miehen, eikä mies enää juomista. Nainen huokaisee mutta ei huomaa sitä, hän ei huomaa enää paljoakaan. Mitään näkemättä hän tuijottaa savisia, pajukon jo miehenkorkuisina peittyviä peltoja. Tämä oli kerran hieno tila, nyt siitä ei ole jäljellä kuin suoraan ikkunan edessä oleva metsittynyt läntti arvotonta maata.
Nainen asettelee huomaamatta askeleensa tarkoin, hän tuntee jokaisen narahtavan laudan ja kulkee varovaisesti seinänviertä. Kylmä tuntuu syvällä luissa. Kylmä, joka ei ole pelkkää palelemista. Nainen istuu keittiön pöydän ääreen. Pyödästä on yksi jalka poikki ja levy on tuettu ikkunalautaa vasten. Pihassa on häkki, kalteva betoni viettää jokeen. Häkissä kaksi kouluttumatonta suurta koiraa louskuttaa leukojaan ohilentävälle varikselle. Pihassa on myös kaksi autoa. Toinen on nostettu pukeille, ovet ja konepelti ovat auki; vieläköhän Valte siitä jotain saa vietyä, nainen miettii. Koiria nainen vihaa mutta toinen autoista, ajokuntoinen vielä, tosin katsastamaton saa naisen ajatukset hetkeksi irti kurjuudesta. Jos ottaisi auton. Ajaisi. Ajaisi helsinkiin, ei pysähtyisi sielläkään. Menisi suureen autolauttaan ajaisi tukholmaan. Hetken nainen näkee itsensä laivan suuressa tanssisalissa, ihailtuna, kuten joskus. Pihalla isompi koirista päästää kauhean ulvonnan ja pienempi koirista viuhtoo ympäri häkkiä. Tapa se, nainen ajattelee ja näkee itsensä harmautta vasten ikkunasta harmaana. Samassa hän jännittyy; kuorsaus yläkerrassa on loppunut. Salamana nainen nousee, silti äänettömänä kuin aave. Hän avaa vanhan jääkaapin oven ja nostaa pöydälle koskenkorvapullon pullossa ei ole korkkia pontikan väkevä haju saa naisen silmät vettymään. Heille tulee vain kerran kirkastettua. Jääkaapissa on puoliksi syöty lenkki, hampaanjäljet erottuvat. Naisen vatsaa vihlaisee nälkä, hän ei muista milloin olisi ollut viimeksi nälkäinen.
Raskaat askeleet laskeuvat portaita. Likainen, lihava mies astuu keittiöön. Naista huomaamatta mies tarttuu pullon ja juo pitkään. Nainen ei katso mutta hän kuulee. Mies potkaisee lahon oven auki ja kusta lorottaa pitkään vain laskien kalsarinsa alas, juoden jatkuvasti pullostaan. Vesi sataa keittiön lattialle.
Mies kääntyy ja laskee pullon pöydälle. Yli puoli litraa, nainen ajattelee se joi yli puoli litraa. Hän näkee miehen kuvajaisen ikkunan kautta. Naisen pää on painettu alas. Mies röyhtäisee ja tarttuu pulloon.
Se tulee Valte tänähän, mies sanoo. Oot valmiina sitten. Se tuo kakstoista pulloa Laitat kolme halkovajjaan. Naista melkein naurattaa, halkoja ei talossa ole ollut vuosiin. Laitat niin etteivät näy! Lyönti tulee niin nopeasti että nainen lyö päänsä ikkunan kehykseen. Suussa maistuu veri. Kolme laitaat jääkaappihin, ne on Pottu ja Veeti tulossa. Naisen pää tuntuu tokkuraiselta. Valten päivä. Mies olisi hyvällä tuulella tänään. Heidän molempien automaattikortit ovat Valtella. Kun koraukset tulevat tuo Valte viinaa. Valte on hyvä mies. joskus hän antaa naiselle viitosen, toisinaan kympinkin. Jos mies joisi ja olisi hyvällä tuulella voisi sanoa, että menee naapuriin. Saa kangasta, voi ommella verhot. Ja sitten kävelisi kaupunkiin, seinäjoelle. Kaksitoista kilometriä. Kävelisi siinä kaupungilla kuin kuka tahansa. Sitten verenmaku palaa suuhun, hammas taisi irrota. Viitsisikö mennä vaikka pääsisikin. Ne kattoo Naapuri kattoo ja tietää. Ajattelee nainen, naapurikin olisi hänet silloin ottanut mutta tyttö oli seitsemäntoista ja miehellä oli auto ja suvun talo. Syntyi poika. Hetken nainen muistaa poikaa. Poika ei ole käynyt, niin milloin hän kävikään. Kaikki unohtuu nykyisin. Mies kiroaa vai8measti ja juo lopun viinan. Nainen kyyristyy kun mies kulkee ohi. Jälleen raskaat askeleet portaissa, nainen ei liiku kunnes kuulee kuorauksen. Silloin hän ottaa vettä kertakäyttömukiin ja laittaa veden kattilaan. Nainen liikkuu kuin aave, voisi luulla, ettei hänessä ole enää lainkaan painoa, ei henkeä. Hän ottaa pari askelta pojan entisen huoneen ovelle. Siellä kaikki on ennallaan. Rokkitähden juliste seinällä, katkennut pesäpallomaila. Nainen on taas hetken kuin unessa. Hän muistaa jonkun kesäaamun, hän elää sitä aamua. Sitten uni muuttuu painajaiseksi hän muistaa toisen päivän, toisen yön. Huumeruiskun unohdettuna pöydännurkalle. Sammuneen, itsensä tahrineen pojan, miehen kai jo silloin. Tappelun, ainoan kerran, jolloin miestäkin lyötiin. Ja sitten vain he kaksi. Ja tämä vanha talo. Viina ja kello, joka ei käy.
Nurkassa on tietokone. Nainen on unohtanut kaiken. Hän menisi Palstalle. Hänellä on Painavaa Asiaa.

0

1186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

        ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
        Maailman menoa
        172
        4980
      2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

        SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
        Maailman menoa
        62
        1585
      3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

        Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
        Kokkola
        14
        1583
      4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

        Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
        Ikävä
        121
        1441
      5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

        Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
        Tv-sarjat
        9
        1233
      6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

        Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
        Lappajärvi
        93
        1046
      7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

        Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
        Maailman menoa
        46
        1010
      8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

        Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
        Maailman menoa
        297
        932
      9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

        Keskustapuolue meni jo...
        Maailman menoa
        178
        889
      10. Hinduille tiedoksi

        USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
        Hindulaisuus
        279
        757
      Aihe