No hei

Tulin tässä muistuttamaan teille millaista on normaali elämä ja normaali ruokavalio, koska tämä on selvästikin suurimmalle osalle palstalaisista jo täysin vieras käsite.

Eilen söin illalla 250 gramman porsaspihvin jossa oli sormen paksuiset läskireunat, paistinrasvaa riisin päälle ja keitettyä riisiä (1 dl kuivana). Ruokajuomaksi join 2,5% maitoa 3 dl. Lisäksi salaatti. Kolmisen tuntia ruoan jälkeen söin iltaherkuksi 100 grammaa suklaata.

Tänään söin aamulla ison puuron (1 dl kaurahiutaleita) johon lisäsin voita ja 2,5% maitoa. Sen lisäksi join 3 dl kaakaota 2,5% maitoon tehtynä.

Sitten menin 10 km lenkille.

Lenkin jälkeen söin 4 isoa voileipää joiden päällä tuplakerrokset juustoa, kinkkua, purjosipulia ja tomaattia, ja 3 dl kaakaota.

Illalla aion syödä possupaistin toisen osan, samanlainen kuin eilen.

Huomenna samanlainen ruokavalio mutta ei kuntoilua.

Perjantaina samanlainen ruokavalio mutta 2 tuntia ankaraa punttisalia.

Viikonloppuna samanlainen ruokavalio ja parin tunnin kävely stadin parhaalle jätskikiskalle ja takaisin. Missä otan tietenkin 3 pallon herkkujätskin.

Olen terve, jaksan tehdä mitä vaan, lihakset näkyy terveen pintarasvakerroksen alta ja naiset kattoo perään. Ja minä katson takaisin jos nainen on terveen urheilullinen, elämäniloinen ja muutenkin täysipainoisen tuntuinen.

On sekin tietysti elämäntyylivalinta jos haluaa olla neuroottinen luuranko. Ehkä vaan kannattais joskus miettiä että mikä on fiksua ja tervettä ja mikä ei.
171631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

LUULETKO SINÄ ETTÄ MINÄ OLEN VALINNUT TÄMÄN SAIRAUDEN "ELÄMÄNTYYLIKSENI"??? VOI VITUN PELLE MENE MUUALLE SELITTÄMÄÄN TUOLLAISTA SHITTIÄ!

Vituttaa kun ihmiset eivät tajua tämän olevan SAIRAUS ja olettavat, että kaikki on hyvin sitten kun vaan alkaa syödä.

Äänestä
  • paranee varsin hyvin sillä että ei enää juo viinaa.

    Äänestä

  • silti se kirjoitti:

    paranee varsin hyvin sillä että ei enää juo viinaa.

    kun tulee ihan vitunmoiset vierotusoireet jossei joka päivä saa alkoholia. mä vähensin, joo en juo viinaa mut nyt juon sit joka päivä. ei riippuvuudest oo niin helppo päästä

    Äänestä

ainakaan ole fiksu tai terve kun tulet tänne tollasia kirjottelemaan.Mee hoitoon idiootti.

Äänestä
  • joo ei oo ehkä terveellisin ruokavalio kirjoittajalla, mut terveellisempi kuin monilla tuntemillani pojilla jotka eivät juuri mistään yleensä liho: pitsaa, eineksiä.. possu on lihoista turhin ja ainakaan vaalea leipä ei ravitsevaa. ei myöskään kaakaot ja rasvan osuus noinkin suuri.
    liikuntaosuus oli kyllä arvostettavaa.

    mutta ei sillä, paljon terveellisempi kuin syömättömyys, enkä nyt itsekään aina pysy kontrollissa jos suklaasta on kyse :)lähinnä olen sitä mieltä, että tämän palstan anorektikot ovat TYHMIÄ ja lapsellisia. provosoituvat kaikesta ja moni itse tuomitsee normaalisti syövät, ainakin vähän ylipainoiset ja suorastaan kehuskelevat syömättömyydellään. sitten kun joku sanoo jotain vastineeksi, vastaus on: "ei me ite olla valittu tätä, tää on sairaus"

    narsismi on sairaus.

    oon ihmetelly, miten täällä oikeasti liikkuu niin älyttömiltä vaikuttaa sakkia, kun yleinen käsitys on, että anoreksiian sairastuu useimmiten älykäs ja tiedostava ihminen.

    Äänestä

Toi ruokavalio ei musta ollut kauheen terveellinen. xP

Äänestä
  • On se huomattavasti terveellisempi kuin teidän "ruokavalionne", jos sitä voi edes RUOKAvalioksi kutsua. :D

    Äänestä

  • ..^^.. kirjoitti:

    On se huomattavasti terveellisempi kuin teidän "ruokavalionne", jos sitä voi edes RUOKAvalioksi kutsua. :D

    Jossain määrin huvittavaa, että "terveet" ihmiset kokevat tarpeelliseksi tulla vittuilemaan anorektikoille, joka on sairaus.

    Onko jollakin tapana vittuilla syöpäpotilaille? Heh heh, mahtaa vituttaa kun tukka lähtee? Onko jollakin pokkaa mennä nauresklemaan sydänsairauksista kärsivälle, että taidatkin olla aika sydämetön kun sydänkin protestoi reistailemalla rinnassasi?

    Aloittaja saa tunkea "terveellisen ruokavalionsa" omahyväiseen perseeseensä ja opetella pitämään turpansa kiinni. Opettele ajattelemaan muita.

    Me emme ole tätä valinneet. Ei me haluta olla sairaita.

    Äänestä

  • Risu kirjoitti:

    Ja etupäässä psyykkinen sairaus ei elimellinen. Mutta eroaa muista mielenterveyshäiriöistä siten että on etupäässä itseaiheutettu. Tietyllä tapaa psykoottinen tila.

    Normaali anorektikon historia on nimenomaan tarina joka alkaa laihuuden ihannoinnista usein muotilehtien mallityttöjen ihannoinnin kautta ja etenee siitä hitaasti oman ruumiin ja ruokavalion ylitarkkailuun kunnes normaaliuden rajat rikkoutuvat ja oma itse ja normaali perusruoka aletaan nähdä täysin vääristyneessä valossa ja tuloksena on sairas anorektikko.

    Sairaus jatkuu niin kauan kun anorektikko keskittyy omaan ruumiiseensa ja ruokaan, kun pitäisi keskittyä omaan mieleen ja vääristyneisiin arvo- ja havainnointimaailmoihin.

    Tällä palstalla on paljon sairauskertomuksia, vähemmän paranemiskertomuksia.

    Äänestä

  • MDPD kirjoitti:

    oo laihuuden ihannointia. okei, joissain tapauksissa(varsinki täällä). Mutta kun osastolla olen jutellut muiden kanssa
    niin lähes kaikki ovat halunneet kotrollia elämäänsä ja siten yhtäkkiä löytäneet itsensä
    syömishäiriön syövereistä. Hekään eivät halua näyttää luurangoilta. He haluavat kontrollia. niin myös minä...

    Äänestä

  • ..^^.. kirjoitti:

    On se huomattavasti terveellisempi kuin teidän "ruokavalionne", jos sitä voi edes RUOKAvalioksi kutsua. :D

    Sulla ei ole aavistustakaan siitä että mitä ja kuinka paljon esim. juuri MINÄ syön. Joten pidäs se pääsi kiinni.

    (tav. 1700 kaloria, nyt on tarkoitus lisätä vähitellen.)

    Äänestä

Sä oletkin mies, kyllähän teillä lihakset erottuu vaikka söisitte viisi kiloa suklaata joka päivä. Kun mä syön normaalisti, mä lihon normaalipainoon, joka mulla (naisella) tarkottaa läskiä mahaa, jenkkakahvoja ja reisiä. Että sillee. Kyllä mä maksaisin mitä vaan jos saisin olla mies.

Äänestä
  • Jos normaaliruokavaliosi lihottaa sinut läskiksi silloin olet tottunut syömään liikaa verrattuna energiankulutukseesi. Tai sitten olet jo täyteen sairauteensa puhjennut anoreksikko joka näkee normaalivartalon kamalana läskinä.

    Voit korjata asian joko opettelemalla syömään vähemmän kaloreita tai alkamalla liikkua enemmän.

    Aloittaja ilmeisesti korjannut suht runsaan ruokavalionsa vastaamaan kulutustaan reippaalla urheilulla joka on kasvattanut hyvän lihasmassan joka lisää kulutusta. Jos ei haluaisi urheilla noin paljon sitten pitäisi korjata ruokavalion laatua ja määrää.

    Sinun elintavoillasi, ja sillä 5 kg suklaata/päivä, olisit ihan yhtä onneton miehenä kuin nyt naisenakin. Korjaa elintapasi ja voit olla onnellinen sellaisena kuin nyt olet.

    Äänestä

  • vaan elintavoista kirjoitti:

    Jos normaaliruokavaliosi lihottaa sinut läskiksi silloin olet tottunut syömään liikaa verrattuna energiankulutukseesi. Tai sitten olet jo täyteen sairauteensa puhjennut anoreksikko joka näkee normaalivartalon kamalana läskinä.

    Voit korjata asian joko opettelemalla syömään vähemmän kaloreita tai alkamalla liikkua enemmän.

    Aloittaja ilmeisesti korjannut suht runsaan ruokavalionsa vastaamaan kulutustaan reippaalla urheilulla joka on kasvattanut hyvän lihasmassan joka lisää kulutusta. Jos ei haluaisi urheilla noin paljon sitten pitäisi korjata ruokavalion laatua ja määrää.

    Sinun elintavoillasi, ja sillä 5 kg suklaata/päivä, olisit ihan yhtä onneton miehenä kuin nyt naisenakin. Korjaa elintapasi ja voit olla onnellinen sellaisena kuin nyt olet.

    Sori nyt vaan, mutta meidän perheen nuoret miehet voivat kyllä syödä yhdessä päivässä 3 makkaraa, kaksi pizzaa, sipsipussin ja hedelmäkarkkipussin aamu- ja iltapalat sekä iso kasa päivällistä.
    Ja arvaa mitä? Ei liho. Ei vaan liho, eivätkä harrasta liikuntaakaan. Nuorempi vaan pelaa ja käy koulun liikuntatunneilla, joita ei ole paljoa. Eikä liho. Pysyäkseen noin hoikkana, naisen kuuluisi pitää kiinni terveellisestä ja vähäkalorisesta ruokavaliostaan ja liikunnastaan, sillä naiselle kuuluu varastoitua tota rasvaa reisiin ja perseeseen, mitä taas emme halua. Sori nyt vaan, sukupuolesta se on sen verran kiinni että miehillä ne lihakset käyttää enemmän energiaa sillä ne ovat isommat. Ja nähtävästi niiden aineenvaihdunta on tehokkaampaa.
    Niin eikä voisi sanoa että juuri meidän perheellämme on hyvät geenit sillä minä ja äitini lihotaan ainakin helposti. Äiti tosin on jo ylipainoinen mutta se johtuu synnytyksien tuomista lisäkiloista, joista ei jaksanut perhekiireissä hankkiutua vielä eroon.

    Äänestä

  • Musta mulla ei ole sen parempi tai helpompi mahdollisuus olla hoikka vaik olen miespuolinen. Syön kuitenkin aika paljon ja liikun PALJON. Katson tosi tarkasti mitä suuhuni laitan. ...kunpa olisin tyttö, olis hyväksyttävämpää olla hoikka!!!!!!

    Äänestä

Aika yksipuolista toi sun ruokavaliosi.

Äänestä
  • Vaikuttaa minusta ihan ok ruokavaliolta.
    Omani koostuu enimmäkseen rasvattomista jogurteista, vihanneksista, marjoista ,joskus soijaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minä tässä kirjoitti:

Tulin tässä muistuttamaan teille millaista on normaali elämä ja normaali ruokavalio, koska tämä on selvästikin suurimmalle osalle palstalaisista jo täysin vieras käsite.

Eilen söin illalla 250 gramman porsaspihvin jossa oli sormen paksuiset läskireunat, paistinrasvaa riisin päälle ja keitettyä riisiä (1 dl kuivana). Ruokajuomaksi join 2,5% maitoa 3 dl. Lisäksi salaatti. Kolmisen tuntia ruoan jälkeen söin iltaherkuksi 100 grammaa suklaata.

Tänään söin aamulla ison puuron (1 dl kaurahiutaleita) johon lisäsin voita ja 2,5% maitoa. Sen lisäksi join 3 dl kaakaota 2,5% maitoon tehtynä.

Sitten menin 10 km lenkille.

Lenkin jälkeen söin 4 isoa voileipää joiden päällä tuplakerrokset juustoa, kinkkua, purjosipulia ja tomaattia, ja 3 dl kaakaota.

Illalla aion syödä possupaistin toisen osan, samanlainen kuin eilen.

Huomenna samanlainen ruokavalio mutta ei kuntoilua.

Perjantaina samanlainen ruokavalio mutta 2 tuntia ankaraa punttisalia.

Viikonloppuna samanlainen ruokavalio ja parin tunnin kävely stadin parhaalle jätskikiskalle ja takaisin. Missä otan tietenkin 3 pallon herkkujätskin.

Olen terve, jaksan tehdä mitä vaan, lihakset näkyy terveen pintarasvakerroksen alta ja naiset kattoo perään. Ja minä katson takaisin jos nainen on terveen urheilullinen, elämäniloinen ja muutenkin täysipainoisen tuntuinen.

On sekin tietysti elämäntyylivalinta jos haluaa olla neuroottinen luuranko. Ehkä vaan kannattais joskus miettiä että mikä on fiksua ja tervettä ja mikä ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu