Eli siis kokemuksia ko aineesta kaipaisin, mieluiten heiltä, joilla hiustenlähtö ei johdu perinnöllisistä syistä... Olen 23v. nainen ja tukkaa lähtee aika paljon päivittäin, joka tod.näk. johtuu sairaudesta/lääkityksestä ja ajattelin nyt kokeilla Viviscal Strongia tehokuurina. Toivon mukaan edes jotain apua tästä, ettei tarvitse peruukkiosastolle asti mennä.
Viviscal Strong
HelmiäisPöllö
35342
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Menetät kallisarvoista aikaa ja rahaa ennenkaikkea jos tuohon sorrut. Paremmin saat tukan kuntoon terveellisellä ruokavaliolla (jos ei ole kyse perinnöllisestä kaljuuntumisesta).
Eipä ole auttanut tuo viviscal, itse olen ostanut apteekista, proparin forte,tosin toin sen virosta, (suomesta tuotuna sinne, oli tarjouksessa tosi halpaa siellä) ja lisäksi, piitä liuoksena, acerola-kirsikkapuristetta, vehnänalkioöljyä, sekä otan vielä yhden monivitamiinin kun silloin tällöin, ruokana kokojyväleipää, ruis- tai muuta, kananmunia silloin tällöin, vihreää vihannesta, hedelmiä, maitoa olen vähentänyt, muutin sen jogurtiksi,
kalaa, kanaa, ja hieman lihaakin, sekä juureksia, eli ruokavaliota kasvispitoisempaan, ja kyllä sen huomaa eron. Hiuksiin sitten hoitoainetta ja öljyä päänahkaan silloin tällöin. Kuuria olen käyttänyt pari kuukautta ja uutta kasvua näkyy kauttaaltaan, minulta lähti kanssa jalkaleikkauksen myötä, se oli melko iso kun asentoakin käännettin ja lääkkeitä piti käyttää ja lisäksi on verenpainelääkkeetkin siinä lisänä.
Virosta.. Varmasti kopio. Noh, sieltä ostit ainakin lumepillerin.
Itseäni Viviscal -musta auttoi.