mistä johtuu suomen nuorison pahoinvointi

tuo hallitsematon sukupuolikäyttäytyminen, josta muuten olen kerrankin kanssasi ihan samaa mieltä. 15-vuotiaat ja sitä nuoremmat eivät todellakaan ole kypsiä solmimaan intiimejä suhteita, mutta se on tosiasia tällä hetkellä. Jopa 13-vuotiailla saattaa olla tälläisiä suhteita. Ja se on todella hälyttävä merkki, samoin nuorison hallitsematon alkoholin käyttö ja huumeet.

Yhteiskuntamme on yltiöseksuaalinen. Tämä ilmiö törmää vastaan joka paikassa: jopa kauppojen kassojen lehtihyllyillä törmää otsikoihin, jotka korostavat parinvaihtoa ja lyhytaikaisten suhteiden merkitystä. Katselkaapa nuorille tarkoitettuja lehtiä: esimerkiksi amerikkalainen Cosmopolitan, joka on tarkoitettu nimenomaan teini-ikäisille tytöille, sisältää enimmäkseen seksiä korostavan käyttäytymisen ja pukeutumisen sekä esiintymisen merkitystä.

Toinen asia on yleinen pessimismi ja aatteettomuus, joka vallitsee koko maailmassa. Elämme jatkuvassa maailmanlopun tunnelmassa: koska räjähtää ja missä päin seuraavaksi. Kaikki vanhat arvot on romutettu vielä perusteellisemmin, kuin kuuluisalla 60-luvulla. Toisaalta taas on niitä, jotka entistä tiukemmin tukeutuvat näihin arvoihin, halveksien muita ja pitäen itseään muita parempina.

Nuoriso on kautta aikojen etsinyt vastausta kysymykseen: mikä on elämän tarkoitus? Mikä on nimenomaan minun elämäni tarkoitus? Tänä päivänä he eivät löydä sitä vastausta. Yhteiskuntamme jakautuu entistä tiukemmin pärjääjiin ja luusereihin. Pärjääjiä ovat ne, jotka osaavat sopeutua alati tiukkenevan markkinatalouden sääntöihin, potkia muita tieltään ja raivata - usein oman terveytensä ja perheensä kustannuksella - tietä ylöspäin. He pärjäävät ehkä itse, mutta oman menestyksensä heijastumana synnyttävät joukon uusia häviäjiä, usein omat lapsensa.

Aikuiset, jotka yrittävät tulla toimeen ja elättää perheensä, joutuvat venymään äärirajoille työelämän vaatimusten mukaan. Heillä ei riitä aikaa lapsille, ja tätä menetettyä läsnäoloa korvataan usein rahalla. Kuitenkin jokaiselle lapselle ja nuorelle on kaikkein tärkeintä vanhemman huomio ja vastuuntunto. Mitä ajattelevat ne vanhemmat, joiden lapset luuhaavat asemalla tai ostareilla puolenyön jälkeen? Vai ovatko he jo nukahtaneet kännissä vai eivätkö muuten vain välitä?

Vastuu kasvatuksesta sysätään koululle ja opettajille. Miten opettaja, jolla on vastuullaan tiedon jakaminen ylisuurille luokille, voisi omistaa aikaansa yksilöllisesti jokaiselle oppilaalle? Ja etenkin, kun opettajilta on viety kaikki kurinpidollinen oikeus. Omassa nuoruudessani ei olisi tullut kuuloonkaan, että opettajille olisi haistateltu ja huoriteltu, kuten nykyisin on arkipäivää koulussa.

Me kapinoimme toisella tavalla. Itse olin mukana 70-luvun kuohunnassa, ja tunnustan: taistelin väärän asian puolesta. Mutta: onko oikein edellyttää kypsää tilannearviota 14-16 -vuotiailta, kun koko Suomen virallinen johto oli rähmällään Neuvostoliiton edessä.

Minulta on usein kysytty: eikö sinua kaduta, kun "hukkasit nuoruutesi" siinä liikkeessä? Vastaan aina samalla tavalla: en kadu päivääkään. Suurimman osan ajasta meillä oli tosi hauskaa, ja se liike piti minut poissa kaduilta, huumeista ja muusta paljon pahemmasta, johon olisi silloinkin voinut langeta. Ja ainakin me uskoimme johonkin. Tämän päivän nuoret eivät usko mihinkään: eivät tulevaisuuteen, eivät työmahdollisuuksiin, eivät omiin kykyihinsä selvitä tulevista haasteista.

Olen usein törmännyt tällä palstalla lauseeseen: "mitä hyödyttää kouluttaa itseään, kun sitä työpaikkaa ei kuitenkaan saa?" Tämä ei ole pelkästään kaaleen nuorison kysymys, vaan koko nuorison kysymys. Olemme melko japanilainen yhteiskunta siinä mielessä, että nykyisin jo 12-vuotiaiden pitäisi olla "urasuuntautuneita", eli tietää, mihin tähdätä ja tehdä valintansa sen mukaan.

En minä tiedä, mitä pitäisi tehdä. Sosiologit ja muut asiantuntijat häärätköön tämän asian kimpussa. Itse teen sen minkä voin: pidän omat lapseni poissa kaduilta, vaikka väkisin, valvon tarkasti heidän tulemisiaan ja menemisiään ja kaverisuhteitaan, ja myös puutun niihin kaverisuhteisiin, jos niissä on huomauttamista. Mutta myös perustelen heille kantani. Vaikka olen jo näinkin vanha, oma nuoruuteni ja siihen liittyvät mokailut ovat tuoreessa muistissa. Sen varassa osaan ennakoida lapsiani kohtaavat vaarat.

Ja 70-luvun maailma oli lintukoto verrattuna tämän päivän yhteiskuntaan. Emme ikinä olisi voineet kuvitellakaan esimerkiksi Jokelan koulusurmien kaltaista tapahtumaa. Tämä johtaa toiseen asiaan. Lasten ja nuorten netin käytön valvontaan. Kuinka moni vanhemmista tietää, mitä he siellä kirjoittelevat ja kenen kanssa? En minä ainakaan. Ainoa, mitä voin tehdä, on varoittaa, varoittaa ja taas varoittaa, että mitään henkilökohtaista ei saa paljastaa, mitään treffejä ei sovita ja kaikkea ei pidä uskoa, mitä joku yrittää syöttää.

Ja pukeutumisen suhteen olen erityisen tiukkana. Ei paljastavia vaatteita, ei räikeää meikkiä, ei mitään provosoivaa.

Päävastuu on vanhemmilla.

t. Mirkku

Noista "pikku Babylonin portoista" sen verran, että luin juuri hyvin mielenkiintoisen kirjan: Tess Gerritsenin "Katoaminen". Se on dekkari, mutta käsittelee erittäin ajankohtaista aihetta, eli ihmiskauppaa itänaapurimaista länteen, ja nuorten tyttöjen saattamista valheellisin lupauksin seksiorjiksi.

Kirjassa mainitaan, että huonoin vientiartikkeli, mitä Länsi on koskaan toimittanut Itä-Euroopan maihin on elokuva "Pretty Woman". Useat ovat varmasti nähneet sen. Itse olen aina pitänyt sitä vastuuttomana ja moraalittomana, prostituutiota ihannoivana elokuvana. Nuoret, arvostelukyvyttömät tytöt katsovat sen ja "hoksaavat": ei tarvitse muuta kuin vähän aikaa toimia h*****na, niin tapaa komean, upporikkaan liikemiehen, joka ostaa kasoittain vaatteita ja lopulta menee naimisiin ja vie tytön paratiisimaisiin oloihin.

Tällaiset elokuvat ovat esimerkkinä nuorille tytöille, jotka pukeutuvat ikäiselleen sopimattomalla tavalla ja provosoivat kieroutuneita vanhempia miehiä. En syyttäisi niinkään näitä lapsinaisia, vaan miehiä, jotka käyttävät heitä hyväkseen.

Mieheni mielestä elokuva oli hyvä. Kysyinkin häneltä: olisiko mielestäsi hyvä juttu, jos joku tyttäristäsi saisi tästä mieleensä luoda elokuvan kuvaaman naisen uran? Se tuskin päättyisi avioliittoon Richard Geren kanssa. Päinvastoin, huumeisiin ja täydelliseen luhistumiseen, elämän romuttumiseen.

t. Mirkku

Mankkaan Mirkku kirjoitti:

tuo hallitsematon sukupuolikäyttäytyminen, josta muuten olen kerrankin kanssasi ihan samaa mieltä. 15-vuotiaat ja sitä nuoremmat eivät todellakaan ole kypsiä solmimaan intiimejä suhteita, mutta se on tosiasia tällä hetkellä. Jopa 13-vuotiailla saattaa olla tälläisiä suhteita. Ja se on todella hälyttävä merkki, samoin nuorison hallitsematon alkoholin käyttö ja huumeet.

Yhteiskuntamme on yltiöseksuaalinen. Tämä ilmiö törmää vastaan joka paikassa: jopa kauppojen kassojen lehtihyllyillä törmää otsikoihin, jotka korostavat parinvaihtoa ja lyhytaikaisten suhteiden merkitystä. Katselkaapa nuorille tarkoitettuja lehtiä: esimerkiksi amerikkalainen Cosmopolitan, joka on tarkoitettu nimenomaan teini-ikäisille tytöille, sisältää enimmäkseen seksiä korostavan käyttäytymisen ja pukeutumisen sekä esiintymisen merkitystä.

Toinen asia on yleinen pessimismi ja aatteettomuus, joka vallitsee koko maailmassa. Elämme jatkuvassa maailmanlopun tunnelmassa: koska räjähtää ja missä päin seuraavaksi. Kaikki vanhat arvot on romutettu vielä perusteellisemmin, kuin kuuluisalla 60-luvulla. Toisaalta taas on niitä, jotka entistä tiukemmin tukeutuvat näihin arvoihin, halveksien muita ja pitäen itseään muita parempina.

Nuoriso on kautta aikojen etsinyt vastausta kysymykseen: mikä on elämän tarkoitus? Mikä on nimenomaan minun elämäni tarkoitus? Tänä päivänä he eivät löydä sitä vastausta. Yhteiskuntamme jakautuu entistä tiukemmin pärjääjiin ja luusereihin. Pärjääjiä ovat ne, jotka osaavat sopeutua alati tiukkenevan markkinatalouden sääntöihin, potkia muita tieltään ja raivata - usein oman terveytensä ja perheensä kustannuksella - tietä ylöspäin. He pärjäävät ehkä itse, mutta oman menestyksensä heijastumana synnyttävät joukon uusia häviäjiä, usein omat lapsensa.

Aikuiset, jotka yrittävät tulla toimeen ja elättää perheensä, joutuvat venymään äärirajoille työelämän vaatimusten mukaan. Heillä ei riitä aikaa lapsille, ja tätä menetettyä läsnäoloa korvataan usein rahalla. Kuitenkin jokaiselle lapselle ja nuorelle on kaikkein tärkeintä vanhemman huomio ja vastuuntunto. Mitä ajattelevat ne vanhemmat, joiden lapset luuhaavat asemalla tai ostareilla puolenyön jälkeen? Vai ovatko he jo nukahtaneet kännissä vai eivätkö muuten vain välitä?

Vastuu kasvatuksesta sysätään koululle ja opettajille. Miten opettaja, jolla on vastuullaan tiedon jakaminen ylisuurille luokille, voisi omistaa aikaansa yksilöllisesti jokaiselle oppilaalle? Ja etenkin, kun opettajilta on viety kaikki kurinpidollinen oikeus. Omassa nuoruudessani ei olisi tullut kuuloonkaan, että opettajille olisi haistateltu ja huoriteltu, kuten nykyisin on arkipäivää koulussa.

Me kapinoimme toisella tavalla. Itse olin mukana 70-luvun kuohunnassa, ja tunnustan: taistelin väärän asian puolesta. Mutta: onko oikein edellyttää kypsää tilannearviota 14-16 -vuotiailta, kun koko Suomen virallinen johto oli rähmällään Neuvostoliiton edessä.

Minulta on usein kysytty: eikö sinua kaduta, kun "hukkasit nuoruutesi" siinä liikkeessä? Vastaan aina samalla tavalla: en kadu päivääkään. Suurimman osan ajasta meillä oli tosi hauskaa, ja se liike piti minut poissa kaduilta, huumeista ja muusta paljon pahemmasta, johon olisi silloinkin voinut langeta. Ja ainakin me uskoimme johonkin. Tämän päivän nuoret eivät usko mihinkään: eivät tulevaisuuteen, eivät työmahdollisuuksiin, eivät omiin kykyihinsä selvitä tulevista haasteista.

Olen usein törmännyt tällä palstalla lauseeseen: "mitä hyödyttää kouluttaa itseään, kun sitä työpaikkaa ei kuitenkaan saa?" Tämä ei ole pelkästään kaaleen nuorison kysymys, vaan koko nuorison kysymys. Olemme melko japanilainen yhteiskunta siinä mielessä, että nykyisin jo 12-vuotiaiden pitäisi olla "urasuuntautuneita", eli tietää, mihin tähdätä ja tehdä valintansa sen mukaan.

En minä tiedä, mitä pitäisi tehdä. Sosiologit ja muut asiantuntijat häärätköön tämän asian kimpussa. Itse teen sen minkä voin: pidän omat lapseni poissa kaduilta, vaikka väkisin, valvon tarkasti heidän tulemisiaan ja menemisiään ja kaverisuhteitaan, ja myös puutun niihin kaverisuhteisiin, jos niissä on huomauttamista. Mutta myös perustelen heille kantani. Vaikka olen jo näinkin vanha, oma nuoruuteni ja siihen liittyvät mokailut ovat tuoreessa muistissa. Sen varassa osaan ennakoida lapsiani kohtaavat vaarat.

Ja 70-luvun maailma oli lintukoto verrattuna tämän päivän yhteiskuntaan. Emme ikinä olisi voineet kuvitellakaan esimerkiksi Jokelan koulusurmien kaltaista tapahtumaa. Tämä johtaa toiseen asiaan. Lasten ja nuorten netin käytön valvontaan. Kuinka moni vanhemmista tietää, mitä he siellä kirjoittelevat ja kenen kanssa? En minä ainakaan. Ainoa, mitä voin tehdä, on varoittaa, varoittaa ja taas varoittaa, että mitään henkilökohtaista ei saa paljastaa, mitään treffejä ei sovita ja kaikkea ei pidä uskoa, mitä joku yrittää syöttää.

Ja pukeutumisen suhteen olen erityisen tiukkana. Ei paljastavia vaatteita, ei räikeää meikkiä, ei mitään provosoivaa.

Päävastuu on vanhemmilla.

t. Mirkku

"Koko suomen virallinen johto oli rähmällään neuvostoliiton edessä".
Oli kerjuulla moskovassa, on oikeamppi kuvaus tuosta yhteydestä.

Mankkaan Mirkku kirjoitti:

tuo hallitsematon sukupuolikäyttäytyminen, josta muuten olen kerrankin kanssasi ihan samaa mieltä. 15-vuotiaat ja sitä nuoremmat eivät todellakaan ole kypsiä solmimaan intiimejä suhteita, mutta se on tosiasia tällä hetkellä. Jopa 13-vuotiailla saattaa olla tälläisiä suhteita. Ja se on todella hälyttävä merkki, samoin nuorison hallitsematon alkoholin käyttö ja huumeet.

Yhteiskuntamme on yltiöseksuaalinen. Tämä ilmiö törmää vastaan joka paikassa: jopa kauppojen kassojen lehtihyllyillä törmää otsikoihin, jotka korostavat parinvaihtoa ja lyhytaikaisten suhteiden merkitystä. Katselkaapa nuorille tarkoitettuja lehtiä: esimerkiksi amerikkalainen Cosmopolitan, joka on tarkoitettu nimenomaan teini-ikäisille tytöille, sisältää enimmäkseen seksiä korostavan käyttäytymisen ja pukeutumisen sekä esiintymisen merkitystä.

Toinen asia on yleinen pessimismi ja aatteettomuus, joka vallitsee koko maailmassa. Elämme jatkuvassa maailmanlopun tunnelmassa: koska räjähtää ja missä päin seuraavaksi. Kaikki vanhat arvot on romutettu vielä perusteellisemmin, kuin kuuluisalla 60-luvulla. Toisaalta taas on niitä, jotka entistä tiukemmin tukeutuvat näihin arvoihin, halveksien muita ja pitäen itseään muita parempina.

Nuoriso on kautta aikojen etsinyt vastausta kysymykseen: mikä on elämän tarkoitus? Mikä on nimenomaan minun elämäni tarkoitus? Tänä päivänä he eivät löydä sitä vastausta. Yhteiskuntamme jakautuu entistä tiukemmin pärjääjiin ja luusereihin. Pärjääjiä ovat ne, jotka osaavat sopeutua alati tiukkenevan markkinatalouden sääntöihin, potkia muita tieltään ja raivata - usein oman terveytensä ja perheensä kustannuksella - tietä ylöspäin. He pärjäävät ehkä itse, mutta oman menestyksensä heijastumana synnyttävät joukon uusia häviäjiä, usein omat lapsensa.

Aikuiset, jotka yrittävät tulla toimeen ja elättää perheensä, joutuvat venymään äärirajoille työelämän vaatimusten mukaan. Heillä ei riitä aikaa lapsille, ja tätä menetettyä läsnäoloa korvataan usein rahalla. Kuitenkin jokaiselle lapselle ja nuorelle on kaikkein tärkeintä vanhemman huomio ja vastuuntunto. Mitä ajattelevat ne vanhemmat, joiden lapset luuhaavat asemalla tai ostareilla puolenyön jälkeen? Vai ovatko he jo nukahtaneet kännissä vai eivätkö muuten vain välitä?

Vastuu kasvatuksesta sysätään koululle ja opettajille. Miten opettaja, jolla on vastuullaan tiedon jakaminen ylisuurille luokille, voisi omistaa aikaansa yksilöllisesti jokaiselle oppilaalle? Ja etenkin, kun opettajilta on viety kaikki kurinpidollinen oikeus. Omassa nuoruudessani ei olisi tullut kuuloonkaan, että opettajille olisi haistateltu ja huoriteltu, kuten nykyisin on arkipäivää koulussa.

Me kapinoimme toisella tavalla. Itse olin mukana 70-luvun kuohunnassa, ja tunnustan: taistelin väärän asian puolesta. Mutta: onko oikein edellyttää kypsää tilannearviota 14-16 -vuotiailta, kun koko Suomen virallinen johto oli rähmällään Neuvostoliiton edessä.

Minulta on usein kysytty: eikö sinua kaduta, kun "hukkasit nuoruutesi" siinä liikkeessä? Vastaan aina samalla tavalla: en kadu päivääkään. Suurimman osan ajasta meillä oli tosi hauskaa, ja se liike piti minut poissa kaduilta, huumeista ja muusta paljon pahemmasta, johon olisi silloinkin voinut langeta. Ja ainakin me uskoimme johonkin. Tämän päivän nuoret eivät usko mihinkään: eivät tulevaisuuteen, eivät työmahdollisuuksiin, eivät omiin kykyihinsä selvitä tulevista haasteista.

Olen usein törmännyt tällä palstalla lauseeseen: "mitä hyödyttää kouluttaa itseään, kun sitä työpaikkaa ei kuitenkaan saa?" Tämä ei ole pelkästään kaaleen nuorison kysymys, vaan koko nuorison kysymys. Olemme melko japanilainen yhteiskunta siinä mielessä, että nykyisin jo 12-vuotiaiden pitäisi olla "urasuuntautuneita", eli tietää, mihin tähdätä ja tehdä valintansa sen mukaan.

En minä tiedä, mitä pitäisi tehdä. Sosiologit ja muut asiantuntijat häärätköön tämän asian kimpussa. Itse teen sen minkä voin: pidän omat lapseni poissa kaduilta, vaikka väkisin, valvon tarkasti heidän tulemisiaan ja menemisiään ja kaverisuhteitaan, ja myös puutun niihin kaverisuhteisiin, jos niissä on huomauttamista. Mutta myös perustelen heille kantani. Vaikka olen jo näinkin vanha, oma nuoruuteni ja siihen liittyvät mokailut ovat tuoreessa muistissa. Sen varassa osaan ennakoida lapsiani kohtaavat vaarat.

Ja 70-luvun maailma oli lintukoto verrattuna tämän päivän yhteiskuntaan. Emme ikinä olisi voineet kuvitellakaan esimerkiksi Jokelan koulusurmien kaltaista tapahtumaa. Tämä johtaa toiseen asiaan. Lasten ja nuorten netin käytön valvontaan. Kuinka moni vanhemmista tietää, mitä he siellä kirjoittelevat ja kenen kanssa? En minä ainakaan. Ainoa, mitä voin tehdä, on varoittaa, varoittaa ja taas varoittaa, että mitään henkilökohtaista ei saa paljastaa, mitään treffejä ei sovita ja kaikkea ei pidä uskoa, mitä joku yrittää syöttää.

Ja pukeutumisen suhteen olen erityisen tiukkana. Ei paljastavia vaatteita, ei räikeää meikkiä, ei mitään provosoivaa.

Päävastuu on vanhemmilla.

t. Mirkku

""""Vaikka olen jo näinkin vanha, oma nuoruuteni ja siihen liittyvät mokailut ovat tuoreessa muistissa."""

Älkää tehkö niin kuin MINÄ tein, tehkää niin kuin MINÄ neuvon, reps

se menee kirjoitti:

""""Vaikka olen jo näinkin vanha, oma nuoruuteni ja siihen liittyvät mokailut ovat tuoreessa muistissa."""

Älkää tehkö niin kuin MINÄ tein, tehkää niin kuin MINÄ neuvon, reps

joidenkin nuoruuden mokailujen takia, eikö ole luonnollista, että omia lapsiaan yrittää varjella vastaavilta kokemuksilta? Vai miten itse menettelisit? Ajattelisitko, että antaa mennä vaan, siitäpähän oppivat, vaikka kyseiset kokemukset aiheuttaisivat traumoja vielä vuosien kuluttua? Ihmeellistä logiikkaa.

t. Mirkku

Mankkaan Mirkku kirjoitti:

joidenkin nuoruuden mokailujen takia, eikö ole luonnollista, että omia lapsiaan yrittää varjella vastaavilta kokemuksilta? Vai miten itse menettelisit? Ajattelisitko, että antaa mennä vaan, siitäpähän oppivat, vaikka kyseiset kokemukset aiheuttaisivat traumoja vielä vuosien kuluttua? Ihmeellistä logiikkaa.

t. Mirkku

Kantapään kautta oppii parhaitten.