Miksi olette niin fanaattisia?

Ihan aluksi sen verran, että minulla(kin) on kokemusta pissipäisistä sossuista, jotka näyttävät purkavan omia ongelmiaan asiakkaisiinsa eivätkä huolehdi lasten asioista. Huostataan ilman laillisia perusteita, ja sijaislapsia saa asuttaa vaikka paskahuusseissa, kunhan on pride käytynä.

Näistä kirjoituksista kuitenkin paistaa kauhea aggressiivisuus ja viha, joka tuntuu sokaisseen biot täysin. Vanhempi ei pysty ajamaan lapsen etua käydessänne noin jumalattomilla kierroksilla. Välillä tulee mieleen jonkinlainen pyhä berserkkiraivo, berserkit olivat muinainen lahko, joka kykeni saavuttamaan mielettömän raivotilan ja olivat näin ollen pelättyjä vastustajia. Heikkous piili siinä, että he ajoivat itsensä loppuun ennen kuin pääsivät edes asiaan, tukehtuivat raivoonsa, fyysisestikin ja kuolivat.

Älkää te biot nyt olko noin typeriä. Entä jos voisitte lopettaa syyttelyn ja keskittyä vain siihen lapseen. Jättäisitte sijareiden, sossujen, lautakuntien ym. fanaattisen haukkumisen sikseen ja laatisitte oikeanlaisen "sotasuunnitelman". Välillä tulee mieleen joitain kirjoituksia lukiessa, ettei vanhempi enää ajattele lasten parasta, vaan on vaipunut siihen berserkkitilaan, sotaan ja raivoon, ja sokeutunut koko tilanteelle.

Olen tavannut mulkkuja virkamiehiä, mutta heidän kanssaan pystyy keskustelemaan huutamatta, raivoamatta, vittuilematta, vihjailematta ja olematta hankala. Sellaiseen sortuminen ei helpota lapsen tilannetta, päinvastoin huonontaa tuplasti.

Sen ajan minkä käyttää järkyttävään paatokseen, käyttäkää itsetutkiskeluun. Mitä minä tein väärin? Myöntäkää virheet itsellenne. Hyväksykää se. Että ok, minä olen repinyt lastani tukasta, olen toiminut tyhmästi mitä ikinä olenkaan tehnyt. Hyväksyn sen eikä sitä voi enää perua. Pyrkikää tasapainoon itsenne kanssa, vasta sitten kykenee asialliseen yhteistyöhön. Vaikka suuttuminen ja vanhoihin juuttuminen on inhimillistä, niin pyrkikää olemaan "yli-ihmisiä". Riehuvasta vanhemmasta tulee aina vastapuolelle huono kuva, ei sille voi mitään.
6299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

saa tasan varmasti kenet tahansa valtavaan raivoon. Olisi luonnotonta, jos ei saisi. En pysty edes kuvittelemaan sitä tuskaa, minkä äidit täällä ovat kokeneet, kun heiltä on sossutantat tulleet ottamaan lapset pois. Voin hyvin kuvitella, ettei siinä tilassa kukaan pysty ajattelemaan järkevästi ja toimimaan oikea oppisesti virkamiesten kanssa.

On kuitenkin hyvä, että täällä ainakin saa pienen osan siitä raivosta purettua.

Itse olen bio-äiti, jonka lapsia ei kukaan ole onnistunut varastamaan. En pysty käsittämään tuollaista oikeustoimea kuin lapsen huostaanotto jonkun kateellisen naapurin ilmiannon perusteella. Jokainen perhe on erilainen, eikä toista voi lähteä syyllistämään huonoksi sen takia. Myös päihdeäitien kuntoutukseen on satsattava eikä ensimmäiseksi vietävä lapsia heiltä. Jos äidit ovat nykyään väsyneitä kasvaneiden työpaineiden takia, täytyy heille antaa apua eikä rankaista lapsien poisviemisellä.

Äänestä

esimerkiksi lastensuojeluviranomaisen tekemään huostaanoton?



Minusta tuntuu että nyt osoitat sormellasi väärään suuntaan.
Vaikka oletkin oikeassa siinä, että on ylennettävä itsensä näiden sossuhaukkojen yläpuolle.
On suhtauduttava heihin kuin kapisiin virkamiehiin.
Asiallisesti teititellen, vältellen tuttavallisuuksia ja minkäänlaista kaveeraamista.
Viileästi ja asiaan keskittyen.

Sillä sossuhan ei ole todellakaan tässä yhteiskunnassa
mikään muu kuin kunnan palkaama
kello 8-16:sta virkaansa hoitava virkamies.



Tiedätkö muuten mikä saa esimerkiksi lapsen tai miksei todella myös nuorenkin suuttumaan ja jopa suorastaan raivoihinsa
- epäoikeudenmukainen kohtelu esimerkiksi päivähoidossa, koulussa jne.

Äänestä

yleistävään syyttelyyn!

"Näistä kirjoituksista kuitenkin paistaa kauhea aggressiivisuus ja viha, joka tuntuu sokaisseen biot täysin. " Kuten sanoin, älä yleistä! Eivätkä kaikki täällä kirjoittajat ole samassa tilanteessa, joillakin on huostaanotto jo purettu ja ainakin he keskittyvät lähinnä nimenomaan järjestelmän muuttamiseen ja silloin aivan luontevaa puhua poliitikkojen ja sossujen virheistä. Miten muuten voi korjata sairasta systeemiä, jos ei tiedä, mitä pitää korjata?

Sitten ne, joilla huostaanotto on vielä voimassa ja jotka ovat kokeneet laittomuutta, niin kyllä minusta olisi aika outoa, jos siitä ei tuntisi raivoa oman lapsensa kyseessä ollen. Eivät kaikki täälläkään raivoa, mutta jos joku raivoaa, niin antaa raivota. Se on hänen tapansa selvitä hengissä tuossa kamalassa tilanteessa. Eikä se raivo kestä määräänsä kauempaa, älä suotta huolehdi ollenkaan. Kyllä täällä on kestettävä ja ymmärrettävä rajutkin tunteenpurkaukset, koska rajut ovat tunteet yleensäkin kun omasta lapsesta puhutaan. Ja tämä on aivan oikea paikka senkin sossuja tai sijaishuoltoa kohtaan osoitetun vihan purkamiselle, sillä tämä on huostaanottovanhemmille tarkoitettu vertaistuki palstaa.

Parempi se viha täällä on purkaa kuin sossuille kasvotusten, siitä olen samaa mieltä. Ja kertoihan joku aikanaan sossuille äksyillyt päässeensä jo niin pitkälle, että on muuttanut heihin asennettaan.

Suurinta vihaa tuntevat laittoman huostaanoton kokeneet, eikä siinä itsetutkiskelu auta silloin tippaakaan. Ajan myötä oppii kyllä käyttämään oikeita "aseita" lakia rikkovia viranomaisia ja sijaishuoltoa kohtaan, mutta se voi jonkun kohdalla tosiaan ottaa sen oman aikansa. Ei vierestä neuvominen nopeuta prosessia, se tulee sitten kun sillä on aikansa.

Jos tarkoitat erästä tiettyä äitiä, olen aivan varma, että ei hän pala loppuun ilman, että saisi asiat oikealle tolalleen. Yli-inhimillisiä voimia se kyllä kysyy, eikä itseään ole mahdollista saada tasapainoon, ennen kuin lapsi on kotona ja näkee hänen voivan hyvin. Ja siihenkin menee oma aikansa, lapsi voi tarvita jopa terapiaa traumaattisen huostaanottonsa kokemuksista toipumiseen. Vasta joskus lapsen terapiassa toipumisen jälkeen äidillä on mahdollisuutta täyteen tasapainottumiseen. Ei kukkokaan käskemällä laula ja niin se on pitkälle näissä tunne-elämänkin asioissa.

Äänestä
  • otti taistelu laitonta huostaanottoa vastaan.
    Mutta selvittiin muutamalla kuukaudella onneksi.
    Tietysti aikakin oli lyhyt, mutta ihan riittävän lasta vammauttava joka tapauksessa.

    Äänestä

Näitä, jotka syyllistävät bioja. Luulisin kuitenkin, että täälläkin on aika pieni osa niitä, jotka ovat itse aiheuttaneet huostaanoton. Ei tarvita kuin joku nimetön ilmoitus, niin johan ollaan tutkimassa. Ja mitä nuorempi, sen varmemmin täytynee vikaa löytyä. Minä en ole tukistanut, en lyönyt, enkä muutenkaan fyysisellä tsi psyykkisellä väkivallalla kohdellut lapsiani. Kuitenkin sossu-tantta päätti, etten ole sopiva lapsiani hoitamaan. Mutta köyhyys on synti suomessa.

Äänestä
  • tuli ensimmäisen kerran elämässään pahoinpidellyksi.

    Sossut lopulta uskoivat lapsen puheet sijaispaikasta ja se osaltaan auttoi laittoman sijoituksen nopeaan purkamiseen.
    Mutta entä jos asiaa olisivat hoitaneet jotkut muut sossut? Lapsi olisi varmaan vammautettu henkisesti lopuksi ikäänsä hirveässä sijaispaikassa.

    Mutta edellisen viittaamiin kirjoituksiin:
    Osa on typeriltä ilkeilijöiltä ja loput rahanahneelta sijaishuollolta.

    Joukossa näyttää olevan myös niin tunnevammautuneita aikuisia, joille on aivan sama, miten huonoihin oloihin lapset sijoituksessa joutuvat. Siksi mitään parannuksia lastensuojeluun ei saisi tehdä, he pelkäävät ilmeisesti ilkeilyn aiheiden loppuvan kun epäkohdista kirjoittaminen loppuisi.

    Jokainen TERVE aikuinen sen sijaan puolustaisi lapsia ja ajaisi periaatetta, että lasta on aina kohdeltava hyvin, ja aiheeton huostaanotto ei nimenomaan hyvää kohtelua ole. Ilkeily on tärkeämpää, siksi kielletään aiheettomien huostien olemassa olo, mikä on järjetöntä, niin paljon todisteita niiden olemassa olosta tänä päivänä jo on. Mutta kun heidän mielestään lapsia saa kohdella ihan millä tavalla tahansa, lapsen asema ei ole heille keskeinen näissä kirjoituksissa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kysymys bioille kirjoitti:

Ihan aluksi sen verran, että minulla(kin) on kokemusta pissipäisistä sossuista, jotka näyttävät purkavan omia ongelmiaan asiakkaisiinsa eivätkä huolehdi lasten asioista. Huostataan ilman laillisia perusteita, ja sijaislapsia saa asuttaa vaikka paskahuusseissa, kunhan on pride käytynä.

Näistä kirjoituksista kuitenkin paistaa kauhea aggressiivisuus ja viha, joka tuntuu sokaisseen biot täysin. Vanhempi ei pysty ajamaan lapsen etua käydessänne noin jumalattomilla kierroksilla. Välillä tulee mieleen jonkinlainen pyhä berserkkiraivo, berserkit olivat muinainen lahko, joka kykeni saavuttamaan mielettömän raivotilan ja olivat näin ollen pelättyjä vastustajia. Heikkous piili siinä, että he ajoivat itsensä loppuun ennen kuin pääsivät edes asiaan, tukehtuivat raivoonsa, fyysisestikin ja kuolivat.

Älkää te biot nyt olko noin typeriä. Entä jos voisitte lopettaa syyttelyn ja keskittyä vain siihen lapseen. Jättäisitte sijareiden, sossujen, lautakuntien ym. fanaattisen haukkumisen sikseen ja laatisitte oikeanlaisen "sotasuunnitelman". Välillä tulee mieleen joitain kirjoituksia lukiessa, ettei vanhempi enää ajattele lasten parasta, vaan on vaipunut siihen berserkkitilaan, sotaan ja raivoon, ja sokeutunut koko tilanteelle.

Olen tavannut mulkkuja virkamiehiä, mutta heidän kanssaan pystyy keskustelemaan huutamatta, raivoamatta, vittuilematta, vihjailematta ja olematta hankala. Sellaiseen sortuminen ei helpota lapsen tilannetta, päinvastoin huonontaa tuplasti.

Sen ajan minkä käyttää järkyttävään paatokseen, käyttäkää itsetutkiskeluun. Mitä minä tein väärin? Myöntäkää virheet itsellenne. Hyväksykää se. Että ok, minä olen repinyt lastani tukasta, olen toiminut tyhmästi mitä ikinä olenkaan tehnyt. Hyväksyn sen eikä sitä voi enää perua. Pyrkikää tasapainoon itsenne kanssa, vasta sitten kykenee asialliseen yhteistyöhön. Vaikka suuttuminen ja vanhoihin juuttuminen on inhimillistä, niin pyrkikää olemaan "yli-ihmisiä". Riehuvasta vanhemmasta tulee aina vastapuolelle huono kuva, ei sille voi mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu