Jos henkilö korostaa kokevansa tuskaa toisten kärsimysten takia tyyliin "kuulin että tuossa lähellä joku pieni lapsi oli menettänyt äitinsä auto-onnettomuudessa" tai esim "meidän tutun serkulla on syöpä ja sillä on kolme pientä lasta" ja "kyllä minuun niin sattuu, kun ajattelee.. kyllä oikein sydämmestä puristi kun kuulin" jne. eli aina korostaa kuinka häntä niin sattui tai niin tuntui pahalta jonkun ihan tuntemattomankin asia. Empatia on asia erikseen, mutta tuo korostus... Sama ihminen on aina uhri ja marttyyri. Onko siis tuo empaattisen kyvyn todistaminen jotenkin oikeutusta olemassaoloon kun on niin "hieno ihminen" kun on noin empaattinen vai mitä tuo on? Samoin korostaa aina osallisuuttaan johonkin, tyyliin "MINÄ tempaisin ja menin sanomaan sitä ja tätä sille" tai "hän oli niin iloinen kun MINÄ menin oikein olalle taputtamaan ja kehumaan suorituksesta. Oli niin otettu, kun oikein olasta otin kiinni ja kehuin". Huomaan siis aina tuon korostuksen siinä, mitä HÄN on tehnyt (ei siis se, kuinka hieno joku suoritus oli ollut) tai tuntenut (ei siis se, kuinkä joku oli menettänyt äidin). Itsekeskeisyyttä toki, mutta onko siinä jotain muuta?
Voitteko alan tuntijat
kertoa miten tämä tulkitaan
29728
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Ehkä kyseisellä henkilöllä on vaan jotenkin ylikorostunut empatia, eikä niinkään välttämättä tarvetta kuitenkaan näyttää/osoittaa sitä muille. Tiedän erään ihmisen, joka kokee suurta tuskaa kun muille tapahtuu jotakin pahaa. Hän tosissaan ottaa sen tosissaan, aivan kuin se tapahtuisi hänelle itselleen. Jotkut ovat vaan herkempiä kuin toiset, ja kokevat enemmän empatiaa muiden puolesta, minusta siinä ei ole mitään pahaa tai ärsyttävää. Totta kai kyseisellä henkilöllä on oikeus kokea pahaa mieltä, kun esim. tutun serkulla on syöpä ja sillä kolme pientä lasta - kuten alk.per. kirjoitti.
Mutta jos se laajenee siihen, että hän (kyseinen henkilö) tuo ilmi kuinka HÄN tekee sitä ja tätä ja niin ja näin, niin siinä voi olla kyllä tarvetta tuoda itseään ilmi (huono itsetunto esim.). Mutta se, että kokee empatiaa ja myötätuntoa, ei minusta ole mitenkään huono asia. Mutta voi olla siinä mielessä huolestuttavaa, että tekee omasta elämästään liian rankan.
Olen itsekin tuota sorttia, jotka ottavat rankasti toisten asiat. Se puoli on liiankin tuttua. Tässä kyseisessä tapauksessa se kuitenkin menee itsensä korostamiseksi, jolloin itse asia ei ole päälimmäisenä vaan oma kärsimys ja sen korostaminen. Tiedän, että hänellä on heikko itsetunto ja tosissaan sitä se luultavasti on.. Näitä asioita on hieno pohtia, että mikä mistäkin johtuu. ja varsinkin nyt kun joudun prosessoimaan tätä hankalaa suhdettamme hänen kanssaan, niin yritän selvittää ajatuksiani. Kiitos näkövinkkelistä!
Helpompi antaa osuva vastaus, mitä enemmän ko henkilöstä kerrot.
Voisiko olla näin että hän kokee ettei häntä arvosteta tarpeeksi, haluaa tuoda esille että hänkin on hyväntahtoinen ihminen. Vai voisiko se kenties olla sinulle jokin vihje? Jos sinulla on ollut/on elämässäsi vaikeita aikoja, hän ehkä yrittää viestittää, että on ollut/on myös sinua kohtaan empaattinen. Tai jos hän on pahoillaan jostain tekemästään, saattaa hän yrittää kertoa kuinka myös hänellä oli silloin huono olla. Viestittäisikö että hän haluaa olla tukenasi jatkossakin?
Jos hänellä heikko itsetunto on, saattaa hän olla ylpeä rohkeudestaan esim "rientää auttamaan" ja haluaa muidenkin tietävän sen, ja etteivät pitäisi häntä "toivottomana tapauksena". Tai sitten hän valehtelee rohkeutensa, mutta siinäkin on varmaan sama ajatus takana; etteivät muut pitäisi häntä huonompana.
Onko hän aloittanut mitään lääkitystä nyt viimeaikoina. Ne voivat tehdä ihmisestä rohkeamman ja näin hän voi olla myös ylpeä rohkeudestaan.
Jännitätkö itse sosiaalisia tilanteita? Voisiko tässä mielestäsi olla kysymys siitä, että hän ei tuokaan liikaa itseään esille, vaan sinä huomaat hänen rohkeutensa, koska toivoisit itsekin olevasi rohkeampi, pystyväsi samaan kuin hän?
Onko hänen käytöksessään narsistisia piirteitä?
Vaikea sitä on tässä arvailla, mutta jos kerrot lisää, voi vähän kartoittaa asiaa.
Joo, siis todella hankalaa suhdetta kaikinpuolin. Nimittäin kysymyksessä oma äiti, joka on koko elämäni ajan ollut marttyyri, puhumatta viikkoja (passiivis-agress toimintaa siis paljon), aina uhri jne. Minä olen se rohkea, joten ehkä hän tosiaan yrittää viestittää minulle että hänestäkin löytyy rohkeutta. Luulenpa että hän on jopa kateellinen minulle, koska itsellään ei ole ollut rohkeutta elää omaa elämäänsä. Hän on elänyt koko elämänsä muiden kautta, miehen ja lastensa. Nyt kun minä ja sisarukset eivät anna hänen puuttua elämäämme, niin hänen vihansa kohdistuu meihin syytöksinä ja esittämällä uhria. (Puuttumisella tarkoitan siis, ettei anneta hänen olla perheissämme keskiössä. Meillä on omat elämät ja hän on tärkeä isovanhempi, mut..)
Hänestä on tullut itsevarmempi lääkityksen myötä. Käytössä on ollut jo useita vuosia. Silti lääkitys ei ole kohdallaan, koska hänellä on kovia fyysisiäkin oireita psyykkisen rasituksen yhteydessä. Tai pikemminkin hän tarvitsisi terapiaa. olisi tarvinnut jo vuosia, mutta kun hänestä hänellä ei ole syytä siihen. hän luulee, että hänellä on fyysinen sairaus, josta masentuneisuus ja herkkyys johtuu. siksi hän on suostunut masennuslääkkeeseen, koska se on mukamas fyysisen sairauden seurausta. Meidän sukulaisten mielestä taas kysymys on nimenomaan psykosomaattisista oireista. Mitään ei ole lääkäreissä ravaamisen myötä löytynyt. Ja "sairaus" aina puhkeaa stressin jälkeen. Oireita on vatsavaivoista (mm. kovat takaisinvirtaukset) ihmeellisiin särkyihin ja puutumisiin. Hän loukkaantuu heti jos yrittää vihjata että siihen voisi apu löytyä. Nykyään en enää edes välitä loukkaantuuko hän mielipiteistäni, koska teit niin tai näin aina väärinpäin. Hankala suhde siis kaikenkaikkiaan. Ja minä olen se vikapää hänen mielestään. En syytönkään ole, mutta hohhoijaa...
Moi! ensinnäkin täytyy erottaa empatia ja sympatia. Empatia on asettumista toisen tilanteeseen tai tunteisiin eläytymistä, myötätuntoisuus. Sympatia taas on myötätunto, jota voidaan kokea esim. maapallon toisella puolella asuvia kohtaan. Psykiatriassa käytetään pelkästää empatiaa, jonka avulla potilassuhde ammattimainen eli siinä ei myötäillä kaikkia vaikeita asioita vaan sanotaan hyvinkin suoraan asioita. Empatiassa myös kyseenalaistetaan asioita. Sympatiassa myötäillään potilaan vaikeita asioita eli lähdetään potilaan tai ihan tavallisen ihmisen asioihin mukaan, vaikka pitäisi puuttua vääriin asioihin. Sympatia tukee myös ihmistä, joka on tehnyt väärin ja selittelee asoita, jonka vuoksi on toiminut miten nyt onkaan. Sympatiaa tunteva ihminen ei kyseenalaista vaan tukee vaikeuksissa olevaa ihmistä, mikä ei sinänsä ole väärin, mutta esim. potilas luulee tehneensä oikein, kun on saanut sympatiaa toisilta ihmisiltä. Empatiassa pyritään asettumaan toisen asemaan, mutta ei hyväksytä kaikkia selityksiä. Olipahan vaikea selittää.
vai muuten fiksu kun osasit noin hienosti selittää?
Moi! Olen psykiatrinen sairaanhoitaja ollut yli 20. vuotta. Kyllä siinä ajassa jotain tarttuu ja kokemuksen myötä tiedän joitakin asioita. Kirjoittelen aina välillä tälle palstalla asioista, joista jotakin tiedän. Toivon, että edes yksi saisi avun, rohkeuden myöntää sairauden. Mielenterveys aihe on vielä kovin lapsenkengissä, johtuen häpeästä, leimaantumisesta ja psykiatriset osastot ovat väärin ymmärrettyjä, koska joillakin tarve sabotoida niitä. Nykyajan psykiatrinen hoito on aivan erilaista kuin katselee elokuvia esim.yksi lensi yli käen pesän. Vakavasti ottaen se olisi poistettavan elokuvana. Siitä moni vaikeasti mielenterveysongelmista kärsivä ei uskalla hakeutua hoitoon. Monia varmaan ärsyttää kirjoitteluni, mutta yritän rokaista hakemaan apua. Tiedän sen vaikeuden, mutta vastassa on yleensä hyvin tietävä ihminen ja toinen kerta on helpompi. Hyvää syksyä sinulle!
Suomea olet ollut töissä? Itse olen mielenterveyshoitaja.
Moi! Olen töissä itä-Suomessa. Mielenterveyshoitajien ammattitaito on rautaista. Nykyiset sairaanhoitajat ovat valitettavasti psykiatriassa ainakin aivan pihalla. Jaksamista sinulle arvokkaassa työssä! Töissä olen ollut ympäri suomea, kunnes asetui aloilleni.
20-vuotta on kyllä paljon tällä alalla! Vau, miten olet jaksanut? Itse olen ollut alalla vasta muutaman vuoden. Täällä päin missä minä olen töissä, on kyllä paljon ammattitaitoisia sairaanhoitajia yhtälailla kuin mielenterveyshoitajiakin. :)
Paljon jaksamisia sinullekin todella arvokkaassa työssä!
Moi! vielä. Kärjistin uuden koulutuksen saaneita sairaanhoitajia. Moni vain sanoo, kuinka koulutus heillä on laskenut, varsinkin psykiatrisella puolella. Totta kirjoittaakseni ala vaatii tietynlaista persoonaa ja kokemus opettaa eniten. Täytyy myös yrittää päivittää tietoja. Olet oikeassa, että molemmista ammattiryhmistä löytyy hyviä hoitajia.
miten olet jaksanut 20-vuotta alalla. Minulle ei tarvitse opettaa mitä alamme vaatii ja sen velvollisuuksista. Katso tarkasti mitä kysytään, ota huomioon se, että myös minä olen hoitaja ja kirjoita olennaista, älä minulle työssä käyvälle hoitajalle tuollaista mitä jokaisen hoitajan täytyy tietää jo valmiiksi. Mutta kiitoksia vaivannäöstäsi kun vastasit vielä. Hyvää syksyn alkua sinulle!
Moi! Tarkoitus ei ollut neuvoa, vaan laitoin oman mielipiteeni, miten selviää psykiatrian haasteista. Se miten olen jaksanut näin pitkään on juuri sitä, että pitää olla tietynlainen persoona. Itsellänikin on vaikeimpia kausia ja hommat ei aina luista, mutta niinhän se on lähes joka alalla. Aluksi kävin työnohjauksessa, mutta en kokenut siitä hyötyä. Nyt käyn vain ryhmätyönohjauksessa. Niinkuin totesin jaksamisen kanssa näin vanhemmiten tulee ajoittain vaikeuksia. Epäsäännöllinen kolmivuorotyö syö ajoittain mehut pois ja minulla se johtuu, etten saa tarpeeksi nukuttua. Vastaaotto osastolla joutuu välillä tosi inhottaviin tilanteisiin esim. aggressiiviset potilaat. Ei tämä aina niin herkkua ole, kuten varmaan tiedät. On tietysti suurimmaksi osaksi haastavaa ja saa potilaita avohoito kuntoon, se antaa voimia jatkaa. Jaksamista sinulle!
ihan itsestään selvänä asiana, että tämä ala vaatii tietynlaista persoonaa ja tottakai jokaisen hoitajan täytyy päivittää tietojansa, käydä työnohjauksissa jne. Ainakin nykyaikana tuo tieto opetetaan lähihoitajakoulutuksessa jo heti ensimmäisen kuukauden aikana. Kysymykseni kuuluikin, että miten JUURI SINÄ olet jaksanut 20-vuotta tätä alaa. En kysynyt yleisesti että mitä hoitajan täytyy tehdä, jotta jaksaisi työssänsä. Mutta okei, sinä olet jaksanut, koska käyt ryhmätyönohjauksessa ja sinulla on se hyvä, alan vaatima "tietynlainen persoona". Tästä on turha väitellä sen enempää.
Jaksamista ja hyvää syksyä sinullekin!
Moi! jälleen. Kerroit olevasi lähihoitaja ja aikaisemmin mielenterveyshoitaja. Meillä tuli hirveä kohu, kun lähihoitajat alkoivat käyttää nimekesuojattua mielenterveyshoitajan titteliä. Tosin meillä ei vieläkään oteta lähihoitajia kuin hätätapauksissa sijaisiksi. Vedotaan, ettei lähihoitajat kuulu erikoissairaanhoitoon. Ylihoitajan käskystä kaikki käyttävät sitä ammattinimikettä, mihin ovat kouluttautuneet. Jos jotain erikoista sattuu ja on ollut töissä väärällä ammattinimikkeellä, niin on heikoilla esim.oikeudessa. Tässä ei minun mielestäni ole kyse ammattitaidosta, vaan ihan jostain muusta.
Missä välissä olen kertonut, että olen lähihoitaja? En missään. Myös sinä teet virheitä.
Kerroit tietäväsi lähihoitajakoulutuksen ensimmäisestä lukukaudesta, mitä siellä opetetaan. Sitä paitsi kerroit olleesi vain muutoman vuoden alalla ja mielenterveyshoitaja koulutus on lopetettu jo 15.vuotta sitten. Jos olet mielenterveyshoitaja, niin ei sen kummempaa, mutta ihmettelin vain. Kuinka kauan sinä kävit mielenterveyshoitaja koulua? Tottakai teen virheitä, ei sinun tarvitse tulla sitä minulle kirjoittamaan, olenhan sentään valmis hoitaja. Ihme, jos sinä et tee. Olet hieman herkkähipiäinen ja nyt varmistu, ettet ole edes hoitaja.
joka on suuntautunut mielenterveys -ja päihdetyöhön.
Ja aivan totta, meillä kutsutaan mielenterveyshoitajiksi edelleen. Meillä kutsutaan lähihoitajiksi heitä, jotka ovat suuntautuneet sairaanhoitoon ja huolenpitoon.
Minulle taas ON VARMISTUNUT se, että sinä olet ammattitaidoton hoitaja tai et ole hoitaja ollenkaan. Voin myöntää, että myös minun ammattitaidossa on puutteita ja sekin on totta että olen nyt aika heikkohermoinen, eikä mikään ihme kun isäni kuoli kesäkuun lopulla, kuin myös ystäväni lapsi. Oma lapsenikin joutui myös käymään mutkan sairaalassa.
Todella lapsellista meiltä väitellä tällaisista asioista, meidänhän pitäisi olla esimerkillisiä muille. Minä fiksuna lopetan tämän tähän. Kirjoita jatkossakin tuolla samalla nimimerkillä, että tiedän olla lukematta ettei mene meillä taas riitelyksi. Voimia sinulle!
Moi! Jos olen ammattitaidoton hoitaja sinun mielestä, mutta hyvin olen yrittänyt työni hoitaa. Silti jaksamista työssä! En yleesä viitti lähteä kinaamaan tällä palstalla, mutta ei vanhaa kettua niin vain naruteta.
Moi! Sinun täytyy olla erityisen lahjakas lähihoitaja, kun pystyt jopa arvioimaan minun ammattitaitoa, vaikket tiedä minun töistäni mitään. Kunhan olet yli 20.vuotta psyykkisten sairaiden kanssa, niin tule sitten kirjoittelemaan. Tiedän sen alku innostuksen. Se on vahinko, että työvoimapula on kova ja joutuu ottamaan erikoisairaanhoitoon epäpäteviä. Se, kun oletat olevasi kovin tietäväinen psykiatriasta, on täyttä roskaa. Yleisesti pidetään 10.vuoden työkokemusta rajana, että alkaa ymmärtää, mistä on kysymys. No, kyllä se sinullekin tulee. Meillä oli mielenterveyshoitajan toimi avoinna, mutta lähihoitaja hakijat karsittiin pois, koska heidän paikkansa ei ole erikoisairaanhoidossa. Kaiken tämän vuodatuksen jälkeenkin toivotan sinulle jaksamista töissä. Vaikka oletkin hoitaja, niin kokemus on tärkeintä. Yritä päästä herkkähipiydestä pois, sillä se on huono asia psykiatriassa. Varmaan olet, luulisin oikealla alalla. Tarkoitus ei ollut mollata sinua, mutta kirjoitukset vaan menivät tietynlaiseen suuntaan. TSEMPPIÄ!
koska aloitin tämän viestiketjun. Tulee sellainen olo, että lähihoitaja kokee huonommuutta työpaikallaan, koska ei ole niin korkeastikoulutettu kuin joku muu ja siksi purkaa pahaa oloaan täällä vastaavaan kuin mitä työpaikallaan on. Kyllä jokaista osaajaa tarvitaan ja jokainen on arvokas juuri sellaisena kuin on. Huono itsetunto hoitajalla ei vaan oikein sovi mielenterveysalalle. Omat ongelmat pitäisi saada selvitettyä ennenkuin alkaa muita hoitamaan. En tarkoita, että meistä kukaan olisi täysin terve, mutta tasapainossa voi olla vajavaisenakin. Kaikkea hyvää teille kummallekin! Teette arvokasta työtä!
Toivottavasti sinä olet tässä asiassa viisaampi ja älyät lopettaa. Näytäpä "sairaanhoitaja" minulle lähihoitajalle mallia. Opikseni sinusta en uskalla ottaa.
Aloitan. Ensimmäisessä kirjoituksessasi laitoit loppuun "olipahan vaikea selittää." Mitä haluat tuoda sillä esille? Epäilykseni heräsi.
Voisin kuvitella sinun olevan vasta valmistunut opettaja jolla tuntuu kiinnostusta riittävän. Ihminen joka ei ole päässyt opiskelemaan hoitoalalle, mutta on itse hankkinut tietoa ja nyt täällä innoissaan opettaa jo valmiita hoitajia.
Toisaalta tuo lause "olenhan sentään valmis hoitaja", herättää kysymyksen, oletko vielä alan opiskelija. Tuo sana valmis tekee lauseesta epäillyttävän. "Nykyiset sairaanhoitajat ovat valitettavasti psykiatriassa ainakin aivan pihalla." Todella paha moka sairaanhoitajalta joka on ollut alalla yli 20-vuotta! Ja mokasi jatkuu tuossa kärjistys -kohdassa. "Ala vaatii tietynlaista persoonaa ja kokemus opettaa eniten. Täytyy myös yrittää päivittää tietojaan." Minun 17-vuotias lapsenikin tietää tuon. Tiedätkö sinä, että hoitajilla on salassapitovelvollisuus? Yhtä itsestään selvä asia kuin tuo, että hoitajan täytyy päivittää tietojaan, käydä työnohjauksissa ja että ala vaatii tietynlaista persoonaa. Jos oikeasti olet hoitaja, niin voisit opettaa minulle jotain mikä ei ole tuollaista itsestään selvää, minkä jokaisen hoitajan täytyy tietää jo valmiiksi.
Kirjoitit: "Se, miten OLEN jaksanut näin pitkään on juuri sitä, että PITÄÄ olla tietynlainen persoona." VIRHE!
Näin: "Se miten olen jaksanut näin pitkään, on juuri sitä, että minulla on alalle sopiva persoona." Mitä eroa noilla kahdella lauseella on? Ei tietenkään voi jokaista sanaa noin tarkasti tuijottaa, mutta tuo herättää taas epäilystä hoitajuudestasi.
"Tottakai teen virheitä, ei sinun tarvitse tulla sitä minulle kirjoittamaan, olenhan sentään valmis hoitaja." Voi voi.
Minäpä vastaan tuohon: Tottakai teen virheitä, olenhan sentään ihminen. En ensimmäisenä olisi kirjoittamassa: "Tottakai teen virheitä, olenhan hoitaja."
"Olet hieman herkkähipiäinen ja nyt varmistu, ettet ole edes hoitaja." PAHA VIRHE. Yli 20 vuottako hoitoalalla? Oletko oppinutkin sillä ajalla jotain? Oletkohan laskenut vuodet oikein? Toivon ettet ole hoitaja ollenkaan.
"Itsellänikin on vaikeimpia kausia ja hommat ei aina luista, mutta niinhän se on lähes joka alalla." Se on joka alalla!
"Vastaanotto-osastolla joutuu välillä tosi inhottaviin tilanteisiin, esim. aggressiiviset potilaat." Tuosta lauseesta tekee kummallisen tuo joutuu, -ja tosi -sana. Miksi juuri nuo tekisivätkään tuosta kummallisen?
Selvä asia, tiedän, olen hoitaja. Ota huomioon!
Väitätkö, että käyt hyvää hyvyyttäsi täällä suomi24:ssa vastailemassa? Eli teet raskasta kolmivuorotyötä ja vapaa-ajallasi vielä täällä auttelet? Missä oma elämäsi?
Kiitos että kehuit minua erityisen lahjakkaaksi lähihoitajaksi! Sellaiseksi tunnenkin itseni nyt näitä kirjoituksiasi lukiessa. Ajattele, olen lähihoitaja, ollut alalla muutaman vuoden ja sinä sairaanhoitaja ja olet ollut alalla yli 20 vuotta. Sanoit vielä, että olet vastaanotto-osastolla töissä ja 10 vuoden työkokemus on rajana että alkaa ymmärtää missä psykiatriassa on kysymys. APUA! Älä huolestuta enempää, tuo ei myöskään ole ammattitaitoista.
Taidat olla minulle vaan kateellinen.
Sinullako ei ollut tarkoitus mollata minua? Huomaatko, olet itsekin herkkähipiäinen.
Hae apua itsellesi! Onnea sinulle paremman elämän etsimiseen!
Terveisin, lähihoitaja.
Kiitos kommentista!
"Tulee sellainen olo, että lähihoitaja kokee huonommuutta työpaikallaan, koska ei ole niin korkeastikoulutettu kuin joku muu ja siksi purkaa pahaa oloaan täällä vastaavaan kuin mitä työpaikallaan on." Olet oikeilla jäljillä, mutta en koe olevani huonompi. Ärsyttää vaan juuri tuo että sairaanhoitajat usein luulevat itsestään liikoja. Toki lähihoitajatkin, sitä en kiellä.
"Huono itsetunto hoitajalla ei vaan oikein sovi mielenterveysalalle. Omat ongelmat pitäisi saada selvitettyä ennenkuin alkaa muita hoitamaan." Olen samaa mieltä kanssasi. Edellinen kirjoitukseni tuolle sairanhoitajalle ei kyllä lisää hänen itsetuntoaan, mutta hänenkin on korkea aika oppia muutama tosiasia, vaikken kyllä läheskään kaikkea edes kirjoittanut. Eikä sille väliksi, en jaksa ottaa stressiä kenestäkään apua tarvitsevasta sairaanhoitajasta (jos hän edes on sairaanhoitaja.) Hän saa sanoa ja ajatella mitä huvittaa, hänen mielipideillä ei ole minulle merkitystä.
Ompa mukava kun työtämme arvostetaan!
Sinusta voisi tulla hyvä hoitaja! Meillä kahdella kinastelijalla on vielä paljon opittavaa psykiatriasta.
kaikkea hyvää sinullekin!
Kaljupäisten kanssa on turha käydä tukkanuottasille!
minulla on vielä hiukset päässä, ei ole potilaat vieneet. Mites sinulla, onko potilaat vieneet vai sinä itse? Hehheh.
olla myös se, että ihminen heijastaa muiden ihmisten kohtaloista jotain omaa, elämäänsä liittyvää. Hän haluaa empatiaa, tarvitsee läsnäoloa ja rakkautta. Kun ei sitä saa, asettuu muiden ihmisten asemaan ja tietää, miten kurjalta heidän asemassaan tuntuu, kun eivät saa apua ja tukea, kun ei itsekään saa.
Eli hän on jäänyt vaille jotain asioihin puuttumista ja sanomista, siksi hän korostaa omia tekojaan, koska oman elämänsä kohdalla kukaan ei tullut hänelle näin tekemään.
Moi! Kirjoitat juuri sympatiasta. Empatiassa kaksi tai useampi henkilö kohtaavat. Moni pystyy kauhistelemaan järkyttäviä asioita. Empatiassa ihmisen täytyy tuntea henkilö, jolla on vaikeuksia. Empatiassa ollaan mukana toisen vaikeuksissa, mutta ei välttämättä olla samaa mieltä asioista. Empatiassa esim. tunnekokemus on molemminpuoleista. Voimme esim. tuntea sympatiaa tsunamin uhreille, vaikka emme tiedä ketä he ovat. Jos joku haluaa kovasta empatiaa, silloin täytyy myös hyväksyä, että kaikista asioista olla samaa mieltä. Sympatiaa haluava ihminen ei kestä, jos hänen kertomukselle annetaan vaihtoehtoja. Empatiassa kyllä asetutaan toisen asemaan, mutta yritetään löytää ratkaisuja vaikeuksiin. Kirjoituksessa on hyviä pointteja.
Minä en ole alan tuntija, mutta minulla yksi kaveri joka aina uhri jokaisessa tilanteessa. Hän tuo aina ilmi mitä vääryyksiä häntä kohta ollaan tehty ja miten ajattelemattomasti häntä kohtaan ollaan milloin missäkin toimittu. Varmaan jokainen yhteinen kaukainenkin tuttu, jonka molemmat tiedämme (ja kaikki muutkin ihmiset) ovat saaneet selkänsä takana häneltä kovan syytös-ryöpyn niskaansa. Aina hänellä on menossa joku polemiikki jonkun "hankalan" ihmisen kanssa.
Ja tuota syytöstä heitä kohtaan saa kuulla jopa yli 10-vuotta sitten tapahtuneista asioista. Joka kerta kun puhe kääntyy johonkin yhteiseen tuttuumme, hän muistuttaa siitä mitä typerää tuo on hänelle tehnyt!! Paljon hän onkin kokenut vääryyttä, mutta ei jokaista ajattelematonta asiaa jaksaisi vuosi tolkulla puida. Tyyliin että hänen ystävänsä perhe menettää ulosotossa talon, jonka seurauksena isä on hermoromahduksen partaalla. Perheen isä ei ole vähään aikaan oma itsensä, vaan kiroilee, tiuskii ja ravaa huoneesta toiseen. Ystäväni oli tällöin kouluikäinen, ja käytös pelotti häntä. Ymmärrän sen, mutta nyt kaverini on lähempänä kolmeakymppiä ja ei puhettakaan siitä että hänellä olisi ymmärrystä vaikeaa tilannetta kohtaan. Aina kun puhe kääntyy perheen isään, joka normaalisti on leppoisa mies, niin ystäväni kertoo miten rumasti hän on käyttäytynyt. Aina hän tuo esiin ihmisten negatiivia puolia. Nykyää en ole tekemisissä ko ihmisen kanssa. Raja tuli vastaan, ja en jaksa olla tukijana milloin millekin tilanteelle.
moni varmaan kokee oikeasti suurta tuskaa muiden ihmisten kärsimyksen vuoksi --- toisia sattuu toisen onnettomuus enemmän toisia vähemmän kunkin omat taustat vaikuttaa asiaan paljon
sitten on olemassa niitä, jotka ei oikeasti tunne mitään, mutta joiden pitää näytellä suuria tunteita ja korostaa niitä sopivassa kohdassa - ainakin tiedän yhden narsisti-ihmisen niin tekevän - hänen reaktionsa herättävät kanssa ihmisissään pelkästään sääliä ja hilpeyttä,koska jokainen tietää, että koko esitys on suurta feikkiä
minä-keskeisyys on juuri paljon puhuttua narsisimia, jokaisella sitä on jonkin verran, joillakin siinä määrin että heidän koko persoonallisuutensa on häiriintynyt joka rakentuu ko.henkilön huonon itsetunnon varaan niin,että hänen pitää korostaa omaa erinomaisuuttaan kaikenaikaa hinnalla millä hyvänsä
se on ärsyttävää ja herättää usein tosiaan hilpeyttä ja oikeastaan sääliä - ihminen kun ei itselleen mitään kerran voi