Miehelle yllätystä?

Heipä hei kaikki!

Kaipaisin vinkkejä ja apuja kuinka voisin yllättää mieheni?

Mies käy päivisin töissä ja vieläpä muutaman illan viikossa hoitaa paikallisen urheiluseuran asioita. Lisäksi vielä auttelee vanhempiensa maatilalla, jossa asumme.

Huomaan hänestä että hän kaipaisi jotain rentoutumista.
Mutta siitä päästääkin itse ongelmaan, mieheni on tyypillinen suomalainen mies. Hän on aivan onnesta soikeena kun tulee illalla kotiin, saa kylmän kaljan ja pääsee saunaan. =) Mutta haluaisin yllätyksen/lahjan olevan jotenkin erinlainen ja erikoinen.

Kuinka muut olette yllättäneet puolisoita tai miehet voi vastata kuinka haluaisivat yllättyä?

Meillä on 1 vuoden ikäinen lapsi ja toinen tuloillaan joten baari-iltaa en viitsisi järkätä. Muuten toivomus olisi että yllätys olisi jotain mitä voisi kokea minun kanssani, kun ei tuota yhteistä aikaa liikaa ole muuten.
3315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

yllätyksen pitäisi olla jotain ihmeempää kuin bisse ja sauna?! Yllätyksen ideana on kait se, että se tuottaa saajalleen mielihyvää.. eli jos alat kuvatun kaltaiselle miehelle järjestää ruusunlehtivuoteita ja shamppanjakilistelyjä, niin..

Mies varmasti kohteliaisuudesta toimii kiltisti yllätyksesi mukaisesti, mutta samalla päässä pyörii bissesaunabissesauna.. :) sitten sinä alat miettimään, että onkohan se nyt oikeasti tyytyväinen tähän yllätykseen ja sitten on kohta kaikilla paha mieli.

Eli: lapsi hoitoon. Lämmitä sauna. Tarjoa bisse. Tee aloite ja antaudu villiin seksiin. Siinä taitaa olla lähes kaikki, mitä mies kaipaa.. eikä siinä ole mitään pahaa! Ja jos tuon päälle vielä jaksat, niin jotain hyvää naposteltavaa (sipsejä, ei vaahtokarkkeja :) ja äijäleffa.

Äänestä

esim rakastelet vieraan kanssa kun miehesi ylättää teidät tms kivaa.

Äänestä

Mä olen tehnyt yllätykseksi pikku purtavaa(pizzapaloja,nakkivartaita,sipsejä yms.),hieronut väsyneitä hartioita ja antanut vaan katsoa ihan rauhassa lempijuttujaan telkasta eli urheilua ja sit saunan lämmittänyt.Ei kyllä taida olla ihan sitä mitä haet kun ei ole varsinaisesti yhdessä tekemistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vinkkejä vastaanotetaan. kirjoitti:

Heipä hei kaikki!

Kaipaisin vinkkejä ja apuja kuinka voisin yllättää mieheni?

Mies käy päivisin töissä ja vieläpä muutaman illan viikossa hoitaa paikallisen urheiluseuran asioita. Lisäksi vielä auttelee vanhempiensa maatilalla, jossa asumme.

Huomaan hänestä että hän kaipaisi jotain rentoutumista.
Mutta siitä päästääkin itse ongelmaan, mieheni on tyypillinen suomalainen mies. Hän on aivan onnesta soikeena kun tulee illalla kotiin, saa kylmän kaljan ja pääsee saunaan. =) Mutta haluaisin yllätyksen/lahjan olevan jotenkin erinlainen ja erikoinen.

Kuinka muut olette yllättäneet puolisoita tai miehet voi vastata kuinka haluaisivat yllättyä?

Meillä on 1 vuoden ikäinen lapsi ja toinen tuloillaan joten baari-iltaa en viitsisi järkätä. Muuten toivomus olisi että yllätys olisi jotain mitä voisi kokea minun kanssani, kun ei tuota yhteistä aikaa liikaa ole muuten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu