Tutkinto kahteen yliopistoon

Jos olen kirjoilla kahdessa korkeakoulussa, vaikkapa kauppakorkeassa ja teknillisessä, voiko teknillisessä korvata esim. tuotantotalouden kurssin kauppakorkeassa suoritetulla ja kauppakorkeakoulussa matikan kurssin teknillisessa suoritetulla? Kysymykseni tarkoittaa, että voiko kahteen kanditutkintoon sisällyttää saman kurssin eli yhdellä kurssilla opintopisteitä kahteen tutkintoon?

Nyt olen joitain kursseja korvannut: merkinnäksi tulee arvosanan tilalle hyv. ja opintopisteet normaalisti.

Nämä kaksi korkeakouluahan eivät ole samassa opintorekisterissä.
71259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vanhassa tutkintorakenteessa oli selkeästi sanottu, että vain samoja kieli- ja viestintäopintoja voi käyttää useampaan tutkintoon ja muut opinnot voi sisällyttää vain yhteen opintokokonaisuuteen ja tutkintoon. Mikäli sama kurssi sisältyy useampaan opintokokonaisuuteen tai ko. opiskelijan suorittamiin tutkintoihin, piti valinta mihin niistä sen sisällyttää ja sopia muissa opinnoissa vastaavanlaajuisesta korvaavasta suorituksesta. Eli ennen ei missään nimessä voinut samoja opintopisteitä (tai silloin nimitys oli vielä opintoviikko) käyttää kuin kerran kieliä lukuunottamatta. Käsittääkseni homma muuttui hieman joustavammaksi uuden tutkintorakenteen myötä... Kannattaa ainakin yrittää!

Äänestä

...ainoastaan kieliopintoja ja ns. yleisiä opintoja (esim. jokin pakollinen ATK-kurssi) voi korvata toiseen tutkintoon sisällytetyillä opinnoilla. Näin ainakin Helsingin yliopistossa, jossa teen kahta tutkintoa.

Hölmöähän se olisikin, jos yleisesti voisi tuplasti saman suorituksen kirjauttaa. Alkaisi olla kaikilla 2-3 tutkintoa, kun uudet saisi pelkät pääaineen opinnot tekemällä. Mutta kieliopintojen korvaus on iso juttu, helpottaa huomattavasti taakkaa.

En toki takaa, ettei missään opinahjossa missään tilanteessa voisi jotakin muutakin korvata saaden tuplapisteet. Ainakaan en ole kuullut moisesta.

Äänestä
  • Anna palaa vaan, yritä "röyhkeästi" vaan täyttämällä korvaavuushakemuksia, ei sinua niistä rangaista. Monet kurssit menevät läpi. joskus vähän nikotellaan ja vain osa hyväksytään, mutta pisteiksi, mutta silti se vähentää tenttisumaa.

    Äänestä

  • Jos suoritat kahta tutkintoa Helsingin yliopiston SISÄLLÄ, niin opintopisteet tulevat samaan opintorekisteriin. Niitä on aika mahdotonta käyttää kahteen tutkintoon, koska esim. humanistisessa suoritetut näkyy automaattisesti luonnontieteellisessä jne.

    Äänestä

  • haloo..! kirjoitti:

    Jos suoritat kahta tutkintoa Helsingin yliopiston SISÄLLÄ, niin opintopisteet tulevat samaan opintorekisteriin. Niitä on aika mahdotonta käyttää kahteen tutkintoon, koska esim. humanistisessa suoritetut näkyy automaattisesti luonnontieteellisessä jne.

    En tiedä sitten valmiista tutkinnoista, mutta ainakin niin olen kuullut tehtävän, että luonnontieteellisen tdk puolivalmiista kandista on sisällytetty opintoja teknilliseen tutkintoon. Varmaan kuitenkin aika laitoskohtaista miten opintoja hyväksiluetaan.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    En tiedä sitten valmiista tutkinnoista, mutta ainakin niin olen kuullut tehtävän, että luonnontieteellisen tdk puolivalmiista kandista on sisällytetty opintoja teknilliseen tutkintoon. Varmaan kuitenkin aika laitoskohtaista miten opintoja hyväksiluetaan.

    Entä jos molemmista tiedekunnista haluaa valmistua?

    Äänestä

  • mahdollista. kirjoitti:

    Entä jos molemmista tiedekunnista haluaa valmistua?

    Silloin jos kyseessä on saman koulun sisällä tehtävät tutkinnot, voi olla vaikeuksia saada tuplapisteitä jo mainittuja kieli- yms. yleisopintoja lukuunottamatta, mutta muuten kylläkin paljon mahdollista. TKK ja HSE (ilmeisesti aloittajan tarkoittamat opinahjot) eivät vielä ainakaan ole samassa opintorekisterissä, joten keskeytyneistä/keskeytymättömistä opinnoista tai valmistumisaikeista toisessa koulussa ei korvaavuusanomuksien käsittelijällä tarvitse olla aavistustakaan... Saa nähdä sitten, kun tulee Aalto-korkeakoulu. Varmaan jossain vaiheessa tulee yhteinen opintorekisterikin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


- hell-o - kirjoitti:

Jos olen kirjoilla kahdessa korkeakoulussa, vaikkapa kauppakorkeassa ja teknillisessä, voiko teknillisessä korvata esim. tuotantotalouden kurssin kauppakorkeassa suoritetulla ja kauppakorkeakoulussa matikan kurssin teknillisessa suoritetulla? Kysymykseni tarkoittaa, että voiko kahteen kanditutkintoon sisällyttää saman kurssin eli yhdellä kurssilla opintopisteitä kahteen tutkintoon?

Nyt olen joitain kursseja korvannut: merkinnäksi tulee arvosanan tilalle hyv. ja opintopisteet normaalisti.

Nämä kaksi korkeakouluahan eivät ole samassa opintorekisterissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu