alavatsan

joka ei ole jatkuvaa, vaan ajoittaista,viiltävää, vain vähän aikaa kestävää kipua. mutta päivittäin. minulle on tehty 2 laparoskopiaa (todettiin endometrioosi, mutta se on saatu kuriin) kesällä tehtiin gastroskopia, (todettiin keliakia). viime viikolla tehtiin kolonoskopia. ei mitään. mutta kipuilu vain jatkuu...... vastaus sitten oli suunnilleen tällainen: joihinkin kipuiluihin ei syytä löydetä, joten ei auta kuin kärsiä loppuelämä. mutta pakkohan jotain vikaa on jossain oltava, tämä kun on jatkunut jo kolme vuotta.
mitähän tutkimusta kannattaisi seuraavaksi vaatia? minä kun en taida tätä enää kauan jaksaa, alkaa tuntumaan sille, että päässä on vikaa.....
61253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

hyvä, että on tutkittu, mutta ei ne kaikki vaivat löydy. Itse kärsin (tosi pahasti) vatsavaivoista v. 88-91 ja vaikka tutkittiin (mm. gastroskopia, munuaiskuvaukset, verikokeita aimo liuta), ei mitään löytynyt. Rivien välistä tulkitsin, että vika on päässä. Ajattelin sitten, että katotaan nyt vaikka viiden, tai 10:n vuoden päästä mikä on tilanne ja kuinka ollakaan - aika paransi. Vähitellen olo parani ja nyt olen mielestäni terve. Ollut jo yli 10 vuotta. Tsemppiä - sitä tarvitset!

Äänestä

...voi olla ärtynyt paksusuoli oireyhtymä. Sitä ei pystytä todentamaan millään tutkimuksilla, mutta se voi aiheuttaa aivan kamaliakin kipuja. Itselläni on tämä vaiva kiusana. Vatsani on ollut parempi jonkin aikaa, kun lisäsin kuitupitoisia tuotteita, mutta eilen vatsani (vas. alavatsa) oli koko päivän kipeä. Jouduin kävelemään hiukan köyryssä ja oli tosi vaikea olla. Kipu oli sellaista viiltävää, pistävää ja sattui todella kovin, kun hiukan painoin kyseistä kohtaa. Aina painelu ei kuitenkaan satu.

Kannattaa vaikkapa google.fi kautta etsiä artikkeleita ärtyneestä paksusuolesta ja miettiä, että voisiko tämä olla omalla kohdalla kyseessä. Lohduttavaa on kuitenkin se, että "sairaus" ei ole vakava eikä herkistä vakavimmille sairauksille. Oireet vain ovat todella kurjia. Itse kävin turhaan kaikenlaisissa tutkimuksissa, kun kipujeni syytä ei löydetty. Tosin eräs muu ongelma kyllä löydettiin, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä vatsavaivojeni kanssa.

Äänestä

haluaisin tiettää minkaälaiset tutkimukset ne laparoskopia ja gastroskopia ovat? tuskallisia..?
itsellänikin on samanlasta kipuaesiintynyt eikä ole löytynyt mitään..tuollaisia tutkimuksia ei ole vielä tehty..

Äänestä
  • jos sinä saat niistä apua.
    laparoskopia tehdään nukutuksessa, mennään navasta ja yhdestä tai kahdesta pikkuviillosta kameralla sisään. näkee, onko kohtu, munasarjat ja yleensä gynekologinen puoli kunnossa. yleensä siitä selviää parilla sairaslomapäivällä.
    gastroskopia on todella inhottava toimenpide, mutta ei satu yhtään. etusormen paksuinen letku, jossa on kamera päässä, työnnetään suun kautta vatsalaukkuun ja ohutsuoleen.
    toivottavasti oli jotain hyötyä!

    Äänestä

  • mielelläni kirjoitti:

    jos sinä saat niistä apua.
    laparoskopia tehdään nukutuksessa, mennään navasta ja yhdestä tai kahdesta pikkuviillosta kameralla sisään. näkee, onko kohtu, munasarjat ja yleensä gynekologinen puoli kunnossa. yleensä siitä selviää parilla sairaslomapäivällä.
    gastroskopia on todella inhottava toimenpide, mutta ei satu yhtään. etusormen paksuinen letku, jossa on kamera päässä, työnnetään suun kautta vatsalaukkuun ja ohutsuoleen.
    toivottavasti oli jotain hyötyä!

    Kiitos oikein paljon! nyt voin uskaltaakin mennä valittamaan uudemman kerran lääkärille kun tiedän mitä mahdollisia tutkimuksia he saattavat tehdä. Itselleni on tehty vain gynegologinen tutkimus ja ultraäänitutkimus..
    olin pelännyt että joku noista tutkimusta on sellainen missä letku laitetaan peräsuoleen...
    entäs se kolonoskopia? huomasin vasta nyt tuon.. kiitos jos vastaat vielä tähän!

    Äänestä

  • viivi kirjoitti:

    se on se tutkimus, jossa tähystetään paksusuoli. eli viedään letku peräaukon kautta paksusuolen loppuun asti. mutta sekään ei ole niin kamala toimenpide mitä luulisi. se letkunnieleminen oli paljon inhottavampi.
    eihän mitkään tuollaiset tutkimukset ole mukavia, mutta saapahan sitten ainakin mielenrauhan, oli vastaus mikä tahansa.
    tsemppiä sinulle! :o)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kipu kirjoitti:

joka ei ole jatkuvaa, vaan ajoittaista,viiltävää, vain vähän aikaa kestävää kipua. mutta päivittäin. minulle on tehty 2 laparoskopiaa (todettiin endometrioosi, mutta se on saatu kuriin) kesällä tehtiin gastroskopia, (todettiin keliakia). viime viikolla tehtiin kolonoskopia. ei mitään. mutta kipuilu vain jatkuu...... vastaus sitten oli suunnilleen tällainen: joihinkin kipuiluihin ei syytä löydetä, joten ei auta kuin kärsiä loppuelämä. mutta pakkohan jotain vikaa on jossain oltava, tämä kun on jatkunut jo kolme vuotta.
mitähän tutkimusta kannattaisi seuraavaksi vaatia? minä kun en taida tätä enää kauan jaksaa, alkaa tuntumaan sille, että päässä on vikaa.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu