Yksinäisyys, vai mikä se oli?

"Entä yksinäisyys?

Olen kouluryhmämme yksinäisin varmasti. Koska valtaosalla on seurustelukaverikin, eli he eivät ole yksinäisiä."


Tuosta et voi koskaan olla varma. Ihmiset käyttäytyy eri tavoin porukassa ja se kouluryhmän sosiaalisin ja mukavin voi myös olla myös yksinäinen. Todellinen tila on helppo hukuttaa muiden ihmisten sekaan.

Puhun paljon, olen iloinen ja aika sosiaalinen ryhmässä ja koulussa, mutta jos sanojani kuuntelee huomaa etten puhu itsestäni juuri mitään. Koulun jälkeen olen kuitenkin yksin.

En osaa muodostaa pysyviä ystävyyssuhteita, ja koulun loppuminen huolettaa koska tiedän että se katkaisee ne vähäisetkin sosiaaliset suhteet kokonaan. Elämä pyörii sen jälkeen työn ja nukkumisen ympärillä, ja ehkä kerran kuussa tai parissa tapaan niitä harvoja ystäviä joiden kanssa olen yhä joskus tekemisissä. Tätä lystiä on sen päivän verran.

Kaikki ei ole sitä miltä se ulkopuoleltä näyttää, ja hymyn ja puheliaisuuden taakse voi piilottaa myös kyyneleet ja henkisen pahoinvoinnin.

jos itse olisi kokenut samat asiat kuin minä, ei tiedä mitä olisi tehnyt. Tosi "lohduttavaa" kun oma elämä on ollut niin hirveetä, että toinen minun paikallani olis jo tappanut itsensä. Mutta en ole vieläkään sitä tehnyt, enkä halua ajatella koko asiaa, kuoleehan täällä muutenkin.

Ja yksinäisyyteen tottuu, teki mullakin tiukkaa ja pitkään kärvistelinkin, mutta kun ajattelin, että yksin on jokatapauksessa parempi olla jos ei kenellekään kelpaa. Nyt yksinolo on jo nautinto, koska en osaa olla kenellekään enää kaveri. En osaa kaivata ketään "ylimääräistä".

Minulla fiilikset vaihtelevat hyvin voimakkaasti, siksi olen miettinytkin, olisiko sairauteni kaksisuuntainen. Ehkei kuitenkaan, kun ei minulla ole voimakkaita manioita. Enimmäkseen on tasaista tai v*&¤tusta.

Mutta huomenna aionkin olla sosiaalisempi kuin monina muina päivinä. Juttelen tyyppien kanssa koulussa. Osallistun myös aktiivisesti opetukseen ja koetan olla aktiivinen ja avoin.

Olen aiemminkin kertonut yksinäisyyteni johtuvan häpeästä. Koko olemustani häpeävänä en kykene normaaliin vuorovaikutukseen ja siksi olen yksinäinen.
Aloin lukea sitä Ben Malisen häpeästä kirjoittamaa kirjaa. Kirjan sisältö saa minut tuntemaan voimakkaasti. Se saa minut yhä varmemmaksi siitä, että kaikki on peräisin kahlitsevasta häpeästä. Kamppaileminen häpeää vastaan saa minut tuntemaan ahdistusta ja masennusta. Enhän minäkään aiemmin myöntänyt itselleni häpeää, vaan koetin sitä kieltää. Ehkä se tunteiden kieltäminen aiheuttaa niin pahaa oloa.

Häpeäpersoonana yksinäisyys tuntuu raskaalta. Sitä kun ei uskalla päästää ihmisiä lähelleen (tai ei moni tule), saatikka itse lähestyä muita. Ja vain siksi, että häpeän vuoksi olet niin epävarma itsestäsi.

Odotan saavani kirjasta apua siihen, mitenkä häpeän tunteen kanssa oppisi elämään.

Viimepäivinä monet kivan näköiset nuoret naiset ovat katselleet minua. Ehkä voisinkin kelvata vielä jollekin. Tai tietenkin kelpaan, kunhan voimme tutustua jossakin.

Täytyy mennä unille kohta. Huomista ajatellen, alanpa jo nyt ajatella itsestäni positiivisesti, niin olen sitten huomenna paljon pirteämpi.

Se oli alkuviikolla joku ilta kun taas kohdattiin. Sinä juoksit vastaan kun kävelin. Sulla oli nätisti vaaleat hiuksesi letillä. En tiedä mitä se on, mutta huomaan aina että katseemme kohtaavat. Ja sä usein hymyilet kivasti. En tunne sinua, enkä tiedä etsitkö enää mitään. Kuitenkin sun hymysi tuntuu minusta kivalta. Olet nätti, nuori nainen ja katseesi antaa sinusta lämpimän kuvan. Olen ehkä hieman sinua vanhempi, mutta silti olen edelleen yksin. Olen yksin, koska en ole kohdannut kumppania. En tiedä, oletko sinä löytänyt jo kumppanin. Ajatella jos tapaisimme jossakin ja voisimme jutella. Minusta se olisi kivaa.

Yksinäisyytemme johtuu meidän rajoittuneisuudestamme. Minun piti elää näin vanhaksi, että tajusin syyn yksinäisyyteeni. Jostakin kumman syystä vetäydyin liiaksi omiin oloihini jossakin yläasteiässä. Ei minulla oikeastaan sen jälkeen ollut oikein ystäviä, paitsi koulussa koulukaverit.

Tänään koen olevani erilainen kuin silloin lukioaikoina, jolloin olin tosi sulkeutunut hissukka. Nyt olen paljon sosiaalisempi, mutta tämäkään ei riitä. Olen edelleen liian epäsosiaalinen. Miettikääpä heitä, joilla on säpinää ja seuraa. Hehän ovat paljossa mukana. Minä olen epäsuosittu ja yksinäinen, koska olen mukana tuskin missään.

Parisuhderintamalla olen ollut hyvin onneton, kuten tiedättekin. Yksin jäämiseni johtuu tietenkin siitä, etten ole ollut mukana oikein missään. Mikäli olisin aina ollut sosiaalinen seuramies, olisi naisen löytyminenkin käynyt kätevästi.

Miten eroon yksinäisyydestä?

Tietenkin on alettava mennä toisten joukkoon. Älkää minulta kysykö miten ja missä se tapahtuu. Olen sitä itsekin miettinyt yli 10 vuotta. Sillon kun olin se 'hissukka' en uskaltanut mennä kunnolla muiden sekaan. Nykyään se onnistuu kovan yrittämisen seurauksena.
Olen itse sitä sosiaalista verkostoa koettanut tavoittaa monistakin paikoista. Jopa yökerhoista ja kapakoista, mutta sieltä minä en tosiaan löydä ystäviä. En oikeastaan pidä siitä ilmapiiristä, kun monet ovat juovuksissa.
Mutta mitä muita paikkoja olisi? Olen kiertänyt kaikki avoimet, kiinnostavat yleisöluennot, mutta niissä kävijät ovat yleensä olleet yli 60-vuotiaita. Kyllähän heistä olenkin saanut hyvää juttuseuraa, mutta seurustelukumppaniehdokkaita en sentään. Olen jopa onnistunut ystävystymään useamman eläkeikäisen kanssa. Jopa puhelinnumerotkin on vaihdettu.

Häpesin pitkään itseäni ja pidin itseäni liian rumana, saadakseni seurustelukumppanin. Alan uskoa jo itsekin, ettei minussa ole mitään sellaista vikaa!!! Mietin vaikkapa mennyttä koulupäivää. Olin mielestäni tosi sosiaalinen, avoin ja puhelias. Koin olevani kuten muutkin siellä koulussa. Onnistuin olemaan ajattelematta keksittyjä omia heikkouksiani. Oma sairas mielikuvitukseni saa minut joinakin päivinä ajattelemaan itsestäni negatiivisesti. Niinä päivinä sosiaalinen kanssakäyminen on yhtä infernoa. Askel askeleelta koen olevani häpeäpilkku. Aivan kuin kaikki näkisivät minun heikkouteni ja epäonneni.

(Jos olisin kovinkin hengellinen setä, minun tulisi kokea suurta synnintuskaa. Sillä olenhan pitänyt itseäni vain roskana. Raamatussa sanotaan, että Jumalan silmissä me kaikki olemme arvokkaita. Eli ei minullakaan ole oikeutta tehdä itsestäni arvotonta.)

Eli leuka pystyyn ja pitää olla onnellinen tästä mitä minäkin olen! Olenhan fiksu, ajatteleva, ystävällinen ja kohtalaisen hyvän näköinen mies. Vielä kun mukavan naisen löytäisi.... Sekin on nykyään enää aika vähästä kiinni. Olen kuitenkin hyvin arka lähestymään tuntemattomia naisia. Kyllähän minä tuttujen kanssa höpötän ummet ja lammet. Ja ihan hämilleen se vetää, kun päivittäin mukavan näköiset naiset katselevat ja osa hymyileekin... :/. Eli muutos on todellakin mahdollista.

Kuitenkin tämäkin perjantai-ilta on mennyt hyvin yksin, kuinkas muutenkaan. Koulun jälkeen kävin kirjastossa ja matkalla muutama moikkasikin minua. Se tuntuu minusta aika oudolta, ottaen huomioon millainen taustani on. Ihmettelen usein itsekin, kuinka olenkaan onnistunut saamaan näinkin laajan tuttavapiirin minulle uudesta kaupungista. Tosin onhan tässä jo vuosia mennyt, mutta en voi olla niin loser, millaisena pidin pitkään itseäni. Ja miksi olisinkaan 'häviäjä', sillä me kaikkihan olemme tärkeitä ja ainutlaatuisia taapertajia.
Yksinäisyyteni (parisuhteettomuus) tekee minusta kuitenkin huonon ihmisen. Tiedän, että on muitakin sinkkuja, mutta minulle se välillä on vaikea tosiasia. Kun kaipaa läheisyyttä, hyväksyntää ja rakkautta. Mutta mihin ne tunteet sitten tyrkätään, kun niihin ei tule mistään vastakaikua? Viinallakaan kun en ole oppinut pakenemaan yksinäisyyttäni. No, onhan mulla ne tropit, muttei nekään aina tunnu riittävän.

Aah.. Viikonloppu ja saa nukkua vaikka hela helgen! Hyvää yötä ja mukavaa viikonloppua!

-Yleinen vuodattaja

Olen joissakin asiossa aika malttamaton, kuten että miksen löydä seurustelukumppania. Kuitenkin koen että minulla on rauhallinen luonne muuten. Siitä on apua usein. Jaksan istua pitkään paikoillani, kun taas monille sellainen tuntuu vaikealta. Taas huomaan vertailevani.

Häpeän monet kasvot -kirjassa kirjoitetaan, että tasapainoisen elämän edellytyksiä ovat läheisyyden ja hyväksynnän saaminen. Miten käy kun läheisyyttä ei ole? Lääkkeillä sekin vaiva korjaantuu, uskon.

Pelkään tuota todellakin, mikäli sellainen tilanne koskisi jopa minua. Eli että joku nainen pitäisi minusta. Olenhan elänyt menneisyyteni häpeään kahlittuna. Olen sitä tietenkin vieläkin. Olen lueskellut 'Häpeän monet kasvot' -kirjaa ja se on todella koskettanut minua. Eniten tosiaan pelkään, uskallanko ottaa vastaan hyväksyntää ja rakkautta.

Tutustuin sattumalta toissailtana lenkillä erääseen opiskelijaan, joka viipyy täällä vain lyhyen ajan. Sitten hän palaa kotimaahansa. Juttelimme vain puoli tuntia, mutta koen, että hän hyväksyi minut. Tuollaiset lyhyetkin kohtaamiset merkitsevät minulle paljon. Ja kauniskin hän on... No, mitään romanssia en tietenkään varattujen kanssa ala haluta. Hän tuli taas äskettäin vastaan ja hän muisti nimeni :).

Häpeän vuoksi saatan 'kävellä onneni ohi'. Entäs jos joku nainen iskisi silmänsä minuun ja odottaisi että aloitan juttelun? Se tässä pelottaa, uskaltaako näyttää kiinnostuksensa. Olen nyt iskenyt silmäni erääseen, ja katsetta ja hymyä tulee takaisinkin. Eli varsin outo tilanne minulle. Nyt pitäisi olla mies, eli toimia...

Lueskelin päivällä kirjastossa 'Voi hyvin' -lehteä. Siinä oli hyvä kirjoitus kosketuksen ja halaamisen tärkeydestä. Se kai on jopa edellytys tasapainoiseen elämään. Minä ja monet muut yksinäiset varmasti kärsimme valtavasta koskettamisen vajeesta. Pelkään myös sitä, että mahdollinen tuleva tyttöystäväni säikähtää minun suurta läheisyyden- ja kosketuksentarvetta. Enkä nyt tarkoita etupäässä seksuaalista, vaan sitä toisen ihmisen läheisyyttä. Kun sitä läheisyyttä on ollut hyvin vähän ja sitten tulisikin tilanne, että on lupa koskettaa. Niin siinä lehtijutussa oli mainio tarina sellaisesta parista, jotka olivat olleet 60 vuotta yhdessä. Mies oli tullut sodasta ja se nainen oli iskenyt silmänsä siihen nuoreen mieheen ajatellen: "Tuostahan saisin hyvän miehen" :). Se tuntui jotenkin lempeältä ja mukavalta. Olispa joku nuori nainen, joka ajattelisi minustakin samoin :).

Muutenkin on ollut ihan hyvä pössis. Ihan selvästi vaikuttaa mieliala, miten koen onnistuvani. Lisäksi hyvät yöunet näyttävät olevan minulle hyvin tärkeät.