naisparalla on nyt sellainen tunne, että ei sillä toisella niitä tunteita ole sittenkään. On ihan hirveää, kun omat tunteet tuntuvat voimistuvan ja sitten alkaa epäilemään, että on ihan yksin näiden tunteidensa kanssa. Voi helkutin helkutti! Pelkään ja epäilen, epäilen ja pelkään. Koska lie edes nähdään...
Mitenkähän
minulla
5901
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kysy suoraan tai väärään, mutta kysy kuitenkin, häneltä itseltään. Me miehet ollaan joskus sellasia jörriköitä, että eihän me osata puhua hempeitä eikä tunnustaa rakkauttamme.
en uskalla kysyä, mutta jospa kysynkin väärään. Kun vain tietäisi, miten se tapahtuu? Vai ette te miehet osaa tunnustaa rakkauttanne? Alkakaa opettelemaan!
tunnustapa itse äläkä sysää vastuuta toiselle. se kertoo, jolla ne tunteet jyllää :) eisiihen kuole, ei edes silloin jos toinen ei vastaakaan tunteisiisi. mutta jos tuntee jotain hienoa se kannattaa kertoa ja tavoitella sitä omaa onnea. mikään ei ole surullisempaa kuin se, ettei uskaltanut edes yrittää.
minä tässä vastuuta ole kenellekään sysäämässä, kunhan vaan kannustin miehiä opettelemaan kertomaan tunteistaan. Kyllä tässä rohkeutta kerätään koko ajan, että uskaltaisi edes jotain vihjaista. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen..
Itselläkin on vähän samanlainen tilanne, että aloin epäillä onko mieskaverilla sittenkään tarpeeksi tunteita minua kohtaan. Yli 3 kuukautta seurustelua takana ja yhtäkkiä mies alkoi puhua ettei tämä juttu enää onnistu. Välillä meillä menee oikein hyvin ja välillä hän on niin välinpitämätön minua kohtaan. Olen kuulemma ihana nainen ja hän pitää minusta kovasti vaan ei ole rakastunut minuun. Hän on antanut ajan kulua ja odotellut, että tunteet syvenisivät. Meille meinasi tulla juuri erokin. Yhdessä itkettiin avoimesti ja juteltiin. Sitten mies yhtäkkiä sanoikin ettei ero tunnukaan enää hyvältä ajatukselta. Päätimme pitää hieman taukoa ja katsoa kannattaako suhdetta enää jatkaa. Minua pelottaa ettei tästä suhteesta tulekaan mitään ja mies haluaa erota. Hänestä on tullut niin tärkeä osa elämääni enkä voi kuvitella olevani ilman häntä. En haluaisi särkeä sydäntäni ja itkeä enää. Mitä jos tätä miestä ei olekaan tarkoitettu minulle... Pelottaa koko ajatus.