Vuosia sitten, kun vielä lunta oli paljon sattui tälläinen tapaus kohdalleni. Lähdin aamulla autolla töihin kun oli jo aamu valjennut. Tietä jota ajoin oli kummallakin puolella isot lumipenkat eikä mitään polkuja tai sivuteitä ollut elikkä jos olisi hypännyt pois tietä niin kainaloita myöten olisi hangessa ollut. Vastaani käveli nainen mustassa pitkässä takissa,iso kassi kädessä ja huppu päässä. Kyseisellä tiellä ei ollut ketään muita kuin minä ja tämä nainen. Hiljensin vauhtia ja väistin tätä naista koska tiessä oli sen verran uria ja halusin varoa ettei vain autoni liu'u häntä kohti. Menin ohi ja jotenkin vain satuin katsomaan taustapeilistä naisen menoa ja hämmästykseni en nähnyt ketään tiellä. Pysäytin auton ja katsoin uudelleen tausta peilistä...ei ketään missään. Sen verran pani ihmetyttää että nousin autosta ulos ja katsoin oikein kunnolla, että missä se nainen menee, mutta en nähnyt ketään. Katsoin tien vierustat ja ojanpenkat mutta ei se nainen ollut ojaankaan hypännyt.
Lähdin sitten jatkamaan matkaa, mutta hieman oli omituinen olo tästä kummasta tapahtumasta. En sitten muuten usko kummituksiin, mutta kyllä hieman pani ihmetyttää että mihin se nainen hävisi.
Lähdin sitten jatkamaan matkaa, mutta hieman oli omituinen olo tästä kummasta tapahtumasta. En sitten muuten usko kummituksiin, mutta kyllä hieman pani ihmetyttää että mihin se nainen hävisi.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kysyn koska olen kuullut näitä ennenkin... Tosin itselleni ei ole koskaan samankaltaista sattunut. Jospa sitten oli kohdannut loppunSa tiellä, tavalla tai toisella, aikaisemmin?
niin, että hankkiessani koiranpennun ja kulkiessani eräässä puistossa muutaman kuukauden ikäisen lassien pennun kanssa, oli yhtäkkia takaisin päin tullessa tammen alla istumassa penkillä mustiin ja hupulliseen viittaa pukeutunut pyylevä vanha nainen, jonka iho oli kalvakka naamastaan. Tammi kuului Suomen vanhimpiin. No käännyin hetken päästä takaisin ja nainen oli kadonnut. Paikka oli niin avara, ettei nainen ollut voinut mitenkään ehtiä näkymättömiinkään, vaikka olisi ollut nuori pikajuoksija. Kaiken lisäksi naisella oli kävelykeppi. Kaiken kaikkiaan erikoinen juttu.
Poljin pyörällä kotia noin 15 vuotta sitten. Oli ilta ja hämärää. Hiekkatiellä oli kyllä katuvalot eli näin selvästi eteeni. Alue oli täysin tuttua koska kotitaloni sijaitsi tästä paikasta noin 200 metrin päässä.
Hiekkatiellä ei ollut liikkeellä muita ja huomioni kiinnittyikin ringissä olevaan "porukkaan" (5 henkilöä??) joiden iäksi arvioin silloin n. 18v (olin itse n. 15 vuotias), etäisyys hahmoihin 50m. Ensimmäinen ajatukseni oli, että väistän tuota porukkaa ja ajoin kapean hiekkatien vasempaan reunaan, katseeni suuntasin tiehen hetkellisesti, jonka jälkeen katsoin eteeni. Tämä "porukka" oli kadonnut. Pysähdyin siihen paikkaan missä nämä hahmot olivat olleet. Katselin ympärilleni, eikä ketään näkynyt missään. Silloin ihmetytti ja ihmettelen tapausta vieläkin.
Ensimmäinen, ei siis ainoa, selitys voisi olla näiden katuvalojen synnyttämä valon ja varjon symbioosi. Eli sinun silmien verkkokalvoille piirtyy kuva, jonka sinun aivosi rekisteröivät. Mutta kun sinä olet jo liikkunut eri paikkaan, sinun aivosi ei enää löydä sitä samaa ns. kuvakulmaa vaan hukkaavat sen. Näissä, niinkuin monessa muussakin tutkimissani aave- eli haamejutuissa olen törmännyt yhteen yhtäpitävään asiaan: Maanpäällisiä jälkiä ei ole löytynyt tai niitä ei ole etsitty. Tuolla edempänä mainitsemani sana haame on aivan eri asia kuin haamu, haamu on keksitty, haame taas selittämätön asia, ainakin toistaiseksi.Kun nyt lähestymme tämän asian ydintä, niin meidän on hyväksyttävä yksi asia: Jos ei ole jälkiä, niin ei ole jälkien jättäjiäkään.
Kun mainitsit tammen joka kuului Suomen vanhimpiin, niin tuli mieleeni että tapahtuiko tämä kenties Helsingin ruttopuistossa tai jossain Bulevardin läheisyydessä? Bulevardilla nimittäin liikuskelee kuvatun kaltainen naishahmo/kummitus,
jonka olen itsekin kerran päässyt näkemään.
kun eihän se juttu sulle tapahtunut?
Miten haamu voi jättää jäljet?
Eihän se ole fyysinen olento!
Jäi hiukan epätietoiseksi yksi juttu: Kun käsittääkseni pysähdyit etkä nähnyt naista enää , niin nousitko autosta katsomaan sitä mikä on tässä tilanteessa kaikkein tärkein, eli oliko jalanjälkiä?
Tässä yksi monista sattuneista tapauksista perheessäni: Äitini on herkkä monenlaisille asioille ja hänen seurassaan tapahtuu monenlaista, pelottavaakin. Yksi tapaus, minkä hän on kertonut nuoruudestaan: Oli illalla vuoteessa lukemassa lampun valossa ja vauvan sänky oli vuoteen vieressä. Toisesta huoneesta alkoi kuulua askelten ääntä, kengät kopisivat lautalattiaan (ok-talossa oli muovimatto) ja kannukset helisivät. Haamu astui huoneeseen kengät helisten ja kopisten ja jäi seisomaan toiselle puolelle huonetta. Jalat olivat irti lattiasta, miehellä oli saappaat ja kannukset, pitkä viitta ja lierihattu, joka oli vedetty silmille. Poskea näkyi hiukan. Viitan helma heilui hiljaa kuin pienessä tuulessa. Mies sanoi ettei tarvitse pelätä. Tuli vain katsomaan. Sitten haamu käveli takaisin mistä tuli ja katosi. Seuraavana yönä äidin taas ollessa vuoteessa lukemassa, mies tuli taas. Tällä kertaa haamu ei jäänyt toiselle puolelle pikku huonetta vaan käveli rauhallisesti, kasvojaan paljastamatta toiselle puolelle vauvan pinnasänkyä. Äiti pelästyi ja tarttui vauvansängyn laitaan. Haamu laittoi myös kätensä laidalle, aivan äitini käden viereen ja kumartui katsomaan vauvaa. Sitten haamu lähti taas samaa kautta pois, eikä enää tullut takaisin. Uskon haamun olleen ehkä äitini isä, joka kuoli nuorena toisessa maassa ja halusi nähdä tyttärensä esikoisen.
..tämä tapahtui (isäni lapsuudenkodin) ok-talon yläkerrassa ja haamu tuli huoneesta jossa ei ole muuta ovea.
Pienenä lapsena pelkäsin itse olla yläkerrassa yksin ja siskoni sai aina varmistaa vaatekomeron ennen siskonpetiin nukkumaanmenoa. Vanhempana, nuorena tyttönä pelkäsin yhä varsinkin yläkertaa, ja pelkäisin vieläkin siellä jos talo olisi meidän yhä, sillä siellä on jotain raskasta ilmassa. Sen painostavuuden tuntee, "hyökkää vastaan", vaikkei siellä todellisuudessa ole mitään tietenkään. Silti karvat nousevat pystyyn ja pulssi nousee, vaikka haluaisi ajatella muuta. Olin joskus lukemassa kokeisiinkin talon yläkerrassa, mutta kovin kauan en pystynyt siellä yksin olemaan.
Äitini lapsuudenkodissa pappa joi ja reuhasi. Samaan aikaan yläkerrassa alkoi kuulua kovaa pauketta ja raahaamisen yms. ääntä ja meteliä. Näin kävi usein, kunnes isoäiti ja äiti menivät jälleen kerran ullakon oven taakse, josta kova melu kuului ja isoäiti oli tuonut jostain vettä jonka oli siunattua. Hän piirsi ristin oveen ja melu häipyi. Eikä tullut takaisin.
ajoit vaan sen naisen päältä..