Haluaisin kuulla lappiksien omistajilta kokemuksia kasvattajista. Ottaisin mielelläni vastaan myös nimiä luotettavista kasvattajista joilta pentuja voisi kysellä. Haemme nimenomaan metsästyslinjaista koiraa.
Itsellämme on pian 3 v kultsu-uros ja koiran kasvattajan kanssa ei ole ollut mitään muuta kuin ongelmia. Nyt haluaisin vain varmistaa, että ei tule otettua uutta pentua miltään pentutehtailijalta ja että pentu on mahdollisimman terve. Tai sillä on ainakin edellytykset olla terve!
Tämän vanhemman koiran kohdalla olimme niin tyhmiä, että emme ymmärtäneet kasvattajan tehtailevan pentuja jatkuvasti niiden terveyden kustannuksella. Ja koiran kanssa on tullut hypättyä jatkuvasti lääkärissä.
Kasvattajan sijainnilla ei ole väliä, kunhan kaikki muu puoli on kunnossa.
Kiitos jo etukäteen kaikille! =)
Luotettavia lappiksen kasvattajia
6
1123
Vastaukset 6
- mielestä yksi hyvä
- ostaja myöskin
Olisi todella mielenkiintoista kuulla mielipiteitä kasvattajista.
- Ilona2
www.noutajat.com ja sitten linkit löytyy hyviä kasvattajia.
- kultsu
Hei, rotuyhdistyksen sivut ja Suomen Kennelliiton tietokanta ovat apuna metsästyslinjaista labradoria etsiessä.
Täällä sinulle annettu linkki ei _todellakaan_ ole metsästyslinjaisten kasvattajan.
Lisää neuvoja ja tietoa saat, kun kirjaudut noutajaharrastajien keskustelupalstalle http://www.snj.fi/keskustelu/
Onnea matkaan! - itse...
Labradorien sivuilta on linkki tietokantaan, josta näet mitä koiria on kukin kasvattaja käyttänyt jalostustoiminnassaaan. Näet myös kuinka usein on pennutettu jne... Tästä uskon sinun saavan jo aivan hyvän pohjan valinnallesi.
Labradorin keskustelupalstalta voit kysellä matsästyslinjaisten kasvattajia, mutta ei ole julkisesti syytä siellä alkaa kehumaan ja haukkumaan kasvattajia. Muistaakseni se taisi olla kiellettyäkin ko palstalla. - ..........
harmi että olette sitten juuri tällaiseen kasvattajaan törmännyt :( mieleen vaan heti juolahtaa että etkö voisi kertoa kenestä mahtaa olla kyse, ihan vain toisia varoittaakseen?! toimisi näin tämä liikenne molempiin suuntiin! ja sitte vielä sivut; www.labradori.fi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1451404
- 741254
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun1051016Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka50945- 78832
- 45811
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la40808- 115678
- 67673
- 77663