Volvo premium

Ostetuani vuosi sitten v70 Volvon, en tiennyt millaisen kateuden kohteeksi joudun. Naapurit, ystävät, työkaverit ovat vihreita kateudesta. Miksi, kai sitä saa olla hieman muita parempi.
6556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Joo itse olen aina ajannut Volvolla nyt menossa 6 auto ja kaikki olleet vähän paremmin varustettuja.
Nyt V70 mausteilla

Kateellisuus on ihmeellistä "sitä ollaan kuulemma niin herraa" duunari olen ja Volvo on pelannut tuulessa ja tuiskussa, pakkasessa ja helteessä tielle ei ole jättänyt ja aina lähtenyt käyntiin kovissakin pakkasissa ilman s-piuhaa (kaikkialla ei ole mahdollista)

kerran pohjoisessa seisoi viikon -35 pakkasessa ja pyrytti todella konehuone lunta täynnä hieno "pöly" oli sinne pakkaanut.

Ainut joka lähti käyntiin 10.nestä autosta ja ainut volvo.
Sitten kun sai oman lämpimäksi alettiin avustamaan muut käyntiin. Siinä syys miksi volvo auton pitää pelata aina ja kaikkialla, jos siitä pitää huolta elikkä määrähuollot.

Mutta toki Volvoissakin vikoja on, nykyisin pitää olla varuillaan lastutetuista kärreistä tietysti joka merkin kohdalla.

Omalla kohdalla T versiot on riittävän ärhäköitä ja jos ei riitä hommaa R version.

Niin ja onhan se kateuden aihe kun Volvossa säilyy arvo paremmin kuin muissa kiikuissa.

Turvallisuus on kaiken A ja O sekä perheelliselle merkitsee varmuus sekä auton lämpivyys tosin muutkin on kehittynyt mutta Volvo oli ensimmäisiä jotka oli todella talviautoja.

Äänestä
  • Saihan V70:n vasta tämän vuoden mallinsa kanssa EuroNcapissa 5 tähteä. Huom vasta tämänvuoden mallilla turvallisuus on sitä aata ja oota.

    Volvon tunrvallisuuskäsite ratsastaa jollain 1970-luvun malleilla.

    Äänestä

  • V70 premium kirjoitti:

    Saihan V70:n vasta tämän vuoden mallinsa kanssa EuroNcapissa 5 tähteä. Huom vasta tämänvuoden mallilla turvallisuus on sitä aata ja oota.

    Volvon tunrvallisuuskäsite ratsastaa jollain 1970-luvun malleilla.

    tekemään kansanautoja eikä mitään premiumia.

    Äänestä

  • V70 premium kirjoitti:

    Saihan V70:n vasta tämän vuoden mallinsa kanssa EuroNcapissa 5 tähteä. Huom vasta tämänvuoden mallilla turvallisuus on sitä aata ja oota.

    Volvon tunrvallisuuskäsite ratsastaa jollain 1970-luvun malleilla.

    Noi testit vaihtuu merkin osalta joka vuosi ja kaikki yrittää kilvan keksiä turvallisempia autoja ihan hyvä niin.

    Muuten ne testit antavat vain osviittaa ei voida testata kaikkia olosuhteita, sekä onnettomuus tyyppejä.

    Se että jos siellä pärjää joku "äyskäri" niin kertoo jo paljon, kun lueskelee niin pikku autot vetää 5 tähteä myös.

    Mutta katteleppas kolareita täällä suomessa niin aika rusinoita on nämä hyvän numeron saaneet pikku autot mutta isommat volvot meset aika hyvin muodossa ja, kukaan ei istu takapenkillä jotka istu etupenkillä.

    Näiden testien mukaan jopa smart on turvallinen 60 km nokka kolarissa eikä tule muuta kuin vähän naarmua puskuriin tai sitten yaris.

    Kyllä pelti on peltiä ja keula keulaa siinä sitten hyvät airbagit mahdollisuudet hyvät mutta pikku kotsat ovat rusinoita ja ne leikellään yleensä piniksi palasiksi jotta uhrit saadaan hauturin kyytiin.

    Testien tarkoitus on myydä autoja.... tankkikaan ei sais varmasti täysiä pisteitä;-)

    Äänestä

Ettet vain joutunut säälin kohteeksi? Ostit auton jonka hinnasta putoaa iso osa pois nopeasti. Se ihan ainoa oikea premium on sielä ostajan kukkarossa Volvon oston hetkellä, kunnes häviää pois parin vuoden kuluessa. Pari vuotta ja samassa hinnassa kuin Mondeo!

Äänestä
  • Nää on niin hauskoja joka puolella oli sitten merkki kuin merkki trollit trollaa.

    Loppujen lopuksi kyse on rahasta jolla on varaa ostaa Volvo on varaa ostaa Mese, Bemu, Audi tai muu vastaa merkki tai ihan mikä vaan.
    Volvolla ajavilla ei ensimmäisenä ole mielessä bensan hinta ja auton kalleus.

    Ja jokaisella autolla hinta tipahtaa niin myös Volvolla mutta sen vaihto arvo säilyy hyvänä kuten paremmissa merkeissä pitääkin, ja niillä ajetaan paljon kuten muillakin paremman luokan autoilla.

    Se että onko premiun vai ei on jokaisen itse arvioitava ja vertaus johonkin Mondeoon ??? siis vanhaan taunukseen on ihan sama kuin ladaa vertaa meseen.

    Mutta trollit ei saa koska massia ei ole;-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aiheuttaa kateutta kirjoitti:

Ostetuani vuosi sitten v70 Volvon, en tiennyt millaisen kateuden kohteeksi joudun. Naapurit, ystävät, työkaverit ovat vihreita kateudesta. Miksi, kai sitä saa olla hieman muita parempi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu