Lievä masturbaatio?

Tiede- foorumilla viesti, joka on kirvoittanut hauskan ketjun vitsipalstalle:

Tosiasia on kuitenkin se, että kannabis ei laillistu muuten, kuin eu:n kautta.

Tämän hetkisen eduskunnan kantaa asioihin edustaa mm. kokoomuksen Petri Salon kommentti kannnabiksen laillistamisesta: "Tämä on vähän samaa kuin lievä raiskauskin olisi sallittua."

Petrin kommenttia on tosin aika vaikeaa ymmärtää, sillä ainakaan minä en voi käsittää sitä, että miten hitossa toinen ihminen voi vahingoittaa toista polttamalla kannabista? Jos hyväksytään poliittinen fakta siitä, että kannabis on vaarallista, niin silloinhan ainoa uhri olisi itse kannabiksen käyttäjä, jolloin raiskaus sanana pitäisi muuttaa sellaiseen muotoon, että se kohdistuisi tekijään itseensä. Kommenttina tosin 'Tämä on vähän samaa kuin lievä masturbaatiokin olisi sallittu' olisi kuitenkin epätosi, koska suomessa saa onneksi jokainen virpoa kuten haluaa.

http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?p=404764#p404764
171192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Meitsikään ei hiffaa mikä on tän koko nykyisen päihdepolitiikan pointti. Maassa on muutenkin paljon oikeita ongelmakäyttäjiä ja jotkut jaksaa vauhkoo jostain kannabiksesta, tästä sieluja turmelevasta nektarista. Yks syy voi olla ihan yksinkertaisesti se, että ihmisiä on valistettu jo vuosikymmeniä ganjan "vaaroista", kyllähän se aivopesee ihmisiä. Sit on niitä, jotka ei ees viiti ottaa asioist ite selvää. Valtio on luono jonkun fakinan huumeiden vastaisen kultin. Noita kokoomuslaisia on vähän hankala muutenka ottaa tosissaan, kysykää vaikka tehyläisiltä. Niillä on joku kumma tapa demonisoida melko harmittomia asiota.

Äänestä
  • Kokoomusnuoret kohauttivat kansaa muutama vuosi sitten vaatimalla kannabiksen laillistamista.

    Puolueen nykyinen kanta ei ole tiedossa, jos vaikka ne nuoret alkaisivat olla niitä vanhoja, jotka määrittävät kokoomuksen virallisen kannan.

    Äänestä

  • <^> kirjoitti:

    Kokoomusnuoret kohauttivat kansaa muutama vuosi sitten vaatimalla kannabiksen laillistamista.

    Puolueen nykyinen kanta ei ole tiedossa, jos vaikka ne nuoret alkaisivat olla niitä vanhoja, jotka määrittävät kokoomuksen virallisen kannan.

    Matikainen tyrmäsi selkein sanoin huumemyönteisen linjan ja korosti, että nollatoleranssi on ainoa oikea lähestymistapa huumausaineisiin. Valiokunta käsitteli mietintöluonnosta, jonka tavoitteena on ottaa nykyinen huumepolitiikka kriittiseen tarkasteluun YK:n talous- ja sosiaalineuvoston konferenssissa Wienissä huhtikuussa YK:n huumesopimuksen uudistamiseksi. Mietintö sai alkunsa aloitteesta, jota ovat kannattaneet myös suomalaiset vihreät.
    "Mietinnössä yritetään ovelasti, teknisiin nyansseihin viitaten, vaatia muutettavaksi YK:n kolmea
    huumepoliittista yleissopimusta. Itse asiassa siinä yritetään ajaa vapaamielistä huumepolitiikkaa
    sekä laillistaa kannabiksen käyttö", Matikainen totesi. "Olen erittäin huolissani tästä yrityksestä
    murentaa YK:n sopimuksiin pohjautuvaa huumepoliittista linjaa. Rajoittava huumepolitiikka eli
    nollatoleranssi on Suomen virallinen linja. Suomen ja Ruotsin ylläpitämällä politiikalla on saatu
    aikaan hyviä tuloksia kuten huumekuolemien ja -rikosten väheneminen sekä huumekokeilujen
    määrän tasaantuminen. Kannatan ehdottomasti Suomen linjaa ja suhtaudun erittäin kriittisesti
    vihreiden tekemään aloitteeseen"

    Huumekuolemia Suomessa on nelinkertaisesti Hollantiin nähden väkilukuun suhteutettuna(EMCDDA). Emme me kuitenkaan olla yksin tämän asian kanssa. Myös Ruotsi ja Kreikka ajavat kovaa syrjäyttävää politiikkaa huumeiden käyttäjiä kohtaan.

    "Sverige har alltså fler tunga missbrukare än Holland, och dödligheten bland dem är omkring sju gånger högre den i Holland. Kan svensk narkotikapolitik i detta ljus betraktas som framgångsrik?"

    "Ruotsissa on enemmän kovien aineiden käyttäjiä kuin Hollannissa ja kuolleisuus heidän keskuudessaan on seitsemän kertaa suurempi kuin Hollannissa. Voidaanko Ruotsin huumausainepolitiikkaa tässä suhteessa kutsua menestyksekkääksi?"

    Äänestä

Vertaus oli tosiaan vähän hölmö. Vaan ajatus kai tuli esille. Jos huumeiden kääyttö on kiellettyä, niin se koskee kaikkia huumeita. Kannabiksen luokittelu vaikkapa nautintoaineeksi muuttaisi tilanteen. Se taas ei onnistu, koska tosiasiallisesti sitä käytetään vaikutuksen takia.

Se että muutoksen pitäisi tulla EU:n lakien välityksellä, on varmaan totta. Suomessa ei niin tyhmää politiikkoa olkaan joka tuhoaisi uransa tuollaisen asian takia. Eikä taida montaa löytyä Euroopastakaan.

Äänestä
  • Onko Suomessa viisaita poliitiikkoja?

    Kukaan ei ehkä halua tai lähinnä uskalla tuhota ns. uraansa kannabiksen johdosta, joten he tyytyvät yksinkertaisesti seuraamaan sivusta kun maan tulevaisuus tuhotaan nykyisen päihdepolitiikan voimin.

    Äänestä

  • Mihin unohtui faktat. Ensinnäkin suurimmassa osassa euroopan maista kannabiksen käyttö on tällä hetkellä sallittu. Esim. Hollanti, Belgia, Saksa, Espanja ja Portugali. Viimeisin sallinneista taitaa olla Saksa, jossa sen käyttö sallittiin pari vuotta sitten.

    Toisekseen ei kannabiksen laillistaminen muuttaisi kannabiksen luokitusta nautintoaineeksi, vaan päihteeksi. Ei alkoholikaan ole nautinto aine, vaan päihde. Huume taas tarkoittaa laitonta päihdettä, joten alkoholikin oli huume kieltolain aikaan. Eli jos kannabiksen käyttö sallittaisiin, ei se tarkoittaisi sitä että huumeiden käyttö sallittaisiin, vaan se tarkoittaisi sitä että kannabis siirrettäisiin pois huumausaineista ( = laittomista päihteistä).

    Nautintoaineella taas tietääkseni tarkoitetaan yksinkertaisesti ainetta, jota ihminen käyttää nautinnon vuoksi. Eli näin ollen mikä tahansa aine voi olla nautintoaine josta ihminen saa nautintoa.

    Äänestä

  • ...EI käytetä sen vaikutuksen takia?

    Oletko tietoinen Euroopassa vallitsevasta politiikasta kannabiksen suhteen? Suomen lainsäädäntö ja sen tulkinta ovat käytännössä Euroopan tiukimpia, eli kyse ei ole EU:n määräyksistä. Tässä ihan vinkiksi linkki sivulle, josta löydät tietoa Euroopan eri maiden suhtautumisesta kannabikseen:
    http://www.eupedia.com/europe/maps_of_europe.shtml#cannabis

    Suomi on tässä kartassa jotenkin lipsahtanut kategoriaan "illegal but rarely enforced" *nauraa kippurassa*, mutta muutoin kartta vaikuttaa kokemusteni perusteella todenmukaiselta. Hollannin lisäksi siis Italiassa, Espanjassa, Portugalissa, Iso-Britanniassa, Saksassa, Belgiassa, Tsekeissä, Itävallassa ja Moldovassa saa pössytellä vapaasti ilman pelkoa kohtuuttomista rangaistuksista.

    Äänestä

  • "Suomessa ei niin tyhmää politiikkoa olkaan joka tuhoaisi uransa tuollaisen asian takia."

    Tässä olet valitettavan oikeassa. Ei tule montaa poliitikkoa mieleen, joka olisi huume kysymyksesissä jotain järkevää sanonut. SDP:n Kiljunen teki pari vuotta sitten kirjallisen kysymyksen rankaisemisesta ja kuten todettua Osmo hoiti peruspalveluministerin pestinsä nojautuen faktoihin ja tutkittuun tietoon.

    Jotain muutosta on kuitenkin tapahtunut. Poliitikot eivät enää uskalla sanoa asiasta yhtään mitään. Suomen todella korkeat kovien huumeiden käyttäjämäärät yhditettyinä käyttäjien harvinaisen matalaan ikään ja suureen kuolleisuuteen on nykyisin politikkojen kohdallakin tiedostettu fakta. Syy hiljaisuuteen siis.

    Näytä se politikko, joka uskaltaa vastata kysymykseen: "Voiko huumepolitiikkamme olla perusteltua eurooppalaisia huumeongelmia vertailtaessa?"

    Äänestä

  • catha kirjoitti:

    Mihin unohtui faktat. Ensinnäkin suurimmassa osassa euroopan maista kannabiksen käyttö on tällä hetkellä sallittu. Esim. Hollanti, Belgia, Saksa, Espanja ja Portugali. Viimeisin sallinneista taitaa olla Saksa, jossa sen käyttö sallittiin pari vuotta sitten.

    Toisekseen ei kannabiksen laillistaminen muuttaisi kannabiksen luokitusta nautintoaineeksi, vaan päihteeksi. Ei alkoholikaan ole nautinto aine, vaan päihde. Huume taas tarkoittaa laitonta päihdettä, joten alkoholikin oli huume kieltolain aikaan. Eli jos kannabiksen käyttö sallittaisiin, ei se tarkoittaisi sitä että huumeiden käyttö sallittaisiin, vaan se tarkoittaisi sitä että kannabis siirrettäisiin pois huumausaineista ( = laittomista päihteistä).

    Nautintoaineella taas tietääkseni tarkoitetaan yksinkertaisesti ainetta, jota ihminen käyttää nautinnon vuoksi. Eli näin ollen mikä tahansa aine voi olla nautintoaine josta ihminen saa nautintoa.

    Euroopan unioniin kuuluu 27 valtiota. Uskon toki tietoihisi, joitten mukaan ehkä 6, on sallinnut kannabiksen. miten se muuten on sallittu? Taarkoitan lähinnä , että saako sitä ostaa kuka vaan ja mistä?

    Terminologiassa olet etevämpi, myönnän.. Mutta käsittääkseni puhuin samasta asiasta. Luokituksesta.

    Meitä juoppoja jo on maassa tarpeeksi, teitä narkkareita ei tänne kaivata.

    Äänestä

  • mitä nautintoainetta... kirjoitti:

    ...EI käytetä sen vaikutuksen takia?

    Oletko tietoinen Euroopassa vallitsevasta politiikasta kannabiksen suhteen? Suomen lainsäädäntö ja sen tulkinta ovat käytännössä Euroopan tiukimpia, eli kyse ei ole EU:n määräyksistä. Tässä ihan vinkiksi linkki sivulle, josta löydät tietoa Euroopan eri maiden suhtautumisesta kannabikseen:
    http://www.eupedia.com/europe/maps_of_europe.shtml#cannabis

    Suomi on tässä kartassa jotenkin lipsahtanut kategoriaan "illegal but rarely enforced" *nauraa kippurassa*, mutta muutoin kartta vaikuttaa kokemusteni perusteella todenmukaiselta. Hollannin lisäksi siis Italiassa, Espanjassa, Portugalissa, Iso-Britanniassa, Saksassa, Belgiassa, Tsekeissä, Itävallassa ja Moldovassa saa pössytellä vapaasti ilman pelkoa kohtuuttomista rangaistuksista.

    Aika hauskaa kun raja kannabiksen kieltäneiden ja sallineiden maiden välillä kulkee jotakuinkin samaa linjaa kuin Rautaverho aikoinaan.

    Äänestä

  • housuistasi :D kirjoitti:

    Euroopan unioniin kuuluu 27 valtiota. Uskon toki tietoihisi, joitten mukaan ehkä 6, on sallinnut kannabiksen. miten se muuten on sallittu? Taarkoitan lähinnä , että saako sitä ostaa kuka vaan ja mistä?

    Terminologiassa olet etevämpi, myönnän.. Mutta käsittääkseni puhuin samasta asiasta. Luokituksesta.

    Meitä juoppoja jo on maassa tarpeeksi, teitä narkkareita ei tänne kaivata.

    juoopo tai narkkari, ongelma on riippuvuus ei niinkään itse aine. kannabis ei kuitenkaan aiheuta fyysistä riippuvuutta jonka takia ainetta olisi pakko saada.

    siinä yrität puolustella viinaa joka on kova huume jonka yliannostuksiin kuollaan, samoin vierotus oireisiin. ainoana perusteluna voit hokea sen laillisuutta.

    täällä on usein viitattu tuoreeseen EU raporttiin. siinäkin todetaan kannabis viinaa miedommaksi. tuota totuutta on vain juoppojen vaikea niellä.

    Äänestä

  • Hattitatti kirjoitti:

    Aika hauskaa kun raja kannabiksen kieltäneiden ja sallineiden maiden välillä kulkee jotakuinkin samaa linjaa kuin Rautaverho aikoinaan.

    Suosittelen ensisijaisesti tutustumaan euroopan historiaan. Raja ei kulje missään kohdassa vanhan itä/länsieuroopan rajalla.

    Äänestä

  • <^> kirjoitti:

    Suosittelen ensisijaisesti tutustumaan euroopan historiaan. Raja ei kulje missään kohdassa vanhan itä/länsieuroopan rajalla.

    Pointti ei ollut Rautaesiripun sijainti, vaan Itä- ja Länsi-Euroopan kahtiajako. Joka sekin on vain hauska huomio.

    Toisaalta sillä saa myös melko hyvin vasaroitua tämän palstan vakiotrollin väitökset mm. siitä, että kannabis olisi syypäänä kehitysmaiden nykyiseen tilaan. Monet Itä-Euroopan maista ovat paskassa jamassa sekä taloutensa että rikollisuutensa suhteen, ja niissä maissa kannabis on ihan yhtä laitonta kuin täällä Suomessakin.

    Äänestä

  • Osmokin oli ja meni kirjoitti:

    Onko Suomessa viisaita poliitiikkoja?

    Kukaan ei ehkä halua tai lähinnä uskalla tuhota ns. uraansa kannabiksen johdosta, joten he tyytyvät yksinkertaisesti seuraamaan sivusta kun maan tulevaisuus tuhotaan nykyisen päihdepolitiikan voimin.

    Et tottuven suap sannoo vaik kirko penkis.

    Nykyinen moraali on jotain aivan muuta. Totuuden puhuja voidaan median toimesta telottaa. Höpöjä saa sen sijaan haastella, kunhan pysyy linjassaan. Nykyiseen maailmaan sopiikin paremmin väittämä, jossa todetaan että tarkoitus pyhittää keinot.

    Hesarin keskusteluista:

    Alkoholi- ja huumetutkijain seura järjesti helmikuun viimeisenä päivänä Stakesin tiloissa seminaarin, jossa kysyttiin ääneen miksi mietoihin huumeisiin suopeasti suhtautuvat kansanedustajaehdokkaat ovat hiljaa?

    Vastaus kysymykseen on varsin selvä. Huumehysteria median taholta on omiaan teilaamaan ihmisen poliittisen uran kohun noustessa. Samaan aikaan voi poliitikot aivan vapaasti päästellä suustaan todellisia sammakoita. Niihin ei media puutu. Faktat saavat olla aivan metsässä.

    Jos iltapäivälehden toimituksessa tehtailtaisiin kohulööppejä tästä idiotismista myös toiseen suuntaan, niin hyvän lööpin saisi vaikka tästä:

    "Olen erittäin huolissani tästä yrityksestä murentaa YK:n sopimuksiin pohjautuvaa huumepoliittista linjaa. Rajoittava huumepolitiikka, eli nollatoleranssi, on Suomen virallinen linja. Suomen ja Ruotsin ylläpitämällä politiikalla on saatu aikaan hyviä tuloksia. Esimerkkinä voi mainita huumekuolemien ja huumerikosten vähenemisen, sekä huumekokeilujen määrän tasaantumisen. Kannatan tässä asiassa ehdottomasti Suomen linjaa ja toimin sen mukaisesti. Suhtaudun kriittisesti hollantilaisen vihreän Buitenwegin tekemään aloitteeseen sen nykyisessä muodossa".

    Suomessa on ainakin jossain vaiheessa ollut nejä kertaa enemmän huumekuolemia, kuin Hollannissa. Ruotsin kerroin oli samaan aikaan 7. Viime vuonna STT julkaisi uutisen, jonka mukaan suomessa on enemmän kovien huumeiden käyttäjiä, kuin Hollannissa. Samoin huumekuolemia. Jos suomalainen poliitikko pitää tätä saavutusta merkittävän hyvänä, niin missä on iltapäivälehden lööppi poliitikosta, joka kannattaa huumekuolemia?

    Äänestä

http://www.emcdda.europa.eu/html.cfm/index419EN.html

Lukekaapa tästä. Kannabiksen käyttö vähenee keski-euroopassa samaa tahtia, kun lakeja höllennetään.

Suomessa piikitetään todella paljon verrattuna muuhun länsi-eurooppaan. Hollantiin verattuna suomen tilannetta voisi kuvailla sanalla katastrofi. Helsingin tilanne on todella huono tarkastelee asiain tilaa miltä kantilta tahansa. Suomessa huumekuolemat ovat kasvaneet todella paljon ja kasvun povataan kiihtyvän samalla, kun virossa hoidettavana olevat korvaushoitopotilaat ajetaan heitteille.

Ongelmia on paljon, kuinka paljon lisää niitä vielä kaivataan?

Huumeista puhuminen kirvoittaa yllättäviä kommentteja. Eräs hoitoja vastustava kansanedustaja selitti, että heroiinikoukkuun jääneiden on kärsittävä mahdollisimman paljon varoitukseksi muille.

Eräs kansanedustajamme kirjoitti lokakuussa näin: "Mielestäni muiden EU-maiden tulisi painostaa Hollanti vastuulliseen huumepolitiikkaan myös kannabiksen osalta. Koko Euroopan on annettava selkeä viesti kannabiksen vaarallisuudesta."

Kummasta tälläinen teksti kertoo enemmän, edustajasta, vai hänen äänestäjistään?

Idiootti, sanon minä.

Voisi kuvitella, että jotain hollannin huumepolitiikasta kertoisi esim. se fakta, että siellä käytetään vähemmän kannabista, kuin missään sen naapurimaissa ja se, että hollannissa on nejä kertaa vähemmän huumekuolemia, kuin kotimaassamme.

Alkoholi- ja huumetutkijain seura järjesti helmikuun viimeisenä päivänä Stakesin tiloissa seminaarin, jossa kysyttiin ääneen miksi mietoihin huumeisiin suopeasti suhtautuvat kansanedustajaehdokkaat ovat hiljaa?

Mielestäni kysymyksessä on virhe.

Kysymys olisi pitänyt esittää siten, että miksi kansanedustajat, jotka ovat havainneet päihdepolitiikkamme toimimattomuuden eivät toimi asian eteen. Ei tarvita suopeaa suhtautumista huumeisiin, että voi olla tekemässä hyvää päihdepolitiikkaa.

Muuten, lukekaa mitä entinen peruspalveluministerimme kirjoittaa:
http://www.soininvaara.fi/wordpress/2007/09/29/kuinka-koyhdytamme-huumekauppiaan/
http://www.soininvaara.fi/wordpress/2007/11/25/huumekatastrofia-vain-odotellaan/

Äänestä

Huumeista puhuminen kirvoittaa yllättäviä kommentteja. Eräs hoitoja vastustava kansanedustaja selitti, että heroiinikoukkuun jääneiden on kärsittävä mahdollisimman paljon varoitukseksi muille.

Toinen kansanedustajamme kirjoitti lokakuussa näin: "Mielestäni muiden EU-maiden tulisi painostaa Hollanti vastuulliseen huumepolitiikkaan myös kannabiksen osalta. Koko Euroopan on annettava selkeä viesti kannabiksen vaarallisuudesta."

Kummasta tälläinen teksti kertoo enemmän, edustajasta, vai hänen äänestäjistään?

Idiootti, sanon minä.

Voisi kuvitella, että jotain hollannin huumepolitiikasta kertoisi esim. se fakta, että siellä käytetään vähemmän kannabista, kuin missään sen naapurimaissa ja se, että hollannissa on nejä kertaa vähemmän huumekuolemia, kuin kotimaassamme.

Alkoholi- ja huumetutkijain seura järjesti helmikuun viimeisenä päivänä Stakesin tiloissa seminaarin, jossa kysyttiin ääneen miksi mietoihin huumeisiin suopeasti suhtautuvat kansanedustajaehdokkaat ovat hiljaa?

Mielestäni kysymyksessä on virhe.

Kysymys olisi pitänyt esittää siten, että miksi kansanedustajat, jotka ovat havainneet päihdepolitiikkamme toimimattomuuden eivät toimi asian eteen. Ei tarvita suopeaa suhtautumista huumeisiin, että voi olla tekemässä hyvää päihdepolitiikkaa.

Muuten, lukekaa mitä entinen peruspalveluministerimme kirjoittaa:
http://www.soininvaara.fi/wordpress/2007/09/29/kuinka-koyhdytamme-huumekauppiaan/
http://www.soininvaara.fi/wordpress/2007/11/25/huumekatastrofia-vain-odotellaan/

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

<^> kirjoitti:

Tiede- foorumilla viesti, joka on kirvoittanut hauskan ketjun vitsipalstalle:

Tosiasia on kuitenkin se, että kannabis ei laillistu muuten, kuin eu:n kautta.

Tämän hetkisen eduskunnan kantaa asioihin edustaa mm. kokoomuksen Petri Salon kommentti kannnabiksen laillistamisesta: "Tämä on vähän samaa kuin lievä raiskauskin olisi sallittua."

Petrin kommenttia on tosin aika vaikeaa ymmärtää, sillä ainakaan minä en voi käsittää sitä, että miten hitossa toinen ihminen voi vahingoittaa toista polttamalla kannabista? Jos hyväksytään poliittinen fakta siitä, että kannabis on vaarallista, niin silloinhan ainoa uhri olisi itse kannabiksen käyttäjä, jolloin raiskaus sanana pitäisi muuttaa sellaiseen muotoon, että se kohdistuisi tekijään itseensä. Kommenttina tosin 'Tämä on vähän samaa kuin lievä masturbaatiokin olisi sallittu' olisi kuitenkin epätosi, koska suomessa saa onneksi jokainen virpoa kuten haluaa.

http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?p=404764#p404764

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu