Onko voimassa joku standardi koiran hankinnassa

joka kotiin

Ai perkele että osaa vituttaa!!!!!!!! Naapurista läksi perhe jonnekin hevon kuuseen...luulin että onneksi läksi? Niillä oli pari räksyttävää piskiä häkissä, alkuvuosina haukkuivat melkein suolet pihalle, sitten onneksi piskien vanhettuessa ja edelleen häkissä aikaansa viettäessään lopulta kyllästyivät elämään ja eivät enään jaksaneet haukkua. Pari kertaa näin niitä talutettavan tämän vajaan kymmenen vuoden aikana, nyt nämä "koiraharrastajat" lähti.

MITÄ TULI TILALLE????????

vielä isompia koiria ja enemmän? edelleen siis saan kuunnella haukkumista naapurista, vaihtelevalla menestyksellä, tätä haukkumista kuuluu LÄHES TAUKOAMATTA ympäriltä, aivankuin luontoon olisi syntynyt uusi eläin KOIRA.

Koskahan saan kuulla radiosta viikon luontoäänenä KOIRAN?

Lähistön taloissa taitaa olla vain kaksi taloutta jotka ei ole vielä hankkineet koiraa. Kuuluuko koiran hankinta omakotiasumisen eurodirektiiveihin? Saanko asua jos minulla ei ole koiraa? Olen tästä seikasta epätietoinen.

Tänään oli lehdessä uutinen kuinka naapurisopu oli lähtenyt "lapasesta" ja oltiin ammuttu ilmakolla naapurin koiraa, kohde epäoilemättä oli väärä, varmasti siiihen koiran omistajaan olisi pitänyt agressio kohdistaa ja mielummin lentopallomailalla.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200808218146051_uu.shtml

Tuossa se uutinen. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun tällainen juttu pääsee lehteen ja uskokaa pois , ymmärrän täysin näitä ihmisiä, niin paljon olen saanut kärsiä rakkien haukkumisesta! Pystyn orientoitumaan siihen raivoon jota nämä ihmiset on saanut kärsiä. Tuossa kilometrin päässä ei nukuta kesällä ikkunat auki, sillä siellä naapurissa on kaksi ajokoiraa yöt häkissä ja ne haukkuu yhtenäan , silloin kun ne on häkkiin jätetty, isännän lähdettyä kapakkaan.

En ikinä hanki koiraa!

12

380

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niitäki löytyy jotka ottavat koiran vaa koristamaan pihansa perää ilman sen kummempaa käyttötarkoitusta..

      omistajat joutaisivat mun puolesta sinne häkkiin katteleen maailmaa oman "onnellisen", maalla asuvan koiransa tilalle pariksi viikoksi. ja sitte kateltas onko se häkkielämä ulkosalla nii perhanan onnellista yksin nökötellessä yötä päivää.

      ainut kontakti ihmiseen on se ku viiään ruokakuppi koiralle ja vaihetaan vesi..

      mutta onneksi kaikki ei oo samanlaisia ja hyviäkin omistajia löytyy :)

      toisaalta sana "omistaja" antaa ihmisille turhan itteääntäynnä olevan käsityksen itsestään, elävää olentoa kun ei koskaan voi täysin omistaa, joten itse käytänkin mielummin ittestäni sanaa oma ihminen tai äiti tai joku muu, mutta en yleensä käytä ollenkaan sanaa omistaa. minä en omista koiria, vaan minulla on koiria (huolehdittavana) ;)

      • sulla on kestämistä

        Jos vielä joutuisit katsomaan että ne rakit ovat jossain aitauksessa ennenkuin lähdet pihastasi.Mitäs sitten sanot.Katsoskun ne saa olla vapaanakin kun ne vaan pysyy siellä omalla tontilla.Ja ääntäkin kuulema mahtuu maailmaan aina kello 22-6 välinen aika on nukkumista.Kuuntele sitten sitä linnunlaulua vaikka silloin.Jookos.

      • pikimmiten
        sulla on kestämistä kirjoitti:

        Jos vielä joutuisit katsomaan että ne rakit ovat jossain aitauksessa ennenkuin lähdet pihastasi.Mitäs sitten sanot.Katsoskun ne saa olla vapaanakin kun ne vaan pysyy siellä omalla tontilla.Ja ääntäkin kuulema mahtuu maailmaan aina kello 22-6 välinen aika on nukkumista.Kuuntele sitten sitä linnunlaulua vaikka silloin.Jookos.

        Olisi laitettava häkkiin kyykkypaskalle ilman paperia ja ruoka otettava kupista, paskoissas pyörisit siinä vuodesta toiseen ja haukkusit kaikkia koiraa taluttavia ohikulkijoita.

        Silloin olisit samalla viivalla hengenheimolaistesi kanssa.

      • joka kotiin

        Muutamilla ystävillä on koira jota ovat pitäneet pienestä pitäen mahdollisimman paljon vapaana pihassa, nämä anorakit (anoo ruokaa) ovat aivan loistavia koiria ja näissä kylissä on aina kiva käydä. Nämä kylien kyhnykoirat (anoo rapsutusta) tulevat heti ovelle vastaan ja tarjoavat tassua, joku hurtta on sellainen että haukkuu ilosta kun näkee, mutta se haukku on oikeaa asiaa ja hää sillo tervehtii minuu. Nämä koirat on opetettu olemaan vapaana pihassa ja muualle ei siis ole asiaa, eivät riehu eikä räyhää, koska tietävät että heidät huomioidaan ja he pääsevät lenkille aina tarvittaessa.

        Sitten on nämä pihojen statussymboolit rotukoirat, kovalla rahalla hankitut, ovat vain koristuksia, omistajia ei kiinnosta pätkääkään koiran hyvinvointi. Toki on hienoa kun voi sanoa pihassa olevat "Beaglen".

        Koira on hyvin älykäs eläin ja oppii vaikka mitä omistajansa iloksi, mutta tällaisia räksyttäjiä katsellessa harmittaa koiran puolesta kun tämä ei pääse näyttämään läheskään sitä kaikkea johon pystyisi.

        Koirien lisääntyessä on väistämättä seurauksena konfliktien lisääntyminen, sinänsä "albaanialainen " koiravero oli hyvä koska se jätti ne herätekoirahankinnat tekemättä, koiravero olisi ollut hyvä suojeluvero koirille, nyt tämä vero on poistettu lähes kaikista kunnista, vai onko kenties jo pois kokonaan?

        Itseasiassa pidän koirista, naapureista en enään pidä lainkaan.

    • Mitäs tuohon muuta voi sanoa,kuin ihminen ne lait säätää,ja koirat kouluttaa,jos kouluttaa.

      "Ikinä en hanki koiraa".Miksi?
      Tosin hienohan on ohminen,joka tietää mikä itselle sopii ja mikä ei ;)

      • koirien omistaja

        Räksyttävät koirat ovat ärsyttävimpiä. Tappaa ne saisi

      • koirien omistaja kirjoitti:

        Räksyttävät koirat ovat ärsyttävimpiä. Tappaa ne saisi

        Tähän voisi yhtä hyvin vastata yhtä koomisesti,että tyhmät ihmiset on ärsyttävämpiä.Ne pitäis laittaa yksistään johonkin viihdyttämään toisiaan tyhmillä jutuillaan.Tyhmät ihmisethän ei tiedä,että niiden räksyttävien koirien taustalla kun on ihminen,joka säätää ja määrää.
        Jos ei olisi tyhmä,niin edes tietäisi mitä suuntaa itse kannattaisi räksyttää ;)

    • viitsinyt

      auttaa niitä häkkikoira-parkoja? Soitto eläinsuojeluviranomaiselle olis riittänyt. Ja jos ne omistajat ei olis huomautuksenkaan jälkeen alkanu hoitaa koiriaan oikein, niin olisit päässyt niistä räkyttäjistä. Nehän olis otettu niiltä häkissäpitäjiltä pois. Täällä valittaminen ei auta yhtään.

      Älkää koirankasvattajat ja myyjät uskoko, kun ostaja sanoo et asutaan maalla, siellä on koiralla hyvä olla. Häkkiin tai pihalle naruun luultavimmin joutuu.

      • matkassa

        Polisit kävivät sitten kerran siellä ja hiukan helpotti ongelma sillä kertaa, Ongelma on se että häkki on sen kokoinen kun kahdella koiralle kuluu ollakin, mitä siinä silloin on tehtävissä. JOkainen järjellä varustettun ihminen tajuaa ettei parinkymmenen neliön pinta-ala paljoa liikuntaa ja virikkeitä anna, itseasiassa huono juoksunarukin on parempi kun tämä häkki, omistaja kuitenkin luulee että siellä häkissä koiran on kiva olla saa liikkua ns. "vapaasti" , ei narut sotkeudu jalkoihin.

        Soitin myös elänsuojeluyhdistykseen, selvisi sekin että koira saa haukkua vaikka keuhkonsa pihalle klo. 06.00-22.00 välisenä aikana, metelin pito ei ole kielletty kuin yöllä, yhden kerran soitin kello 22.30.

        Koiralla saa häiriköidä siis vaikka kuinka paljon kun nämä muutamat pinta-alat häkin osalta on taytetty ja ruokaa sekä vettä on kupissa.

        Siitä vaaan Virosta rakkeja hakemaan, tänään näin lehdessä uutisen kuinka navetoita muutetaan kenneleiksi, koirilla pystyy tekemään rahaa kivasti, se on verovapaata tuloa, verottaja katsoo siittelyn harrastukseksi. Sitten näitä sisäsiittoisia sekopäitä on kylillä huutamassa.

      • matkassa kirjoitti:

        oo verovapaata jos kasvattaa rotukoiria ja kun tulot menee tietyn rajan yli nii tulee verot etteen

      • leikille koskaan?
        matkassa kirjoitti:

        Polisit kävivät sitten kerran siellä ja hiukan helpotti ongelma sillä kertaa, Ongelma on se että häkki on sen kokoinen kun kahdella koiralle kuluu ollakin, mitä siinä silloin on tehtävissä. JOkainen järjellä varustettun ihminen tajuaa ettei parinkymmenen neliön pinta-ala paljoa liikuntaa ja virikkeitä anna, itseasiassa huono juoksunarukin on parempi kun tämä häkki, omistaja kuitenkin luulee että siellä häkissä koiran on kiva olla saa liikkua ns. "vapaasti" , ei narut sotkeudu jalkoihin.

        Soitin myös elänsuojeluyhdistykseen, selvisi sekin että koira saa haukkua vaikka keuhkonsa pihalle klo. 06.00-22.00 välisenä aikana, metelin pito ei ole kielletty kuin yöllä, yhden kerran soitin kello 22.30.

        Koiralla saa häiriköidä siis vaikka kuinka paljon kun nämä muutamat pinta-alat häkin osalta on taytetty ja ruokaa sekä vettä on kupissa.

        Siitä vaaan Virosta rakkeja hakemaan, tänään näin lehdessä uutisen kuinka navetoita muutetaan kenneleiksi, koirilla pystyy tekemään rahaa kivasti, se on verovapaata tuloa, verottaja katsoo siittelyn harrastukseksi. Sitten näitä sisäsiittoisia sekopäitä on kylillä huutamassa.

        Jos voit todistaa, ettei ne koirat pääse riittävästi lenkkeilemään, niin luulisi tehoavan myös eläinsuojeluvir.om.seen.

        Mutta, jos kerran koirilla on sopivan kokoinen häkki, lämmitetyt kopit, saavat säännöllisesti liikuntaa, ruokaa ja puhdasta vettä, niin mitään eläinsuojelurikosta ei ole tapahtunut ja joudut tyytymään tilanteeseen. Koita pärjätä.

    • koiran ja joku

      hankkii lapsen, kukin tyylillään.

      Kun katson naapurin koiria tiedän etten osallistu niiden kustannuksiin. Kun katson työttömän naapurin lapsia joita viedään päiväkotiin tiedän että osallistun kustannuksiin, ja tarjoan naapurille helpomman päivän kun voi hakea kaupasta "mäyräkoiran" ja lapset on hoidossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2620
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      89
      1966
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      39
      1501
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1038
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      923
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      881
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      854
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      765
    Aihe