Ihmiseksi ei synnytä - ihmiseksi opitaan

Olin peruskoulussa ja vielä lukion alkuvuosina kiusaaja. Nyt viimeistä vuotta lukiota käydessä ja opiskelemiseen panostaen, olen huomannut kuinka suppeakatseista oli maailmankatsomukseni ennen. Tiedon kasvaessa ja asioita pähkäilessä, olen jotenkin oppinut päättelemään asioita uudella tavalla. Voisi sanoa, että olin ennen tyhmä päästäni ja suoraviivaisesti ajatteleva, jos sitä nyt ajattelemiseksi voisi sanoa.

Minulla oli harhakuvitelmia ihmisistä ja asioista, joita minä pidin ennen itsestäänselvinä niitä mitenkään tiedostaen. Olin enemmänkin eläin kuin ihminen ja voin sanoa, että tyhmä mikä tyhmä. Outoa! Tätä tuntemusta mikä minulla nyt on, voisi kuvailla kuin koira joka kusee lattioille saaden selkään ihmiseltä tietämättä miksi, mutta ihmisen opetettua koiran ymmärtämään selkäsaunan merkityksen koira ei enään kuse lattioille. Voisi sanoa, että olin ennen yhtä tyhmä kuin koira.

Miksi kiusasin toisia ihmisiä, koska käytin aivokapasiteettia kaikin tavoin alkukantaisen omaisesti. Toimin kuin koira joka ei osanut päättelemisen taitoa tiedon rajallisuuden vuoksi.

Nyt jälkikäteen kun luen vanhoja suomi24 kirjoituksiani, niin voin sanoa, että logiikka ei vastaa ihmisen päättelyn ja ajattelun muotoja.
4519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jokainen ihmisapinoiden heimoon syntyvä osaa eläinlajin perusasiat.


Simpanssit elävät yhteisöissä, joissa on yleensä 20-150 jäsentä, mutta suurimman osan ajasta ne kulkevat pienissä muutaman hengen ryhmissä.

Simpanssiyhteisöt muodostuvat pienemmistä osaryhmistä. Ryhmät yhteisöjen sisällä vaihtelevat paljon jäsentensä sukupuolen ja iän puolesta.

Yksilöllä on paljon liikkumavaraa yhteisön sisällä ja yhteisöt eivät ole tiukasti suljettuja kokonaisuuksia, vaan samoja simpanssiryhmiä voi kuulua useampiin yhteisöihin.

Urosten kesken vallitsee usein valtahierarkia. Vakinaisia "aviopareja" ei yleensä muodosteta, vaan simpanssien parittelukumppanit voivat vaihtua usein. Parittelukumppanit saattavat lähteä vaeltamaan yhdessä jättäen yhteisönsä tilapäisesti.

Ruokaa etsitään usein pienissä ryhmissä tai yksin.

Simpanssien yhteiskunnassa keskeisessä asemassa ovat urokset, jotka kiertelevät ympäriinsä. Ruokaa etsitään usein pienissä ryhmissä tai yksin. Simpanssien yhteiskunnassa keskeisessä asemassa ovat urokset, jotka kiertelevät ympäriinsä.

Simpanssiyhteisöjen välisistä "sodista", joissa taistellaan ja tulee kuolonuhreja.

Simpanssit rutiininomaisesti tekevän ja käyttävän erikoistuneita työkaluja.

Simpanssit pystyvät oppimaan parista sadasta viittomasta koostuvan viittomakielen, muodostamaan uusia lauseita ja opettamaan viittomakieltä jälkeläisilleen.

Ihmisten yhteiskunnassa pitkään eläneen simpanssin onnistunut luontoon palauttaminen on lähes mahdotonta, koska niiden pitäisi oppia niin paljon uutta sekä omaksua uusi asenne elämiseen.

Äänestä

Suhteellisen pian verrattuna enemmistöön sinä nähdäkseni rupesit ajattelemaan omilla aivoillasi ja aloitit tiedostavan elämän. Mutta noista eläinvertauksista vain sen verran, että eivät eläimet tyhmiä ole - eivätkä sovi vertauskuvaksi tyhmälle ihmiselle - eikä niitä(kään) pidä hakata mistään syystä, tuli sitten vaikka vahinko. Etkä kai sitä tarkoittanutkaan.

Äänestä

jokainen vastaa jokaisesta sanasta JUMALAN EDESSÄ eli joutuu TILILLE tästä elämästä mitä on tehnyt.

millä oikeuksi ihmisparka nujertaa lähimmäistä.on varmaan kauhistus JUMALAN edessä ne julmuuden teot,mitä ihminen täällä saa aikaan.

kaikki teot luoja näkee et voi salata mitään ...sitä valoa vasten .pyydä tyhmyytesi anteeksi .niin parenpi on sinun matkasi.

elä kulje pimeässälaaksossa jossa vallitsee vaan PELKO ei hetken rauhaa missään ...aina pitää vaan juosta ihminen väsyy ,uupuu eikä sillätiellä ole autajaa .ei kirosanat auta.


mistä kehittyy masennus?

Äänestä
  • kaikki ei usko samallatavoin, ajattele nyt miten paljon maailmassa on uskontoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olin kiusaaja kirjoitti:

Olin peruskoulussa ja vielä lukion alkuvuosina kiusaaja. Nyt viimeistä vuotta lukiota käydessä ja opiskelemiseen panostaen, olen huomannut kuinka suppeakatseista oli maailmankatsomukseni ennen. Tiedon kasvaessa ja asioita pähkäilessä, olen jotenkin oppinut päättelemään asioita uudella tavalla. Voisi sanoa, että olin ennen tyhmä päästäni ja suoraviivaisesti ajatteleva, jos sitä nyt ajattelemiseksi voisi sanoa.

Minulla oli harhakuvitelmia ihmisistä ja asioista, joita minä pidin ennen itsestäänselvinä niitä mitenkään tiedostaen. Olin enemmänkin eläin kuin ihminen ja voin sanoa, että tyhmä mikä tyhmä. Outoa! Tätä tuntemusta mikä minulla nyt on, voisi kuvailla kuin koira joka kusee lattioille saaden selkään ihmiseltä tietämättä miksi, mutta ihmisen opetettua koiran ymmärtämään selkäsaunan merkityksen koira ei enään kuse lattioille. Voisi sanoa, että olin ennen yhtä tyhmä kuin koira.

Miksi kiusasin toisia ihmisiä, koska käytin aivokapasiteettia kaikin tavoin alkukantaisen omaisesti. Toimin kuin koira joka ei osanut päättelemisen taitoa tiedon rajallisuuden vuoksi.

Nyt jälkikäteen kun luen vanhoja suomi24 kirjoituksiani, niin voin sanoa, että logiikka ei vastaa ihmisen päättelyn ja ajattelun muotoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu