Kertokaas äidit minulle, minkälaista se elämä pienen vauvan/lapsen kanssa on?
Odotan nyt esikoistani ja raskaus on ihan alussa (7rv). Minulla ei ole pienistä lapsista paljoakaan kokemusta. Siskollani on kaksi pientä lasta ja tuntuu että hän elää liikaakin lasten ehdoilla jolloin heidän elämänsä on myös hyvin rajoittunutta. Jos siskoni vanhempi muksu, pian kolme vee ei halua mennä jonnekkin niin sinne ei sitten mennä, hänellä on täysi päätösvalta siskoni perheessä. Siskoni ei myöskään anna juuri muiden hoitaa lapsiaan ja myös siitä syystä hän on kokoajan romahduksen partaalla..
No, jokainen tavallaan mutta kiinnostaisi tietää onko täällä äitejä jotka rakastavat lastaan mutta ajattelevat myös itseään ja ottavat omaa aikaa ja ottavat lapsensa mukaan ns. epätavallisiinkin paikkoihin, kuten kesän ulkoilmakonsertit tms..
Ja muutenkin kertokaa rakkaat äidit, millaista se elämä ekan vuoden lapsen kanssa on? Ja miten parisuhdetta voi pitää yllä?
Kiitos kaikille.. pelottaa.. ;)
Odotan nyt esikoistani ja raskaus on ihan alussa (7rv). Minulla ei ole pienistä lapsista paljoakaan kokemusta. Siskollani on kaksi pientä lasta ja tuntuu että hän elää liikaakin lasten ehdoilla jolloin heidän elämänsä on myös hyvin rajoittunutta. Jos siskoni vanhempi muksu, pian kolme vee ei halua mennä jonnekkin niin sinne ei sitten mennä, hänellä on täysi päätösvalta siskoni perheessä. Siskoni ei myöskään anna juuri muiden hoitaa lapsiaan ja myös siitä syystä hän on kokoajan romahduksen partaalla..
No, jokainen tavallaan mutta kiinnostaisi tietää onko täällä äitejä jotka rakastavat lastaan mutta ajattelevat myös itseään ja ottavat omaa aikaa ja ottavat lapsensa mukaan ns. epätavallisiinkin paikkoihin, kuten kesän ulkoilmakonsertit tms..
Ja muutenkin kertokaa rakkaat äidit, millaista se elämä ekan vuoden lapsen kanssa on? Ja miten parisuhdetta voi pitää yllä?
Kiitos kaikille.. pelottaa.. ;)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ekan kanssa on tietysti harjoittelemista, erehdyksiä ja ahaa-elämyksiä:). Nyt jos monen lapsen jälkeen saisin "ensimmäisen" (eli ei olisi murkkuja, leikki-ikäisiä ja taaperoa mukana arjessa), tuntuisipa vauva-arki helpolta! Mutta ei se välttämättä ihan helppoa ekan kanssa ole. Ei ainakaan meillä ollut, koska eka oli koliikkivauva ja kova huutaja 1,5v. asti. Rauhallisen vauvan kanssa on tietysti helpompaa.
Meillä on silti aina menty vauvan kanssa. Eli käyn kaupungilla ja istahdan kahvilaan imettämään vauvaa. Käymme kylässä, ja vauva nukkuu sylissä tai ulkona vaunuissa. Vauva kulkee helposti mukana ja kun ruokakin tulee puoli vuotta tisseistä, se on helppoa (paitsi kun tissinpäät menevät rikki ja sitten tulee rintatulehdus ja sitten sitä luulee ettei vauva saa tarpeeksi maitoa ja sitten antaa lisämaitoa mikä vähentää omaa maidontuotantoa entisestään ja...). Mutta kaikesta siitä selvitään ja pian pikkuinen jo ryömii, kontaa ja sitä ihmettelee miten aika onkin mennyt niin nopeasti.
Oman lapsen kanssa jaksoin suhteellisen hyvin, koska lapsi oli nk."helppo", eli terve hyvinsyövä- ja nukkuva vauva ja koska jaksoin pitää huolta itsestäni.
Tässä kootut selviytymisohjeet ensimmäiselle vuodelle:
1) Unohda kaikki miten pitäisi -ohjeet ja toisten tyrkyttämät neuvot ja luota itseesi. Olet maailman paras äiti omalle lapsellesi. Lapsi selviää ilman vauvakrääsää ,( itkuhälyttimet, vaipparoskikset, vakuutukset, konttauskypärät jne.) minuuttiaikataulua ja jatkuvaa virikkeistystä- kunhan hänellä on käytettävissä oleva rakastava aikuinen( joka voi olla myös isä).
2) Hoida itseäsi- huolehdi ravinnosta, liikunnasta ja levosta. Oma hyvinvointisi on myös lapsen hyvinvointia- jätä kodinhoito, kokkaus ja turha touhotus vähemmälle ja painu lenkille tai nukkumaan aina kun voit.
3) Pyydä ja vaadi apua- jos ja kun et jaksa lapsen kanssa pyydä rohkeasti apua- isältä, sukulaisilta, MLL:ltä, vaikka kaupungin kotipalvelusta, sosiaalitoimistosta, vertaistukiryhmistä jne. Älä syyllisty ja jää yksin!
Voimia ja iloa ensimmäiselle vuodelle!
" Lapsi selviää ilman vauvakrääsää ,( ...vakuutukset....)"
Teillä oli helppo ja terve vauva. Me emme ottaneet lapsellemme vakuutusta ennen syntymää, ja sairastelu alkoi jo synnytyssalissa. Meillä meni pojan korvien putkitukseen sen verran rahaa, että sillä olisi maksettu kahden ensimmäisen vuoden vakuutusmaksut. Mutta siinä vaiheessa kun lapsi jo sairastelee, ei vakuutuksen ottamisesta ole mitään hyötyä, koska kaikki jo todetut terveysongelmat ja vähänkin niihin liittyvät vaivat suljetaan vakuutuksen ulkopuolelle.
Vauva kyllä pärjää ilman vakuutuksia, mutta vanhempien taloudellinen tilanne ei välttämättä
välttämättä pärjää ilman vakuutuksia. Kaverini ei ottanut lapselleen vakuutusta. Lapsi oli vakavasti vammainen heti syntyessään ja olisi tarvinnut jatkuvaa lääkitystä vaivaansa. Kela ei suostunut korvaamaan lääkettä, koska Kelan rajat sen korvaamiseen on paljon tiukemmat kuin vakuutusyhtiön. Lapsi ei siis saanut lääkärien mukaan tarvitsemaa lääkettä, vaikka lääkäri jopa soitti Kelaan ja sanoi sen olevan välttämätöntä. No, henkiin se lapsi jäi, mutta kärsii tästä todella vakavasta ongelmasta loppu elämänsä. Nyt kaikki tietysti sanovat, että kyllä MINÄ ainakin olisin ostanut lapselleni tarvittavan lääkkeen omasta pussistani. Lääke maksaa yli perheen molempien vanhempien kuukausipalkan joka kuukausi noin 15 vuotta. Ja vanhemmat ovat hyvin koulutettuja ja hyväpalkkaisia.
Tämä on tietysti harvinainen ääriesimerkki, joskin voi kohdalle tapahtua. Sen sijaan ei ole mikään harvinaisuus, että vanhemmat maksavat itsensä kipeiksi lasten sairauskuluista. Hyvällä tuurilla tietysti ne vakuutukset ovat vain turvaamassa vanhempien mielenrauhaa.
Kaikesta muusta edellä luetellusta krääsästä olen ihan samaa mieltä. Vauva tarvitsee todella vähän tavaraa.
Näinhän se menee. Kela korvaa vain sellaisten sairauksien kuluja, jotka ovat ns. yleisiä.
ensimmäisen lapsen syntyessä peruuttamattomasti. Enää koskaan ei itse ole etusijalla eikä puoliso, vaan lapsi.
Huoli lapsesta on sen jälkeen alituinen seuralainen hautaan asti. Sen toinen nimi on äidinrakkaus.
Ei kannata panna luonnonjärjestykselle hanttiin vaan opetella uuteen osaansa uuden elämän antajana ja suojelijana.
Varsinkin ensimmäisten kuukausien aikana äidin ja lapsen suhde on symbioottinen. Toinen ei tule toimeen ilman toista. Varaudu antamaan aikaa teille kahdelle. Onneksi nykyään on pitkät äitiyslomat. Muita rientoja ehtii rientää sitten, kun lapsi on isompi. En veisi pikkulasta konserttiin kärsimään kovsta melusta, itkemään ja häiritsemään muita.
Pelätä ei kannata. Lapsen saaminen on maailman luonnollisin asia - olemmehan kaikki syntyneet tänne pikkuvauvoina. Äidinvaiston avulla pärjää pitkälle.
voi periaatteessa mennä mihin vain - paitsi konserttiin meteliin. Kolmivuotiaan ei kuulu päättää vielä yhtään mistään perheessä. Sen ikäinen ei edes tiedä haluaako syödä ruuan kanssa leipää vai ei.
Kyllä äidin pitää ajatella itseäänkin eikä se ole vauvan edun vastaista.
mieltä. Vanhemmat antavat lapselle kodin ja rajat. Se on rakkautta. Jo alle 1 v lapsi oppii sanan ei ja tottelee sitä. Tietysti vanhempi vahtii sen tottelemispuolen. Kolme vuotias ei voi päättää asioistaan. Vielä vähemmän perheen asioista. Lapsen iän kasvaessa voi antaa vastuuta enemmän. Vähän isompi lapsi voi päättää pitääkö punaista vai sinistä paitaa, tai ottaako tänään maitoa vai piimää. Kouluiässä lapsi voi jo valita mitä liikuntaa harrastaa, mutta vanhempienhan vastuulla homma on ala-asteen.
Aloittajalle rauhaisaa odotusaikaa !!!
Minä sain esikoiseni 9,5kk sitten. Ihana pikkuinen Aurinko-Peikko, joka oli alkuun allergioiden takia melkoisen äänekästä sorttia. Yöt valvottiin vuorotellen miehen kanssa ja....olihan se menoa, muistakaan siitä ajasta juuri mitään enää :) Sitä vain teki ja toimi, valvoi ja nukkui ja toimitti arkea ikään kuin automaattisesti. Sillä siitä selvisikin :)
Eihän kukaan osaa vaikeuksia odottaa ja vaikka odottaisikin, niin ei niiden kanssa elämistä pysty kukaan ennustamaan etukäteen.
Eikä ensikertalainen tietenkään Tiedä, miten toimia missäkin tilanteessa, joten ohjeeksi sinulle, -tuli vaikeuksia tai ei-, on seuraava:
Sinä olet lapsesi ainoa äiti ja tunnet hänet parhaiten. Sinulla on äidinvaisto eli nk. korkeamman tason Tieto, jonka siivittämänä sinä toimit juuri niinkuin pitää. Älä huolehdi siis! Anna "vaiston viedä", anna sen kertoa tilanteet ja mitä kuuluu tehdä. Älä ajattele tai ihmettele sen olemassaoloa, se on siellä vaikka sitä ei tiedostaisi koskaan.
Unohda IHAN kaikki ulkopuolisten antamat ohjeet/neuvot ja kaikki ja kysy sellaisia vasta jos olet varma, että et itse selviä tai keksi, mikä auttaisi tilanteeseen. Paras paikka kysyä apua on tietysti joku läheinen, oma äitisi tsm. Neutraalimpi vaihtoehto on neuvola.
Vaistosi ääntä et pysty hiljentämään, mutta voit sekoittaa sen varmasti alkamalla kuuntelemaan muiden kertomuksia liiaksi. Te olette ainutlaatuinen (tuleva) perhe omine henkilökohtaisine tarpeineen jokainen ja sen mukaan tulevaisuutenne muotoutuu.
Arjen suunnittelu nyt etukäteen on täydellistä ajanhukkaa. Se tulee muotoutumaan itsekseen ja omaan tahtiin ja viimekäden päättäjä kaikessa on joka tapauksessa vauva :) Kun sen ajatuksen hyväksyy, tuntuu kaikki paljon helpommaltakin. Minusta tuo meidän "pääroolin vetäjä" on mahtityyppi; opettanut ja kehittänyt meitä ensikertalaisia (vanhempina) aivan valtavasti. Hänen mukaansa eletään, eikä sitä ihmetellä edes. Meille on luontaista elää lapsen tarpeiden mukaan; me asennoiduimme sillä tavoin alusta asti.
Älä vertaa tai pelkää tai ota mallia siskosi tavasta hoitaa ja kasvattaa lapsiaan, tai varsinkaan siitä, miten huolehtii itsestään.
Heille arki ja elämä on muotoutunut omien valintojen ja lasten vaatimusten, luonteenlaatujen ja kaiken miljoonan pienen asian kautta, etkä sinä voisi sellaista alkaa matkimaan edes.
On totta, että ihan pientä vauvaa sitä ei vain anna vieraalle, ei edes sukulaiselle hoitoon. En tunne itse ketään, joka olisi antanut alle 6kk hoitoon edes 1 yöksi.
Se äidinvaisto ainakin minulla sanoo vastaan. Tulee aika, jolloin vain "tiedät", että sekä sinä että vauva olette molemmat valmiita hoitoon jäämiseen ja erossaoloon. Kokemuksesta voin sanoa, että väkisin yrittäminen pissii taatusti :D
Minulle on täysin omaan tahtiin ja itsekseen kehkeytynyt sellainen suhde lapseeni, etten minä edes haluaisi häntä hoitoon laittaa (vieläkään!) vain sen takia, että saisin muutaman hermoja raastavan tunnin itselleni käydä kaupungilla tai reissussa kiertelemässä ja miettimässä, pärjäävätkö ne siellä vai ei :D Isälleen tottakai jää kotiin jos minulla on menoa, minne ei mukaan voi tulla. Muille en jättäisikään.
Tuokin juttu tulee muotoutumaan teillä sellaiseksi, kuin tulee. Anna ajan näyttää miten se rakentuu ja tulee toteutumaan kohdallanne.
Minä otan vauvan mukaan käytännössä joka paikkaan, minne itse menen tai minne me mieheni kanssa olemme menossa. Mehän olemme "meidän piha", joten miksi koko porukan iloisinta palleroa pitäisi muualle laittaa asiointien ajaksi?
Reissaamme suht. paljon pitkiäkin matkoja ja matkat suunnitellaan sen verran etukäteen, että taukoja on sopivin väliajoin ja että vauvalla on koko ajan kaikki mitä tarvitsee.
Ja jos siinä itsensä unohtaa, arjessa tai matkoilla, niin meillä se tuntuu käyvän ihan luonnostaan. Nauretaan sitten jossain motarin varressa, että no olisihan sitä itsekin voinut jotain murkinaa tunkea kurkkuun, kun kerta pysähdyttiin....tärkeimpänä kun oli päästä vaihtamaan vaippa ja pulloihin lisäämään vettä.
Vauva kulkee mukana "ihan tosta noin vaan".
Se on täysin sinun/teikdän asenteestanne kiinni. Reissaamisesta ja kauppareissuistakin saa kyllä Erittäin helposti ihan hemmetin hankalia. Se kannattaa muistaa!
Kaiken kaikkiaan tämä ensimmäinen vuosi on opettanut ja kehittänyt minua ihmisenä enemmän, kuin koko reilut 30v mitä elin ennen lapsen tuloa. Niin lyhyessä ajassa niin suuri Positiivinen muutos tuntuu hurjalta ja pistää todella nöyräksi, ajattelemaan lähinnä sitä, mitä olisin menettänyt ellen koskaan olisi lasta saanut. Sitä ei voinut tietää ennen, sen on tajunnut vasta nyt.
Meidän uusi tulokkaamme lähti alkuun vain 4kk esikoisen syntymästä ja La on nyt vuoden lopuilla. Välillä myönnän jännittäväni, että kuinka mahdan pärjätä juuri kävelemään opettelevan ja pienen sylivauvan kanssa....mutta sitten etsin mieleeni ne muistot noista ensimmäisistä kuukausista, enkä huolehdi enää ollenkaan:
Sitä toimii ja tekee kaiken ikään kuin automaattisesti, eikä etukäteen auta pelätä tai suunnitella mitään. Positiivinen asenne ratkaisee ja vielä enemmän ymmärrys siihen faktaan, että me nykypäivän nuoret äidit saamme kyllä apua, jos omat voimat tuntuvat loppuvan :)
*
Nautinnollista ja jännittävää raskausaikaa sinulle! Ei mene enää kauaa, kun tunnet ensimmäiset potkut ja vauva alkaa tuntuman paljon todellisemmalta. Teille rakentuu side jo ennen syntymää ja Se on mahtava tunne!
En vie pieniä lapsia ns. epätavallisiin paikkoihin. En todellakaan ymmärrä sitä, että festareilla kuljetaan rattaiden kanssa yömyöhään (ja jopa pullot kädessä) Mun käy todella sääliksi niitä lapsia, joita yleensä tulee se pari kappaletta vastaan, jos jossain ulkoilmatapahtumassa kesällä yömyöhään käy. Itse jätän käymättä, jos lapselle ei ole hoitajaa.
Eli lapsen ehdoilla mennään mutta se ei tarkoita sitä, että ns. omaa aikaa ei olisi. Aloitan juuri opiskelemista 1xviikko, sen lisäksi jatkuu liikuntaharrastus synnytyksen jälkeen. Mutta toki lapsentahtisesti. En voi mennä salille illalla, jos mies on iltavuorossa töissä. Tai no, meillä on mummola lähellä että varmaan halutessani voisin. Mutta todennäköisemmin käyn aamulla. Hyvin yksinkertaista!
En ole kokenut, että elämä on järin suuresti muuttunut mutta asioitten tekeminen vaatii pientä sumplimista, että mihin väliin ne "omat" menot pistää.
Lapsen hoitaminen taas mielestäni on tosi helppoa, etenkin pienen vauvan. Se ei vielä juoksentele ympäriinsä jne (esikoinen on 2v. ) Pahinta on mahdollinen väsymys - josta eivät kaikki edes kärsi, kun monien vauvat nukkuvat jo vauvavuotena kokonaisia öitä.
Parisuhteen ylläpitämiseen en näe sen suurempia taikatemppuja, kyllä se sujuu jos on sujuakseen. Silloin tällöin ne yhteiset hetket kodin ulkopuolellakin ihan kahdestaan ovat virkistäviä, esim. ravintolassa ja syömässä käyminen.