Kärsin traumoista. Miten parhaiten pääsisin niistä vanhoista asioista yli?
Silmänliiketerapia?
Hypnoosi?
Tavallinen terapia ei auta juurikaan.
Olen jo käynyt aika kauan ja sama olo jatkuu.
Välillä ne asiat ovat pinnalla, mutta olen jumissa.
Lisäksi tosi paljon tunteitani on kehossa, kroppa on kipeä ja jännittynyt.
Ei tahdo rahat riittää itsensä hoitoon.
Silmänliiketerapia?
Hypnoosi?
Tavallinen terapia ei auta juurikaan.
Olen jo käynyt aika kauan ja sama olo jatkuu.
Välillä ne asiat ovat pinnalla, mutta olen jumissa.
Lisäksi tosi paljon tunteitani on kehossa, kroppa on kipeä ja jännittynyt.
Ei tahdo rahat riittää itsensä hoitoon.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jossa asioita voi tulla rauhassa mieleen, tunteita ja tilanteita kokea uudestaan ja koettaa löytää parempaa ratkaisua tai toisenlaista toimintatapaa. Elää asioita uudelleen paremmin, jotta saa hyvät muistot ja kokemukset vanhojen kurjien ja väärien tilalle.
Mistä sellaista sitten voi löytää? No, mistä vaan, täytyy vaan yrittää hakea, etsiä ja löytää. Elää.
Minäkin olen traumatisoitunut ja nyt olen traumaterapiassa. Sen olen huomannut, että traumaterapia on oma terapialajinsa ja siitä on apua traumatisoituneelle. Tavallisen terapeutin voi olla vaikea päästä sisälle traumapotilaan ihmeellistä ajatuksenkulkua ja palasina olevaa muistia, tunteiden puuttumista. Minulla muisti on kuin kukkuva käkikello, joka yllättäen avautuu ja päästää sisältöä ulos. Sitten menee luukku kiinni ja muistot katoavat samalla kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Niitä ei voi palauttaa mieleen silloin kuin haluaisi, vaan ne tulevat silloin kuin tahtovat, jonkin "vihjeen" laukaisemina.
Minulle oli helpotus päästä traumaterapeutin hoitoon. Vihdoinkin tunsin päässeeni oikeaan "lokeroon" ja hoitoon. Terapeuttini on oikein hyvin selvillä traumoista ja niiden vaikutuksista, dissosiaatiosta ja kaikesta ihmeellisestä, jota traumat aiheuttavat. Hän osaa suhtautua oikein ja antaa oikeita harjoituksia, jolla olen saanut villiintyneen kehoni kesyyntymään, harjoittelemaan tietoista läsnäoloa, en enää olemaan vanhojen traumojeni vanki ja orja.
ja olen ajatellut, että siitä olisi hyötyä mulle. Tuntuu vaan niin vaikealta päästä sinne. Pitäisi mennä yleislääkärin kautta, miettiä rahoitusjuttuja, hakea sitä kela -rahoitusta. Tuntuu niin vaikealta mennä yleislääkärille. Entäs jos taas käy niin, ettei kukaan ota tosissaan. On niin vaikea aina sinnitellä, vaikka on tosi kurjia oloja.
Psykoterapiaan (Kelan) pääsee vain psykiatrin kautta. Siihen tarvitaan b-lausunto ja sen pitää olla psykiatrin kirjoittama. Minulle psykiatri teki hyvin monta kyselyä erinäisillä lomakkeilla ja lausunnossa on niistä saadut tulokset. Luulen, ettei yleislääkärin taito riitä niiden kaikkien tulkintaan ja oikeiden johtopäätösten tekemiseen. Täällä netissä on dissosiaatiohäiriöstä ja traumojen hoidosta artikkeleita. Niitä löytää esimerkiksi Traumaterapiakeskuksen sivuilta tai Anne Suokas-Cunliffen nimen avulla hakien.
Juuri tuon "kukaan ei ota tosissaan" traumatisoitunut joutuu helposti kohtaamaan. Jopa tavallisen terapeutin on vaikea ottaa tosissaan, niin myös usein tavallisen lääkärin. Psykiatrin vastaanotolla koin, että hän ymmärsi minua, ei kyseenalaistanut mitenkään tai vähätellyt, mutta oikean diagnoosin tekemiseen kului aikaa. Ei se selvinnyt ensimmäisellä eikä toisellakaan kerralla, vaan joskus myöhemmin. Aluksi hän sanoi, että olen masentunut. Dissosiaatiohäiriön diagnosoiminen ei ole aivan yksinkertaista. Silti olen nyt tyytyväinen, että sain oikean diagnoosin ja lopulta oikeaa hoitoa siihen. Väärä hoito ei paranna.
Joo, olen ajatellut vaihtaa terapiamuotoa.
Olen jo kauan ollut samassa tilanteessa, on lähtenyt asioita liikkeelle, silti olen jumissa.
Voitko kertoa miten siinä traumateapiassa edetään? Ohjaako terapeutti sinua muistoihin vai miten?
Minulla on epämiellyttävä tilanne kun en pääse
eteenpäin, vaan joka päivä minua piinaa kamala, sama olo. Vaikka käsitän mistä se johtuu, olo on kaikkea muuta kuin "vapaa".
Ja kaiken olen sullonut kroppaani, olen kipeä ihan fyysisesti.
Eli jännitys pitäisi saada kropastakin pois.
Siinä sitä olis työmaata...
Olen nyt ollut puolisen vuotta traumaterapiassa, mutta se on vasta alussa edelleen. Mitään trauma-asioita ei vielä ole käsitelty, vaan on ollut alkuharjoitusta, joka tarvitaan varsinaisen traumojen käsittelyn alle. Aluksi pitää oman kehon tulla itselle turvalliseksi. Olen tehnyt monenlaisia kehoharjoituksia ja teen edelleen, esimerkiksi hermoratahierontaa ja suihkuharjoituksen, kehon harjausta pehmeällä harjalla ym. Terapeutti kyllä katsoo ja antaa sopivat harjoitteet. Noista on ollut minulle paljon apua, ihon tuntoaistimus on kesyyntynyt huomattavasti ja olen päässyt vuosikausien palelusta, ainakin se on vähentynyt merkittävästi. Aikaisemmin olisin voinut olla kaikki omistamani vaatteet ylläni eikä minun silti olisi tullut liian kuuma. Tarkenen myös käydä suihkussa ilman, että hampaani kalisevat. Väsymys on tavallista ja terapeuttini sanoi, että terpia väsyttää, sehän on iso asia. Olen keottanut opetella "tietoista läsnäoloa", aistimista, havaintojen tekoa itsestäni . Terapeuttini on sanonut, että pitää edetä pienin askelin, oman kestokyvyn mukaisesti, muuten on vaara, että traumatisoituu lisää.
Neuvon sinua lukemaan noita Anne Suokas-Cunliffen artikkeleita. Hänellä on Traumaterapiakeskuksen sivuilla kaksi artikkelia, toinen lapsuudenaikaisesta ja toinen yksittäisestä tapahtumasta aiheutuneesta traumatisoitumisesta. Hän on kirjoittanut myös hyvän artikkelin dissosiaatiohäiriöstä. Se on hyvin valaiseva kirjoitus siitä ja sen hoitamisesta, siis vaikean traumatisoitumisen hoidosta. Traumaterapia kestää vuosia. Itse en saanut vielä Kelan kuntoutuspsykoterapiaa, koska sen sallimat kolme vuotta eivät asiantuntijoiden mukaan riitä minulle. Jokainen tapaus on tietysti omanlaisensa, enhän tiedä sinusta ja traumoistasi. Hoidossa tarvitaan psykiatria ja traumaterapeuttia enkä minä ole sellainen, vaan hoidokki.