veri virtsassa

sain neuvolasta niitä pissitikkuja kotiin, joilla seuraan virtsan proteiineja.

mutta mistäs nyt vois johtua että tikun verikohta menee aina sinne kaikkein tummimmalle värille. eli verta on.
6781
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

sellainen asia, että yhteys äitiyspolille (neuvolat kun ovat viikonlopun kiinni)
Voi johtua virtsateiden tulehduksesta, munuaisaltaan tulehduksesta ym.ym.ym

Äänestä

noiden testien mukaan ja kävin vaikka missä tutkimuksissa mut mistään ei löydetty tulehdusta.

Äänestä
  • verta virtsassa puolivälissä raskautta.
    Kaikki kokeita pissiitistä klamydiaan otettiin, eiä mitään löytynyt.
    Lääkäri epäili verivirtsaisuuden johtuvan rikkoontuneista limakalvoista. Jos esim. liian kovakouraisesti pesee itseään...raskaus kuitenkin haurastuttaa limakalvoja ja ovat herkät menemään rikki. (jolloin tietty tulehdusriskit saattaavat kasvaa..)

    Ehdottomasti kannattaa alkuperäisen ottaa asia neuvolassa puheeksi. Esim. vti on kuitenkin helppo hoitaa raskaudenkin aikana ja kannattaa hoitaa se mahdollisimman alkuvaiheessa, ennen kuin leviää ylöspäin!

    Äänestä

  • oli myös kirjoitti:

    verta virtsassa puolivälissä raskautta.
    Kaikki kokeita pissiitistä klamydiaan otettiin, eiä mitään löytynyt.
    Lääkäri epäili verivirtsaisuuden johtuvan rikkoontuneista limakalvoista. Jos esim. liian kovakouraisesti pesee itseään...raskaus kuitenkin haurastuttaa limakalvoja ja ovat herkät menemään rikki. (jolloin tietty tulehdusriskit saattaavat kasvaa..)

    Ehdottomasti kannattaa alkuperäisen ottaa asia neuvolassa puheeksi. Esim. vti on kuitenkin helppo hoitaa raskaudenkin aikana ja kannattaa hoitaa se mahdollisimman alkuvaiheessa, ennen kuin leviää ylöspäin!

    kävin viime viikolla kaksi kertaa labrassa.

    ekassa otettiin kaikki mahdolliset viljelyt just tulehduksen takia, proteiinin ym takia.

    viikko menny eikä soittoa ole kuulunut, joten eikai siellä hirveän hälyyttävää voi olla.

    toisessa otettiin verta kuusi putkiloa munuaispolia varten, mulla proteiinit menee jo yli 1000..

    niiden vastaus kestää ainakin ens kuun puoliväliin.

    eli voiko verta olla vaan? olen tehdyt saippualla alapesun ja ottanut keskivirtsan purkkiin, josta olen sit tikuttanut. ihan sillä ettei proteiiniarvoja sotke esim valkovuoto.

    Äänestä

  • pissistä kirjoitti:

    itse soittelemaan ja kyselemään perään, eli tartu puhelimeen ja kyse testien vastauksia. Noiden asioiden kanssa ei kannata hötkyillä

    Äänestä

Saippualla ei suositella tehtävän alapesua, kuivattaa limakalvoja ja tuhoaa alapään omaa hyvää luontaista bakteeri kantaa, ihan taval. vesipesu on paras vaihtoehto.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nimetön kirjoitti:

sain neuvolasta niitä pissitikkuja kotiin, joilla seuraan virtsan proteiineja.

mutta mistäs nyt vois johtua että tikun verikohta menee aina sinne kaikkein tummimmalle värille. eli verta on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu