Tasa-arvoa

Kohdellaanko mielenterveyskuntoutujaa tasa-arvoisesti? Olen elänyt sairauteni kanssa nyt 4 vuotta. Tämän neljän vuoden aikana olen saanut elämässäni huonointa kohtelua kuin koskaan aikaisemmin. Olen saanut yhdestä työstä potkut, kun kerroin kuntoutuksesta, olen menettänyt ystäviä kuin kerroin olevani "hullu" ja nyt olen menettämässä lapseni, koska minulla on mielenterveysongelma. Lapseni huostaanotto on vain ajan kysymys ja perusteluna on oma jaksamattomuuteni, joka johtuu sairaudesta. Onko oikein riistää ihmiseltä kaikki sairauden vuoksi. Aikoinaan "hullut" sterilisoitiin, jotta he eivät voi saada lapsia kasvatettavaksi. Nykyään "hullujen" annetaan synnyttää lapsi ja viedään sen jälkeen pois mukamas parempiin perheisiin. Hei!!! Olemme ihmisiä, vaikka olemmekin mieleltämme sairastuneet. Pyydän siis parempaa kohtelua mielenterveyskuntoutujia kohtaan. Jokainen meistä voi sairastua koska tahansa. Kukaan ei halua sairastumisen lisäksi menettää työtään, ystäviään, lapsiaan ja koko elämäänsä. Ei ketään saa kohdella
niin julmasti!
079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Kohdellaanko mielenterveyskuntoutujaa tasa-arvoisesti? Olen elänyt sairauteni kanssa nyt 4 vuotta. Tämän neljän vuoden aikana olen saanut elämässäni huonointa kohtelua kuin koskaan aikaisemmin. Olen saanut yhdestä työstä potkut, kun kerroin kuntoutuksesta, olen menettänyt ystäviä kuin kerroin olevani "hullu" ja nyt olen menettämässä lapseni, koska minulla on mielenterveysongelma. Lapseni huostaanotto on vain ajan kysymys ja perusteluna on oma jaksamattomuuteni, joka johtuu sairaudesta. Onko oikein riistää ihmiseltä kaikki sairauden vuoksi. Aikoinaan "hullut" sterilisoitiin, jotta he eivät voi saada lapsia kasvatettavaksi. Nykyään "hullujen" annetaan synnyttää lapsi ja viedään sen jälkeen pois mukamas parempiin perheisiin. Hei!!! Olemme ihmisiä, vaikka olemmekin mieleltämme sairastuneet. Pyydän siis parempaa kohtelua mielenterveyskuntoutujia kohtaan. Jokainen meistä voi sairastua koska tahansa. Kukaan ei halua sairastumisen lisäksi menettää työtään, ystäviään, lapsiaan ja koko elämäänsä. Ei ketään saa kohdella
niin julmasti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu