Miten eteenpäin

Nyt mun diagnoosi vaihtui, edelleen on ahdistuneisuushäiriö mutta sain myös skitsofrenia diagnoosin. Tuntuu niin pahalta ja masentaa. Ja tämä oma elämä ei ole kunnossa, isä sairastui vakavasti enkä tiedä miten jaksan jos hän kuolee. Hänellä on keuhkosyöpä tai kasvain kehkoissa eli aika vakavaa on. Voiko tälläisisitä asioista yksi ihminen selvitä, miten tästä eteenpäin. Olen edelleen yksin mutta pienenä lohtuna on se muutto pois täältä ja pääsen taas elämääni käsiksi. En vain tiedä miten saan käsiteltyä tuon surun rakkaan isän sairastumisesta. Pieneltä tuntuu jopa tuo diagnoosi, skitsofrenia. Jatkan edelleen masennus palstalle kirjoittamista koska päällimmäisenä ajatuksena on kuitenkin masennus ja yleistä mielenterveydestä palstalta ei saa oikeanlaista apua. Kävin yksi ilta myös aurorasta lääkkeitä, en vain jaksanut enää olisivat ottaneet sisään mutta en suostunut ja nyt avohoidon lääkäri meni vaihtamaan hyvin toimineen ahdistuslääkkeen toiseen ja se vain väsyttää. Mä en ymmärrä miksi sekin piti mennä vaihtamaan. Kerrankin pääsin hetkeksi ahdistuksesta pois ja nyt se taas mulle tuli takaisin, aiheuttaa kuulemma liikaa riippuvuutta, olikohan lääkkeen nimi demesta, nyt se on opamox, onko kellään kokemusta tuosta lääkkeestä? Sain myös uudet psykoosi lääkkeet peratsanin lisäksi nyt syön myös risperidionia. Liikaa lääkkeitä, mun tekisi vain mieli kokeilla miten käy kun jättäisin lääkkeet ja jättäisi vain tuon ahdistuslääkkeen. Eilen oli lääkäri eikä ollut puhetta edes jatkaako se mun sairauslomaa, mielestäni en ole työkykyinen mutta vielä on lokakuun loppuun sairauslomaa jäljellä. Käski vain miettimään mitä kuntoustustuen jälkeen tehdään, sanoin että haluan eläkkeelle mutta siihen ei suostunut. Pelottaa jo töihinkin meneminen näin pitkän ajan jälkeen eikä musta ole enää tuon skitsofrenian takia mun omaan työhöni. Saa nähdä miten käy, pelottaa tämä odottaminen. Jotain hyvää oli sentään että kela oli myöntänyt täyden lääke korvauksen psyyke lääkkeille, kela kortti ei vain tulut päätös vain, tuleeko se kortti sitten myöhemmin?
81513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

hyvä ihminen jätä lääkkeitä pois jos kerran sinulla on sch.-dg. Aivan varmasti voit lääkityksellä paremmin.
Onko isältäsi otettu biopsiaa? Eli onko nyt kyseessä vasta epäily. (kasvain se syöpäkin on, se on pahanlaatuinen, kasvaimia on sitten hyvänlaatuisiakin)
Lääke mitä mietit, on Temesta. Ja Opamox on yksi bentzoista, samoin kuin mm. Temesta, Diapam, Rivatril, Xanor jne.
Kait ihmsillä on paljonkin kokemuksia Opamoxista, itselleni se ei sopinut,väsytti liikaa, minulle sopi paremmin Xanor. Ja sama oli tuo toinen diagnoosini kuin sinulla, yleinen ahdistuneisuushäiriö. Depressio on itselläni se pahin, toki en ole onnellinen unettomuudestanikaan.

Olen lukenut joitakin kirjoituksiasi, kerrot olevasi yksin, eikö sinulla olllut/ole puoliso? Tai sitten sekoitan sinut johonkin toiseen.

Kauanko olet ollut kuntoutustuella? Jos et ole työkykyinen sitten kun tämä kuntoutustuen jakso päättyy niin sitten vain jatkohakemusta sisään, toistaiseksi (entinen pysyvä) eläkkeelle ei kovin helposti laiteta, ei ainakaan nuorta ihmistä ja nuorihan sinä olet.
Skitsofreniaa on monenlaista, osa pystyy lääkityksen avulla elämään ihan normaalia elämää, osa sitten on eläkkeellä ja osa laitoshoidossa. Eli sinulla on ihan ok tulevaisuuden näkymät tuolla voinnilla.
Jos ei vanhaan työhösi niin sitten uudelleen koulutukseen.
Koetahan jaksella!

Äänestä
  • Joo on mulla mies, mutta mä "unohdan" sen aina kun se on töissä ja lasken silloin itseni yksinäiseksi, onneksi on ukko ja vielä sellainen kun mulla, ei karannut edes skitsofrenia diagnoosia, sanoi vain että nyt ne lääkkeet muistat syödä sitten. Olen ollut kaksi vuotta saikulla ja vuoden siitä kuntoutustuella, aika pitkä aika mutta kun tämä tilanne on mikä on niin toivon sille jatkoa. Lähipiiri on sitä mieltä ettei musta ole töihin, toivon mukaan myös lääkäri vaikka toisaalta jo odotan jonkinnäkööistä työtä eli nyt vain odottelen lääkärin päätöstä kummin käy.

    Äänestä

Olen ajatellut omaa diagnoosiani kuten sinä omaasi. Aluksi ajattelin, että lääkäri laittoi "ilkeyttään" minulle dissosiaatiohäiriön ja muun mielialahäiriön. Olisi ollut paljon mukavampaa saada jokin tavallisempi, kuten masennus, niin ajattelin silloin. Kuitenkin vähitellen olen alkanut ajatella, että sain oikean diagnoosin ja oikealla diagnoosilla myös saan oikeanlaista hoitoa, vihdoinkin niin. Lääkkeet eivät minua juuri auta, mutta voin kuitenkin nukkua niiden avulla ja se kyky varjelee maniasta ja muusta pahemmasta.

Lääkkeet eivät tavallisesti heti anna parasta tehoaan, vaan ensin tulevat sivuvaikutukset ja niiden laannuttua tulevat oikeat vaikutukset esille. Pitää vain kiiruhtaa hitaasti, hyväksyä hitaus.

Aina välillä saamme tietää yllättävän viestin. Eräs lääkäri sanoi minulle, että puolet lapsista ovat "vahinkoja" (silloin oli 80-luku, enää ei ole sellaista, vaan yhä useampi lapsi on suunniteltu), mutta pitkä "tilausaika" antaa aikaa sopeutua ajatukseen. Tiedot isäsi sairaudesta varmaan tarkentuvat ja mahdollisesti voidaan jotenkin auttaa häntä, hoidot ovat parantuneet jatkuvasti. Ja elämä jatkuu muuttuneenkin tilanteen jälkeen jotenkin, erilaisena, mutta jatkuu silti. Tekisi mieleni lohduttaa sinua psalmien sanoilla "...riittää kullekin päivälle oma murheensa...". Masentuneina vain helposti uppoamme synkkyyden syvyyksiin ja näemme vain pimeyttä ympärillämme. Mutta pimeimmänkin tunnelin päässä kajastaa valo, aluksi heikko, tuskin näkyvä, mutta vähitellen voimistuva. Siihen valoon meidän pitää katsoa ja uskoa, että lopulta se voittaa masennuksen pimeyden.

Äänestä

niin kiva tutustua sinuun ja tehdä sinun kanssa kaikkea kivaa, mutta eipä minun puolelta onnistu kun olette auttavankäden kanssa tekemisissä. En vaan halua olla aina varuillaan mitä sanon tai teen seurassasi.

Enkä haluaisi katsoa sivusta tuota hänen kirjoitteluaan, jos hän niin kovasti tahtoo kietoa sinut pikkusormensa ympärille niin antakoot tapahtua. En voi sen eteen juuri mitään tehdä enkä ala tuhlaamaan voimavarojani häntä vastaan taistelemalla, kun tiedän jo etukäteen ettei tilanne muutu siitä kuin huonompaan suuntaan.


Mutta toivottelen kuitenkin sinulle kaikkea ihanaa elämänpolkusi varrelle! Ja kyllä sinä vielä tulet sen ystävän löytämään, näin minä uskon! :) Toivotaan, että isäsi paranee pian, ja älä sinä päästä skitsofreniaa pahentumaan jättämällä lääkkeitä syömättä! Ethän? :)

Äänestä
  • Että "jätät minut" sen takia että mulla on muitakin netti tuttavuuksia, näinkö? :) Jos haluat mulle voit myös kirjoittaa sähköpostiin, [email protected]. Kaikki yhteydet ovat tervetulleita ja kaipaan kirjoitus kavereita. Mitä kirjoitan auttavankäden kanssa ei pitäisi olla mitään tekemistä minkään muun asian kanssa... :(
    En jätä lääkkeitä

    Äänestä

Hei olen lueskellut sinun kirjoituksiasi ja taisteluasi elämästä ja koen suurta sympatiaa sinua kohtaan.
Minun elämä oli vielä muutama kuukausi täyttä kaaosta,raha asiat ihan sekaisin,no on ne vieläkin.
Käytin liikaa alkoholia,masennuin syvästi ja olin ihan pohjalla.
Viimein puolisoni vei minut päivystykseen ja palastuksekseni oli ihana lääkäri joka kuunteli,kertoi vertaistuesta ja sain hyvän lääkityksen.
Lääke on aika kallis mutta minulle välttämtön.aloin koota elämääni pala palalta.
Lopetin kokonaan alkoholin käytön,tosin en voi vannoa etten koskaan joisi.
Syön lääkkeet säännöllisesti ja aloin olla töitten jälkeen ulkona,elämä on voittanut.
Hieno asia sinulle on se että sait sen kelan kortin,joka tulee aika nopeasti kelalta.
Minä en sinuna tyrmäisi sitä töihin menoa käy edes kokeilemassa,jos et jaksa menet uudestaan lääkäriin.
En tosin tiedä millä alalla olet,mutta joskus on hyvä kokeilla mitä jaksaa.
Olen pahoillani isäsi puolesta,toivon että hän selviytyy.

Äänestä

Hei!

Oletko miettinyt miksi olet masentunut? Joku syy on aina siihen, että masentaa. Isäsi sairaus on vakava asia, mutta se on hänen elämänsä ja siihen kuuluu näinkin vakava sairaus. On aina kamalan raskasta, kun läheiset rakkaat ihmiset sairastuvat. Ei voi kuitenkaan luovuttaa, sillä silloin peli on menetetty. Ala tarkastella missä tilanteissa masennut tai minkälainen ahdistus on. Jos kuitenkin tunnet, että järki pelaa, niin silloin sitä asiaa voi käsitellä. Tuo skirsofrenia on vakava asia ja siitä ei varmasti ilman lääkkeitä selviä. Yritä kuitenkin saada elämääsi muutakin sisältöä kuin tuo isäsi sairaus. Oletko kiinnostunut mistään liikunnasta, sillä liikunta tuottaa mielihyvää ja näin auttaa masennuksessa tehokkaimmin. Elämästä kiinni saaminen on aina vaikeaa noinkin vaikean tilanteen jälkeen, mutta työssä tapaat muita ihmisiä ja saat normaalia sosiaalista elämää. Ei sinun tarvitse miellyttää kaikkia ihmisiä maailmassa. Työssäkin hae siitä parannuskeino. Pura siihen pahaa oloa. Jos olet jatkuvasti yksin noiden asioiden kanssa, niin et ikinä saa elämästä kiinni, kun ehdit märehtia ja surra koko ajan. Kun olet töissä, niin ajatuksen voivat pysyä poissa noista surullisista asioista ja kun harrastat saatat saada uusia ystävi ja mielihyvää sitä kautta. Katso, että syöt aamupalan, välipalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan ja nukut pitkät yöunet, niin elämä näyttää huomattavasti valoisammalta. Ammatti-ihmisen luokse säännöllisesti puhumaan tuosta olotilasta, jotta voit hänen kanssaan käsitellä sitä. Älä jää yksin, sillä sillä tavalle et voi parantua. Toivon sinulle voimia ja katso elämää uusin lasein, niin voit löytää jotain oikein ihanaa elämääsi.

Äänestä
  • koskaan milloin aloitus on tehty?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Avohoidokki kirjoitti:

Nyt mun diagnoosi vaihtui, edelleen on ahdistuneisuushäiriö mutta sain myös skitsofrenia diagnoosin. Tuntuu niin pahalta ja masentaa. Ja tämä oma elämä ei ole kunnossa, isä sairastui vakavasti enkä tiedä miten jaksan jos hän kuolee. Hänellä on keuhkosyöpä tai kasvain kehkoissa eli aika vakavaa on. Voiko tälläisisitä asioista yksi ihminen selvitä, miten tästä eteenpäin. Olen edelleen yksin mutta pienenä lohtuna on se muutto pois täältä ja pääsen taas elämääni käsiksi. En vain tiedä miten saan käsiteltyä tuon surun rakkaan isän sairastumisesta. Pieneltä tuntuu jopa tuo diagnoosi, skitsofrenia. Jatkan edelleen masennus palstalle kirjoittamista koska päällimmäisenä ajatuksena on kuitenkin masennus ja yleistä mielenterveydestä palstalta ei saa oikeanlaista apua. Kävin yksi ilta myös aurorasta lääkkeitä, en vain jaksanut enää olisivat ottaneet sisään mutta en suostunut ja nyt avohoidon lääkäri meni vaihtamaan hyvin toimineen ahdistuslääkkeen toiseen ja se vain väsyttää. Mä en ymmärrä miksi sekin piti mennä vaihtamaan. Kerrankin pääsin hetkeksi ahdistuksesta pois ja nyt se taas mulle tuli takaisin, aiheuttaa kuulemma liikaa riippuvuutta, olikohan lääkkeen nimi demesta, nyt se on opamox, onko kellään kokemusta tuosta lääkkeestä? Sain myös uudet psykoosi lääkkeet peratsanin lisäksi nyt syön myös risperidionia. Liikaa lääkkeitä, mun tekisi vain mieli kokeilla miten käy kun jättäisin lääkkeet ja jättäisi vain tuon ahdistuslääkkeen. Eilen oli lääkäri eikä ollut puhetta edes jatkaako se mun sairauslomaa, mielestäni en ole työkykyinen mutta vielä on lokakuun loppuun sairauslomaa jäljellä. Käski vain miettimään mitä kuntoustustuen jälkeen tehdään, sanoin että haluan eläkkeelle mutta siihen ei suostunut. Pelottaa jo töihinkin meneminen näin pitkän ajan jälkeen eikä musta ole enää tuon skitsofrenian takia mun omaan työhöni. Saa nähdä miten käy, pelottaa tämä odottaminen. Jotain hyvää oli sentään että kela oli myöntänyt täyden lääke korvauksen psyyke lääkkeille, kela kortti ei vain tulut päätös vain, tuleeko se kortti sitten myöhemmin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu