Olympialaiset PM:n pääkirjoituksen aihe

Mm. näin pääkirjoitusryhmä:

"Liikkeen ideologia korostaa kansojen välistä ystävyyttä ja rauhaa.
--
Vaikka olympialaiset ovat kilpaurheilutapahtuma ja niihin liittyy monia kielteisiä lieveilmiöitä, on niillä kuitenkin oma rauhantahtoinen viestinsä maailmaan. Niiden säännöllinen järjestäminen on eräs myönteinen osoitus ihmisten pyrkimyksistä kansainväliseen ystävyyteen.
--
Kristus kehotti meitä tekemään lähimmäistemme hyväksi sen, minkä toivomme heidän tekevän meille itsellemme. Kun tämä saa hallita niin kansojen johtajien kuin yksityistenkin kansalaisten toimia, toteutuvat rauhan, ystävyyden ja rinnakkaiselon pyrkimykset parhaimmalla tavalla."

Kaunista ...
422221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Jos Pentikäisen olympiamatkalla on tällaisia positiivisia vaikutuksia, toivoisinkin muidenkin merkittävissä asemassa olevien vl-vaikuttajien rohkaistuvan vastaaviin irtiottoihin esim. musiikin, näyttämö-ja elokuvataiteen sekä muillakin aloilla.

Olen vilpittömän iloinen siitä, että urheilu- ja kulttuurielämykset avautuvat vähitellen myös vanhoillislestadiolaisten ulottuville ja nautittavaksi. Mahtavaa!

Äänestä
  • ...osallistua kisoihin -URHEILEVANA KILPAILIJANA!

    "Niin muuttuu maailma- Eskoseni", ja SRK sen mukana.

    Olympiaterveisin - Alpo Murberger

    Äänestä

  • ...uskovainen ai saa kirjoitti:

    ...osallistua kisoihin -URHEILEVANA KILPAILIJANA!

    "Niin muuttuu maailma- Eskoseni", ja SRK sen mukana.

    Olympiaterveisin - Alpo Murberger

    Mutta tuo Päivämiehen kirjoitus on aivan uskomaton.
    Enkä ehkä muuten uskoisikaan todeksi, ellei avaaja olisi luotettavana pitämäni henkilö.

    Mutta kenties vielä joskus....

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    antamalla linkkiä uusimpaan nettiPäikkäriin, koska sellaista ei ole. On vain viimeviikkoinen http://www.srk.fi/index.php?p=paivamies

    Yleensä PM tulee nettiin viimeistään torstaisin. Mutta nyt ei, jostakin syystä.

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    Mutta tuo Päivämiehen kirjoitus on aivan uskomaton.
    Enkä ehkä muuten uskoisikaan todeksi, ellei avaaja olisi luotettavana pitämäni henkilö.

    Mutta kenties vielä joskus....

    ei nyt sitten niin mikkään kelepaa!!!!!

    Äänestä

  • lyyleri kirjoitti:

    ei nyt sitten niin mikkään kelepaa!!!!!

    Tuo PM:n kirjoitushan oli todella hyvä. Se merkitsee käytännössä, että vl saa tästä alkaen istua myös kilpaurheilukatsomossa ilman kadotustuomiota, kuten M.Pentikäinenkin.

    Tuo PM:n kirjoitus on laatuaan uraauurtava ajatellen saarilaisuuden raskauttamia vanhoillislestadiolaisia.

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    Tuo PM:n kirjoitushan oli todella hyvä. Se merkitsee käytännössä, että vl saa tästä alkaen istua myös kilpaurheilukatsomossa ilman kadotustuomiota, kuten M.Pentikäinenkin.

    Tuo PM:n kirjoitus on laatuaan uraauurtava ajatellen saarilaisuuden raskauttamia vanhoillislestadiolaisia.

    urheilukilpailujen katsomoihin?

    Äänestä

  • sankoin joukoin kirjoitti:

    urheilukilpailujen katsomoihin?

    Mikael Pentikäinen seurasi olympilaisia Pekingissä.

    Ehkä Päivämiehen pääkirjoitus puhdisti hänen syntinsä?

    katsomoissa istuminen ei ole muille uskovaisille sallittua, mutta vain joillekin on.

    Äänestä

  • Kahdet säännöt kirjoitti:

    ja muita kellokkaitaan niin paljon, että antaa heille taivaspaikan kaikesta huolimatta.

    Kyllä tuo PM:n linjaus koskee kaikkia. Jokaisesta itsestään on kiinni, salliiko omatunto mennä urheilukatsomoon. Näin ainakin itse olen ymmärtämässä.

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    Tuo PM:n kirjoitushan oli todella hyvä. Se merkitsee käytännössä, että vl saa tästä alkaen istua myös kilpaurheilukatsomossa ilman kadotustuomiota, kuten M.Pentikäinenkin.

    Tuo PM:n kirjoitus on laatuaan uraauurtava ajatellen saarilaisuuden raskauttamia vanhoillislestadiolaisia.

    että sinun puhheenvuoros ois nyt tuommonen...mää arvasin...!!!!!

    Äänestä

  • vl-pentikäisiä kirjoitti:

    ja muita kellokkaitaan niin paljon, että antaa heille taivaspaikan kaikesta huolimatta.

    tämänkin puhheenvuoron,...ihan änskällä arvasin...!!!!

    Äänestä

  • lyyleri kirjoitti:

    tämänkin puhheenvuoron,...ihan änskällä arvasin...!!!!

    Luuletko saavasi myötätuntoa paatuneille jutuillesi? Ihan tosissasiko?

    Äänestä

  • lyyleri kirjoitti:

    että sinun puhheenvuoros ois nyt tuommonen...mää arvasin...!!!!!

    Opettele elämään sovussa ja rehellisesti lähimmäistesi kanssa.

    Äänestä

  • lyyleri kirjoitti:

    että sinun puhheenvuoros ois nyt tuommonen...mää arvasin...!!!!!

    Sen sivutuotteena hän on saanut SRK:lta selvänäkemisen ja ennustamisen lahjan.

    Äänestä

  • Kahdet säännöt kirjoitti:

    Mikael Pentikäinen seurasi olympilaisia Pekingissä.

    Ehkä Päivämiehen pääkirjoitus puhdisti hänen syntinsä?

    katsomoissa istuminen ei ole muille uskovaisille sallittua, mutta vain joillekin on.

    jos tienposkesta seurasi moottoriurheilukisoja, vaikke siellä ei taatusti ollut muita "riettauksia" korville eikä silmille. On se niin tekopyhää, että ei voi muuta kuin ihmetellä.

    Äänestä

  • lyyleri kirjoitti:

    tämänkin puhheenvuoron,...ihan änskällä arvasin...!!!!

    vaikka tuomitsette jopa Kärppien peliä seuraavat riviuskovaiset saatanalle? Miksi olet noin läpinäkyvä, oi SRK:n lyyleri?

    Äänestä

on kuin Pravdasta neukkuaikoina: kansojen välinen ystävyys, rauha, rinnakkaiselo. Kristuksella ovat sitten kuorruttaneet kaakun.

Äänestä
  • Pravdamaisen kaunista toki, mutta kilpaurheilumyönteisyys löi ainakin minut ällikällä. Päivämieshän on virallisen vl-linjan Pravda. Että vl-Päivämies kirjoittaa olympialaisista noin myönteisesti. Huh-huh! Mitä vielä onkaan tulossa?
    Mitä on tapahtunut?

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    Pravdamaisen kaunista toki, mutta kilpaurheilumyönteisyys löi ainakin minut ällikällä. Päivämieshän on virallisen vl-linjan Pravda. Että vl-Päivämies kirjoittaa olympialaisista noin myönteisesti. Huh-huh! Mitä vielä onkaan tulossa?
    Mitä on tapahtunut?

    Voisi olla tulossa viinikulttuuria myönteisesti käsittelevä pääkirjoitus. Ja vahvasti raamatullinen vielä! Se olisi Ruokakeskon toimitusjohtajan, saarnaaja TK:n ansiota. Aivan kuten olympiamyönteisyys nyt saattaa olla Sanoma Oy:n toimitusjohtaja MP:n vaikuttamaa.

    Hyvä pojat, sekä liike-elämässä että Pääkonttorilla!

    Äänestä

  • saaraleena kirjoitti:

    todellakin ovat nuo, joita epäilemme, se ei ole kaunista. Mutta rivi-vl:ien kannalta tuonsuuntainen muutos Päivämiehen linjassa merkitsee ymmärtäkseni vallan positiivisia asioita. Kaksoiselämä ja muukin valheellisuus todennäköisesti vähentyy ja uskonvapaus lisäätyy. Vl:stä saattaisi tulla pitemmän päälle aitoja ja REHELLISIÄ uskovaisia ja kristittyjä.

    Uskotko sinä Leena, että viimeaikojen julkisuus olisi jo aikaansaanut liikahduksia pääkonttorilla?

    Niin kauan pidän kaikkia "liikahduksia" vain kosmetiikkana, kun ry-läisillä ei meille sidotuille ole henkilökohtaisesti asiaa.

    Äänestä

  • saaraleena. kirjoitti:

    "epäuskoisia" ja helvetin kansalaisia, joiden tekemisistä kunnon vl-uskovaisen ei tarvitse välittää mitään. Mutta koska maailma pauhaa, saamatta rauhaa, on vl-uskovaistenkin miellyttävämpää asustella ja elää rauhallisissa hyvinvointioloissa, jossa köyhät, rammat ja ontuvat eivät ole vaivoina.
    Siksi rauhanaate kansojen välillä on kannatettava asia.
    Rauhan aatetta tukien on mukava myös vl-väen viihdyttää itseään urheiluja seuraten pienen jännityksen vallassa, mutta miten olisi tosiaan, jos vl-nuoret olisivat urheilukilpailuissa osanottajina?

    Äänestä

  • saaraleena kirjoitti:

    Voisi olla tulossa viinikulttuuria myönteisesti käsittelevä pääkirjoitus. Ja vahvasti raamatullinen vielä! Se olisi Ruokakeskon toimitusjohtajan, saarnaaja TK:n ansiota. Aivan kuten olympiamyönteisyys nyt saattaa olla Sanoma Oy:n toimitusjohtaja MP:n vaikuttamaa.

    Hyvä pojat, sekä liike-elämässä että Pääkonttorilla!

    että saaraleenalla on tietynsuuntaiset odotukset...!!mää arvasin!!!!!!

    Äänestä

  • lyyleri kirjoitti:

    että saaraleenalla on tietynsuuntaiset odotukset...!!mää arvasin!!!!!!

    Sinäkin puhut sydämesi kyllyydestä -kovuudesta ja rakkaudettomuudesta lähimmäisiäsi kohtaan. Mene itseesi jos osaat.

    Äänestä

  • lyyleri kirjoitti:

    että saaraleenalla on tietynsuuntaiset odotukset...!!mää arvasin!!!!!!

    humputi-rumputi-pumputi-pum
    tum tum, tum tum

    Hähää! Arvasitkos?

    Äänestä

  • mitä mää nyt sanon kirjoitti:

    humputi-rumputi-pumputi-pum
    tum tum, tum tum

    Hähää! Arvasitkos?

    SRK:lla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    Pravdamaisen kaunista toki, mutta kilpaurheilumyönteisyys löi ainakin minut ällikällä. Päivämieshän on virallisen vl-linjan Pravda. Että vl-Päivämies kirjoittaa olympialaisista noin myönteisesti. Huh-huh! Mitä vielä onkaan tulossa?
    Mitä on tapahtunut?

    ei ollut niin paljon rietasta menoa tarjolla korville ja silmille, kuin Kuusamossa taannoin mm-cupin kisoissa, johon lestalapset eivät saaneet koulunsa mukana osallistua!

    Äänestä

  • saaraleena. kirjoitti:

    Niin kauan pidän kaikkia "liikahduksia" vain kosmetiikkana, kun ry-läisillä ei meille sidotuille ole henkilökohtaisesti asiaa.

    Saara-Leena ? Tiedät, että Ry.n tilaisuudet ovat kaikille avoimet. Kun tulisit, tiedä häntä vaikka olisikin asiaa joillakin.

    Äänestä

  • saaraleena kirjoitti:

    Voisi olla tulossa viinikulttuuria myönteisesti käsittelevä pääkirjoitus. Ja vahvasti raamatullinen vielä! Se olisi Ruokakeskon toimitusjohtajan, saarnaaja TK:n ansiota. Aivan kuten olympiamyönteisyys nyt saattaa olla Sanoma Oy:n toimitusjohtaja MP:n vaikuttamaa.

    Hyvä pojat, sekä liike-elämässä että Pääkonttorilla!

    >>>"Kysyt, mitä vielä on tulossa. Voisi olla tulossa viinikulttuuria myönteisesti käsittelevä pääkirjoitus. Ja vahvasti raamatullinen vielä! Se olisi Ruokakeskon toimitusjohtajan, saarnaaja TK:n ansiota. Aivan kuten olympiamyönteisyys nyt saattaa olla Sanoma Oy:n toimitusjohtaja MP:n vaikuttamaa.

    Hyvä pojat, sekä liike-elämässä että Pääkonttorilla!"

    ootko tosissaan?. Onko Päevämiehessä sallittu lasi viiniä? En usko ennen kuin laetat linkin, jossa se on kerrottu. Jos nyt on annettu lupa lasilliseen, niin onko siinä maenittu minkä kokosen lasillisen suapi naottia? Ototan malttamattomana kun meille ei tule Päevämiestä

    Äänestä

  • Viini virkistää kirjoitti:

    ootko tosissaan?. Onko Päevämiehessä sallittu lasi viiniä? En usko ennen kuin laetat linkin, jossa se on kerrottu. Jos nyt on annettu lupa lasilliseen, niin onko siinä maenittu minkä kokosen lasillisen suapi naottia? Ototan malttamattomana kun meille ei tule Päevämiestä

    Linkki johtaa Mopin palstalla käytyyn keskusteluun, jossa on myös kyseinen PM:n tekstilainaus luettavissa.

    http://p2.foorumi.info/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/viewtopic.php?t=2651&postdays=0&postorder=asc&start=0

    Äänestä

Luin tuon pääkirjoituksen ja huomasin myönteisen sävyn. Ei mitään vihjausta väärän kunnian hakemisesta ja siitä, että oikea uskovainen haluaa karttaa tuollaisia maailmallisia viihdemuotoja. Lisäksihän siellä pesivät monet raskaat taustakuviot, jotka likaavat koko kilpaurheilua! Ja kuinka paljon rahaa menee noissa ympyröissä tosi turhaan, ihmisten silmänilon ja huvituksen tähden.

Siihen negatiiviseen puoleen on keskitytty aikaisemmin PM:ssä. Nyt ei sitten lainkaan.

Monissa muissakin asioissa olisi ihan hyviä puolia, mutta niissä ei haluta nähdä hyvää, kun vl ei halua olla osallisena niissä. Esim. peruskoulun kultturikasvatus teatterin, elokuvien ja monenlaisen musiikin avulla. Sitten se sontaluukku eli televisio, jossa on varmasti hyviä puolia meille kaikille!

Miksi vl keskittyy yleensä vain pahoihin asioihin? Olympialaisissakin on taustalla kuitenkin JOTAIN HYVÄÄKIN, kun vl haluaa ja uskaltaa vain nähdä sen!

Äänestä
  • Miten lienee saanutkin hiujattua lehteen noin positiivisen kirjoituksen ilman yhtään viittausta tulimereen ja saatanan suureen valtaan maailmassa.

    Saatanalle heittäminen seuraa tuollaista kirjoitusta. Aamen.

    Äänestä

  • vl-yhteisöstä! kirjoitti:

    Miten lienee saanutkin hiujattua lehteen noin positiivisen kirjoituksen ilman yhtään viittausta tulimereen ja saatanan suureen valtaan maailmassa.

    Saatanalle heittäminen seuraa tuollaista kirjoitusta. Aamen.

    Melkeinpä kannattaisi ottaa selvää kuka sen on kirjoittanut. Monestikkin se on SRK:n puheenjohtaja.

    Vielä muutama sana tosta että keskitytään negatiivisiin asioihin.

    Taas tulee vähän ehkä katkeruuden sävyttämänä lausuttua tuollaista.

    Mutta se on ihan normaalia, koska negatiiviset asia jäävät ihmisten mieleen paljon henpommin kuin positiiviset asiat.

    Psykologiasta olen lukenut että 6 positiivistä asiaa jää huonommin ihmisen mieleen kuin 1 negatiivinen. Joten suosittelisin laskemaan positiiviset ja negatiiviset asiat. Jos sitte löytyy enemmän negatiivistä, niin kirjoittaa vaikka tälle palstalle.

    Äänestä

  • Minua oikein oksettaa tuo lestaukkojen kaksinaamaisuus! Ja miten ne saavatkin suuren joukon sivistyneitäkin ihmisiä pidettyä pihdeissä noilla tolloakin tollommilla säännöillä.

    Äänestä

  • näin! kirjoitti:

    Minua oikein oksettaa tuo lestaukkojen kaksinaamaisuus! Ja miten ne saavatkin suuren joukon sivistyneitäkin ihmisiä pidettyä pihdeissä noilla tolloakin tollommilla säännöillä.

    En bongannut ketään tuttuja vancouverissa, paitsi ike kanervan. Onkohan hän vl?

    Äänestä

  • vancouver2010ohi kirjoitti:

    En bongannut ketään tuttuja vancouverissa, paitsi ike kanervan. Onkohan hän vl?

    mutta luin kaikki tämän ketjun kirjoitukset. Onko totta, että säännökset osallistumisesta esimerkiksi luokan mukana hiihtokisoihin ovat noin ankarat? Ja kaikki muu, mikä noissa kirjoituksissa tuli esille. Elän sellaisella alueella, jossa vl:llä ei ole sanottavaa vaikutusta, joten tuntuu siltä, kuin kirjoittajat puhuisivat eri planeetalla elävistä ihmisistä.

    Mikä tuo Lyyleri on?

    Äänestä

  • penkillä urheileva kirjoitti:

    entisajan synkän historian puollustaja! (Mikä tuo Lyyleri on?)
    Vl.lahkossa on vielä paljon kieltoja tavalliselle vl.penkkiläiselle. Nämä isokenkäiset saa tehdä mitä huvittaa jotta he saavat aikaan "merkittävän" työuran siten voidaan sanoa että on ollut siunausta matkassa...

    Jos näillä isookenkäisillä olis selkärankaa eli rehellisyyttä edes hiusen matkassa niiin ei aukeis hyvät duunit ollenkaan mutta mitä ihminen ei uhrais menestyksen eteen...

    Äänestä

  • 5+5 kirjoitti:

    mutta olympialaisiin taikka urheilukilpailuihin en suostu vapaaehtoisesti menemään, menen kyllä jos siitä maksetaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

saaraleena kirjoitti:

Mm. näin pääkirjoitusryhmä:

"Liikkeen ideologia korostaa kansojen välistä ystävyyttä ja rauhaa.
--
Vaikka olympialaiset ovat kilpaurheilutapahtuma ja niihin liittyy monia kielteisiä lieveilmiöitä, on niillä kuitenkin oma rauhantahtoinen viestinsä maailmaan. Niiden säännöllinen järjestäminen on eräs myönteinen osoitus ihmisten pyrkimyksistä kansainväliseen ystävyyteen.
--
Kristus kehotti meitä tekemään lähimmäistemme hyväksi sen, minkä toivomme heidän tekevän meille itsellemme. Kun tämä saa hallita niin kansojen johtajien kuin yksityistenkin kansalaisten toimia, toteutuvat rauhan, ystävyyden ja rinnakkaiselon pyrkimykset parhaimmalla tavalla."

Kaunista ...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu