voinko

Kummityttöni kävi meillä kylässä pitkästä aikaa. Tyttö täyttää kohta kolme ja puoli eikä pihahda vielä sanaakaan - ei edes tavuja. Ainoa asia, jonka sanoo on öh. Tyttö myös pelkää muita ihmisiä kuin äitiään. Joka kerta, kun oma tyttäreni 2,5 vuotta meni kummitytön lähelle, alkoi tyttö huutaa ihan tuskaisena.

Tytön äiti oli puheesta kysellyt myös neuvolasta, mutta vastaus oli ollut, että katsotaan sitten neljävuotisneuvolassa.... Onko tämä ihan yleinen käytäntö? Olen kuvitellut, että neuvolassa puututaan, jos kaksi ja puolivuotiaalla ei ole vielä sanoja. Oma tyttäreni on jo vuoden verran puhunut ja havaintojeni perusteella hän on melko keskivertolapsi siinä suhteessa.

Kummityttöni lähti kävelemään myös myöhään eli yli puolitoistavuotiaana eikä viime kesänä kyennyt nousemaan esim.rappusia ilman apua. Hän tarvitsee myös äidin syöttämään ja pukemaan itsensä.

Olisiko neuvolan pitänyt puuttua asiaan? Yritin tytön äidiltä asiasta varovasti kysellä, mutta hän totesi vaan, että neuvolassa uskovat asioiden korjaantuvan itsestään 4 vuoteen mennessä.
0167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kysellä... kirjoitti:

Kummityttöni kävi meillä kylässä pitkästä aikaa. Tyttö täyttää kohta kolme ja puoli eikä pihahda vielä sanaakaan - ei edes tavuja. Ainoa asia, jonka sanoo on öh. Tyttö myös pelkää muita ihmisiä kuin äitiään. Joka kerta, kun oma tyttäreni 2,5 vuotta meni kummitytön lähelle, alkoi tyttö huutaa ihan tuskaisena.

Tytön äiti oli puheesta kysellyt myös neuvolasta, mutta vastaus oli ollut, että katsotaan sitten neljävuotisneuvolassa.... Onko tämä ihan yleinen käytäntö? Olen kuvitellut, että neuvolassa puututaan, jos kaksi ja puolivuotiaalla ei ole vielä sanoja. Oma tyttäreni on jo vuoden verran puhunut ja havaintojeni perusteella hän on melko keskivertolapsi siinä suhteessa.

Kummityttöni lähti kävelemään myös myöhään eli yli puolitoistavuotiaana eikä viime kesänä kyennyt nousemaan esim.rappusia ilman apua. Hän tarvitsee myös äidin syöttämään ja pukemaan itsensä.

Olisiko neuvolan pitänyt puuttua asiaan? Yritin tytön äidiltä asiasta varovasti kysellä, mutta hän totesi vaan, että neuvolassa uskovat asioiden korjaantuvan itsestään 4 vuoteen mennessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu