Tahtoisin vinkkejä hyvistä,mutta kohtuuhintaisista ruokapaikoista Riikan vanhassakaupungissa.Ei tarvitse olla luxusta,mutta siisti ja viihtyisä.
RUOKAPAIKKOJA RIIKASSA
12
8632
Vastaukset
- tulee mieleen
ensimmäiseksi Melnais kakis,joka ilmeisesti tarkoittaa mustaa kissaa.Heti kun vapauden patsaalta kuljet pitkin kalkuielaa aukiolle,jossa on paljon terasseja näet toki muitakin ruokapaikkoja,mutta itse olin tyytyväinen Melnais kakiksen hinta/laatu suhteeseen ja asialliseen palveluun ja ruoka itse oli myös hyvää.Sijaitsee tämän aukion oikealla laidalla.Saman niminen ravintola löytyy myös kanaalin toiselta puolen yliopiston vierestä.Sielläkin ruoka ihan jees,mutta oluen hinta verraten korkeahko.Riiassa yleisesti suosittelisin poikkeamaan paikkaan nimeltä Lidojosa varde,jonka osoite on Elizabetes iela 31. Eivät minua ainakaan ylilaskuttaneet,vaikka siellä luottokortilla maksoin lähtiessäni ja olin todella humalassa.Ruoka on todella hyvää eikä ole kallis paikka.Olen käynyt paikassa syömässä sekä tänä kesänä,että pari vuotta sitten.Yleensä sen terassi on täynnä,mutta sisällä on tilaa.Paikka on sisustettu omaperäisesti sammakoilla.
- Pietu82
Steiku Haos eli Steak House Vanhassa kaupungissa.HIeman hintavaa,mutta erinomaista ruokaa ja hyvä palvelu.T.G.I Friday`s (löytyy myös Briteistä jne.)listalla hyvää ruokaa myös ja mukava palvelu.
- tosiaan h...
Pietu82 kirjoitti:
Steiku Haos eli Steak House Vanhassa kaupungissa.HIeman hintavaa,mutta erinomaista ruokaa ja hyvä palvelu.T.G.I Friday`s (löytyy myös Briteistä jne.)listalla hyvää ruokaa myös ja mukava palvelu.
todella hintava.Sillä iso terassi iltaisin ja sisään heittäjä eikä ihme,sillä naapuriravintolan terassilla ruoka myös hyvää,mutta hinta paljon edullisempi.
- käynyt....
tosiaan h... kirjoitti:
todella hintava.Sillä iso terassi iltaisin ja sisään heittäjä eikä ihme,sillä naapuriravintolan terassilla ruoka myös hyvää,mutta hinta paljon edullisempi.
tosiaan hintava...ynseä palvelu...ruuan hintaan ei kuulu lisukkeita,esim perunat,salaatit yms.pitää tilata ja maksaa erikseen.
Viereinen Pizza Malibu huomattavasti parempi paaikka.Nimestään huolimatta saa muutakin kuin pizzaa. - eikä huono eikä kallis
Olen myös käynyt tässä paikassa, ei huonoa sanottavaa.
Tiedä onko samaa ketjua vai vain suosittu nimi, Ventspilsissä n 2oo km Riiasta on myös Melnais Kakis baari. Päivällä kiva ruokapaikka mutta illan tummetessa muuttuu kiihkeäksi discoklubiksi.
Marraskuussa taas mennään pikku pariisiin, pitää tarkistaa.
- ...
Dzirnavu 62. Ei halpa, mutta hyvä.
- yumalation
..tuomiokirkkojen välissä seinänvierusterassilla on hyvä mesta. Lämpimät vihannekset aivan älyttömän hyviä ja iltahämärässä löytyy vielä viltti lämmikkeeksi.
Kuhaa en suosittele, sain siitä salmonellan. Ruokapaikan nimeä en muista..- suositus...
Ja lämpimät vihannekset ovat lempiruokaani. Kerro nyt tarkemmin, että varmasti osun oikeaan paikkaan!
- tietysti säväyttää...
suositus... kirjoitti:
Ja lämpimät vihannekset ovat lempiruokaani. Kerro nyt tarkemmin, että varmasti osun oikeaan paikkaan!
Mutta todella hienon matkakokemuksen voi itselleen Riiassa hankkia myös esim. Rozengrals-ravintolasta tilaamalla annoksen "butterfish". Pari ryhmän jäsentä teki niin ja miten sitten kävikään...:
http://www.radaronline.com/features/2008/02/escolar_hawaiian_butterfish_anal_leakage_01.php
Seurueessa oli mukana kaksi lääkäriäkin mutta eipä ollut kumpikaan ikinä ennen edes kuullut tuollaisesta efektistä :D
Matkailu avartaa.
- Riganieki
hyvä vinkki on Kalku Varti
- Riganieki
Riian linnan puistossa on Piligrims. Se on mukava paikka, ja hintataso on jo huomattavasti mukavampi kuin esimerkiksi Livu Laukums´n ravintoloissa.
Jos valkosipulista pitää, on "tris brali" talokolmikon lähellä hyvä ravintola. Kasvot kohti
Tris brali taloja ja suuntaa vasemmalle. Noin 50m.
En muista sitä ravintolan nimeä, mutta siellä se on.- Expat
Kiploku Krogs, eli Valkosipulikrouvi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1544311Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville714019Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.123214Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1242820- 1832537
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa361711Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka581494- 641451
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1141173IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih171161