Meillä on kultsupentu,joka on nyt 15 viikkoa. Olemme lenkkeilleet ahkerasti, mutta nyt on alkanut tulla ongelma, että hauva vetää jumalatonta kyytiä meikää eteenpäin. Mikä neuvoksi??
Vastaukset 7
- palkinto
toiminnasta. koira siis haluaa eteenpäin, vaihda suuntaa. kun koira haluaa siihen suuntaan, käänny taas toiseen suuntaan. kokeile välillä yksinkertaisesti pysähtyä, jotta matka ei jatku kioran haluamaan suuntaan ennenkuin veto loppuu. muista palkata aina kun koira kävelee nätisti vierellä, älä käytä komentosanoja koska pentu ei tiedä niiden merkitystä.
- meillä...
Olemme nyt yli puoli vuotta tehneet tuota, että pysähdymme aina kun pentu vetää. Tuloksena jatkuva pysähtely jokaisella lenkillä. Kora tietää että pääsee taas eteenpäin kun astuu muutaman askeleen taaksepäin, mutta ryntää heti liikkeelle lähdettyämme taas vetämään. Mikäs tähän neuvoksi? Koira kohta 1v.
- voi toimia
Itselläni se on toiminut kahdella koiralla, joista tosin toinen vain kultainen noutaja. Eli, ensimmäisenä on tärkeää, että koirasta on ihanaa tulla luoksesi, ja sen jälkeen olen alkanut vahvistamaan sitä lähellä kulkemista lähinnä kehumalla. Eli, kun koira on vahingossa sopivalla etäisyydellä, eikä vedä, niin älyttömät kehut yhdistettynä käskyyn (minulla nätisti). Alkuhämmennyksen jälkeen on toiminut nopeasti, ja samalla katsekontaktin vahvistamista ym, niin on loppunut vetäminen. Olen käyttänyt myöskin tuota pysähtymistä, eli ollut vain hiljaa, ja sitten kun koira on tajunnut mikä meni vikaan, ja korjannut virheensä, niin vasta kehut.
- vaan
jaksaa pysähdellä. Välillä tuntuu kovinkin toivottomalta, että eikö millään menee jakeluun. Jotkut koirat vaan on kovapäisempiä oppimaan tai sitten on kaikesta kovin tohkeissaan ettei se naru malta pysyä löysänä.
Meidän herran into laantui kahden vuoden ikäisenä. Jossain vaiheessa vaan päätin että tätä en periksi anna. Nyt on neljävuotias ja hommat on sujunu mallikkaasti tähän asti.
Tuhansia ja taas tuhansia pysähdyksiä vaan. Kuulostaa tuo sun kertomuksesi kovin tutulta. Kiellä kun ryntää. Valmistaudu siihen jo liikkeelle lähtiessä ja kun tulee pienikin liian äkäinen liikahdus niin jämäkkä kielto. Ja voit vaikka hihnalla hiukan vahvistaa komentoa. Tsemppiä! - mia81
vaan kirjoitti:
jaksaa pysähdellä. Välillä tuntuu kovinkin toivottomalta, että eikö millään menee jakeluun. Jotkut koirat vaan on kovapäisempiä oppimaan tai sitten on kaikesta kovin tohkeissaan ettei se naru malta pysyä löysänä.
Meidän herran into laantui kahden vuoden ikäisenä. Jossain vaiheessa vaan päätin että tätä en periksi anna. Nyt on neljävuotias ja hommat on sujunu mallikkaasti tähän asti.
Tuhansia ja taas tuhansia pysähdyksiä vaan. Kuulostaa tuo sun kertomuksesi kovin tutulta. Kiellä kun ryntää. Valmistaudu siihen jo liikkeelle lähtiessä ja kun tulee pienikin liian äkäinen liikahdus niin jämäkkä kielto. Ja voit vaikka hihnalla hiukan vahvistaa komentoa. Tsemppiä!pitää vaan jaksaa pysähdellä... mulla 3 vuotias uros ja todella itsepäinen... kyllä me vieläkin pysähdellään joka kerta kun ollaan lenkkeilemässä muttä vaan pari kertaa :) ja meillä on sellainen käytäntö että matkaa ei jatketa ennkuin koira kiertää minut, tulee sivulle ja ottaa silmäkontaktin... kyllä hermot oli alussa kireellä mutta nyt huomaa että harjoittelu on auttanut... tsemppiä
- tuutik
mia81 kirjoitti:
pitää vaan jaksaa pysähdellä... mulla 3 vuotias uros ja todella itsepäinen... kyllä me vieläkin pysähdellään joka kerta kun ollaan lenkkeilemässä muttä vaan pari kertaa :) ja meillä on sellainen käytäntö että matkaa ei jatketa ennkuin koira kiertää minut, tulee sivulle ja ottaa silmäkontaktin... kyllä hermot oli alussa kireellä mutta nyt huomaa että harjoittelu on auttanut... tsemppiä
Kultsu on sen verran ovela että osaa käyttää viehätysvoimaansa hyväksi, ainakin tämä mun jääräpää 3 vuotias narttu. Mä olen alkanut ottamaan joka lenkillä kontaktiharjoituksia tietyn äänähdyksen (mulla se on matala kurkkuääni) kera jonka koira yhdistää siihen että äänen kuultuaan hänen PITÄÄ tulla vierelle. Eli jos koira vetää-> pysähdys ja ääni -> viereentulo (odotetaan niin kauan että koira itse reagoi) ja viereentulon jälkeen joko sanallinen tai makupalapalkkio. Turhaan alkaa huutamaan ja kiskomaan, olen huomannut että lempeällä ja määrätietoisella otteella saa jääräpäästäkin mukavan lenkkeilykaverin. Tottakai koira testaa kokoajan mutta pikkuhiljaa ottaa enemmän itsekkin kontaktia. Ja kuulopuheet ja yleinen käsitys kultsujen "helppoudesta" on hölmöjen puhetta! Muitakin koiria on ollut (ja tulee olemaan) ja kultsu niistä jääräpäisin on ollut! Mutta samalla niin ihana!
- emiliaa
meillä vähän samanlainen ongelma. kotoa poispäin mennään ihan nätisti, mutta kun kotiin päin käännytään, alkaa se jumalaton kiskominen. pysähtymiset ei auta ja pentu kiskoo niin paljon että kurkku korisee. ollaan koitettu pitää nakkia (joka on suurta herkkua) mukana, mutta sekään ei auta. tämän takia olemmekin nyt alkaneet lenkkeillä valjaitten kanssa, koska tuntuu niin pahalta että se kotiin päin tullessa vain vetää ja vetää.. onko väärin tehdä niin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51851
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍88804Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15696Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,2664Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56541
- 70533
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184529- 60503
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24486