nykyään ei enää pysty syömään melkein mitään, joskus syön päivässä vähän karkkia joskus en mitään, ja aina kun syön ahdistaa niin kamalasti.. ja huono olo, sillä tykkäänkin olla mielummin syömättä...... Pahinta tässä on se että olemme poikaystäväni kanssa miettineet jos hankkisimme lapsen, mutta eihän se voi kasvaa jos en itse syö, ja en siihen kykene, ehkä voisin syödä päivässä salaatin mutta haluan että vauva syntyy terveenä ja normaalipainoisena, en tiedä mitä tekisin, toisaalta olen valmis nostamaan painoani, mutta en vain pysty syömään enää :/ auttakaa?
ahdistaa.. :(
voiperse..
4533
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ei missään tapauksessa ole valmiita lasten hankkimiseen. Kasva ja tervehy ja mite sitten uuedestaan.
varmaankaan voisi tulla ees raskaaksi jos hormonitoiminta on sekaisin.. Tuon syömisen suhteen, tiedän miltä susta tuntuu. Se lihoamisen prosessi on kaikista pahin. Mut auttaa varmasti jso teet näin: elä käy vaa'alla enää yhtään, korkeentaan kerran viikkoon, päätä olla välittämättä. Käytä entisiä tai muuten löysiä vaatteita, ettet huomaisi liikaa lihoavasi.
Sitten syö. Pakota ittes tai pyydä poikafrendiäs pakottamaan. Tuntuu kauheelta mut parin päivän päästä helpottaa oikeesti,ei viiti enää välittää. Ja ajattele vauvaa! Jokainen syöty suupala on askel sitä kohti! Käytä sitä hyväksi, että sulla on syy päästä sairaudesta eroon!
Kaikkea hyvää
Siis äärettömän järjetöntä,että sä edes ajattelet lapsen hankkimista!Sä et todellakaan voi ottaa vastuuta ihmisestä kun olet itse keskenkasvuinen.henkisesti ja fyyfisesti.ajatteles,eihän se lapsi ikinä oppisi esimerkiksi syömään normaalisti..äidiltä se "oppi" katsotaan.huh¨huh,noin itsekeskeiset ihmiset nyrjäyttää mun aivot.hoidappas teini(luultavasti)asiasi kuntoon ja mieti uudelleen.
kun sairastin pahimmillani, siinä vaiheessa kun olisi jo pitänyt nostaa painoa ja itsekin olisin halunnut nostaa sitä, mutta en vaan kyennyt löytämään syömiselle mitään motivaatiota, toivoin että olisin edes ollut raskaana, että olisin syönyt ja pysynyt terveenä sen lapsen takia. mikä oli tyhmä idea, koska a)kehoni ei tosiaankaan olisi kestänyt mitään raskautta eikä b)pääni olisi kestänyt sitä. se oli vain todella itsekeskeistä ajattelua. kun on jossain elämän puolivaiheessa kun ei itse tajua että koska pitää syödä ja kuinka paljon pitää syödä - niin kuinka pystyt huolehtimaan pienestä lapsesta? sairaana pelkäsin kovasti että perheenjäseneni laihtuisi siinä missä itse lihoin, ja syötin hetiä tavattoman paljon, sillä minkä koin 'normaalien ihmisten normaaliksi ruokamääräksi' vaikka en itse pystynyt määrittelemään oman annoksen kokoa. tällä tahdilla pienemmät sisarukseni lihosviat nopeammin kun minä! tervehtymisprosessi vie jonkun verran aikaa - ja haluathan antaa lapsellesi terveen äidin etkä ahdistunutta anorektikkoa. puhu poikaystävällesi. todennäköisesti hän ei halua kokovastuuta lapsesta, ja ymmärtää tilanteesi. tsemppiä sinulle!