minua ällötä ruoka, ajatus ruuasta, kaikki ruokaohjelmat. nyt viimeisen kuukauden aikana olen juonut kahvin eriversioita (rasvattomia, koska en saa kermakahveja taikka kermavaahto kahveja alas), sitten kossubatterya (viikonloppuisin), sugarfree redbullia, kultalonkkuja (viikonloppuisia), vettä, karvias-sokeritonta keittoa..
Ruokapuolella lautasellani on ollut viinirypäleet, pinaattikeitto, wienin leike, mutta ne kaikki ovat tulleet takas ja suoraan wc-pönttöön. Päivittäin "nautin" laskoja, masennuslääkkeittä, iltaisin unilääkkeitä. Olen laihtunut nyt kuukaudessa 12 kiloa, olen liikkunut jonkun verran, mutta pitäisi liikkua enemmän. En jaksa käydä koulussa, ahdistaa liikaa ihmisten katseet.
Laiski, tyhmä ja lihava. Minua hävettää liikkua ihmisten joukossa, tekisi mieli itekä päivittäin. Olen löytänyt pikkuhiljaa päihteiden "parantavan" vaikutuksen mutta oon iha sekasin niistä, lääkkeistä ja unettomuus-syömättömyydest. Tässä oli vähän tätä mun tarinaa.
Oletteko muut laihtuneet "vahingos" ja miten merkittävästi. Pelottaa käydä selittämään etten ole kerennyt syödä vaikka ruoka pyörii koko ajan mielessä mutten kykene syömään, tulee automaattinen oksennusreaktio.
Ruokapuolella lautasellani on ollut viinirypäleet, pinaattikeitto, wienin leike, mutta ne kaikki ovat tulleet takas ja suoraan wc-pönttöön. Päivittäin "nautin" laskoja, masennuslääkkeittä, iltaisin unilääkkeitä. Olen laihtunut nyt kuukaudessa 12 kiloa, olen liikkunut jonkun verran, mutta pitäisi liikkua enemmän. En jaksa käydä koulussa, ahdistaa liikaa ihmisten katseet.
Laiski, tyhmä ja lihava. Minua hävettää liikkua ihmisten joukossa, tekisi mieli itekä päivittäin. Olen löytänyt pikkuhiljaa päihteiden "parantavan" vaikutuksen mutta oon iha sekasin niistä, lääkkeistä ja unettomuus-syömättömyydest. Tässä oli vähän tätä mun tarinaa.
Oletteko muut laihtuneet "vahingos" ja miten merkittävästi. Pelottaa käydä selittämään etten ole kerennyt syödä vaikka ruoka pyörii koko ajan mielessä mutten kykene syömään, tulee automaattinen oksennusreaktio.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Viime syksynä olin uimahallissa ja siellä aloin vertaamaan omaa vartaloani muiden vartaloihin.
Totesin, että olen läski.
Aloin tarkkailemaan syömistäni jatkuvasti, ruoan kuittasin vesilasilla, jätin syömisiä muutenkin väliin ja liikuin aivan älyttömästi.
Se alkoi mennä aivan hulluksi, tajusin sen itsekkin, mutta en pystynyt lopettamaan.
Laihduin kahdessa kuukaudessa 21kg, jonka jälkeen kaverini alkoivat huolestua.
Tällä hetkellä pelkään koko ajan sitä, koska joudun menemään lääkäriin ongelmani takia.
Painokin on pudonnut jo 41kg ja tiedän olevani alipainoinen, koska pituutta on 178cm.
Jep, niihän se on jos tulee vertailumomentti, et kyl mä pystyn parempaan ja pystyn laihtumaan, tahdonvoimasta se on vaa kiinni. Hurjasti oot kyllä laihtunut, mut tosiaan jos mietin ni mun 12 kiloa kuussa, jos lisään toisen kuun ja se -12 ni se on kans jo yli 20 kiloa..
Itse tiedän että tämä ei ole hyvää, mutta en voi sille mitään. Olen täl hetkel alipainon puolella lievästi, mut kohta jo vaarallisen alipainoinen, mutta ei pysty vaa syömään. Juomaa menee vaa alas ja sitäki jos menee liikaa ja vatsa menee palloks ni automaattisesti säntään vessaan..
Olen sinua aika paljon vanhempi, mutta samaa asiaa olen pyöritellyt mielessäni vuosikymmeniä.
Olen aina ollut mielestäni liian lihava, ruma, vikaa on ollut vaikka mitä. Nyt kuitenkin yli 50-vuotiaana, kun löysin nuoruuden aikaisia vaatteitani, huomasin, että olenkin ollut suorastaan laiha. Näin vain itseni lihavana ja rumana. Lisäksi valokuvista näen, että olin ihan kaunis ja suloinen silloin nuorempana.
Eli vuosia pidin itseäni turhaan huonona, kyyristelin ja pysyin syrjässä.
Nyt kuljen rinta kaarella, pää pystyssä, hymyilen ja harrastan kaikenlaista. Syön mitä huvittaa ja mikä maistuu hyvältä. Poissa on nyt kaikki ahmiminen ja ylen syönti. Voi vitsi, jos olisin tajunnut tämän aikaisemmin!
Minkä ihmeen takia naisen täytyy arvostella itseään ulkonäön perusteella. Hiiteen kaikki laihduttamiset ja pakkoliikunta. Tilalle itsestään pitäminen, itsensä hyväksyminen.
Naisen pitää olla ylpeä itsestään, nuori nainen on aina kaunis, ja vanha nainen vasta kaunis onkin!
Minua auttoi paljon sellainen ajatus, että okei, olen tämän näköinen, tämän painoinen, tämän ikäinen ja ENTÄS SITTEN! Olen hyvä ihan tämmöisenä! Osaan kaikenlaista, olen lämmin ja ihana ihminen. Tule mukaan kerhoon, tyttöseni. Aloita jostain pienestä jutusta, anna itsellesi lupa tehdä mitä sinua huvittaa, olla sellainen kuin olet. Pääasia on, että nautit elämästäsi nyt kun olet vielä nuori. Ettei sinulle käy kuin minulle, että hoksaat vasta vuosien jälkeen, että turhaa meni kaikki vuodet miettiessä läskejä ja rumuutta.
muuten voin samaistua ajatukseen, (jossa on lievästi punkia) mutta mä en osaa mitään erityistä ;/ tunnen oloni arvottomaks, eikä ole ketään tai mitään, jossa arvoani voisi mitätä positiivisessa mielessä. Siltä näin keskenkasvuisena nuorena aikuisena tuntuu, en tiedä mitä tutut ajattelevat.
Itse olen hieman kiikunkaakun tässä syömishäiriötilanteessa. Alipaino on ihan siinä nurkan takana ja valitettavasti ihannoin lievää "niukkuutta". Olen aina ollut pieni (160 cm/ n. 48 kg) ja aina on se pari kiloa alemmas -ajattelu mielessä, kun tuntee olonsa arvottomaksi.
Miten jaksaisi hoitaa itseään ja pitää kehostaan, kun se tuntuu olevan itserakkaitten immeisten puuhaa?