Mieheni on transvestiitti. Hän kertoi asian jo suhteen alussa ja minä olen sen hyväksynyt, että hänellä on semmoinen harrastus, johon minä en puutu. Harjoittaa sitä yksin suljettujen ovien takana. Emme tunne ketään muuta transua. Hän on muuten tavallinen mies, tosin aika sovinisti piru vie kotihommissa....
Taustoja on mietitty ja lapsuudet kahlattu ja ymmärretty ja siedetty, säälitty ja hyväksytty. Välit kestävät tämän transvestismin, muut asiat tahtovot risoa enemmän. Mutta:viime aikoina jotenki olen väsynyt salaisiin vaatekätköihin ja lasten kasvaessa on vaikea pitää niitä piilossa, koska hänen karderoobinsa -voitte uskoa- poikkeaa mun reippaasta tyylistä.
Siis miten jaksatte te, jos kohtalotovereita on, tän salaisuuden kanssa. Ei tätä todellakaan voi kertoa kenellekään. Hän on hävennyt ja inhonnut itseään aikaisemmin, mutta olen auttanut häntä hyväksymään asian, koska se ei ole mitenkään minulta pois ja se on hänen pakonsa.
Joskus tuntuu, että tämä on kummallinen salaisuus, jota ei voi todellakaan ottaa kaapista pois. Se olisi sosiaalinen itsemurha. Monet voisin kuvitella, pelästyisivät pahasti. Olen vähän sekavassa mielentilassa, välillä on alkanut ällöttää koko juttu, mutta en halua haavoittaa häntä, kun hän on päässyt tasapainoon asian kanssa.
Lopultakaan niin, onko kohtalotovereita rättiviidakossa??
Taustoja on mietitty ja lapsuudet kahlattu ja ymmärretty ja siedetty, säälitty ja hyväksytty. Välit kestävät tämän transvestismin, muut asiat tahtovot risoa enemmän. Mutta:viime aikoina jotenki olen väsynyt salaisiin vaatekätköihin ja lasten kasvaessa on vaikea pitää niitä piilossa, koska hänen karderoobinsa -voitte uskoa- poikkeaa mun reippaasta tyylistä.
Siis miten jaksatte te, jos kohtalotovereita on, tän salaisuuden kanssa. Ei tätä todellakaan voi kertoa kenellekään. Hän on hävennyt ja inhonnut itseään aikaisemmin, mutta olen auttanut häntä hyväksymään asian, koska se ei ole mitenkään minulta pois ja se on hänen pakonsa.
Joskus tuntuu, että tämä on kummallinen salaisuus, jota ei voi todellakaan ottaa kaapista pois. Se olisi sosiaalinen itsemurha. Monet voisin kuvitella, pelästyisivät pahasti. Olen vähän sekavassa mielentilassa, välillä on alkanut ällöttää koko juttu, mutta en halua haavoittaa häntä, kun hän on päässyt tasapainoon asian kanssa.
Lopultakaan niin, onko kohtalotovereita rättiviidakossa??
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei !
Tässä olisi yksi osoite jossa kannattaisi käydä, siellä on muitakin kanssasi samassa tilanteessa olevia. http://www.dreamwearclub.net/ rohkeasti vaan kirjoittamaan keskustelu palstalle niin uskoisin että saat vastauksia.
Ei kertominen välttämättä olisi sosiaalinen itsemurha on ihmisiä ja pareja jotka ovat tulleet sieltä kaapista ulos ja tulleet hyväksytyiksi omana itsenään ja toisinaan ulostulo joillekin tarkoin valituille ihmisille voi myös auttaa itsensä hyväksymisessä, mutta ei se kertominen ympäristölle ole myöskään mikään välttämättömyys.
Itse tunnen pariskunnan, josta toinen osapuoli on transu ja aika avoimesti sellainen. Perheessä on lapsia, joita asia ei tunnu vaivaavan. Osa ystävistä ei ole tilannetta hyväksynyt. Sellaisista ystävistä ei niin väliksi olekaan. Muita asia ei häiritse. Siitä jopa keskustellaan ja välillä lasketaan leikkiäkin. Upeita ihmisiä molemmat.