http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tutkijat Joka kolmannelta opettajalta puuttuu ammatin vaatimia ominaisuuksia/1135238893376
Tutkijat: Joka kolmannelta opettajalta puuttuu ammatin vaatimia ominaisuuksia
Julkaistu: 17:59 Johanna Tikkanen helsingin sanomat
Lähes joka kolmannelta suomalaisopettajalta puuttuu ominaisuuksia, joita ammatti vaatii, väittävät opettajien valintakokeita kehittävät Pekka Kosonen ja Pekka Räihä.
Tutkijoiden mielestä nykyopettajan työssä on tärkeää
osata kohdata toinen ihminen,
sietää erilaisuutta
ja luoda suhteita muun muassa vanhempiin.
"Tämä asiantuntijuus pitäisi opettajalla olla. Muuten tulee ongelmia", Kosonen sanoo.
Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen tutkimusryhmään kuuluvat Kosonen ja Räihä pohtivatkin sitä,
mitä
jos syy
koulun järjestyshäiriöihin
ei välttämättä olisikaan
oppilaissa,
kodeissa
tai liian suurissa luokissa,
vaan siinä,
että
moni opettaja
on
väärällä alalla.
Väärälle alalla taas voi päätyä siksi,
että koulutukseen valitaan väärin perustein.
Räihä toimii tutkijantyönsä lisäksi opettajankouluttajana, ja Kosonen puolestaan on psykologi.
He työskentelevät opetusministeriön rahoittamassa projektissa, jonka on määrä kehittää opettajankoulutusta ja valintakokeita.
Miehet esittelivät tutkimustaan torstaina Psykologi 2008 -kongressissa Helsingissä.
Kosonen ja Räihä haluavatkin päivittää käsityksen hyvästä opettajasta.
"Yllättävän moni opettajaksi aikova ajattelee edelleen, että opettaja on auktoriteetti, jonka tärkein tehtävä on pitää porukka kurissa."
Monella opettajaksi aikovalla on tutkijoiden mielestä myös halu esiintyä. "Aika moni on pienestä asti nauttinut siitä, että saa käyttää valtaa tai saa olla esillä. He eivät kuitenkaan välttämättä osaa kuunnella. Turhautuminen syntyy siitä, kun pitää luopua esilläolosta ja kuunnella toista."
Vuonna 2003 Jyväskylän opettajankoulutuslaitoksessa alettiin tosissaan harjoitella vuorovaikutusta.
Opiskelukavereiden erilaisuutta opeteltiin sietämään ryhmissä. Tarkoitus oli luoda ikään kuin luokkatilanne, jossa oppilaat ovat erilaisia.
Pian havaittiin, että kaikki näin koulutettavat opiskelijat eivät oppineet vaadittavia taitoja.
"Jos tuli pattitilanne, ongelmista vetäytyminen oli yleistä. Joku puolestaan poltti päreensä. Havaittiin, että kaikkien kyky toimia ongelmatilanteissa ei ole sellainen kuin opettajalla pitäisi olla, eivätkä kaikki olleet koulutettavissa", Räihä kertoo.
Koska valintakokeiden kehittäjät pitivät kykyä selvitä kiperistä tilanteista nykyopettajalle tärkeänä ominaisuutena, opettajien valintakriteereitä päätettiin Jyväskylässä muuttaa.
Motivaatio ei enää saanut merkitä yhtä paljon kuin ennen. "Joillakin on esimerkiksi kyky nähdä vika jatkuvasti toisessa. Ihmistä, joka ei pääse tällaisesta irti, ei pidä kouluttaa", Räihä sanoo.
Pekka Kosonen kuvailee tilannetta psykologin näkökulmasta: "Kyky vastaanottaa ympäristön viestejä on synnynnäinen, mutta se voi pilaantua esimerkiksi traumaattisten kokemusten takia. Pitäisi karsia ne, joilla tämä kyky on vaurioitunut ja joille on muodostunut liian vahvoja puolustusmekanismeja."
Tutkijat: Joka kolmannelta opettajalta puuttuu ammatin vaatimia ominaisuuksia
Julkaistu: 17:59 Johanna Tikkanen helsingin sanomat
Lähes joka kolmannelta suomalaisopettajalta puuttuu ominaisuuksia, joita ammatti vaatii, väittävät opettajien valintakokeita kehittävät Pekka Kosonen ja Pekka Räihä.
Tutkijoiden mielestä nykyopettajan työssä on tärkeää
osata kohdata toinen ihminen,
sietää erilaisuutta
ja luoda suhteita muun muassa vanhempiin.
"Tämä asiantuntijuus pitäisi opettajalla olla. Muuten tulee ongelmia", Kosonen sanoo.
Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen tutkimusryhmään kuuluvat Kosonen ja Räihä pohtivatkin sitä,
mitä
jos syy
koulun järjestyshäiriöihin
ei välttämättä olisikaan
oppilaissa,
kodeissa
tai liian suurissa luokissa,
vaan siinä,
että
moni opettaja
on
väärällä alalla.
Väärälle alalla taas voi päätyä siksi,
että koulutukseen valitaan väärin perustein.
Räihä toimii tutkijantyönsä lisäksi opettajankouluttajana, ja Kosonen puolestaan on psykologi.
He työskentelevät opetusministeriön rahoittamassa projektissa, jonka on määrä kehittää opettajankoulutusta ja valintakokeita.
Miehet esittelivät tutkimustaan torstaina Psykologi 2008 -kongressissa Helsingissä.
Kosonen ja Räihä haluavatkin päivittää käsityksen hyvästä opettajasta.
"Yllättävän moni opettajaksi aikova ajattelee edelleen, että opettaja on auktoriteetti, jonka tärkein tehtävä on pitää porukka kurissa."
Monella opettajaksi aikovalla on tutkijoiden mielestä myös halu esiintyä. "Aika moni on pienestä asti nauttinut siitä, että saa käyttää valtaa tai saa olla esillä. He eivät kuitenkaan välttämättä osaa kuunnella. Turhautuminen syntyy siitä, kun pitää luopua esilläolosta ja kuunnella toista."
Vuonna 2003 Jyväskylän opettajankoulutuslaitoksessa alettiin tosissaan harjoitella vuorovaikutusta.
Opiskelukavereiden erilaisuutta opeteltiin sietämään ryhmissä. Tarkoitus oli luoda ikään kuin luokkatilanne, jossa oppilaat ovat erilaisia.
Pian havaittiin, että kaikki näin koulutettavat opiskelijat eivät oppineet vaadittavia taitoja.
"Jos tuli pattitilanne, ongelmista vetäytyminen oli yleistä. Joku puolestaan poltti päreensä. Havaittiin, että kaikkien kyky toimia ongelmatilanteissa ei ole sellainen kuin opettajalla pitäisi olla, eivätkä kaikki olleet koulutettavissa", Räihä kertoo.
Koska valintakokeiden kehittäjät pitivät kykyä selvitä kiperistä tilanteista nykyopettajalle tärkeänä ominaisuutena, opettajien valintakriteereitä päätettiin Jyväskylässä muuttaa.
Motivaatio ei enää saanut merkitä yhtä paljon kuin ennen. "Joillakin on esimerkiksi kyky nähdä vika jatkuvasti toisessa. Ihmistä, joka ei pääse tällaisesta irti, ei pidä kouluttaa", Räihä sanoo.
Pekka Kosonen kuvailee tilannetta psykologin näkökulmasta: "Kyky vastaanottaa ympäristön viestejä on synnynnäinen, mutta se voi pilaantua esimerkiksi traumaattisten kokemusten takia. Pitäisi karsia ne, joilla tämä kyky on vaurioitunut ja joille on muodostunut liian vahvoja puolustusmekanismeja."
Vastaukset 16
Vanhimmat
huipentuu tähän loppuun kun todetaan, että pelkkä motivaatio opettajaksi haluamiseen ei riitä, koska motivaation perustana voi olla vääriä ja riittämättömiä syitä:
"Motivaatio ei enää saanut merkitä yhtä paljon kuin ennen. "Joillakin on esimerkiksi kyky nähdä vika jatkuvasti toisessa. Ihmistä, joka ei pääse tällaisesta irti, ei pidä kouluttaa", Räihä sanoo.
Pekka Kosonen kuvailee tilannetta psykologin näkökulmasta: "Kyky vastaanottaa ympäristön viestejä on synnynnäinen, mutta se voi pilaantua esimerkiksi traumaattisten kokemusten takia. Pitäisi karsia ne, joilla tämä kyky on vaurioitunut ja joille on muodostunut liian vahvoja puolustusmekanismeja."
Niin itsestään selviä juttuja tuossa luettuna, mutta eikö niitä tosiaan ennen ole opettajankoulutuksessa oivallettu?
Ajattelin aikanaan jo ensimmäisessä vanhempain illassa, että lapseni entinen opettaja nautti esiintymisestä ja hermostui kaikesta, mikä häiritsi hänen esillä oloaan, jopa vanhempien kysymykset olivat häiriötekijöitä. Hän oli valtavan varuillaan koko ajan, ei sietänyt pienintäkään kritiikkiä, eikä hänellä ollut kykyä omaksua uusia rutiineita työhönsä, ei yhden ainoaa!
maan opettajankoulutuslaitoksiin, niin se vähentäisi huostaanottojakin.
Kun alalle saataisiin oikeita ihmisiä, myös erityisoppilaiden integroinnit tavallisiin luokkiin onnistuisivat paremmin kuin tähän asti. Ei tarvittaisi niin paljon pienryhmiä kuin nyt ja ne tilanteet, joissa lasten ongelmat koulussa kärjistyvät vähenisivät - ja sitä myötä myös kouluongelmien takia tehtävät huostaanotot!
lapseni kanssa kun integrointi olisi onnistunut.
Eikä todellakaan ollut kiinni mistään muusta kuin opettajan täydestä kyvyttömyydestä monessa asiassa. Jotkut tuttavani ihmettelivät, miten hän on ikinä opettajaksi päässytkään. No, ei olisi päässyt alussa kuvatuilla kriteereillä.
lastensossujen koulutukseen valintaan, samoin sijaishuollon työntekijöille.
Sopisi pääsykoe testitehtäväksiksi se, kuinka paljon hän pystyy luottamaan vanhempaan ja kuinka hyvin hän löytää perheen hyvät puolet sekä kuinka totta hän pystyy kirjoittamaan, vaikka hänelle olisi annettu huostaanottaa joku lapsi.
...luottamaan vanhempaan???? Ai siihen lapsensa moneen kertaan hylänneeseen, jatkuvasti paikkakuntaa vaihtavaan päihdeongelmaiseen, jo viidettä uusperhettä potentiaalisen pedofiilin kanssa pykäävään kouluttamattomaan ihmisraunioon? Tuo tehtävähän sopii kivasti siihen täydelliseen maailmaan, jossa äitylit ja isukit ovat luotettavia.
olet elämäsi aikana kohdannut?
Kyky luottaa vanhempaan on sitä isompi, mitä enemmän näistä asioista tietää. Lastenhoitjat, joiden koulutus on painottunut tietenkin lastenhoitoon, eivät tiedä näistä huostaanotettujen lasten vanhemmista juuri mitään. Heillä ei ole samanlaista viitepohjaa kuin sosialitieteitä lukeneella sosiaalityöntekijällä. Niinpä lastenhoitajat ovat tiedoiltaan vanhemmista yhden huostaanottopaperin varassa. Siitä ei paljon opi, jos ajatellaan huostaanotettujen lasten vanhempia yleisemmällä tasolla.
Sinäkin luettelet nuo käsityksesi yhdestä ainoasta asiakirjasta. Yleinen käsitys huostaanottovanhemmista on muutaman lehtijutun varassa, joissa kuvataan jotain sensaatio huostajuttua. Ei ne asiat näin yksinkertaisia ole.
Neuvotteluissa, joissa sovitaan lasten kotilomista, ovat lastenhoitajat niitä, jotka olisivat ne kaikkein kärkkäimmin ottamassa kokonaan pois. Heidän tietämyksensä huostaanotetuista vanhemmista on vähäinen.
Huostaanottopaperissahan sitä paitsi kaivetaan esiin vain ne vanhempien pimeimmät puolet, ja niiden oikeellisuudesta ei tämänkään palstan keskustelujen perusteella voi olla varma.
Minua ainakin pidetään työelämässä, naapurustossa, tuttavapiirissä erittäin luotettavana ihmisenä.
tämä on. Suurin osa, peräti 2/3 opettajista on siis hyvät ihmissuhdetaidot omaavia ammattilaisia.
Nyt kun saataisiin tutkimus vielä siitä, kuinka suuri prosentti (bio)vanhemmista sopii vanhemmaksi? Jos lähdetään tutkimaan vaikkapa niitä, joilta lapsi on huostaanotettu, ennustan prosentiksi hyvällä tahdolla viittä.
korkeintaan 5:n %:n lapset, muut kotiutettaisiin.
Mutta niistä rahanahneista sekasikiöistä, jotka lapsia sijaishuollossa väärin kohtelevat, en viitsi sanoa tämän enempää.
irvistellä siitäkin, että opettajankoulutukseen saadaan alalle sopivia ihmisiä.
Onhan se kauhea asia lapsille, kun heitä opettaa alalle sopiva, pätevä henkilö.
Mitä sinulla on sitä vastaan, että minäkin olisin päässyt helpommalla kun integrointi olisi onnistunut, enkä olisi joutunut opettamaan lasta kotona lähes kolmea kuukautta vuosi sitten?
kouluissa kaikki opettajat, jotka verovaroilla on ammattiinsa koulutettu,
olisivat opetusalalle soveltuvia ja sopivia.
Niin oppilaiden kuin myös alalle kouluttautuneen henkilön kannalta.
Erikoiseksihan se taas tämä opettaja asiakin muuttuu siinä kohden,
kun näiden alalle soveltumattomien opettajienkin
(eivät siedä erilaisuutta, eivät osaa eivätkä kykene kohtaamaan ongelmia jne)
on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoituksia kaikkine huolikartoituksineen ja muine varpusen paskoineen.
Miten lastensuojeluilmoitusten teko sopiikaan tähän järjestelmään,
jos opettaja ei kestä erilaisuutta lapsessa, ei kykene kommunikoimaan vanhempien kanssa jne.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tutkijat Joka kolmannelta opettajalta puuttuu ammatin vaatimia ominaisuuksia/1135238893376
"....Joillakin on esimerkiksi kyky nähdä vika jatkuvasti toisessa..."
Jos koululla on 60 opettajaa niin 40 on sopivia mutta ne loput 20 eivät.
Sekö on sinusta hyvä asia?
lapseni kanssa hänen opettajistaan. Hänellä on pravuuriaineessaan nyt opettaja, jota hän ei siedä. Pyysi saada teippiä suunsa päälle näiden tuntien ajaksi. Päätettiin, että lapsi ei yritä tämän opettajan aineeseen enää satsata niin kovin paljon aikaa, koska opettaja tulee kuitenkin antamaan huonon arvosanan.
Päätettiin, että lapsi satsaa aikaansa muihin aineisiin. Lapsetkin pitävät joistakin opettajista, toisista eivät. Näin se taitaa olla opettajillakin.
Minun pravuuriaineeni opettaja antoi minulle huonon arvosanan, ja kyllä häntä pänni, kun siitä sitten laudaturin kirjoitin!
sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmat ovat kotona tapahtunutta kaltoinkohtelua! Jessus!
Kun opettajalta puuttuu täysin kyky oppilaan auttamiseen, vaikka häntä jopa Lastenlinnan taholta koetetaan opastaa siihen, niin ihan varmasti lapsi stressaantuu häntä väärin kohtelevan opettajan takia. Niin meillä tapahtui. Koko muu oppilashuoltoryhmä nosti lopulta kädet ylös, että he eivät pysty tuon opettajan käytöstä muuttamaan...
Opettaja teki niin paljon törkeitä virheitä lapsen kanssa, että rehtori, terv.hoitaja ja psykologi myönsivät opettajan toimivan väärin. Mutta mikään ei siihen ihmiseen tehonnut.
Lapsi stressaantuu ja sitä myötä alkaa tulla sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmia kavereiden kanssa kun pinna on kireällä koulussa jatkuvasti. Jos samanlaisia nautoja löytyy sossuissa ja sijaishuollossa, niin alalta pois vain, vaikka ojankaivuuseen sellainen porukka!
mitä ne vuorovaikutustaidot ovat:)
Tuo kirjoittaja toisessa ketjussa väitti, että vuorovaikutus ongelmat johtuvat lapsen laiminlyönneistä (=kaltoin kohtelu?), ei että ovat laiminlyöntejä.
Onkohan olemassa mitään tutkimuksia, mitä lapselle tapahtuu, jos häntä laiminlyödään?
mutta omakohtaista kokemusta on. Lapsistani osa on huostassa. Huostaanottoperusteet eivät ole tosia. Mutta vuorovaikutukseen. Olen koko aikuisikäni ihmetellyt tilanteita, joissa yhteiskunta tuntemukseni mukaan jotenkin lyö, vaikka käyttäytymiseni on siivoa ja hyvää ollut aina. Työpaikoistani olen saanut hyvät todistukset ja kiitosta, aina. Ja olen tunnollisesti hoitanut myös kotini ja lapseni.
Tietoisuuteeni kyllä on pyrkinyt, mutta olen kilttinä tyttönä sen nujertanut, että uskaltaisin tunnustaa itselleni sen, että minua on kiusattu ja laiminlyöty lapsuuden kodissani. Vanhempani edelleen pyrkivät jatkamaan samaa, he eivät kykene ymmärtämään heille vihdoinkin laittamiani rajoja. Nyt olen oppinut, että aina pitää muistaa mistä on kotoisin ja opetella toimimaan eri tavalla kuin tähän saakka. Tähän saakka minua on ohjaillut omat ja lasten isän suku ja olen kiltteydessäni siihen ollut alistettuna. Sitten kaikki ihmiset ovat alistaneet minua, varmaan otsassani on lukenut siihen lupa. Nyt on kauhea kähinä kun en tottele, en sossu enkä ketään vaan pidän tiukasti kiinni omasta näkemyksestäni. Ihan kuin näillä määräilijöillä olisi nyt kauhea henkinen hätä, siltä minusta tuntuu. Oma äitini jopa huusi, että on hänellä kuulema puhelinsoiton päässä, että olen hullujen huoneella. Onneksi selvisin ja toivon, etteivät käy väkivaltaisiksi raivossaan ja että saan elämäni takaisin. Suku on ollut yhteydessä sosiaalitoimistoon ja pyytänyt että lapsiani pitäisi jakaa vanhempien kesken. Että jonkin kohdalla voi lapsuuden ajan asiat vaikuttaa oman elämän vuorovaikutustaitoihin, kunnes ne huomaa toimimattomiksi ja kylmettää itsensä. Olen kieltänyt kaikkia lapsiani olematta tekemisissä kuin pakollisen kiusaajieni kanssa. En tietty osaa sanoa, takoittiko vuorovaikutustaidoilla juuri samaa kuin mikä minulle on lapsuudenkotini perinnöksi annettu.