Kun seisoo puistossa, jonne viisikymmentä vuotta sitten rakennettu ankkalampi herätti aikanaan suurta huomiota, tulee väistämättä ajatelleeksi: Mina hukkuu tänä iltana tuohon kohuttuun lammikkoon.
Tämän painostavan ajatuksen jälkeen alkaa tarkkailla merkkejä tulevasta. Tuolla siis on Mina, jonka keuhkoja kuuden tunnin kuluttua yritetään tyhjentää tytön sisäänsä imaisemasta vedestä. Meidän on parasta katsoa kunnolla hänen suuriin silmiinsä. Silmänräpäyksessä kaikki kirpeä elämä on liuennut niistä vesilintujen sekaan.
He istuivat valurautaisilla tuoleilla valurautaisen pöydän ääressä, kaikki eivät edes mahtuneet pöydän eteen, vaan rinki oli venynyt. Mina ja hänen hauska laukkunsa. Julia, joka tahtoi menettää neitsyytensä oikean pojan kanssa ja käytti siitä syystä paitaa, jonka alta nännit erottuivat.
Ilta alkoi levitä ympäröiviltä kävelykaduilta. Mina tunsi jännityksen pistelevän, halun päästä liikkeelle, vaahterat kellastumassa. Ilma oli vielä leuto, nurkilta ei puhaltanut viileää tuulta. Ilma oli pysähtynyt. Kantapäitä pisteli, teki mieli karistaa paksukorkoiset kengät jalastaan tai sitten juosta lähimpään taloon. Raitaiset sukat kutittivat jalassa. Kaikki olisi tehnyt mieli riisua ja hypätä jonkun värillisen miehen syliin.
Mina katsoi muita, seuruetta. Tylsiä kasvoja, yhdet, joihin hän oli tolkuttoman rakastunut, yhdet, joita hän pian vihaisi, toiset joita halveksisi. Jäätelönsä olivat kaikki syöneet, pöydällä oli vain sotkuisia, juovaisia jalkalaseja.
Mina halusi lähteä liikkeelle, ja hän katseli muita ja mietti, kuka lähtisi mukaan. Hän halusi tehdä jotakin jännittävää.
(jatkoa saa kirjoittaa)
Tämän painostavan ajatuksen jälkeen alkaa tarkkailla merkkejä tulevasta. Tuolla siis on Mina, jonka keuhkoja kuuden tunnin kuluttua yritetään tyhjentää tytön sisäänsä imaisemasta vedestä. Meidän on parasta katsoa kunnolla hänen suuriin silmiinsä. Silmänräpäyksessä kaikki kirpeä elämä on liuennut niistä vesilintujen sekaan.
He istuivat valurautaisilla tuoleilla valurautaisen pöydän ääressä, kaikki eivät edes mahtuneet pöydän eteen, vaan rinki oli venynyt. Mina ja hänen hauska laukkunsa. Julia, joka tahtoi menettää neitsyytensä oikean pojan kanssa ja käytti siitä syystä paitaa, jonka alta nännit erottuivat.
Ilta alkoi levitä ympäröiviltä kävelykaduilta. Mina tunsi jännityksen pistelevän, halun päästä liikkeelle, vaahterat kellastumassa. Ilma oli vielä leuto, nurkilta ei puhaltanut viileää tuulta. Ilma oli pysähtynyt. Kantapäitä pisteli, teki mieli karistaa paksukorkoiset kengät jalastaan tai sitten juosta lähimpään taloon. Raitaiset sukat kutittivat jalassa. Kaikki olisi tehnyt mieli riisua ja hypätä jonkun värillisen miehen syliin.
Mina katsoi muita, seuruetta. Tylsiä kasvoja, yhdet, joihin hän oli tolkuttoman rakastunut, yhdet, joita hän pian vihaisi, toiset joita halveksisi. Jäätelönsä olivat kaikki syöneet, pöydällä oli vain sotkuisia, juovaisia jalkalaseja.
Mina halusi lähteä liikkeelle, ja hän katseli muita ja mietti, kuka lähtisi mukaan. Hän halusi tehdä jotakin jännittävää.
(jatkoa saa kirjoittaa)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Epätoivoisesti Miina etsi joukosta ihmistä jonka kanssa voisi viettää viimeiset tunnit. Kukaan ei huomannu Miinaa.
Miina nousu seisomaan näyttääkseen muille että oli lähdössä. Ihmiset ympärillä oli kuin transsissa. Kukaan ei reagoinut Miinan sanoihin, hänen viimeisiin sanoihin.
Muutama tunti ja hän olisi lammen mutaisessa pohjassa hengittämässä mutaa ja vettä keuhkoihin.
Kalojen salaisessa unelma maailmassa hän leijuisi pois kaikesta synkkyyydestä ja itsekkyyden keskeltä pois.
Mina katsoi vielä kerran ihmisiä joiden puheen keskeltä ei edes kuullut omia ajatuksiaan, kaikki pyöri ympyrää ja sanat hakkasi tajuntaan.
Ahdstava tunnelma pakotti Minan juoksemaan piiloon lammen toiselle puolelle jossa hän saisi olla yksin, piilossa muilta, ja muiden välinpitämättömiltä katseilta.............
Mina paleli. hänen ruumiinsa tärisi kuin shokissa. Kylmyys haihtui. Sen tilalle tuli vain tyhjyys.
Elämän valuminen lammen pohjaan sai Minan silmät kyyneliin. Hän ei tiennyt, hän ei ymmärtänyt mitä tulisi tapahtumaan. Kuolema. Pimeys. Se kaikki pelotti häntä, mutta samalla myös kiihotti karmivalla tavalla.
Enkelin siivet. Saisisiko hän enkelin siivet? Tulisiko hänestä enkeli? mitä hänelle tapahtuu?
Tuuli vavisutti puiden lehtiä ja sai ulvovia ääniä aikaan.
Mina itki...
Lämpimät, painavat suolakyynelet kierivät alas poskea. Mina kuunteli omaa itkuaan ja vain entistä väkivaltaisemmat puistatukset kulkivat hänen lävitseen. Hänellä oli taas kauhean kylmä, veri pakeni sormista ja käsivarsista, kaikki jäi ontoksi ja lamaantuneeksi, roikkumaan nuukahtaneina kuolleina kukanvarsina, joista kaikki neste on kuivunut pois sisältä. Kurkussa oli iso karvas pala. Mina luuli tukehtuvansa siihen.
Äkkiä Mina alkoi tuntea, miten harmaanruskea, lyijynkiiltoinen vesi rupesi valumaan hänen suuhunsa; hän puristi hampaitaan yhteen niin että veri maistui, mutta tunsi, miten pienet vesivirrat täynnä alkueliöitä alkoivat virrata sisään hampaiden väleistä; Mina kakoi ja painoi, puristi kädet suunsa eteen, huohotti lehmusta vasten kasvot juovaisina ja punaisen valkeina.
Tunne kiihotti Minaa; lampi oli syvän syvä kaivo, jonka pinnalla vain uiskenteli typeriä viisaita lintuja. Se oli samanlainen tunne kuin jos ui pienellä humusvetisellä metsälammella, kalliorantaisella ja kuusten ja sammalen ympäröimällä, jonka pohjassa on lähteitä. Siinä kun ui, tumman, ruskean veden pintakerroksessa, ei yleensä tehnyt mieli katsoa veden alla pohjaan, mutta kun niin teki, sen tunsi: pelottavan, kiihottavan helppouden ja kiusauksen, hirvittävän, mustan mielihalun pitkään, syvään sukellukseen viileimpään vesikerrokseen, niin että valo häviää eikä enää näe mitään. Vain hengittäminen pelottaa.
Mina tunsi väristysten tempovan kehoaan. Mina tajusi jalkovälinsä kostuneen. Se oli viimeinen häpeän tunne hänen osaltaan. Mina puri hampaitaan yhteen, muuten ne olisivat kalisseet yhteen, leuat olisivat kouristelleet ja hampaat jauhaneet toisensa rikki. Häntä pelotti ja samalla kauhea veren- ja elämänlämmin aalto tulvahti hänen suoniisa. Hän silmäili puistoa. Ulkopuolisesta hän olisi näyttänyt pelokkaalta antiloopinvasalta. Hän tarvitsi jonkun, jonka kanssa olla loppuun asti.
Mina näki hahmon tulossa penkin sivuitse. Hänen suolaisissa silmissään se oli epäselvä, oliko se tyttö vai poika, koska nuori se oli? Mina tunsi, että tämä toinen ihminen oli se, joka piti vihkiä salaisuuteen. Mina otti horjuvia askelia puun alta kohti käytävää. Tuon toisen täytyi pysähtyä: sitä varten hän siihen oli tullut; Mina tiesi, että tätä ihmistä hänen pitäisi koskettaa, tunnustella kasvoja ja hiuksia, avata tälle lantionsa, siinä oli toinen ihminen, vai oliko se jo poika-Hermes itse? Viimeinen yhteys ennen lampea ja vettä ja turvotusta ja liukenemista. Toinen tuli vastaan.
Mina kompasteli ja kaatui ja lysähti maahan, tuntien veren taas virtaavan käsistä päähän. Toinen ihminen kumartui hänen puoleensa. Mina käänsi kasvonsa häneen.
Tulija oli poika, vaiko sittenkin tyttö? Mina katsoi häntä. Minan silmät näyttivät teelautasilta.
(jatkakaa taas vain)