olen nyt saanut kahdesti kohtauksen jossa päässä tuntuu paineen tunnetta ja pumppu hakkaa tuhatta ja sataa.tulee tunne että kuolen tähän paikkaan tai vähintään sekoan.alkaa vapina ja lihakset kramppaavat.ilmeisesti kyseessä paniikkikohtaus ja hyperventilaatio.verenpaineet todella korkealla kohtauksen aikana ja pulssi tuhatja sata..kohtaus kesti nyt toisella kerralla melkein tunnin verran kun se ensimmäisellä kerralla meni ohi huomattavasti nopeammin.olisko ambulanssi henkilökunnalla ollut osuutta asiaan.tilanne on minulle aika uusi ja pelottava ja siksi toivoisin että joku kohtalotoveri voisi vaihtaa ajatuksia kanssani..kiitos tuhannesti jos joku viitsii hieman kuluttaa aikaa vastatakseen tähän..
pelottaa..
häiriöinen
15818
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
lisäys tuohon aikaisempaan viestiini.avomieheni kuoli reilu vuosi sitten ja mielessä on käynyt että jospa nämä kohtaukset ovat jotain takautumia shokista ja surusta.kaiken kaikkkiaan olen pitänyt itseni kasassa ehkä liiankin hyvin.
Sehän voi olla,että sulle on jäänyt käsittelemättömiä asioita,surua,ym,ja siitä aiheutuu tuota.Olisi varmasti tärkeää käsitellä ne ystävän tai ammattiauttajan kanssa.
Minulle itselleni puhkesi n. 1kk sitten keskivaikea paniikkihäiriö. Ostimme talon, oli remonttistressiä ja menimme naimisiin, paljon töitä ja vipinää. Kun kaikki viimein alkoi helpottaa: PAM! hirvittävä olo, aika paljon kuvaamasi tyylisiä oireita, kuristavaa tunnetta, sydän jytkyttää niinkun viimestä päivää, pussi levossa reilusti päälle 100 ja vapinaa, puutumista ja tikkuilua, hengitysvaikeuksia, hirvittävää pelkoa ja kuolemanpelkoa.. Sain eka kerralla diapamit, lääkäri epäili, että psyykkisperäinen hyperventilaatio, kun menin päivystykseen klo 2 yöllä, olin aivan varma että kuolen minä hetkenä hyvänsä. Kohtaukset eivät alkaneet helpottaa parin viikon sisällä, menin lääkäriin ja minulle aloitettiin Cipralex 10mg lääkitys, sekä tarvittaessa Diapam 5mg. Olo on parantunut, vaikka olen syönyt vasta pari viikkoa cipralexiä, kävin nimittäin mielenterveystoimistossa ja sain sieltä ohjeita ja vinkkejä miten kohtauksia voisi ehkäistä. Asiaa on auttanut myös se, että itse olen mielisairaanhoitaja. Olen saanut tukea perheeltä ja työkavereilta, ja tuntuu että elämä alkaa taas voittamaan, vaikka välillä huono olo tuleekin. Reippaasti vaan lääkärille aika ja mielenterveysneuvolaan, jos mahdollista, sillä mitä pikemmin saat apua, sitä paremmat ovat mahdollisuutesi jossain vaiheessa päästä eroon paniikkihäiriöstä ja lääkityksestä :) Vaikka kohtaukset ovat inhottavia, niihin ei kuole, tämä kannattaa muistaa! :) Sinulle voi olla todellakin hyvin syynä miehesi kuolema ja siitä seurannut elämänmuutos ja stressi, suru, järkytys ja kaikki. Toivottavasti olosi paranee ja saat apua! tsemppiä! :)
Samanlaisia oireita minullakin. Diagnoosi ahdistuneisuushäiriö. Ja paniikkikohtauksia, jotka lopulta tuntuivat olevan jatkuvaa paniikkia enemmän tai vähemmän koko ajan. Lääkkeenä mielialalääke ja rauhoittava. Terapiassa käyn. Olo on helpottunut mutta vieläkin juuri esim. tuo kuolemanpelko hiipii jossain lähettyvillä. Aamuisin pahinta. Voimia sinulle! Ja kaikille muillekin!
en tiedä helpottaako huomata että ei ole ainut jolla näitä ongelmia on.eihän tälläistä olotilaa toivo edes pahimmalle viholliselle..minulla myös tuo paniikki tila on melkein koko ajan päällä.kroppa reagoi voimakkaasti.pahoinvointia,tärinää,tuntuu että sekoaa..odottelen tiistaista aikaa miekkariin ja yritän siihen asti selvitä nukahtamislääkkeillä jotka eivät auta nukahtamaan...pelottaa jopa rakkaiden ihmisten ympäröimänä..
olen itse helpottunut kun huomaan etten olekkaan ainoa jolla on vaikeaa. Itselläni olen huomannut hermostenuisuutta ja ahdistusta jo vuoden ajan. Nyt oireet on pahentunut.Pelkään jo arkisia asioita ja huolestuin kun kädet tärisee ja oksettaa, itku tulee melkein jo yleisillä paikoilla. Onko kenelläkään muulla sellaista oiretta että tuntuu kuin kaikki ihmiset katsoisi todella ilkeästi. Olisin kiitollinen jos joku antaisi neuvoja tai kertoisi omia kokemuksia!
en edes kykene tällä hetkellä menemään ihmisten ilmoille.olen sisällä vanhempieni luona kun en pysty olemaan yksin kotona.ahdistus ja paniikki-oireet eivät jätä rauhaan hetekeksikään..toivon ja odotan vain tulevaa aikaa miekkariin toivoen että saisin jonkun "ihmepillerin" ja pum kaikki olis taas normaalia...ei tätä oloa jaksa..voimia toivottaa häiriöinen joka tarvitsisi itsekin jostakin sitä voimaa..
haluaisin tietää mistä kannattaisi lähteä etsimään ensin apua.mihin kannattaisi mennä.
itsekään en enään jaksaisi..kaikki tuntuu olevan liian raskasta.tunnen etten kuulu tänne ja minua ei hyväksytä.Hetkeen ei tuntunut niin yksinäiseltä kun vastasit minulle.Toivotan sinulle myös voimia ja jaksamisia.
en enää keksinyt muuta kun hakeutua terveyskeskukseen,paniikkikohtaus oli silloin aika rankasti päällä ja kello jo lähemmäs kymmentä illalla,menin siis ensiapuun jossa sain rauhoittavaa ja jossa joku virolainen typerä lääkäri kohautteli olkiaan ja kehoitti menemään aamulla verikokeisiin.kävin verikokeissa ja sairaanhoitajan luona itkemässä.ei ollut apua siitä.seuraavaksi äitini soitti minulle ajan yksityiselle lääkärille joka tajusi tilanteen heti ja laittoi lähetteen miekkariin.nyt menee nukahtamislääkkeet jotka tosin eivät kovinkaan paljon auta uneen.paniikki ja ahdistus päällä 24/7.maanantaina aika miekkariin ja luulen että apu löytyy sitten vasta sieltä kun saa sylkästyä tämän kaiken ulos.voisitko ajatella meneväsi yksityiselle lääkäriasemalle?ehkä sitä kautta voisivat laittaa lähetteen mtt:hen.jakselehan ja kirjoittele tänne vaan jos ja kun siltä tuntuu.vastailen kyllä koska tämän hetken kun kirjoitan tuntuu pysyvän paniikkikin ja ahdistus poissa hetken:)
voisin mennä yksityiselle lääkärille!kokeilen mitä tahansa että saisin elämän jotenkin kasaan.En enään pysty ajattelemaan normaalisti mistään, tekemään normaaleja asioita..pelkään ja jännitän koko ajan. Se vie mun voimat ja oon niin väsynyt. Kauheinta on se että olen ruvennut ajattelemaan että oon vaivaksi kaikille ja mun pitäis pitää itteni poissa tieltä.tuntuu paremmalta kun voin kertoa. en muuten puhu tästä kenellekkään..nykyään kaikki pitää ongelmia vitsinä ja vakavista asioista vitsaillaan eikä oteta vakavasti. hyvä että jotkut ottaa ja auttaa! =)
se on kun tuntuu että esim tk:ssa kukaan ei ottanut vakavasti kun yritin kertoa että olen hajalla ja tarvitsen apua.tyrkytetään vaan lääkkkeitä ja saitsua mitkä kummatkaan eivät vie pois oleellista ongelmaa.nyt olen huilinut maanantaista lähtien ja ongelma on yhä ja pysyy.suosittelen menemistä yksityiselle.saat varmasti sieltä avun ja lähetteen miekkariin helpommin.mulla sama juttu myös tuossa puhumisessa,en saa vaan kerrottua esim.läheisille niitä asioita jotka tän kaiken on laukassu.tuntuu etten halua kuormittaa ketään tällä "köntillä" joka sisällä myllertää ja kasvaa kasvamistaan.tosin minulla tän kaiken on saanut aikaan rakkaan kuolema ja se suru joka on jäänyt käsittelemättä.sun pitäis vaan saada se oma "köntti" sieltä sylkästyä ulos.pitäs saada itsensä tajuamaan se että mä saan olla heikko ja murtua,mun ei tarvitse yrittää olla vahva koko ajan..
otan osaa suruusi! tuntuu on ollut liian kauan jo kaikkea enkä jaksaisi enään tätä, siksi yritän saada tähän apua nopeasti. kiitos kun olet kuitenkin jaksanut vastata, tämäkin helpottaa että uskalsin kirjoittaa tänne,ja vaihtaa ajatuksia toisen kanssa joka on kokenut samaa.
hyvä että oon voinut olla avuksi.ei ne ahdistuksen ja masennuksen syyt helpota jos pitää kaikkea sisällä,yritetään olla rohkeita ja avautua että saadaan apua.samalla tää on auttanut muakin vähän rentoutumaan ja paniikki on nyt pysynyt poissa jopa muutaman tunnin,upeeta:D.jos haluut jatkaa ajatusten vaihtoa privana voin antaa mun sähköposti-osoitteen.voimahali sulle:)
olis mukavaa vaihtaa vielä ajatuksia joten joo laita ihmeessä! =)
maili os. [email protected]
kuulemisiin..