masennusta?

Mä kans taistelen mieheni kanssa joka päivä jostain. Kaks lasta hoidettavana ja väsymys suuri. Alussa vasta oon, viikkoja 14 ja kyllä rassaa. Hermot kireellä ja joka asia itkettää. Masentaa se ku en saa itteeni pihalle muksujen kans, mikään ei kiinnosta jne. Odotan siis kolmatta ja ystävien mukaan mulla on ollu mieli maassa kahdesta muustakin raskaudesta...
Muistan kun tultiin esikoisen kanssa sairaalasta kotio ja menin suihkuun ku sain vauvan nukkuu. Mies tuli sitte ovelle kysyyn mikä mulla on ku siellä parahdin itkuun. Selitin kyyneleissäni "ku suihkust ei tuu sopivaa vettä"... heh oli kyllä itku niiin herkässä mut pikkuhiljaa mieliala parani mut aloinki odottaa sit toista ja esikoinen sairasti koko toisen raskausajan... Helppoa ei siis todellakaan ollu. Nyt ajattelin hiljaa itekseni et koetan mahd paljon ja hyvin nauttia tästä raskaudesta mut helppoa ei se ole. Menee hermot itteeni ko aina menee hermot. Ja masis olo, en vaan saa itteetäni ja tätä porukkaa välillä pihalle täältä...

likkojen odotuksessa samaa, naishormonit, synnärin jälkeen sairastin jos niin voi sanoa niin masennusta joka sitten ns lakkasi aikanaan alle puolessa vuodessa, oli siinä toki talous yms kriisiäkin päällä ettei sen puoleen ollut helppoa. pojan aikana ei ollut mitään erikoista ja hän on keskimmäinen että likkojen aikana oli tollasta, nyt odotetaan ehkä poikaa kätilön mukaan ja vähän se peljättäisi et jos on likka niin taasko? mutta odotusaikana nyt ei oo ollu likkojen odotusajan tunteita vaan samanlaisia kuin poikamme odotusaikana.

kannattaa avoimesta neuvolassa puhua, minäkin tein vasta toisen likan synnytyksen jälkeen ja pääsin hyvälle psykologille juttelemaan, "paranin" sitten nopeampaa ja aloin voida paremmin.

olen ivf hoidoilla tullu raskaaksi.eka poika ihan luomuna saatu v.92..tuntuu etten osaa arvostaa tätä ootusta tarpeeksi.vaikka kokoajan koitan massua ja kuuntelen ja rakastan joka pv enempi tietenkin..mutta se ei poista sitä kurjaa oloa.kaikki tuntuu paskalle. ukkokin on jo tullut haukuttua,mitä en ikin ennen oo harrastanu.tappelua osaan harrastaa kyllä mutta tää menee jo itelkin yli hilseen.nyt jos koskaan pitäs olla onnellinen kun lapsettomuuesta yli 10v kärsin..vaan ei...huhh.miksei ikinä voi olla onnellinen??aina pitää olla jotain paskaa niskassa.nyt sain saikkua,olis aikaa vaan nauttia luonnosta,mutta sielläkin alkaa savuamaan ihan pikkuasiat.toivottavasti tää helpottaa viimeistään 4kk päästä..heh. ja pahinta on se ettei mulla ole ketään kavereita jotka ehtis tai jaksas kuunnella.ei lekurit auta.olen käyny.ihan sama kun tuuleen huutas näiekans ainakin tääläpäin suomea.ja rahatilanne on piste iin päälle.... hoidan yksin kaiken meillä.ainoa joka tienaa latiakaan..jepajee