Mm. Lamminen & Rantasen opinnäytetyössä tuli esiin ongelma, joka on jätetty vähemmälle huomiolle niin bio- kuin sijaispuolenkin keskusteluissa.
Tutkimus osoitti selvästi, että sijaisperheen omien lasten olemassa olo aiheutti yllättävän paljon ja suuriakin ongelmia, kun perheeseen otettiin vieraita lapsia. Keski-Suomen alueella tehdyssä tutkimuksessa ainoastaan yhdessä tapauksessa oman ja sijaislapsen välille syntyi ystävyys, joka jatkui vielä sijoituksen jälkeenkin.
Jo pelkästään oma uusi vauva voi aiheuttaa voimakastakin mustasukkaisuutta vanhemmissa lapsissa ja perheeseen tuleva lainalapsi saa aikaan varmaankin samanlaisia tuntemuksia. Lisäksi sijoitettu tarvitsee paljon huomiota ihan pelkän koti-ikävän ja sopeutumisongelmiensa takia. Ja aivan turhan usein sijoitetuilla on erityislasten käytöspiirteitä, vaikka heitä ei kotona olisi kaltoinkohdeltukaan. Puhumattakaan, että hän on erityislapsi, jonka vaatima työ ja huomio on moninkertainen tavalliseen lapseen verrattuna.
Suoraan tutkimuksesta lainattua tekstiä, syitä hoitosuhteen purkautumiseen kunnan ja sijaisperheen välillä:
"Yleensä purkua haki sijaisvanhempi, seuraavana oli lapsen oma halu pois sijaisperheestä. Pahimmat ongelmat lapsen kanssa alkoivat usein sijoituksen kestettyä 3-5 vuotta. Myös sijaisperheen omien lasten ja sijaislasten välillä oli lähes aina monenlaisia ongelmia.
Syynä purkuun oli sijaisperheessä tapahtunut kaltoinkohtelu 17,5 % tapauksista. "
Millainen siis olisi paras s-perhe?
Lapseton?
Omat lapset jo maailmalla? Tätä vastaan sotii periaate, että s-vanhemman olisi oltava niin nuori, että hän on alle 50 vielä kun s-lapsi tulee täysi-ikäiseksi. Vai oliko vaatimus alle eläkeikäinen, en ole varma.
Kuitenkin tuntuu, että sijaisvanhemmuutta suunnittelevat eivät ole etukäteen täysin selvillä, millaisia ja miten suuria ongelmia vieraan lapsen tulo aiheuttaa. Etukäteen kauniit puheet ovat aina kauniita puheita, mutta mitä on käytännön arki? Miten monen s-vanhemman kohdalla toteutuu lasten välisissä kiistoissa pitää lainalasta samoin kuin omaansa? Lapsi on aikuista vastaan aina heikoilla, oli hän minkä ikäinen tahansa ja lapsi on se, joka ristiriidoista eniten kärsii.
Mitä ajatuksia tämä herättää lukijoissa?
Tutkimus osoitti selvästi, että sijaisperheen omien lasten olemassa olo aiheutti yllättävän paljon ja suuriakin ongelmia, kun perheeseen otettiin vieraita lapsia. Keski-Suomen alueella tehdyssä tutkimuksessa ainoastaan yhdessä tapauksessa oman ja sijaislapsen välille syntyi ystävyys, joka jatkui vielä sijoituksen jälkeenkin.
Jo pelkästään oma uusi vauva voi aiheuttaa voimakastakin mustasukkaisuutta vanhemmissa lapsissa ja perheeseen tuleva lainalapsi saa aikaan varmaankin samanlaisia tuntemuksia. Lisäksi sijoitettu tarvitsee paljon huomiota ihan pelkän koti-ikävän ja sopeutumisongelmiensa takia. Ja aivan turhan usein sijoitetuilla on erityislasten käytöspiirteitä, vaikka heitä ei kotona olisi kaltoinkohdeltukaan. Puhumattakaan, että hän on erityislapsi, jonka vaatima työ ja huomio on moninkertainen tavalliseen lapseen verrattuna.
Suoraan tutkimuksesta lainattua tekstiä, syitä hoitosuhteen purkautumiseen kunnan ja sijaisperheen välillä:
"Yleensä purkua haki sijaisvanhempi, seuraavana oli lapsen oma halu pois sijaisperheestä. Pahimmat ongelmat lapsen kanssa alkoivat usein sijoituksen kestettyä 3-5 vuotta. Myös sijaisperheen omien lasten ja sijaislasten välillä oli lähes aina monenlaisia ongelmia.
Syynä purkuun oli sijaisperheessä tapahtunut kaltoinkohtelu 17,5 % tapauksista. "
Millainen siis olisi paras s-perhe?
Lapseton?
Omat lapset jo maailmalla? Tätä vastaan sotii periaate, että s-vanhemman olisi oltava niin nuori, että hän on alle 50 vielä kun s-lapsi tulee täysi-ikäiseksi. Vai oliko vaatimus alle eläkeikäinen, en ole varma.
Kuitenkin tuntuu, että sijaisvanhemmuutta suunnittelevat eivät ole etukäteen täysin selvillä, millaisia ja miten suuria ongelmia vieraan lapsen tulo aiheuttaa. Etukäteen kauniit puheet ovat aina kauniita puheita, mutta mitä on käytännön arki? Miten monen s-vanhemman kohdalla toteutuu lasten välisissä kiistoissa pitää lainalasta samoin kuin omaansa? Lapsi on aikuista vastaan aina heikoilla, oli hän minkä ikäinen tahansa ja lapsi on se, joka ristiriidoista eniten kärsii.
Mitä ajatuksia tämä herättää lukijoissa?
Vastaukset 1
Vanhimmat
sijaisäiti oli kertonut hoitosuhteen purun syyksi, että "Omat lapset kieltäyivät tulemasta enää kotiin."
Siinä tapauksessa sentään omat lapset laitettiin ammatin edelle, mutta käykö niin aina?
Käykö joskus niin, että omia lapsia käsketään olemaan suu supussa, ettei äidin tarvitse palata työttömyyskortistoon? Tekeekö sijaishuolto olemassa olollaan lisää asiakkaita itselleen tulevaisuuden varalle?