Abba suomessa 20.1.1975

Sammy who was low

Oon tässä viime aikoina innostunut kuunteleen Abban hittiklassikoita.

Olisiko kellään missään mitään tarkempaa tieoa Abban ainoasta Suomen keikasta Finlandia-talolla 20.1.1975. Netistä tietoa löysin yllättävän vähän.

Jännä juttu etteivät toista kertaa tulleet, vaikka näinkin lähellä asuivat ja levytkin taisivat Suomessa myydä. Näköjään pohjanlahden ylitys (mihin monien maailmanluokan tähtien Suomeen tulo kaatui 70-luvulla) oli ylipääsemätön homma myös ruotsalaisille maailmanluokan tähdille. :P

17

3181

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aapo63

      Eipä tuosta Helsingin keikasta paljoa ole informaatiota tallella. Taustabändinä heillä oli Boris & the BeatMakers ja jos oikein muistan, tuolla bändillä olisi ollut myös oma esiintyminen Hesperian yökerhossa jossain vaiheessa Abban tuonaikaista kiertuetta. Niinpä Abba "osti" bandin ulos esiintymällä Finlandia-talon keikan jälkeen Hesperian yökerhossa.

      • ylipäätään

        laiska keikkailemaan, se ei koko uransa aikana tehnyt kuin kaksi maailmankiertuetta joista vain jälkimmäinen (1979) ulottui myös Pohjois-Amerikkaan. USA:n markkinoiden valloittamiseksi se oli liian vähän ja liian myöhään. Kaikki ne 1970-luvun brittiaktitkin jotka juhlivat USA:n albumilistoilla kiersivät siellä joka vuosi (kuten ELO) tai asuivat siellä (kuten David Bowie).


    • Sammy who was low

      ...että onko Abban yksittäisiä jäseniä käynyt soolokeikoilla yms. Suomessa?

      • Abbapähkinä

        ABBA-aikojen jälkeen ainakin Frida on esiintynyt Suomessa. Shine-levyn mainoskierue toi hänet syksyllä 1984 Helsinkiin ja Asemaravintolaan. Svenska Teaternin hyväntekeväisyysgaala puolestaan houkutteli rouvan Helsinkiin loppusyksyllä 1996. Tilaisuudessa Frida esitti playbackina biisit "Ögonen" ja "Även En Blomma".


      • Abbapähkinä
        Abbapähkinä kirjoitti:

        ABBA-aikojen jälkeen ainakin Frida on esiintynyt Suomessa. Shine-levyn mainoskierue toi hänet syksyllä 1984 Helsinkiin ja Asemaravintolaan. Svenska Teaternin hyväntekeväisyysgaala puolestaan houkutteli rouvan Helsinkiin loppusyksyllä 1996. Tilaisuudessa Frida esitti playbackina biisit "Ögonen" ja "Även En Blomma".

        Tuossa ylempänä joku nimimerkitön kirjoitti että 1979 ABBA ulotti kiertueensa Yhdysvaltoihin asti. Tuo on totta, mutta 1977 ABBA keikkaili vielä kauempana, nimittäin Australiassa asti. Viimeisenä ABBA keikkaili Japanissa ja sen jälkeen oli keikkailut keikkailtu. No, ei Beatles:kaan ollut keikkabändi. Vimeinen kiertue taisi olla ohi jo 1964.


      • Iloveabba
        Abbapähkinä kirjoitti:

        ABBA-aikojen jälkeen ainakin Frida on esiintynyt Suomessa. Shine-levyn mainoskierue toi hänet syksyllä 1984 Helsinkiin ja Asemaravintolaan. Svenska Teaternin hyväntekeväisyysgaala puolestaan houkutteli rouvan Helsinkiin loppusyksyllä 1996. Tilaisuudessa Frida esitti playbackina biisit "Ögonen" ja "Även En Blomma".

        moi Abbapähkinä. Mua kiinnostaisi tuo, kun sanoit että Frida esiintyi Helsingin asemaravintolassa. Olitko paikalla? Oliko se "ihan oikea" keikka, vai esittikö playbackina jonkun biisin tms? Vai esiintyikö ollenkaan? Ajattelin jos oli vaan pr-tilaisuus medialle. Tuosta kun löytäisi vanhoja lehtijuttuja, olisi kiinnostavaa.


      • jfewjgwh

    • Abba 4ever

      Kaverini alkoi miettiä samaa tuossa äsken kun kuuntelimme Rokc me:tä Hän sanoi aettei abba koskaan tehnyt keikkaa suomeen

    • <<<

      jyrki hämäläisen kirjojen mukaan abba kävi 75 suomessa

      • abbalandia

        Kyllä, Abba tosiaan konsertoi Helsingissä tammikuussa 1975. En tosin muista onko siitä silloin kirjoitettu, synnnyin 1971....

        Abbahan oli tuolloin tietyssä välivaiheessa, Waterloo edellisenä keväänä oli ollut iso hitti mutta uusia hittejä ei ollut tullut


    • HoneyHoney1969

      Kyllä abba kävi yhden keikan ehdottomasti tekemässä Helsingissä! Hesarissa oli pieni juttu siitä jokunen vuosi sitten, taisi olla kuvakin (?)
      Minä olin tuolla 96 hyväntekeväisyyskonsertissa Svenska Teaternissa, jossa Frida esiintyi :) harmi ettei ollut digikameroita niihin aikoihin. Soololevy oli juuri ilmestynyt.

    • drums fernando

      minäkin olin tuolla hyväntekeväisyyskonsertissa jossa oli Frida esiintymässä :D jollain oli iso lakana jossa luki "FRIDA", ja Frida itsekin huomasi sen ja nyökkäsi sinnepäin katsomoa biisin jälkeen. En enää muista mihin kerättiin rahaa tuolla konsertilla?
      Mitenkäs Agnetha?? Eikö käynyt koskaan edes pr-visiitillä Suomessa? En nyt muista sen aikasia lehtijuttuja. Mulla on sellainen käsitys että Wrap your arms around me levy möi aika hyvin Suomessa.
      Olin yllättynyt siitä joulukuun 2010 lehtijutusta, jossa kertoi ruotsalaislehdelle, että Abban paluu saattaisi olla mahdollista. Vai olikohan se että *mahdollisesti haluaisi Abban tekevän "paluun"?* Mahtaako itsekään tosiaan uskoa siihen? Minä en ainakaan. Mutta olisi se huimaa yksi iso vaikka hyväntekeväisyyskonsertti Lontoon Wembleyllä vielä kerran :D

      • Chiquita Chiqitita

        Olisi kyllä aika mahtava juttu nähdä ja kokea Abba vielä kerran. "Abbalaiset" ovat vanhentuneet ja äänissäkin on tapahtunut muutoksia, mutta musiikki on pysynyt yhtä tuoreena ja ajattomana kuin ennenkin. Waterloo, "Vule vuu", Fernando ja muut superhitit vielä kerran isolla stagella.... sinne minäkin tahdon!


    • Abba fani

      Se on hyvin mahdollista että Abba tekee comebackin mut se Ulevasus sanoo aina et ei tule comebackia

      Olen 12v poika ja olen suuri abba fani

    • Ssamppanjaa

      Agnetha koskaan Suomessa? Edes promotoimassa soololevyjään? Mietin ennen Abbaa, mahtoiko koskaan esiintyä täällä missään?

    • angi62

      Hei. Minä olin 20.1 1975 Abban konsertissa Finlandia-talossa.Mulla on lippukin vielä tallessa.Kaikki istuivat kiltisti paikoillaan ja Mun vieressä istui Annikki Tähti iltapuvussa.
      Olin itse silloin 13 -vuotias.Waterloon lauloivat ylimääräisenä. Uskomattominta oli Björnin lavaesiintyminen- täyttä Poweria.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      352
      1051
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      71
      728
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      656
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      578
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      40
      545
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      461
    9. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      451
    Aihe