HCG

Kävin veritestissä sinä päivänä kun menkkojen olisi pitänyt alkaa ja hcg oli 27. Nyt luin jostain että se olisi ollut varsin matala, pitääkö paikkansa? Nyt viikkoja pitäisi olla 8. Voiko siis olla mahdollista että en olekaan raskaana enää? Oireita kyllä on, pahoinvointia (on joutunut oksentamaankin)ja rintojen arkuutta ja alavatsassa menkkamaisia lieviä kipuja sekä vatsa turvoksissa.
217884
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

mutta mulla mitattiin toi HCG viikon päästä siitä kun menkkojen piti alkaa ja se oli 590.Sit viikko siitä se mitattiin taas ja oli jo yli2000.Sitten kun raskaus jo kunnolla alkanut,niin arvotkin nousee.Uskoisin et sinulla kaikki ok!

Äänestä

hyvin matala ja tietysti silloin on isompi riski, että raskaus olikin menossa kesken tai siinä oli muuta häikkää. Mutta kyllä matalilla arvoilla on kuitenkin useimmilla raskaus ihan hyvin jatkunut! Ja jos sulla on oireita, se on hyvä merkki! Oireethan aiheuttaa suurimmaksi osaksi hcg-hormoni, eikä niitä oireita tule, jos ei hormonin määrät ole kunnolla nousseet.

Äänestä
  • se että mulla on kierrot heitelleet? Edellinen kierto oli 36 päivää ja verestä testattiin kun oli kp 32. Eli jos ne olis pitänytkin alkaa vasta kp36 ja eivät siis olleet edes myöhässä silloin.

    Äänestä

  • ap, kirjoitti:

    se että mulla on kierrot heitelleet? Edellinen kierto oli 36 päivää ja verestä testattiin kun oli kp 32. Eli jos ne olis pitänytkin alkaa vasta kp36 ja eivät siis olleet edes myöhässä silloin.

    Tosiaan jos kierto on epäsäännöllinen, niin testi on voitu tehdä siinä vaiheessa, kun kuukautiset eivät olisi vielä sen kierron aikataululla olleet edes myöhässä. Hcg tuplaantuu kahdessa päivässä, joten jos on testattu vaan parikin päivää liian aikaisin, niin arvot vaikuttaa todella matalilta. Kyllä kaikki on varmaankin sun vauvalla hyvin :)

    Äänestä

josta näet paljonko hcG:n kuuluisi olla milläkin viikollla. Sehän noin tuplaantuu joka toinen päivä.....

http://metku.net/~pesu/faq.php

Äänestä
  • vastauksista! Helpotti kovasti.

    Äänestä

  • ja gynen mukaan se on normaalia alussa, että tuo HCG tuplaantuu vuorokausittain.

    Äänestä

  • arvo olisi kuitenkin normaali! ja jos olisi mennyt kesken niin eikö se silloin vuotaisi pois? Eihän se sinnekään voi jäädä vai??

    Äänestä

minulla tuo arvo oli jo yli 300 sinä päivänä kun edeltävistä menkoista oli kulunut reilu neljä viikkoa. Muutamaa päivää myöhemmin tuo arvo oli jo liki 2500. Mutta tuo on yksilöllistä, viitearvo viikolle 4-5 on kuitenkin 75-2600 eli hyvinkin suuria yksilöllisiä eroja on.

Kyllä tuo sinun arvo on aika alhainen, jos viikkoja on ollut täynnä 4 tai muutama päivä päälle (riippuen kierron pituudesta). Periaatteessa noihin aikoihin voi olla alkava raskaus, jolloin tuo HCG ei ole vielä ehinyt nousta. Sitten vähemmän mukavia syitä alhaiseen arvoon voi olla keskemeno (olisi ollut ns. biokemiallinen raskaus) tai kohdunulkoinen.

Jos menkkoja ei ole tullut edelleenkään, niin luultavasti olet raskaana ja kyllähän nuo oireet kuulostaa tutuilta:)

Äänestä
  • Eli ensinnäkin hcg tuplaantuu veressä 2-3 päivän välein !! Ei vain ja ainoastaan jokatoinen päivä!Sekin täytyy ottaa huomioon....

    Mulla oli rv 5 2 arvo 10631
    ja tänään rv 5 6 arvo 30289 !!!

    Eli tuplaantunut noin 3 päivän välein ,ja mikä tärkeintä noussut:) Mulla ultra jo ylihuomenna ,niin silloin selviää mitä löytyy....Mulla arvot menee viitearvojen yläpuolella

    Äänestä

  • ja tarkennusta kirjoitti:

    Eli ensinnäkin hcg tuplaantuu veressä 2-3 päivän välein !! Ei vain ja ainoastaan jokatoinen päivä!Sekin täytyy ottaa huomioon....

    mihin perustat väittämäsi siitä että tuplaantuu 2-3 vkokn välein? Meinaatko että naistenpolilla valehtelevat minulle, että tuplaantuu alussa jopa vrk:ssa tai että vääristivät tuloksen tai että labra ottaa mitä sattuu...

    Minulla lähtöarvo 300, ja 80 tuntia (alle 4 vrk) myöhemmin arvo 2500, joka on ihan normaalia. Sinun laskuopin mukaan olisi pitänyt olla alle 1000!!!!

    Äänestä

  • minulla näin kirjoitti:

    Etkö sä osaa lukee ?? Kirjoitin 2-3 päivän välein ja näin kerrottiin lapsettomuus klinikalta. Eli se tuplaantuu veressä n.48-72 h välein.

    Äänestä

  • TARKKAAN kirjoitti:

    Etkö sä osaa lukee ?? Kirjoitin 2-3 päivän välein ja näin kerrottiin lapsettomuus klinikalta. Eli se tuplaantuu veressä n.48-72 h välein.

    lukutaidoton,että arvosi ovat ihan hyvät :)Eli yksilöllisiä vaihteluita on noissakin ,joillakin se voi tuplaantua ihan vuorokaudessakin joo...mutta yleisesti sen pitäisi tuplaantua sen 48-72h välein.

    Äänestä

  • ja tarkennusta kirjoitti:

    Eli ensinnäkin hcg tuplaantuu veressä 2-3 päivän välein !! Ei vain ja ainoastaan jokatoinen päivä!Sekin täytyy ottaa huomioon....

    Mulla oli rv 5 2 arvo 10631
    ja tänään rv 5 6 arvo 30289 !!!

    Eli tuplaantunut noin 3 päivän välein ,ja mikä tärkeintä noussut:) Mulla ultra jo ylihuomenna ,niin silloin selviää mitä löytyy....Mulla arvot menee viitearvojen yläpuolella

    sanottiin lapsettomuusklinikalla Hgissä, kun hcg ei ollut tuplaantunut kahdessa päivässä vaan kolmessa, että on huono merkki. Että raskaudessa saattaa olla jotain vialla ja sen pitäis tuplaantua 1,5-2 päivässä. Kehotettiin jopa varautumaan keskenmenoon. Tosin mulla raskaus on jatkunut ihan hyvin jo viimeisille viikoille noista pessimistisistä arvioista huolimatta! Mutta silti, ihmeellistä, miten eri lailla asioita näköjään kommentoidaan.

    Äänestä

  • minulla näin kirjoitti:

    mihin perustat väittämäsi siitä että tuplaantuu 2-3 vkokn välein? Meinaatko että naistenpolilla valehtelevat minulle, että tuplaantuu alussa jopa vrk:ssa tai että vääristivät tuloksen tai että labra ottaa mitä sattuu...

    Minulla lähtöarvo 300, ja 80 tuntia (alle 4 vrk) myöhemmin arvo 2500, joka on ihan normaalia. Sinun laskuopin mukaan olisi pitänyt olla alle 1000!!!!

    "... mihin perustat väittämäsi siitä että tuplaantuu 2-3 vkokn välein? "

    vko:n => tietysti vrk:n

    Äänestä

  • sinä kirjoitti:

    lukutaidoton,että arvosi ovat ihan hyvät :)Eli yksilöllisiä vaihteluita on noissakin ,joillakin se voi tuplaantua ihan vuorokaudessakin joo...mutta yleisesti sen pitäisi tuplaantua sen 48-72h välein.

    alkuraskaudessa tuplaantuu keskimäärin 1,5 vuorokaudessa (31 tunnen välein). Toisilla päivän ja toisilla kahden välein (jos ei mitään komplikaatioita)

    http://www.medix.fi/do.xsp?viewType=productview&redirect1=/do.xsp?objectType=product&viewType=listview&objectType=product&directoryType=&productOID=231

    Äänestä

  • taas.. kirjoitti:

    sanottiin lapsettomuusklinikalla Hgissä, kun hcg ei ollut tuplaantunut kahdessa päivässä vaan kolmessa, että on huono merkki. Että raskaudessa saattaa olla jotain vialla ja sen pitäis tuplaantua 1,5-2 päivässä. Kehotettiin jopa varautumaan keskenmenoon. Tosin mulla raskaus on jatkunut ihan hyvin jo viimeisille viikoille noista pessimistisistä arvioista huolimatta! Mutta silti, ihmeellistä, miten eri lailla asioita näköjään kommentoidaan.

    että arvo tuplaantuu 2-3 päivän välein ...en tiedä onko hoidoilla alkunsa saaneilla eri ,mutta normiraskaudessa se on noin.....kakilla ei välttämättä noinkaan usein tuplaannu ja raskaus menee hyvin..se on yksilöllistä. Ja jos arvot rupee huitelee 30 000 ,niin ollaan kyllä hyvin vahvasti raskaana:)

    Äänestä

  • normaalia kirjoitti:

    aikanaan väestöliitosta kun arvot oli tuplaantunut n.päivän välein ,että oikeen kauniisti nousivat ,mutta mulla arvot oli muutenkin huikeet viikkoihin nähden ,et riitti vähän pienempikin nousu:) Sanoivat myös sen että ei se ole "oikeesti" niin tarkkaa sen arvon tuplaantumisen kanssa ,vaan se että se kuitenkin nousee selvästi kokoajan. Minulla ainakin kaikki ok.

    Äänestä

  • sanottiin kirjoitti:

    välein:)

    Äänestä

  • normaalia kirjoitti:

    että arvo tuplaantuu 2-3 päivän välein ...en tiedä onko hoidoilla alkunsa saaneilla eri ,mutta normiraskaudessa se on noin.....kakilla ei välttämättä noinkaan usein tuplaannu ja raskaus menee hyvin..se on yksilöllistä. Ja jos arvot rupee huitelee 30 000 ,niin ollaan kyllä hyvin vahvasti raskaana:)

    myös päivittäin.

    Ainakin mulla on luomuraskaudessa tuplaantunut kyseiset arvot päivittäin ja naistenpolilla kätilö sanoi, että istukkahormonimäärän pitäisi tuplaantua päivittäin näillä viikoilla (raskaus alussa) ja näin tekikin.

    Äänestä

  • yksi tapaus kirjoitti:

    myös päivittäin.

    Ainakin mulla on luomuraskaudessa tuplaantunut kyseiset arvot päivittäin ja naistenpolilla kätilö sanoi, että istukkahormonimäärän pitäisi tuplaantua päivittäin näillä viikoilla (raskaus alussa) ja näin tekikin.

    Näin luki beta hcg -sivulla ,että arvon tulisi n.tuplaantua 2 päivän välein raskauden 4 ekaa viikkoa ja viikoilla 6-7 arvon tuplaantuminen hidastuu jopa 3 1/2 päivään.Yksilölliset vaihtelut on eri ihmisillä näissäkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

liian matala?? kirjoitti:

Kävin veritestissä sinä päivänä kun menkkojen olisi pitänyt alkaa ja hcg oli 27. Nyt luin jostain että se olisi ollut varsin matala, pitääkö paikkansa? Nyt viikkoja pitäisi olla 8. Voiko siis olla mahdollista että en olekaan raskaana enää? Oireita kyllä on, pahoinvointia (on joutunut oksentamaankin)ja rintojen arkuutta ja alavatsassa menkkamaisia lieviä kipuja sekä vatsa turvoksissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu