tilitys

katkera.

Mun on liian vaikea puhua sulle asiasta päin näköä kun tunnen vain halveksuntaa ja katkeruutta sinua kohtaan. eivätkö 3 vuotta merkinneet sinulle mitään? enkö muka ollut tarpeeksi hyvä. Tiedät että olisin saanut naisen kuin naisen, mutta en ikinä halunnut. halusin vain sinut vitun läskipaskalumppu. En ikinä pettänyt si8nua saatana enkä olöisi halunnutkaan. luotin sinuunkin mutta ensimmäinen vitun mahdollisuus niin sinä teet näin saatana! Mä tuhlasin 3 vitun vuotta elämästäni sinun ja lapsiesi kanssa olemiseen. Tiesit kyllä että kaikki mitä haluan on rehellisyys ja uskollisuus. kestin kaikkia vitun paskakavereitasi, ex miestäsi, vanhempiasi ja oikkuilujasi. luovuin asunnostani, omasta rauhastani ja kavereistani takiasi. jopa sukulaissuhteeni kärsivät, mutta silti jaksoin pysyä kanssasi, rakastaa sinua ja kertoa sen sinulle joka päivä. näin sinussa jotain kaunista vaikka moni ei olisi. olin sinulle joka asiassa mahdollisimman rehellinen. vaikka et joskus tekojani hyväksynytkäåän, uskoin rehellisyyteen. sitten huomaankin eläneeni valheessa jo hyvän aikaa. sinä sinun vitun kaverit sekä kaikki joiden kanssa olet selkäni takana minulta asiaa pimittänyt, saatte puolestani palaa helvetissä. Saan suunnatonta nautintoa, kun näen sinun itkevän pahaa oloasi eron jälkeen. Itse olet sen aiheuttanut. en minä. minulla ei ole mitään anteeksipyydettävä sinulta. omatuntoni on puhdas.

Sitten kerrot olevasi minulle raskaana. Sinä vitun kiero paskiainen. Miksi teit näin!!! Miksi jätit pillerit pois vaikka tiesit etten vielä halunnut. olen vielä liian nuori. Vitun lutka! olitko tosiaan niin epätoivoinen. Luulitko että jos tulisit raskaaksi saisit minut jäämään luoksesi jos saisin tietää? EI!!!! Vitun huora! se ei muuta tunteitani sinua kohtaan. Vihaa, katkeruutta ja kaikkia muuta saastan tunteita joita koen. Tulin luoksesi varmistamaan ettet murhaa lastani. ABORTTI ON MURHA vitun huora. Sä varmaan kuvittelet, että olen jäämässä, mutta EI! Mä en voi enää luottaa suhun, en voi uskoa mitään mitä sanot, ja uskon että olet pahoillasi vain siitä, että jäit kiinni! Valhe tulee aina esiin. ennemmin tai myöhemmin. Sinä et näköjään pysty rehellisyyteen, et ole ikinä pystynyt, etkä tule ikinä pystymään. teit samaa ex miehellesi. (hän oli kusipää munaton runkku ja tulee aina olemaan. Lapsesikin huomaavat sen aikanaan.)

Tykkäsin lapsistasi, ja tykkään edelleen. Kun lähden lopullisesti, he ovat ainoat joita jään täällä kaipaamaan. Olen päässyt jo pahimman yli. olen saanut ruokahaluni takaisin. en enää oksenna jatkuvasti. Mä pystyn jatkamaan elämääni, mä pystyn ehkä jonain päivänä luottamaan johonkin ihmiseen, mutta aion katsoa että hän on luottamukseni arvoinen. kuten ystävänikin ovat. mulle on ihan sama mitä sä teet. en enää jaksa välittää vaikka antaisit naapurin koiran köyriä persettäsi. eihän sinusta muuhun ole kuin levittämään haarasi. olet pelkkä vitunkantoteline. sinusta tulee lapseni äiti. muuta et tule mulle enää ikinä olemaan. aion jatkaa elämääni ja päästä eroon näistä katkeruuden tunteistani. mä olen päässyt yli vaikka mistä, ja pääsen tästäkin.
Susta tuntuu pahalta, kun mustasukkaisuudessasi tutkit kaiken, mesekeskusteluni, puhelimen viestit jne, ja huomaat että olen todella lähdössä pois. Mitä muuta kuvittelet. minua ei kyyläyksesi haittaa koska minulla ei ole mitään salattavaa, mutta miksi satutat itseäsi? sinä olet
itse tämän kaiken itsellesi aiheuttanut, ja itseäsi saat syyttää. Jos todella olet niin tyhmä ettet ole vuosien aikana ymmärtänyt miten tärkeää rehellisyys ja uskollisuus minulle on, niin en voi sille mitään. jos et ole ymmärtänyt että jos tämmöistä tapahtuu, niin kaikki on ohi. olen antanut sinulle paljon anteeksi, ja varmaan luulet että annan tämän, olet väärässä. Vitun huora.
Tämän kirjoittaminen oli hyvin terapeuttista. En pahoittaa mieltäsi kertomalla sinulle näitä tuntojani jotks sinun kyllä pitäisi tietää, mutta jos löydät joskus tämän kirjoituksen, voin kertoa, että joka sana on totta. Haista vittu, vitun huora.

4

935

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mau.

      Ensimmäinen ja viimeinen palsta niin tuttua...aivan kuin olisin itse kirjoittanut. Tiedän tunteesi...

      Ja silti naisystäväni jätti minut. minä en...rakastin niin paljon.

      Lutka heti eromme jälkeen juoksi kapakoissa iskemässä uusia, jopa useita samana iltana, 2 viikon kuluttua otti netin kautta uuden, keskisuomesta, toukokuun lopussa eka treffit joensuussa, Juntti muutti samantien asumaan naisystäväni luo asumaan, ottivat samanlaiset tatuoinnit ja menivät kihloihin, nyt suunnittelevat häitä !!! ovat onnellisia...saatanan huora, loppuseurustelumme aikaan jopa palkkasi minut vahtimaan lapsiaan että pääsee pettämään.
      Ja minä edelleen luotin... piti minua pellenä, HÄTÄVARANA ja käytti pelkästään hyväkseen.

      PETTI minua tarkoituksella...ja samaan aikaan sanoi rakastavansa.

      Kaikki tämä...ero, hyätyksi tuleminen, heitti minut nurkkaan kuin märän rätin...muttei kertonut minulle mitään, piti pellenä useita kuukausia. siksi kun en riittävän ajoissa muuttanut yhteen hänen kanssaan ja mennyt kihloihin.
      Olisin halunnut kihloihin, mutta en voinut koska hän jäi pettämisistään usein kiinni...karisi luottamus. mutta olisin niin halunnut...

    • Juuri niin

      Oli pakko vastata tähän.Olen kanssasi samaa mieltä tuosta rehellisyydestä, se kantaa suhteessa kuin suhteessa todella pitkälle.
      Itse aikoinani pyysin että ole minulle rehellinen niin kestän melkein mitä vain.
      Miksi ihmeessä se on niin vaikeeta ymmärtää tuo OLE REHELLINEN ?????
      En vain voi käsittää.Minä ainakin pystyn käsittelemään asioita paremmin jos ne sanotaan suoraan ja oikeilla nimillä toki se sattuu mutta silti.

      toivon sinulle jaksamista ja sitä että lapsesi syntymän jälkeen älä tee lapselle sitä että haukut hänelle äitiä.

      Hyvää syksyä .

    • äiti ja madonna

      kuvasit ex-vaimoasi kovin yksioikoisesti,toki on hänessä se jokin,johon 3 vuotta sitten rakastuit? ymmärrän pettämisen aiheuttaman raivon,koska oma ex-mieheni toi KOTIIMME juomaan ex-avovaimonsa,kun olin olohuoneessa imettämässä 3,5 viikon ikäistä vauvaamme!!!! poliisit eivät tulleet,vaan kehottivat meitä,vauvaa ja aviovaimoa lähtemään.muutin siis turvakotiin vauva kainalossa,hain eroa ja uuden kämpän.tilanne oli hirveän stressaava,elämäni pahinta aikaa. no,nyt on lapsi jo tarhaikäinen ja elämä siedettävää,mutta uutta miestuttavaa saati aviomiestä en uskalla ottaa varmaan vielä vuosiin!tuo mieheksi kutsuttu rotta pilasi minun ja lapsen elämää vielä enemmänkin soittelemalla pilailusoittoja viranomaisille,vihamiestähän on helppo häiritä ja hätyytellä nykyään,jos tällä on lapsi/lapsia;kiitos uusien lastensuojelulakien. lähestymiskielto ei auttanut:poliisi kehotti pyytämään kahville keskustelemaan oven takana mölyävän humalaisen ex-miehen!! se siitä,piinani on jo ohi.sinä sen sijaan tunnut kärsivän hirvittävästi exäsi saatanallisesta käytöksestä. minusta olet siinä kohtuuton,kun syytät exääsi raskaudesta.yksi ihminen ei tule raskaaksi yksinään,eikä ehkäisy ole vain naisen velvollisuus. mies varmaan murehtii sitäkin,onko hän lapsen biologinen isä,en osaa naisena kuvitella. sen kyllä tiedän,että raskaanaolevalla on kammottavan turvaton olo,jos tuleva isä syyttelee häntä ja suhtautuu raskauteen vihamielisesti. onko taustalla räikeää pettämistä ja taloudellista hyväksikäyttöä? sekö raivostuttaa? olisiko raskaudenkeskeytys sittenkin järkevin vaihtoehto,mieti hyvä mies sitä! joka pettää kerran,tekee niin jatkossakin,minä tiedän sen. eli suhteellanne ei ole tulevaisuutta,minkä itsekin olet oivaltanut ja mikä on saanut sinut täyteen raivoa ja antipatiaa exääsi kohtaan. toivon sinulle voimia tilanteessasi! ps.jätä kiroilu ja analysoi rakentavasti tosiasiat, vaihtoehdot ja tehtyäsi päätöksesi pysy siinä.

    • juakko 49

      jooo on muuten tehny mieli kirjoitella noin saqmaan tapaan mut ei mius oo ollu miestä ehkä se ois auttanu mut kun luin su jutun oli tos§i katkeraa joskin varmaan syystäkin oot 1ks niistä miehistä jotka ovat tunteellisia ja naiset väärät pilaa sen näin ei viel oo käynnä mulle mut ei oo etäälläkään ? pärjäile en voi muuta kuin toivottaa et oikee löytyis niin toivon itellekin tsemppiä ja älä anna periks mee vaik tanssii ja naisten tansseihin toivottavasti osaat jas et niin mee tanssi kurreille kyl siel jotakin oppii ja on kivaa seuraa ja monet huom ei kaikki yksinäisii siin olis yks harrastus ja tapa löytää joku t

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10030
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      412
      4390
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      90
      3016
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2855
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2668
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2664
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      153
      1855
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      71
      1710
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1620
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1423
    Aihe