Pakolliset kahvitteluhetket

Olen kyllä yrittänyt vaihtaa puheenaihetta, nytkin olympialaisten aikaan sen olisi kuvitellut olevan ijhan helppoa. Mutta ei!! Ollaan hetki hiljaa ja sitten kysytään - vaikkapa että, "onko teillä taulu-tv vai".

Tässä vaiheessa yleensä lähden pois.

onko sulla sosiaalisten tilanteiden pelkoa? mulla ainakin on ja vaikeuttaa elämää tosi paljon. Inhoan kaikkia yhteisiä hetkiä kun pitäisi olla joku puheenaihe koko ajan käynnissä, itse en keksi ikinä mitään paniikiltani

Eiköhän siellä työpaikalla olla työn tekemisen vuoksi eikä juoruamassa toisten asioista. Tämä tärkeä seikka vaan unohtuu usein ainakin naisvaltaisilla aloilla... Kuinkahan paljon säästettäisiinkään aikaa ja varoja jos työpaikkakiusaamiseen puututtaisiin oikeasti ja se kriminalisoitaisiin...?

mie täältä kirjoitti:

Eiköhän siellä työpaikalla olla työn tekemisen vuoksi eikä juoruamassa toisten asioista. Tämä tärkeä seikka vaan unohtuu usein ainakin naisvaltaisilla aloilla... Kuinkahan paljon säästettäisiinkään aikaa ja varoja jos työpaikkakiusaamiseen puututtaisiin oikeasti ja se kriminalisoitaisiin...?

Lue lisää

Unelmatyöpaikassani ei juoruiltaisi tms. "mukavaa".

Se rauhoittaa!

Vähän samasta syystä sain minäkin lähteä, muodollisesti tosin tuta-syistä.

Se on tuo verkostoitumisen taito nykyään niin tärkeä, ja siihen kuuluu osana paskanjauhanta. Ex-firmassa työtehtäviä suunnitteleva ja jakava keskijohto oli korvattu kahvitauoilla, ja kun en sitä taukoturinaa kestänyt, jäin myös ilman sen ohessa jaettavia työtehtäviä. Tehtäviä minulle olisi kyllä kuulemma löytynyt jokseenkin heti kun olin lähtenyt...

Koskaan en kuitenkaan ole duunikavereitten kanssa riidellyt, vittuillut niille, puukottanut selkään, sabotoinut niiden työtä tms., joita kaikkia jotkut sosiaalisemmat tapaukset kyllä näyttävät harrastavan. Milloin on ihan työasioissa pitänyt olla tekemisissä jonkun kanssa, duunikaverin tai asiakkaan, ei siinä ole ollut mitään ongelmaa. Se on tuo oheissosiaalisuus vain, mihin en ole pätkääkään motivoitunut.

Onpa ikävää, että olet tuon syyn takia joutunut vaihtamaan työpaikkaa. Minä olen kyllä ihan sosiaalinen ihminen, mutta juoruilijaksi minusta ei ole.

Tällä viikolla yllätin pari työkaveria kahvihuoneesta (olivat kahdestaan), siis pidennetyltä kahvitauolta - ja mistäs he puhuivat? No, kollegan avioerosta !! Menivät ihan vaikeiksi, kun minut kaviautomaatilla huomasivat. Tiedän, että kollegan avioero on pahimmillaan ja hänellä on vaikeaa. En tajua, mitä kiksejä ihmiset saa tällaisesta pulputtamisesta. Joo, jos ei enää omat asiat riitä, otetaan sitten vaikka kollegan....

Työpaikallani naistyöyhteisössä näyttää olevan tuo oheissosiaalisuus jopa tärkeämpää kuin työ!
Tämän takia en viihdy siellä yhtään ja haaveilen työyhteisöstä, jossa oikeasti keskityttäisiin vain ja ainoastaan (tai ainakin enimmäkseen) työntekoon - tai sitten etätyöstä. Tässä tapauksessa etätyö ei ole valitettavasti työtehtävien hoitamisen kannalta mahdollista. Olen juuri niin sosiaalinen kuin työtehtävät vaativat enkä yhtään enempää...

Stressaantunut kirjoitti:

Onpa ikävää, että olet tuon syyn takia joutunut vaihtamaan työpaikkaa. Minä olen kyllä ihan sosiaalinen ihminen, mutta juoruilijaksi minusta ei ole.

Tällä viikolla yllätin pari työkaveria kahvihuoneesta (olivat kahdestaan), siis pidennetyltä kahvitauolta - ja mistäs he puhuivat? No, kollegan avioerosta !! Menivät ihan vaikeiksi, kun minut kaviautomaatilla huomasivat. Tiedän, että kollegan avioero on pahimmillaan ja hänellä on vaikeaa. En tajua, mitä kiksejä ihmiset saa tällaisesta pulputtamisesta. Joo, jos ei enää omat asiat riitä, otetaan sitten vaikka kollegan....

Lue lisää

En nyt jaksanut alkaa lukemaan koko viestiketjua kun latautuu niin hitaasti. Meillä on jotain 40 henkilöä kaffeilla, joten mukaan mahtuu monenlaista immeistä ja tossunkuluttajaa. Me puhutaan omista asioista jos siltä tuntuu, kukaan ei pakota. Näin perjantaisin juuri viikonlopunvietto on semmonen kestoaihe, eikä siinä oo mitään jos sanoo, että kattoo telkkua,syö hyvin ja nukkuu! Iloitaan siitä, jos työkamu lähtee vaikka matkalle! Puhutaan lööpeissä olleista aiheista (tällä viikolla naureskeltiin, ettei tullu sitten maailmanloppu!), säästä, paikkakunnan tapahtumista, telkkariohjelmista, elokuvista, kirjoista,lapsista, lemmikkieläimistä, harrastuksista jne. En itse tykkää urheilusta missään muodossa, mutta ihan kiva on ollut kuulla kun työkaveri kertoo puolimaratoonille harjoittelustaan ja sitten siitä kun hän osallistui kyseiseen kisaan! Laihdutusvinkit, autonkorjaukset, parhaimmat marjapaikat, alennusmyynnit, hassut sattumukset itselle/perheenjäsenelle/tutulle, puutarhavinkkejä, kuka on hyvä kampaaja/hammaslääkäri jne. Aiheita on satoja...Meillä ylläpidetään sellaista hyvää henkeä, että ei pahemmin juoruilla, eikä ketään saa mennä lyttäämään!! Minusta on tosi kivaa olla kaffilla, vaikka itse juonkin teetä...

Teetä ja sympatiaa! kirjoitti:

En nyt jaksanut alkaa lukemaan koko viestiketjua kun latautuu niin hitaasti. Meillä on jotain 40 henkilöä kaffeilla, joten mukaan mahtuu monenlaista immeistä ja tossunkuluttajaa. Me puhutaan omista asioista jos siltä tuntuu, kukaan ei pakota. Näin perjantaisin juuri viikonlopunvietto on semmonen kestoaihe, eikä siinä oo mitään jos sanoo, että kattoo telkkua,syö hyvin ja nukkuu! Iloitaan siitä, jos työkamu lähtee vaikka matkalle! Puhutaan lööpeissä olleista aiheista (tällä viikolla naureskeltiin, ettei tullu sitten maailmanloppu!), säästä, paikkakunnan tapahtumista, telkkariohjelmista, elokuvista, kirjoista,lapsista, lemmikkieläimistä, harrastuksista jne. En itse tykkää urheilusta missään muodossa, mutta ihan kiva on ollut kuulla kun työkaveri kertoo puolimaratoonille harjoittelustaan ja sitten siitä kun hän osallistui kyseiseen kisaan! Laihdutusvinkit, autonkorjaukset, parhaimmat marjapaikat, alennusmyynnit, hassut sattumukset itselle/perheenjäsenelle/tutulle, puutarhavinkkejä, kuka on hyvä kampaaja/hammaslääkäri jne. Aiheita on satoja...Meillä ylläpidetään sellaista hyvää henkeä, että ei pahemmin juoruilla, eikä ketään saa mennä lyttäämään!! Minusta on tosi kivaa olla kaffilla, vaikka itse juonkin teetä...

Lue lisää

Teillä on todella aito ja hyvä työilmapiiri. Se on valitettavasti vaan harvinaista.

Kyse meilläkään ei periaatteessa ole jutun aiheista, vaikken ole noiden lööppijuttujen kannattaja. Pointti tässä on se, oletko paikalla vai et. Siis fyysisesti, istu siinä pöydän ääressä. Jos et istu, olet muiden mielestä joko suuttunut tai krapulassa jne. Tämä on tämän jutun vino puoli, ei niinkään ne puheenaiheet.

Työpaikkani oon vielä saanut pitää vaikka en ookaan sosiaalinen "seuraihminen" mutta kyllä sitä huomaa että jää ryhmien ulkopuolelle sitten kaikessa kun ei osaa pitää puoliaan ja olla aina äänessä.

nyt.. kirjoitti:

Työpaikkani oon vielä saanut pitää vaikka en ookaan sosiaalinen "seuraihminen" mutta kyllä sitä huomaa että jää ryhmien ulkopuolelle sitten kaikessa kun ei osaa pitää puoliaan ja olla aina äänessä.

Lue lisää

Ryhmän ulkopuolelle jättäminen / jääminen on ikävä puoli siinä, kun ei ole yltiösosiaalinen lörppö.

olipa hyvä kirjoitus. on hyvä että löytyy välillä fiksua tekstiä aiheeseen

sanottu, olen täysin samaa mieltä!

Olen huomannut ihan samaa, että jää ulkopuolelle, jos ei käy kahvitauolla. Juon sitten vettä, kun ei aina voi juoda kahvia.

Olin ainoo metallimies joka ei polttanut.

Itse en juo kahvia enkä polta röökiä, mutta silti pidän molemmat paussit siinä missä muutkin...

Ei ainakaan meidän porukkaa kiinnosta että poltatko/juotko kahvia/raavitko persettäsi/kaivatko nenääsi noilla tauoilla, vaan se TAUKO on se tärkein asia...

Ja ainakin meillä on sen verran hyvä porukka, että ihan mielellään heidän kanssa istuukin!

"...itsensä ja toisten hyväksymisestä sellaisenaan, myös vikojen salliminen"

Ei kai aloittaja sanonutkaan, ettei hyväksy sitä, jos toiset haluavat jutella kahvitauolla. Hän vain ei halua. Eikö sitä pitäisi siis kunnioittaa ja hyväksyä. Miksi se on joillekin niin vaikeaa ymmärtää, että kaikki eivät HALUA olla yhteisillä kahvitauoilla ja puhua siellä omia tai muidenkaan asioita?

Luin aivan ihmeissäni tätä kirjoitusta. Mikä kumma on taustalla ihmisillä, jotka työkavereilleen selittävät ummet ja lammet omasta elämästään? eikö ole _oikeita_ kavereita?

Jos ei muuta elämää ole kuin työn ja sen mukanaan tuomat henkilösuhteet, on jotain jo pahasti pielessä. Toivottavasti ei sentään korjaamattomasti.
Työn pitäisi erottua "siviilielämästä". Omien juttujen kertominen ja levittäminen koko työyhteisöön ei palvele kenenkään etua, päinvastoin.
Sinä joka olet niin extrovertti, oletko varma että juttusi kiinnostavat kaikkia?
Minä en halua kuulla työkavereiden henk.kohtaisia asioita, enkä halua kertoa heille omiani.
Eri juttu sitten, jos jonkun työkaverin kanssa on vuosien aikana päästy tasolle "ollaan kavereita, tutustuttiin kun oltiin samassa duunipaikassa".
IMHO.

kaffia kiitos, p-puheita ei... kirjoitti:

Luin aivan ihmeissäni tätä kirjoitusta. Mikä kumma on taustalla ihmisillä, jotka työkavereilleen selittävät ummet ja lammet omasta elämästään? eikö ole _oikeita_ kavereita?

Jos ei muuta elämää ole kuin työn ja sen mukanaan tuomat henkilösuhteet, on jotain jo pahasti pielessä. Toivottavasti ei sentään korjaamattomasti.
Työn pitäisi erottua "siviilielämästä". Omien juttujen kertominen ja levittäminen koko työyhteisöön ei palvele kenenkään etua, päinvastoin.
Sinä joka olet niin extrovertti, oletko varma että juttusi kiinnostavat kaikkia?
Minä en halua kuulla työkavereiden henk.kohtaisia asioita, enkä halua kertoa heille omiani.
Eri juttu sitten, jos jonkun työkaverin kanssa on vuosien aikana päästy tasolle "ollaan kavereita, tutustuttiin kun oltiin samassa duunipaikassa".
IMHO.

Lue lisää

Mikä kumma on taustalla ihmisillä, jotka ovat sitä mieltä että työkavereitten kanssa ei voi olla ystäviä? Olko työkaveri jotenkin alemmantasoinen ystävänä kuin "oikea" ystävä. Minun parhaat ystäväni ovat tulleet työpaikoilta, ja sehän on ihmisen luonnollisin paikka olla tekemisissä toisten kanssa. Jos esim muutat uudelle paikkakunnalle, niin eikö juuri työpaikalta löydy ensimmäiset kontaktit, ihan luonnostaan. Vai onko sinusta jotenkin hienompaa tutustua esim huvipaikoilla, ja ajatella että siinä sulla on "oikeampaa" elämää kuin se sosiaalinen piiri, joka liittyy työhösi?

Miksi sanot että "jotain on pahasti pielessä", jos ystävät löytyvät työpaikalta?

Toiset haluaa puhua yleisiä asioita ja pitää työtovereihin etäisyyttä, toiset haluaa tutustua ja tutustuminen tapahtuu puhumalla myös omasta elämästä. Jos vältät omien asioitten puhumista, pysyt myös etäisenä, sivullisena. Jos toisten asiat sinua ärsyttää, kärsit kenties kateudesta tai empatiakyvyn puutteesta?

sinä kahvikuppiisi!

Oletko töissä vaikka et omaa lukutaitoa? Jos oikeasti luit ja vastasit minulle, et ymmärtänyt lukemaasi? Osaan minäkin kohdentaa jutut henkilökohtaisiksi jos tarve niin vaatii. Kirjoituksesi oli yhtä tyhjän kanssa. Istu kaikessa rauhassa vapaasti roskapöntön vieressä haistelemassa parin päivän ikäisiä banaanin ja omenan raatoja ja kerro kuinka miehesi polvi jäi pinnasängyn pinnojen väliin, kunhan et omaa asennevammaa minua kohtaan. Kukin tyylillään vai mitä?
Kotiasiat tyyliin "meidän Eero keräsi korillisen sieniä mummolassa mutta kun me emme syö niitä pakastimme ne mummia varten talven varalle siihen pakastimeen joka on verannalla, se 200 litranen joka ostettiin männä vuonna joululahjaksi Eeron siskojen kanssa mummille vaikkei tuo yhtään sitä toivonutkaan tai meitä pakottanut, edes silloin kun joutui pidemmäksi aikaa sairaalaan ja ruoat olisi voinut pelastaa jos pakastin olisi jo siihen hätään avuksi kerinnyt ja joku olisi käynyt siellä ne vippaamassa siihen pakastimeen jossa muuten oli pieni virranhallintavika heti alkajaisiksi jonka kyllä naapurissa asuva Svennu kävi sitten korjaamassa kertoen ettei se loppujen lopuksi edes vika ollutkaan, vaati vaan miehen käden kosketusta syttyäkseen heheheheee....
Ai, se kahvitunti loppuikin ennnekuin tänään päästiin seksiosioon!

Tässä ketjussahan jotkut kertovat että kun saa hetken jutella niin sitten jaksaa taas. Se on extrovertin puhetta. Introvertin voimia taas kuluttaa pelkkä sosiaalinen jutustelu.
Itse introverttina olen ratkaissut asian pitämällä kirjaa mukana kahvitauoilla, silloin kun olen sellaisessa työpaikassa ollut jossa kokoonnutaan kahville. Olen lukenut kaikessa rauhassa ja jos keskustelu on koskenut jotakin kiinnostavaa - yleisluontoista - asiaa, olen sitten osallistunut siihen. Ystävällinen kehonkieli on kai auttanut eikä minua ole pidetty kummallisena tai jurona, omana itsenäni vain. Liisa Keltikangas-Järvinen on tehnyt suuren työn kertoessaan ihmisten temperamenttieroista, kannattaa ottaa selvää. Ei introverttius ole mikään vika josta voi parantua, se on ominaisuus, eikä tarkoita ettei voisi olla hienotunteinen ja empaattinen. Eikä extroverttius ole tae sosiaalisista kyvyistä, ennemminkin sosiaalisista tarpeista.

erilaisia kirjoitti:

Tässä ketjussahan jotkut kertovat että kun saa hetken jutella niin sitten jaksaa taas. Se on extrovertin puhetta. Introvertin voimia taas kuluttaa pelkkä sosiaalinen jutustelu.
Itse introverttina olen ratkaissut asian pitämällä kirjaa mukana kahvitauoilla, silloin kun olen sellaisessa työpaikassa ollut jossa kokoonnutaan kahville. Olen lukenut kaikessa rauhassa ja jos keskustelu on koskenut jotakin kiinnostavaa - yleisluontoista - asiaa, olen sitten osallistunut siihen. Ystävällinen kehonkieli on kai auttanut eikä minua ole pidetty kummallisena tai jurona, omana itsenäni vain. Liisa Keltikangas-Järvinen on tehnyt suuren työn kertoessaan ihmisten temperamenttieroista, kannattaa ottaa selvää. Ei introverttius ole mikään vika josta voi parantua, se on ominaisuus, eikä tarkoita ettei voisi olla hienotunteinen ja empaattinen. Eikä extroverttius ole tae sosiaalisista kyvyistä, ennemminkin sosiaalisista tarpeista.

Lue lisää

Minusta on turhaa tehdä jotain hienoa teoriaa ja luonnediagnooseja tämmösestä tavallisesta arkipäivän asiasta. Sitä joko tykkää työporukastaan tai ei tykkää. Mukavaan porukkaan menee mielellään, mutta jos ei tykkää, niin mieluummin pysyy sivummalla. Välittömät ihmiset puhuvat rohkeammin missä seurassa tahansa, koska heitä ei paljon heilauta se mitä toiset kenties heistä sanovat. Vähemmän rohkeat miettii ja arvostelee herkästi sekä omia että toisten puheita, ja myös loukkaantuvat helposti. Rohkeilla on varmaan mukavampaa, rennompaa elämä. Rohkeutta voi myös opetella, ei tarvitse ajatella että jotkut ominaisuudet ovat kohtalonomaisesti ja pysyvästi meissä aina ja kaikkialla.

Itse olen puhelias, kun satun olemaan sillä päällä, ja hiljainen useimmiten, rauhallinen typpi kun olen. Ei minusta ole vaikeaa olla hiljaa kahvipöydässä enkä kaipaa edes kirjaa suojakseni, olenpahan vaan sitten kaikessa rauhassa ja leppoisasti kuuntelupuolella. Minua ei toisten jutut ärsytä, kuuntelen mielelläni yksityisasioitakin. Eikä hiljaaolon muutenkaan tarvitse olla mikään ongelma, jos siitä ei ITSE ota jotain paineita itselleen.

ja sitten taas toisinaan ei kirjoitti:

Minusta on turhaa tehdä jotain hienoa teoriaa ja luonnediagnooseja tämmösestä tavallisesta arkipäivän asiasta. Sitä joko tykkää työporukastaan tai ei tykkää. Mukavaan porukkaan menee mielellään, mutta jos ei tykkää, niin mieluummin pysyy sivummalla. Välittömät ihmiset puhuvat rohkeammin missä seurassa tahansa, koska heitä ei paljon heilauta se mitä toiset kenties heistä sanovat. Vähemmän rohkeat miettii ja arvostelee herkästi sekä omia että toisten puheita, ja myös loukkaantuvat helposti. Rohkeilla on varmaan mukavampaa, rennompaa elämä. Rohkeutta voi myös opetella, ei tarvitse ajatella että jotkut ominaisuudet ovat kohtalonomaisesti ja pysyvästi meissä aina ja kaikkialla.

Itse olen puhelias, kun satun olemaan sillä päällä, ja hiljainen useimmiten, rauhallinen typpi kun olen. Ei minusta ole vaikeaa olla hiljaa kahvipöydässä enkä kaipaa edes kirjaa suojakseni, olenpahan vaan sitten kaikessa rauhassa ja leppoisasti kuuntelupuolella. Minua ei toisten jutut ärsytä, kuuntelen mielelläni yksityisasioitakin. Eikä hiljaaolon muutenkaan tarvitse olla mikään ongelma, jos siitä ei ITSE ota jotain paineita itselleen.

Lue lisää

Minusta on turhaa kommentoida hienoja teorioita tai luonnediagnooseja, jos ei niitä ymmärrä... Ihmisillä on eri PERSOONALLISUUDET ja niihin kuuluu erilaiset temperamentit. Tietenkin ne voivat joissain tapauksissa vaihdella jonkin verran ympäristön tai jonkin muun asian takia, mutta se on melko harvinaista.

Minä olen niitä ihmisiä, jotka vain sattuvat olemaan ujoja enkä ymmärrä, miksi minun pitäisi kertoa omista henkilökohtaisista asioistani ventovieraille. Se ei ole rohkeuden puutetta, vaan tilannetajua sekä herkkyyttä. Minä olen elämässäni oppinut, että siitä voi koitua minulle harmia, jos paljastan liikaa itsestäni ihmisille, joihin en voi luottaa tai joita en tunne tarpeeksi hyvin. Jos sinä kuulut niihin "rohkeisiin ihmisiin" niin et voi tietää, mitä niiden oikeasti ujojen päässä liikkuu. Ehkä sua joskus ei huvita olla puheliaalla päällä, mutta se ei tarjoita, että oikeasti ymmärtäisit ujoja ihmisiä. Tuliko mieleen, että monet ihmiset ovat satuttaneet heitä heidän elämänsä aikana, minkä takia heistä on tullut niin varovaisia muiden seurassa? En minäkään voi millään ymmärtää puheliaita ihmisiä, mutta olen sentään oppinut hyväksymään heidät ja sen, että he ovat erilaisia kuin minä.

Sitä paitsi minulle itselleni tulee maha kipeäksi ja ripulia, jos juon kahvia, joten en ymmärrä, miksi minun sitä pitäisi juoda, kun se maistuu pahaltakin!

Minulla on tällä hetkellä sellainen tilanne, että olen koulussa, jossa on aina välillä kahvitaukoja. Alussa menin muiden mukana, ja enimmäkseen kuuntelin ja välillä kommentoin jos kommentoitavaa oli. Mutta ongelma on siitä, että mitä paremmin alan tuntea niitä ihmisiä, sitä enemmän huomaan, kuinka vähän minulla on yhteistä heidän kanssaan. Siis, ihan oikeasti minulla ei ole mitään yhteistä puheenaihetta heidän kanssaan! Se taas johtuu siitä, että he ovat 19-vuotiaita, ja minä olen 24-vuotias. Ikäero voi tuntua pieneltä, mutta ainakin minä olen aikuistunut juuri tuossa ikävaiheessa niin paljon sairauksieni, masennukseni, yliopisto-opiskelun, uskoontuloni ja yksinäisyyteni takia, että yleensä en vain koe kuuluvani siihen porukkaan yhtään. Se ei johdu siitä, että arvostelisin heidän puheitaan, mutta eihän sitä pitemmän päälle jaksa, kun on aina eri mieltä kuin muut asioista, eikä koskaan puhuta minua kiinnostavista tärkeistä asioista. Yritä siinä sitten small-talkia kun kaikki heidän puheensa tuntuu niin lapselliselta ja turhalta! Eikä siihen ole syynä minun herkkä arvosteluni vaan se, että olen niin erilainen ja vanhempi kuin he.

ameliina kirjoitti:

Minusta on turhaa kommentoida hienoja teorioita tai luonnediagnooseja, jos ei niitä ymmärrä... Ihmisillä on eri PERSOONALLISUUDET ja niihin kuuluu erilaiset temperamentit. Tietenkin ne voivat joissain tapauksissa vaihdella jonkin verran ympäristön tai jonkin muun asian takia, mutta se on melko harvinaista.

Minä olen niitä ihmisiä, jotka vain sattuvat olemaan ujoja enkä ymmärrä, miksi minun pitäisi kertoa omista henkilökohtaisista asioistani ventovieraille. Se ei ole rohkeuden puutetta, vaan tilannetajua sekä herkkyyttä. Minä olen elämässäni oppinut, että siitä voi koitua minulle harmia, jos paljastan liikaa itsestäni ihmisille, joihin en voi luottaa tai joita en tunne tarpeeksi hyvin. Jos sinä kuulut niihin "rohkeisiin ihmisiin" niin et voi tietää, mitä niiden oikeasti ujojen päässä liikkuu. Ehkä sua joskus ei huvita olla puheliaalla päällä, mutta se ei tarjoita, että oikeasti ymmärtäisit ujoja ihmisiä. Tuliko mieleen, että monet ihmiset ovat satuttaneet heitä heidän elämänsä aikana, minkä takia heistä on tullut niin varovaisia muiden seurassa? En minäkään voi millään ymmärtää puheliaita ihmisiä, mutta olen sentään oppinut hyväksymään heidät ja sen, että he ovat erilaisia kuin minä.

Sitä paitsi minulle itselleni tulee maha kipeäksi ja ripulia, jos juon kahvia, joten en ymmärrä, miksi minun sitä pitäisi juoda, kun se maistuu pahaltakin!

Minulla on tällä hetkellä sellainen tilanne, että olen koulussa, jossa on aina välillä kahvitaukoja. Alussa menin muiden mukana, ja enimmäkseen kuuntelin ja välillä kommentoin jos kommentoitavaa oli. Mutta ongelma on siitä, että mitä paremmin alan tuntea niitä ihmisiä, sitä enemmän huomaan, kuinka vähän minulla on yhteistä heidän kanssaan. Siis, ihan oikeasti minulla ei ole mitään yhteistä puheenaihetta heidän kanssaan! Se taas johtuu siitä, että he ovat 19-vuotiaita, ja minä olen 24-vuotias. Ikäero voi tuntua pieneltä, mutta ainakin minä olen aikuistunut juuri tuossa ikävaiheessa niin paljon sairauksieni, masennukseni, yliopisto-opiskelun, uskoontuloni ja yksinäisyyteni takia, että yleensä en vain koe kuuluvani siihen porukkaan yhtään. Se ei johdu siitä, että arvostelisin heidän puheitaan, mutta eihän sitä pitemmän päälle jaksa, kun on aina eri mieltä kuin muut asioista, eikä koskaan puhuta minua kiinnostavista tärkeistä asioista. Yritä siinä sitten small-talkia kun kaikki heidän puheensa tuntuu niin lapselliselta ja turhalta! Eikä siihen ole syynä minun herkkä arvosteluni vaan se, että olen niin erilainen ja vanhempi kuin he.

Lue lisää

vielä tuohon sen, että minua tosiaan kiusattiin peruskoulussa monta vuotta, joten sen takia minusta tuli tällainen ujo ja arka, eikä sen takia mielestäni ole kovin mukavaa se, että muut sitten tuomitsevat mut sellaisen asian takia, jonka ovat itse aiheuttaneet.

Mun mielestä muut ihmiset eivät ole kovinkaan mukavia, he arvostelevat, haukkuvat, tuomitsevat ja vinoilevat. Joten en niin kauheasti välitäkään viettää ihmisten kanssa aikaa. Se ei tarkoita sitä, etten uskaltaisi olla oma itseni. Nuorempana ehkä en olisi uskaltanut, koska silloin välitin muiden mielipiteistä, enkä halunnut kenenkään ajattelevan minusta mitään pahaa. Nyt olen oppinut, että aina tulee olemaan ihmisiä, jotka ovat erilaisia kuin minä, ajattelevat asioita eri näkökulmasta ja jotka todennäköisest pitävät minua ihan idioottina. Olen hyväksynyt sen asian, ja osaan rohkeasti sanoa oman mielipiteeni asioihin jos minulta kysytään. Useimmiten se vain on niin että ketään ei kiinnosta oikeasti tutustua minuun ja oletetaan, että olen samanlainen kuin kaikki muutkin, eikä heillä edes käy mielessä että ajattelen asioista eri tavalla. Minua ei kiinnosta turhanpäiväinen, pinnallinen massajutustelu vaan ihmisiin ihan oikeasti tutustuminen, mieluiten sellaisiin, jotka ovat edes vähän samalla aaltopituudella kanssani ja jotka ymmärtävät mistä puhun, jotka ovat kokeneet elämässä raskaitakin aikoja ja jotka osaavat arvottaa asiat oikein. Sellaisia ihmisiä on vain niin harvassa, taidan oikeasti olla harvinainen yksilö...

Lisään vielä senkin, että olen yhä uskovainen ja että se antaa minulle voimaa elämääni ja siihen minun itsetuntoni, -kunnioitukseni ja arvoni perustuukin. Tiedän, että olen paha(syntinen), tyhmä ja huono ihminen, mutta ne asiat eivät enää masenna minua, koska tiedän että Jumala rakastaa mua ja Jeesus kuoli minunkin puolestani, vaikka tällainen olenkin! Minä olen Jumalan silmissä kaunis ja arvokas, jopa niin arvokas, että Hän antoi oman Poikansa minun vuokseni. Juuri siihen perustuu kristityn itsearvostus. Ei siihen, että itse olisin hyvä ja kaiken hyvän arvoinen, vaan siihen, että Jumala on hyvä ja että minä olen juuri tällaisena Hänelle arvokas!

Muistakaa siis, että tämä pätee myös kaikkien muidenkin kohdalla. Jeesus rakastaa sinuakin ja tahtoo olla sinunkin kanssasi ja on kuollut myös sinun syntiesi puolesta! Joten saat turvallisin mielin tulla Hänen luokseen, pyytää syntejäsi anteeksi, pyytää Hänet elämääsi ja jättäytyä kokonaan Hänen hyvään huolenpitoonsa. Aamen!

ameliina kirjoitti:

vielä tuohon sen, että minua tosiaan kiusattiin peruskoulussa monta vuotta, joten sen takia minusta tuli tällainen ujo ja arka, eikä sen takia mielestäni ole kovin mukavaa se, että muut sitten tuomitsevat mut sellaisen asian takia, jonka ovat itse aiheuttaneet.

Mun mielestä muut ihmiset eivät ole kovinkaan mukavia, he arvostelevat, haukkuvat, tuomitsevat ja vinoilevat. Joten en niin kauheasti välitäkään viettää ihmisten kanssa aikaa. Se ei tarkoita sitä, etten uskaltaisi olla oma itseni. Nuorempana ehkä en olisi uskaltanut, koska silloin välitin muiden mielipiteistä, enkä halunnut kenenkään ajattelevan minusta mitään pahaa. Nyt olen oppinut, että aina tulee olemaan ihmisiä, jotka ovat erilaisia kuin minä, ajattelevat asioita eri näkökulmasta ja jotka todennäköisest pitävät minua ihan idioottina. Olen hyväksynyt sen asian, ja osaan rohkeasti sanoa oman mielipiteeni asioihin jos minulta kysytään. Useimmiten se vain on niin että ketään ei kiinnosta oikeasti tutustua minuun ja oletetaan, että olen samanlainen kuin kaikki muutkin, eikä heillä edes käy mielessä että ajattelen asioista eri tavalla. Minua ei kiinnosta turhanpäiväinen, pinnallinen massajutustelu vaan ihmisiin ihan oikeasti tutustuminen, mieluiten sellaisiin, jotka ovat edes vähän samalla aaltopituudella kanssani ja jotka ymmärtävät mistä puhun, jotka ovat kokeneet elämässä raskaitakin aikoja ja jotka osaavat arvottaa asiat oikein. Sellaisia ihmisiä on vain niin harvassa, taidan oikeasti olla harvinainen yksilö...

Lisään vielä senkin, että olen yhä uskovainen ja että se antaa minulle voimaa elämääni ja siihen minun itsetuntoni, -kunnioitukseni ja arvoni perustuukin. Tiedän, että olen paha(syntinen), tyhmä ja huono ihminen, mutta ne asiat eivät enää masenna minua, koska tiedän että Jumala rakastaa mua ja Jeesus kuoli minunkin puolestani, vaikka tällainen olenkin! Minä olen Jumalan silmissä kaunis ja arvokas, jopa niin arvokas, että Hän antoi oman Poikansa minun vuokseni. Juuri siihen perustuu kristityn itsearvostus. Ei siihen, että itse olisin hyvä ja kaiken hyvän arvoinen, vaan siihen, että Jumala on hyvä ja että minä olen juuri tällaisena Hänelle arvokas!

Muistakaa siis, että tämä pätee myös kaikkien muidenkin kohdalla. Jeesus rakastaa sinuakin ja tahtoo olla sinunkin kanssasi ja on kuollut myös sinun syntiesi puolesta! Joten saat turvallisin mielin tulla Hänen luokseen, pyytää syntejäsi anteeksi, pyytää Hänet elämääsi ja jättäytyä kokonaan Hänen hyvään huolenpitoonsa. Aamen!

Lue lisää

Eikö ole jonkinlainen ristiriita siinä että olet uskova ja katsot itse olevasi Jumalan silmissä kaunis ja arvokas, mutta muita ihmisiä moitit ja arvostelet "ihmiset eivät ole kovinkaan mukavia... en välitäkään viettää ihmisten kanssa aikaa... minua ei kiinnosta turhanpäiväinen massajutustelu..." Kaipaat ihmisiä, jotka "osaavat arvottaa asiat oikein. sellaisia ihmisiä on harvassa, taidan oikeasti olla harvinainen yksilö" Tämmöset arvostelut kieltämättä vähän loukkaa meitä tavallisia lähimmäisiäsi.

Eikö uskovan kuuluisi rakastaa lähimmäisiään ja hyväksyä toiset ihmiset puutteineen, vaikka ovatkin sinua huonompia?

Entäs kun on myös meitä, joiden mielestä useimmat ihmiset ovat mukavia, mielenkiintoisia ja tutustumisen arvoisia? Kaikella ystävyydellä toivon että miettisit ennen kuin tuomitset.

Mitä vihattavaa on kahvitauoissa? Voi mennä tai olla menemättä, miten milloinkin huvittaa. Hyvä kun on se mahdollisuus niille jotka haluaa hetken huilata työnteosta ja niille jotka haluaa tutustua toisiin. Jos ei halua niin ei sitten mene. Ja mitä sekään haittaa jos ihmettelevät, jos kerran ei ole haluakaan olle heidän kanssaan tekemisissä.

mitäs vihattavaa niissä? kirjoitti:

Mitä vihattavaa on kahvitauoissa? Voi mennä tai olla menemättä, miten milloinkin huvittaa. Hyvä kun on se mahdollisuus niille jotka haluaa hetken huilata työnteosta ja niille jotka haluaa tutustua toisiin. Jos ei halua niin ei sitten mene. Ja mitä sekään haittaa jos ihmettelevät, jos kerran ei ole haluakaan olle heidän kanssaan tekemisissä.

Lue lisää

Onneksi teillä on sellainen yrityskulttuuri, johon tämäntapaiset kahvihetket ei "puolipakollisena" kuulu.

Voi kun se olisikin noin helppoa. Jäädä pois, jos siltä tuntuu. Mutta kun se EI KÄY. Siitä tulee SANOMISTA.

Voin kertoa, että kahvitteluporukassa istuu pari "alaistani" (ei hallinnollisesti),
jotka suorastaan vaativat minun läsnäoloani. Se vaikeuttaa vielä tätä tilannetta.
Ja paskaa puhutaan, ja siitähän meille maksetaan...

Paskanjauhaminen on käsitteenä tyhjä. Jos sanoo ettei pidä paskanjauhamisesta tarkoittaa ettei pidä siitä mistä ei pidä. Informaatioarvo on lähes nolla. Yhdelle voi pj:ta olla urheilusta puhuminen, toiselle filosofiasta, kolmannelle musiikista, neljännelle lastenhoidosta. Ainoat asiat mitä se kertoo ovat että sanoja käyttää alatyylin kieltä ja että hänen järjenjuoksunsa ei ole kovin kehuttavaa.

sterssihän tuomosesta paskanjauhannasta tulee, itse menen työpäivän jälkeen kirjastoon lukemaan päivän lehdet ja siellä on iso kyltti HILJAISUUS.

Ajattelinpa heittää vettä kiukaalle,kun noita juttuja tuossa selailin. Kahvitaukoillut olen erilaisissa firmoissa kulloisenkin tavan mukaan. Antoisimpia taukoja olivat sellaiset, kun tuli lähdettyä tauoille ,miten töiden kannalta parhaiten sopi (liukuva). Sitä istui aina erilaisten tyyppien seurassa ja sitä oppi kavereista monenlaista ja nämä samaiset tyypit hakeutuivat seuraani sitten firman pippaloissa ja tapahtumissa. Ei mitään väkinäistä eikä pakkoa ja jokainen sai jutella mistä halusi.
Oli mm. harrikkakaveri joka kertoi puutarhavinkkejä,oli mummoksi tullut,joka kertoi metallimusiikista jne....ei siis lainkaan tylsää:)

Erittäin hyvin sanottu tuo noitapiiri ja meilläkin ns. pomo on siinä mukana. On häneltä todella "ammattitaitoista", esimiestaidot ovat siis hukassa...

Asenteesta. En usko, että siinä minulla on korjaamisen paikka, koska olen hyvin sosiaalinen ja joskus jopa hauskakin ihminen. Se vaan riippuu tilanteesta. Nuo hemmetin pakolliset kahvitauot vaan ovat saaneet sappeni joskus kiehumaan.

Enkä ole ainoa meillä. Kukaan siitä ei puhu oikealla nimellä, vaan keksitään vaikka mitä työtehtäviä juuri klo 9:30. Se paistaaa kyllä läpi. Niillä, jotka "joutuvat" sinne vastoin tahtoaan, olen joskus huomannut kahvikuppineuroori oireita. Itselläni niitä ei ole.

Stressaantuntu kirjoitti:

Asenteesta. En usko, että siinä minulla on korjaamisen paikka, koska olen hyvin sosiaalinen ja joskus jopa hauskakin ihminen. Se vaan riippuu tilanteesta. Nuo hemmetin pakolliset kahvitauot vaan ovat saaneet sappeni joskus kiehumaan.

Enkä ole ainoa meillä. Kukaan siitä ei puhu oikealla nimellä, vaan keksitään vaikka mitä työtehtäviä juuri klo 9:30. Se paistaaa kyllä läpi. Niillä, jotka "joutuvat" sinne vastoin tahtoaan, olen joskus huomannut kahvikuppineuroori oireita. Itselläni niitä ei ole.

Lue lisää

sulla, täytyy sanoa. Tuli vaikutelma, että teillä on muutaman ihmisen klikki joka määrää koko työpaikan ilmapiirin (?) Ja muut ei uskalla/viitsi/jaksa panna hanttiin.
Itse olen samanlainen yksinnyhjöttäjä, ts. tykkään istua kahvilla omiani miettien, ikkunasta ulos tuijotellen tms. Vuosien varrella olen toki oppinut välillä seurustelemaankin sen kahvittelun yhteydessä. Meillä se ei onneksi ole mitään kuvaamasi kaltaista pakkopullaa, vaan sen voi jättää väliinkin ilman sen ihmeempiä kommentteja. Rankkaa olisikin tommoseen tuhlata energiaa, sitä tarvitaan työntekoon ym. elämään.
Onhan meilläkin muutama sietämätön tyyppi joitten kanssa ei vaan jaksa seurustella, jutut arvaa jo ennalta, täysin itsekeskeisiä ja niistä pitäisi kaikkien olla suunnattoman kiinnostuneita... ;D Niitä pyrin välttämään kaikin keinoin, mitä nyt normaalin kohteliaan käytöksen puitteissa pystyy.
Sanoisin, että pidä oma tyylisi, jätä menemättä noihin istuntoihin jos siltä tuntuu, ja jos joku ihmettelee, pakkoko siihen on mitään meriselityksiä edes antaa. Ei vaan nyt kahvituta!!
Tsemppiä sulle.

Stressaantuntu kirjoitti:

Asenteesta. En usko, että siinä minulla on korjaamisen paikka, koska olen hyvin sosiaalinen ja joskus jopa hauskakin ihminen. Se vaan riippuu tilanteesta. Nuo hemmetin pakolliset kahvitauot vaan ovat saaneet sappeni joskus kiehumaan.

Enkä ole ainoa meillä. Kukaan siitä ei puhu oikealla nimellä, vaan keksitään vaikka mitä työtehtäviä juuri klo 9:30. Se paistaaa kyllä läpi. Niillä, jotka "joutuvat" sinne vastoin tahtoaan, olen joskus huomannut kahvikuppineuroori oireita. Itselläni niitä ei ole.

Lue lisää

Olen samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa. Sinua katsotaan jo nyt vinoon, joten voit aivan hyvin lisätä vettää myllyyn ja jäädä pois tauoilta useammin...ja kas, jonain päivänä huomaavat, ettei sua ole näkynyt siellä enää vuoteen.

Se on aika vaikeeta tommonen.
Riippuu niin vielä työpaikastakin kaikki,millaset sosiaalitilat ym,ei oikein ole omaa rauhaa,jos on liian pieni ruokailunurkkaus ja vielä olis melkein pakko jutellakin.
Ehkä kantsii vain sanoa juu,ai mitä,minä kun just luen tätä lehteä:)

Hengenheimolainen kirjoitti:

sulla, täytyy sanoa. Tuli vaikutelma, että teillä on muutaman ihmisen klikki joka määrää koko työpaikan ilmapiirin (?) Ja muut ei uskalla/viitsi/jaksa panna hanttiin.
Itse olen samanlainen yksinnyhjöttäjä, ts. tykkään istua kahvilla omiani miettien, ikkunasta ulos tuijotellen tms. Vuosien varrella olen toki oppinut välillä seurustelemaankin sen kahvittelun yhteydessä. Meillä se ei onneksi ole mitään kuvaamasi kaltaista pakkopullaa, vaan sen voi jättää väliinkin ilman sen ihmeempiä kommentteja. Rankkaa olisikin tommoseen tuhlata energiaa, sitä tarvitaan työntekoon ym. elämään.
Onhan meilläkin muutama sietämätön tyyppi joitten kanssa ei vaan jaksa seurustella, jutut arvaa jo ennalta, täysin itsekeskeisiä ja niistä pitäisi kaikkien olla suunnattoman kiinnostuneita... ;D Niitä pyrin välttämään kaikin keinoin, mitä nyt normaalin kohteliaan käytöksen puitteissa pystyy.
Sanoisin, että pidä oma tyylisi, jätä menemättä noihin istuntoihin jos siltä tuntuu, ja jos joku ihmettelee, pakkoko siihen on mitään meriselityksiä edes antaa. Ei vaan nyt kahvituta!!
Tsemppiä sulle.

Lue lisää

Mulla on aivan samanlaista pakkopullaa tuo kahvitauko. En ymmärrä miksi se ei voi olla vapaaehtoista. Meilläkin puhutaan heti ja leimataan ihminen, jos ei käy kahvilla. Ja sekään ei riitä, että käy silloin tällöin. Ei, siellä pitää istua oli töitä tai ei, huvitti tai ei. Ja jos työt ovat syy, niin sitä suurinpiirtein joukolla että, silläkö muka töitä....

Mua ei haittaa mitenkään ihmisten jutut ja puheenaiheet, en vaan yksinkertaisesti jaksaisi aina siellä istua. Meillä ahdistaa pikemminkin puhumattomuus. Hirveetä kun 20 ihmistä istuu hiljaa ja mittailee seiniä. Sitten, jos joku jotain siihen virkkamaan, niin kaikki 19 päätä kääntyy tuijottamaan ja harvoin ketään saa innostumaan oikeen mistään aiheesta maan ja taivaan välillä. Pikkuisen ahdistavaa. Itse olen kyllä sosiaalinen luonne, mutta tätä ai kestä... Ymmärrän aloittajaa täysin. Kyllä osaa olla paskamaista....

täysin kirjoitti:

Mulla on aivan samanlaista pakkopullaa tuo kahvitauko. En ymmärrä miksi se ei voi olla vapaaehtoista. Meilläkin puhutaan heti ja leimataan ihminen, jos ei käy kahvilla. Ja sekään ei riitä, että käy silloin tällöin. Ei, siellä pitää istua oli töitä tai ei, huvitti tai ei. Ja jos työt ovat syy, niin sitä suurinpiirtein joukolla että, silläkö muka töitä....

Mua ei haittaa mitenkään ihmisten jutut ja puheenaiheet, en vaan yksinkertaisesti jaksaisi aina siellä istua. Meillä ahdistaa pikemminkin puhumattomuus. Hirveetä kun 20 ihmistä istuu hiljaa ja mittailee seiniä. Sitten, jos joku jotain siihen virkkamaan, niin kaikki 19 päätä kääntyy tuijottamaan ja harvoin ketään saa innostumaan oikeen mistään aiheesta maan ja taivaan välillä. Pikkuisen ahdistavaa. Itse olen kyllä sosiaalinen luonne, mutta tätä ai kestä... Ymmärrän aloittajaa täysin. Kyllä osaa olla paskamaista....

Lue lisää

Ymmärrän. Pakkopullaista puhumattomuutta. Ole siinä sitten luonnollisesti läsnä.

Meillä jos jäät pois ilman "selkeää" syytä, on koko päivän puheenaiheena: krapulat, suuttumukset jne. pienet vihjailut. Niitä ei ole kiva kuunnella (muistaan työkavereista).

Todella epämiellyttävää.

Olen nyt pari aamua ollut "ihan vaan" pois sieltä, ilman mitään tekosyytä, ja jutut kulkee.
Katsotaan, miten äijän käy.

oletkos ajatellut että ehkä oletkin ottanut sen roolin ihan itse, etkä vain pysty olemaan muuten kuin tutun roolisi mukaan. Entä "jäykkä ja vaivautunut tunnelma", onko se sittenkin sellainen vain sinun mielessäsi, kun kuitenkin kerrot toisten heittävän vitsiä ja puhua pälpättävän siellä liikaakin. Ryhmän ulkopuolelle sulkeminen voi sittenkin olla sitä että itse jättäydyt ulkopuolelle, olemalla hiljaa.

Mieti, voisiko sinulla olla hauskempaa jos muuttaisitkin rooliasi, ja lakkaisit arvostelemasta heidän hölmöjä juttujaan? Eihän ihmisten tarvitse olla aina niin kovin fiksuja etteikö heidän kanssaan voisi jutella. Jos muuttumistasi ihmetellään niin varmasti vain iloisesti yllättyen.

Olen tätä kokeillut kerran. Toimi jonkin aikaa, siis eivät ihmetelleet missä olin kahvitauon aikana. Sittemmin sain kuulla, ettei minua enää HALUTA koko keskusteluun, kun olen niin sovinistisika ja pervo. Ei tämäkään tilanne ihan niitä mukavimpia ollut.

Nyt olen vaihtanut työpaikkaa, jossa ei ole mitään pakkopullia.

"hohhoijaa...taas" veit sunat saastani. Ei ihiminen mikään laumaeläin ole, jos laumasta puhetta, niin ainoa lauma mikä ihimiselle jotain merkkaa on oma pesue. Työtähän tehään työn ja leivän syrjän vuoksi eikä sen vuoksi, että pääsee pulisemahan kaikkija asijoitansa sellasten ihimisten kanssa, joita muuten karttas ku ruttova.

asioita kirjoitti:

"hohhoijaa...taas" veit sunat saastani. Ei ihiminen mikään laumaeläin ole, jos laumasta puhetta, niin ainoa lauma mikä ihimiselle jotain merkkaa on oma pesue. Työtähän tehään työn ja leivän syrjän vuoksi eikä sen vuoksi, että pääsee pulisemahan kaikkija asijoitansa sellasten ihimisten kanssa, joita muuten karttas ku ruttova.

Lue lisää

Jos et mene, heti tulee monta eukkoa utelemaan, miksi et ehtinyt ja ei tuo nyt niin tärkeä (työ) ollut, ettet olisi voinut tulla. Ja siellä istutan tasan tarkkaan se puoli tuntia (mikä on aina istuttu) kukaan ei uskalla nousta ennen kuin pääpirut on nousseet. Siellä istutaan tosi painostavassa tunnelmassa ja odotetaan että päästäisiin pois. Voi hel..ti, että on tuskaa. Sinne on pakko mennä.

Hiljattain irtisanouduin :)

vapaata hengittää kirjoitti:

Jos et mene, heti tulee monta eukkoa utelemaan, miksi et ehtinyt ja ei tuo nyt niin tärkeä (työ) ollut, ettet olisi voinut tulla. Ja siellä istutan tasan tarkkaan se puoli tuntia (mikä on aina istuttu) kukaan ei uskalla nousta ennen kuin pääpirut on nousseet. Siellä istutaan tosi painostavassa tunnelmassa ja odotetaan että päästäisiin pois. Voi hel..ti, että on tuskaa. Sinne on pakko mennä.

Hiljattain irtisanouduin :)

Lue lisää

Näitä laitostuneita, kaavoihin kangistuneita eukkoja on työpaikoilla liian paljon. Pahinta on, ettei ne itse huomaa, kuinka ne on fiksoituneet paikoilleen.

Kukin tyylillään!

Omassa rauhassamme kirjoitti:

Kukin tyylillään!

On tuttua hommaa. Sitten varsinkin kun työskentelet itseäsi huomattavasti eri ikäisten henkilöiden kanssa, joiden kanssa ei ole mitään yhteistä. Esimerkiksi poliittiset ajatukset ovat aivan eri linjoilta, eikä itsellä raskaan työn lisäksi ole kiinnostusta raahautua pakolliselle kahvitauolle, joka ei tosiaan piristä vaan tuntuu enemmänkin enemmän työltä kuin itse työ. Ne hiljaiset hetket ja väkisin väännetyt "päivän uutiset" aina samalla kaavalla.

Enkä tällä tarkoita että yhtään väheksyisin kanssaolijoita, vaan haluaisin tosiaan sen kahvitauon tai ruokatauon aikana rentoutua eli olla ulkona työilmapiirin vaikutuksesta. Jossain mielessä myös ne samat naamat päivästä toiseen alkaa kyllästyttämään, koska olen luonteelta muutenkin helposti kyllästyvää tyyppiä. Lisäksi näissä keskusteluissa näkyy usein hierarkia, ts. keskustelu tyrehtyy/jäykistyy esimiehen läsnäollessa (HUOM! riippuu täysin esimiehestä). Kahvitauoilla keskustelu ei ole vapaamuotoista eikä mitenkään voisi puolueetonta ollakaan kun kuitenkin työpaikalla ollaan.

En tällä kirjoituksella tarkoita kahvitaukojen poistamista, vaan ne pitää olla vapaamuotoiset ja paikalle tulkoon ken tahtoo. Eikä vaan niin että siellä on aina se vakkaripoppoo juoruamassa vaan otetaan kaikki mukaan (myös ne jotka käyvät harvoin tai ei koskaan :)) Ja muistetaan antaa suunvuoro myös hiljaisemmille ja ujoimmille aina tilanteen mukaan. Ja jos joku ei halua niin sitten ei mikäs siinä, ei se ihmisestä huonoa (työntekijää) tee.

P.S minä en halua. Ainakaan nykyisessä työpaikassa. Olen yhteistyökykyinen ja haluan puhua työasioista, mutta en jäykissä kahvikeskusteluissa, joiden keskustelusisältöä en koe millään tavalla itselleni mitään antavaksi vaan enemmän ottavaksi. Voi johtua siitä että on vaikea muutenkaan luottaa muihin esim. siis työelämän ulkopuolella. Kuitenkin ymmärrän täysin heitä, jotka kahvilla haluavat käydä keskustelemassa/juoruamassa/paskaajauhamassa whatever. He saavat siitä jotain: piristyvät, rentoutuvat ja hyvä niin, mutta myös hyvä näin. Minulla. Kiitos!