Aina riipasee kun näkee jonkun joka seisoskelee yksin koulussa näyttäen alakuloiselta ja eksyneeltä samaan aikaan. Oma sosiaalisuus vaihtelee mielettömästi jos minulla on muita kavereita lähellä, tai jos on kyse jostain joka innostaa minua ja tunnen olevani kuin kotona olen sosiaalinen ja hymyilevä, muuten päädyn seisoskelemaan eksyneen näköisenä muitten lähettyville.
Epäilenkin vahvasti että monet yksinäiset olisivat ihan eri henkilöitä jos vaan olisi kavereita joitten kanssa puhua, muuten sosiaaliset taidot eivät kehity normaalisti.
Muiden kanssa on vaikea lähteä puhumaan koska odottaa jo automaattisesti negatiivista palautetta. Kannattaakin miettiä vanhaa sanontaa "tee muille mitä haluaisit muitten tekevän sinulle" (tai jotain sinneppäin), ajattele miten sinä suhtautuisit jos joku tulisi juttelemaan sinulle, olisit varmasti iloinen siitä ja niin monet ihmiset ovatkin. Kannattaa aina verrata tälläisiä tilanteita itseensä, ja uskaltamalla saattaa saada dramaattisia muutoksia aikaan. Kerranhan sitä vaan eletään.
Minä olisin erittäin iloinen jos kuka tahansa ihminen tulisi sanomaan minulle yhtäkkiä melkeinpä ihan mitä tahansa, vaikka vaan jotain turhanpäiväistä. Valitettavasti naamani ei houkuttele ketään lähelläolioita koska yksin ollessani näytän tahtomattakin sen oloiselta ettei voisi vähempää kiinnostaa.
No nyt seuraavaan asiaan. Maailma on erittäin tylsä paikka, ihmiset eivät ota tarpeeksi kontaktia toisiinsa, ja se kontaktin ottaminen tulkitaan yleensä häirinnäksi tai lähentelyksi. Toiseksi täällä ei ole mitään tekemistä. Kyllä olen kokeillut vaikka mitä, mutta mikään ei tunnu kiinnostavan, ei koulu, työ, harrastukset eikä muukaan. Laiska en mielestäni ole, vaan tarvitsisin jotain tekemistä jolla olisi jotain merkitystä ja sitä olisi mukava tehdä, jotain mistä voi olla ylpeä. Nykyaika ei paljoa tuolla saralla tarjoa, kaikki on niin tekopyhää paskaa, ja ihmeet ovat lakanneet olemasta, kaikki on kesytetty ja tuodaan purkissa suoraan kotiinkuljetuksella jos vaan rahaa riittää. Lukioon nyt piti pakolla mennä kun en kehannut olla ihan toimettomana. Silti tuntuu ettei ole mitään paikkaa tässä maailmassa.
On kotona ongelmia, itsetunnossa ja kaikessa. Voisin kirjoittaa kaikista asioista varmasti monen monta sivua tekstiä, ja ehkä olisi joskus hyvä tehdä niin. En kirjoita tätä nyt elämän tuskissani, vaan ihmetellen tätä kaikkea.
Onnea teille kaikille yksinäisille ja muille ihmisille jotka jaksoivat lukea. Minun piti kirjoittaa vielä paljon enemmän kuin nyt, mutta tekstin kirjoittaminen muuttuu kokoajan raskaammaksi. Kommentoida saa, ja vastaankin varmasti kaikille kysyjille.
Epäilenkin vahvasti että monet yksinäiset olisivat ihan eri henkilöitä jos vaan olisi kavereita joitten kanssa puhua, muuten sosiaaliset taidot eivät kehity normaalisti.
Muiden kanssa on vaikea lähteä puhumaan koska odottaa jo automaattisesti negatiivista palautetta. Kannattaakin miettiä vanhaa sanontaa "tee muille mitä haluaisit muitten tekevän sinulle" (tai jotain sinneppäin), ajattele miten sinä suhtautuisit jos joku tulisi juttelemaan sinulle, olisit varmasti iloinen siitä ja niin monet ihmiset ovatkin. Kannattaa aina verrata tälläisiä tilanteita itseensä, ja uskaltamalla saattaa saada dramaattisia muutoksia aikaan. Kerranhan sitä vaan eletään.
Minä olisin erittäin iloinen jos kuka tahansa ihminen tulisi sanomaan minulle yhtäkkiä melkeinpä ihan mitä tahansa, vaikka vaan jotain turhanpäiväistä. Valitettavasti naamani ei houkuttele ketään lähelläolioita koska yksin ollessani näytän tahtomattakin sen oloiselta ettei voisi vähempää kiinnostaa.
No nyt seuraavaan asiaan. Maailma on erittäin tylsä paikka, ihmiset eivät ota tarpeeksi kontaktia toisiinsa, ja se kontaktin ottaminen tulkitaan yleensä häirinnäksi tai lähentelyksi. Toiseksi täällä ei ole mitään tekemistä. Kyllä olen kokeillut vaikka mitä, mutta mikään ei tunnu kiinnostavan, ei koulu, työ, harrastukset eikä muukaan. Laiska en mielestäni ole, vaan tarvitsisin jotain tekemistä jolla olisi jotain merkitystä ja sitä olisi mukava tehdä, jotain mistä voi olla ylpeä. Nykyaika ei paljoa tuolla saralla tarjoa, kaikki on niin tekopyhää paskaa, ja ihmeet ovat lakanneet olemasta, kaikki on kesytetty ja tuodaan purkissa suoraan kotiinkuljetuksella jos vaan rahaa riittää. Lukioon nyt piti pakolla mennä kun en kehannut olla ihan toimettomana. Silti tuntuu ettei ole mitään paikkaa tässä maailmassa.
On kotona ongelmia, itsetunnossa ja kaikessa. Voisin kirjoittaa kaikista asioista varmasti monen monta sivua tekstiä, ja ehkä olisi joskus hyvä tehdä niin. En kirjoita tätä nyt elämän tuskissani, vaan ihmetellen tätä kaikkea.
Onnea teille kaikille yksinäisille ja muille ihmisille jotka jaksoivat lukea. Minun piti kirjoittaa vielä paljon enemmän kuin nyt, mutta tekstin kirjoittaminen muuttuu kokoajan raskaammaksi. Kommentoida saa, ja vastaankin varmasti kaikille kysyjille.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Puhutko sinä itse koksaan vieraille, satunnaisesti, spontaanisti? Sanot että ihmisten pitäisi ottaa enemmän kontakteja toisiinsa ja että pitäsii tehdä toisille niin kuin haluaisi itselleen tehtävän. No, teetkö? Lähestytkö sinä toisia, vai odotatko vain että muut lähestyisivät sinua?
Kiireessäni nyt kirjoitan pikaisen vastauksen.
Tuntuu, että olisit hukannut tarkoituksen elämältäsi. Kaiken tarpeettoman roinan alle se helposti hukkuukin. Ja lukiossakin vain oleskelet, kun kai sinne pakko on mennä. Mutta varmasti löydät jotain mielekästä tekemistä joskus. Mieti mitä työtä oikeasti haluat tehdä, sitten valkkaat lukiossa kursseja sen mukaan. Jos nyt et ole onnistunut luomaan sosiaalisia kontakteja, niin ehkä se onnistuu sitten yliopistossa tai AMK:ssa? Joskus kun olet parisuhteessa, ehkä perhettäkin perustamassa, niin varmasti on silloin tärkeää sisältöä elämässä. Kun on yksin ainoana seurana materia, tuntuu elämä tyhjältä.
Muiden ihmisten läheisyys on monelle se tärkein asia. Minäkin, luonteeltani aika epäsosiaalinen, olen huomannut nyt yksin asuessani, että yksin ei kukaan pärjää. "Pehmeitä arvojahan" ei markkinamiehet mainosta, mutta on sanomattakin selvää, että ne ovat kaiken perusta. Kun ihmissuhteet on kunnossa, jaksaa iloita muistakin, vähemmän tärkeistä asioista.
Se on vaan se suomalainen ujous, kun ei uskalleta helposti lähestyä. Mistäs sä sen tiedät, mitä kaikkea tuolla muualla on? ;) Kun jatkat opiskeluja tai menet töihin, väkisinkin törmäät uusiin ihmisiin.
Lukiossahan monet ovat lapsuudentuttuja, mutta kun ei kamujen perässä voi kaikkialle kulkea, niin jatko-opiskeluissa ja töissä on tietty toisilleen tuntemattomia ihmisiä, ehkä sua sitten onnistaa löytää kaltaistasi seuraa.
Ja muistathan, että yksi oikea ystävä on paljon parempi, kuin kymmenen puolituttua:) Joku voi olla yksinäinen vaikka ympärillä pyörisi paljonkin ihmisiä...