Olen aina ollut kriittinen tälläisissä asioissa, kunnes muutama vuosi sitten käsitykseni kaikesta kääntyi päälaelleen.
Ymmärrän niitä jotka nauravat tälläisille jutuille. Kummituksia, just joo. Mut niinhän sitä ajattelee, kun ei koskaan ole joutunut kyseenalaistamaan käsityksiään.
Kaikki alkoi siitä kun kissani jouduttiin lopettamaan. 12vuotta se eli kanssani, joten voi hyvin kuvitella kuinka rakas se oli.
Lopetuspäivänä en ollut edes surullinen. Tavalliseen tapaan menin kotiin, söin yms. Ja lopulta illalla nukkumaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olin varmaankin niin shokissa.
Mutta yöllä heräsin helvetilliseen maukunaan, se ääni kaikui koko huoneessa. Samalla kuulin kuinka askeleet kiertelivät huonettani ja hetkittäin seinistä kuului aivan kaameaa raavintaa. Olin niin järkyttynyt etten saanut huudettua tai edes hengitettyä. Hetken päästä kuitenkin rauhoitin itseni, ja ajattelin että kuvittelin. Ei sitä oikeasti tapahdu, ikävöin varmaan niin paljon kissaani.
Mutta seuraavassa sekunnissa äite ryntää makkarista huoneeseeni aivan kalpeana. Sillä hetkellä tiesin etten voinut kuvitella, ja oli lähellä etten pyörtynyt siihen paikkaan. Lopulta äänet katosivat, ja äite totesi että naapurin kissa se kai. Vaikka tiesin että äite oli yhtä järkyttynyt kuin minäkin. Pikkuveli oli herännyt samaan ja tuli myös ihmeissään äidin perässä.
Parin viikon kuluttua kissani lopetuksesta heräilin usein siihen, kuinka joku hyppäsi sängylleni ja heräsin kehräykseen joka kuitenkin jatkui vielä hetken herättyäni. Mutta tuon voi selittää unilla yms.
En vieläkään tiedä sellaisille äänille selitystä, eikä sitä ole. Siksi uskon kummituksiin.
Joillakin samanlaisia kokemuksia?
Ymmärrän niitä jotka nauravat tälläisille jutuille. Kummituksia, just joo. Mut niinhän sitä ajattelee, kun ei koskaan ole joutunut kyseenalaistamaan käsityksiään.
Kaikki alkoi siitä kun kissani jouduttiin lopettamaan. 12vuotta se eli kanssani, joten voi hyvin kuvitella kuinka rakas se oli.
Lopetuspäivänä en ollut edes surullinen. Tavalliseen tapaan menin kotiin, söin yms. Ja lopulta illalla nukkumaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olin varmaankin niin shokissa.
Mutta yöllä heräsin helvetilliseen maukunaan, se ääni kaikui koko huoneessa. Samalla kuulin kuinka askeleet kiertelivät huonettani ja hetkittäin seinistä kuului aivan kaameaa raavintaa. Olin niin järkyttynyt etten saanut huudettua tai edes hengitettyä. Hetken päästä kuitenkin rauhoitin itseni, ja ajattelin että kuvittelin. Ei sitä oikeasti tapahdu, ikävöin varmaan niin paljon kissaani.
Mutta seuraavassa sekunnissa äite ryntää makkarista huoneeseeni aivan kalpeana. Sillä hetkellä tiesin etten voinut kuvitella, ja oli lähellä etten pyörtynyt siihen paikkaan. Lopulta äänet katosivat, ja äite totesi että naapurin kissa se kai. Vaikka tiesin että äite oli yhtä järkyttynyt kuin minäkin. Pikkuveli oli herännyt samaan ja tuli myös ihmeissään äidin perässä.
Parin viikon kuluttua kissani lopetuksesta heräilin usein siihen, kuinka joku hyppäsi sängylleni ja heräsin kehräykseen joka kuitenkin jatkui vielä hetken herättyäni. Mutta tuon voi selittää unilla yms.
En vieläkään tiedä sellaisille äänille selitystä, eikä sitä ole. Siksi uskon kummituksiin.
Joillakin samanlaisia kokemuksia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen lukenut suuren määrän lemmikkien esiintymisestä kuolemansa jälkeen. Mutta tämä oli kyllä rajuin, mitä tiedän. Yleensä ne käyttäytyvät hillitymmin.
Kun me joskus kuolemme täältä fyysiseltä tasolta, niin meitä vastassa on edesmenneet rakkaamme, myös lemmikit!
Kun mieheni lapsuudenkodin koira lopetettiin, niin samana iltana näin vilauksen siitä silmäkulmasta ruokaa tehdessäni! Iso, musta koira käväisi luonamme*
Unissani olen tavannut edesmennyttä omaa koiraani ja herännyt välillä itkien se sylissäni kädet kouristuneena, mutta koira kadonneena. Myös kissat pyörivät kotona ja unissa jonkin aikaa kuolemansa jälkeen...Tuttua juttua.Elämä jatkuu...Muista rukouksissa kissaystävääsi*
Vanha, sairas, rakas koiramme nukutettiin ikiuneen ja kun olimme sen vilttiin käärineet ja haudanneet omenapuun alle, niin olohuoneessa illalla istuessamme rämähti ikkunapelti. Aivan samalla lailla, kun haukkumme halusi sisään ja hyppäsi matalaa ikkunapeltiä vasten ja katsoi sisään. Avasin sälekaihtimen, mutta mitään ei näkynyt. Noin vuoden ajan näin vilauksia koirastamme; esim. mökillä se makasi lempipaikassaan ja kun katsoin uudelleen, ei siinä mitään ollut. Ja joskus tuntui kynsien rapina korvissa, ihan kuin minua olisi kotona seurattu huoneesta toiseen.